Tieteellinen kirjoittaminen historia-alan verkkojulkaisuissa

Agricola » Julkaisut » Julkaisusarja » Tieteellinen-kirjoittaminen
Annastiina Mäkilä 2.11.2011

Ohjeistuksen tarkoitus

Tämän ohjeistuksen tarkoituksena on toimia muistilistana Ennen ja nyt – Historian tietosanomiin ja Agricola – Suomen historiaverkkoon kirjoittaville. Ohjeistus on laadittu osittain vastaamaan Historian verkkojulkaiseminen -kurssilla nousseisiin kysymyksiin koskien tekstin tuottamista yleensä sekä erityisesti koskien Ennen ja nyt -julkaisun sekä Agricola-portaalin käyttämiä tekstilajeja. Ajatuksena on, että kirjoitusprosessin alussa, aikana ja/tai sen päätteeksi kirjoittaja voi käydä läpi oman tekstin kannalta oleellisia kohtia ja pohtia onko hän ottanut huomioon ohjeistuksessa mainittuja asioita. Kukin huomioitava asia alkaa muistuttavalla virkkeellä, jonka jälkeen asiaa käydään tarkemmin läpi.

Osa ohjeista on yleisiä tekstin kirjoittamiseen liittyviä huomioita ja osa erityisesti Ennen ja nyt -julkaisussa sekä Agricolassa hyväksi havaittuja käytäntöjä.

Ohjeistuksen teossa on käytetty soveltuvin osin apuna kymmeniä suomeksi julkaistuja kirjoittamista käsitteleviä teoksia sekä useita suomenkielisiä sivustoja. Ohjeistuksen sisältö on muokattu Agricola – Suomen historiaverkon ja Ennen ja nyt – Historian tietosanomien tarpeisiin. Tästä johtuen ohjeistuksessa ei ole käytetty lähdeviitteitä.

Sisältö

1. Tieteelliseen julkaisuun kirjoittaminen

2. Hyvä teksti

3. Tekstin muotoilu (Ennen ja nyt)

4. Tekstilajit

5. Ennen ja nyt -julkaisuun sekä Agricolan kirja-arvostelupalveluun lähetettävien tekstien toimittamisesta

Pdf-versio



Uutiset ja keskustelu | Ajankohtaista | Historian äärelle | Julkaisut
Agricolan kartta | Haku Agricolasta | Hakemisto | Uutta!
Tekijät | Palaute ja yhteystiedot | Etusivulle

Etusivulle

Päivitetty 21.5.2015 09:34