Open Access-julkaiseminen on tällä hetkellä yksi tieteellisen julkaisutoiminnan kuumimmista keskustelunaiheista. Open Access-julkaisemisella pyritään tieteellisen tiedon vapaaseen levittämiseen Internetiä hyödyntäen.
Open Access-julkaisut ovat kenen tahansa vapaasti käytettävissä Internetissä. Julkaisujen rahoitus hoidetaan artikkelikohtaisilla julkaisumaksuilla - julkaisut ovat ilmaiseksi luettavissa mutta itse julkaiseminen siis maksaa. Tutkijat eivät yleensä itse maksa julkaisumaksuja, vaan maksuista huolehtivat heidän kehysorganisaationsa. Kehitysmaiden tutkijat saavat yleensä artikkelinsa julkaistua ilmaiseksi. Tällä hetkellä Open Access-julkaisemiseen perustuvia julkaisuja ilmestyy lähinnä biolääketieteessä (esim. BioMed Central, Plos Biology), mutta julkaisumalli on leviämässä myös muihin tieteisiin. Julkaisujen tieteellinen taso varmistetaan paperijulkaisuista tutulla vertaistarkastuksella (referee-menettely). Joidenkin Open Access-lehtien julkaisukynnys on huomattavasti paperilla ilmestyvää lehteä korkeampi. Open Access -julkaiseminen on hakemassa paikkaansa myös Suomessa. Suomeen perustettiin huhtikuussa 2003 Open Access-työryhmä (FinnOA). Työryhmän tavoitteena on lisätä Open Access-julkaisemisen tunnettavuutta Suomessa sekä edistää suomalaisen tutkimustiedon vapaata saatavuutta. FinnOA:n toiminnasta löytää tietoa FinnOA:n WWW-sivuilta Työryhmä järjesti Helsingissä 8-9. tammikuuta Open Access-julkaisemista koskevan seminaarin, johon oli kutsuttu alan kansainvälisiä asiantuntijoita. Seminaari oli ensimmäinen Suomessa järjestetty tilaisuus, jossa aiheesta kiinnostuneet tahot kokoontuivat yhteen pohtimaan tieteellisen tiedon vapaan leviämisen ehtoja Suomessa. Seminaarin avanneen Helsingin yliopiston kanslerin Kari Raivion mukaan Open Access-julkaiseminen palvelee hyvin tiedeyhteisön tieteelliselle julkaisemiselle asettamia tavoitteita: avoimuutta, laajaa vastaanottajakuntaa, nopeutta sekä luotettavuutta. Open Access-lehtien artikkelien julkaisuviive on lähes aina huomattavasti paperilehtiä lyhyempi, yleensä noin 4-5 kuukautta. Lehtien ilmaisuus mahdollistaa sen, että niihin ei vaadita tilauksia eikä kalliiden lisenssimaksujen maksamista. Perinteisen kaupallisen julkaisutoiminnan Raivio sanoi olevan ajautumassa eräänlaiseen kriisiin. Tällä hetkellä tiedeyhteisö tuottaa kaupallisten lehtien sisällön ilmaiseksi kirjoittamalla niihin artikkeleita ja mm. tekemällä vertaistarkastuksen. Kaupallinen kustantaja painaa lehden ja myy sen takaisin tiedeyhteisölle kalliilla hinnalla. Voitot siirtyvät kustantajien tuloslaskelmiin ja edelleen osinkoina omistajille. Ulkomaisten tieteellisten julkaisujen tuottoprosentit vastaavat erilaisten luksustuotteiden kuten Sveitsiläisten kellojen kateprosentteja. Lisäksi artikkelien kirjoittajat joutuvat luovuttamaan valtaosan tekijänoikeuksistaan kaupalliselle kustantajille. Tieteellisten julkaisujen tilaushintojen nousu on johtanut siihen, että yksittäisellä tutkijalla ei ole enää varaa tilata julkaisuja kotiinsa, vaan lehdet tulee lukea kirjastossa joko paikan päällä tai hyödyntämällä kirjaston elektronista lukusalia. Kirjastojen rahoitus ei ole enää vuosikausiin vastannut kohonneita tilaushintoja ja kirjastot ovat joutuneet karsimaan tilauksiaan sekä painettuihin että verkkomuotoisiin aineistoihin usein ankarallakin kädellä. Raivion mukaan Open Access-julkaisut kärsivät tällä hetkellä vielä valitettavasti eräänlaisesta laatuleiman puutteesta. Lehtien taso ei kuitenkaan poikkea painetuista, koska julkaistavat artikkelit vertaistarkastetaan. Esim. Plos Biology-lehden hyväksymiskynnys on tällä hetkellä Nature- ja Science-lehtiäkin korkeampi, yli 90 % tarjotuista käsikirjoituksista hylätään. Open Access-julkaisuilta puuttuvat vielä toistaiseksi julkaisujen arvostelussa keskeisessä asemassa olevat viittauskertoimet (impact factor). Tähän on tosin tulossa korjausta, koska viittauskertoimen määrittäminen edellyttää käytännössä sitä, että lehti on ilmestynyt vähintään kaksi vuotta. Valtaosa Open Access-lehdistä on niin uusia, että kertoimia ei voida vielä laskea. Raivio uskoi, että tulevaisuudessa myös Open Access-lehdet tulevat tasavertaisiksi painettujen lehtien kanssa erilaisten bibliometristen tunnuslukujen suhteen. Seminaarissa pohdittiin Open Access-julkaisemista edistävän, Sparc-yhteisön johtajan David Prosserin johdolla Open Access-julkaisemisen käytännön toteutustapaa. Prosserin mukaan yhtenä Open Accesin esimuotona voidaan pitää tutkijoiden itse omille kotisivuilleen keräämiä julkaisujen käsikirjoitusversioita. Lisäksi yliopistojen tiedekunnat ja ainelaitokset ovat usein laittaneet omille kotisivuilleen erilaisissa laitossarjoissa julkaistujen työpaperien ja raporttisarjojen verkkoversioita. Prossin mukaan verkossa julkaiseminen tulisi yliopistoissa mieluiten kuitenkin keskittää yhden portaalin alle. Julkaisujen löytäminen yksittäisten laitosten tai tutkijoiden kotisivuilta ei pitkällä tähtäyksellä ole kestävällä pohjalla, koska tutkijan työpaikan tai erilaisten organisaatiomuutosten yhteydessä tapahtuvat käyttäjätunnusten vanhentumiset ja levyalueiden muutokset voivat johtaa siihen, että yksittäiset julkaisut voivat kadota verkosta. Yksi yhteinen portaali ja siihen perustettu julkaisupankki takaa parhaiten tiedon pitkäaikaisen säilyvyyden sekä edistää parhaiten julkaisujen tunnettavuutta. Prosserin esitys herätti laajaa keskustelua yleisössä. Suomessa tulisi yhteisesti tiedeyhteisössä pohtia sitä, mikä on Open Access-julkaisemisen asema Suomessa. Jokaisessa oppilaitoksessa ja yksittäisellä laitoksella tulee pohtia Open Access-julkaisemisen periaatteita sekä tehdä konkreettinen päätös siitä, mikä on laitoksen panos vapaaseen tieteellisen tiedon saatavuuteen. Tämä antaisi julkaisemiselle legitimaatioperustan. Yliopistojen tulisi myös perustaa omille julkaisuilleen "julkaisupankkeja" (institutional repositories), joihin kerättäisiin yliopiston vapaasti verkkoon levitettävät julkaisut, kuten laitossarjojen raportit ja yliopiston väitöskirjat. Suomessa esim. Tampereen yliopisto on jo perustanut oman julkaisupankin julkaisuilleen. Väitöskirjojen julkaiseminen verkossa on jo vakiinnuttanut asemansa useassa suomalaisessa yliopistossa.
Seminaarin keskustelun yhteenvetona voi todeta, että yliopistojen tulee tarkasti seurata julkaisutoiminnassa tapahtuvia muutoksia ja Open Access-julkaisujen aseman kehittymistä. Tulevaisuudessa tieteellinen julkaisemisen tulee suurella todennäköisyydellä kohtaamaan muutoksia. On mahdollista, että kymmenen vuoden kuluttua Open Access-julkaisut ovat syrjäyttäneet tai ovat syrjäyttämässä perinteiset painetut julkaisut joko osittain tai kokonaan. Yliopistojen tulisikin mielellään jo nyt alkaa käydä keskustelua julkaisemisen tulevaisuudesta sekä ottaa kantaa Open Access-julkaisemisen asemaan omassa yliopistossa. Yksi konkreettinen tapa edistää Open Access-julkaisemista omassa yliopistossa on osallistua erilaisten vapaata tiedonvälitystä tukevien organisaatioiden (esim. Sparc) ja lehtien (BioMed Central) toimintaan liittymällä niiden yhteisöjäseneksi sekä varaamalla budjetteihin määrärahoja Open Access-julkaisujen vaatimiin kirjoittajamaksuihin. Kirjastot voivat edistää Open Access-julkaisuja esim. sisällyttämällä niitä elektronisten aineistojen portaaleihin ja kirjastoluetteloihin. Yliopistot voivat myös itse perustaa omia Open Access-julkaisemiseen perustuvia lehtiä.
Mikko Pennanen Mika Lammi: Avoimen lähdekoodin malli ja vapaat verkko-oppimateriaalit (Suomen Virtuaaliyliopiston portaali, Näkökulma, Syyskuu 2003 )
Agricolan Tietosanomien pääsivulle
|
Historian äärelle | Tutkimus, opetus, seurat | Arkistot, kirjastot, museot | Ajankohtaista
Agricolan kartta | Haku Agricolasta | Hakemisto | Uutta!
Tekijät | Palaute | Etusivulle
