Agricolan kirja-arvostelut

ISSN 1796-704X

"Ele polghe Kiria quin Sica waicka henes on wehe wica"
Agricola » Julkaisut » Kirja-arvostelut

Sensuroitua sotahistoriaa ajalta ennen sotaa

8.11.2006 Helena Pilke <etunimi.sukunimi@helsinkinet.fi> FM, toimittaja, Helsinki
Halsti, Wolf H.: Suomen puolustaminen. Otava, 2006. 216 sivua. ISBN 978-951-1-21247-8.

Wolf H. Halstin ”Suomen puolustaminen” on näköispainos v. 1939 ilmestyneestä laitoksesta. Sotahistorioitsijan näkökulman esittää kirjan takakansitekstissä professori Martti Turtola. Hänen mielestään lähes 70-vuotiaan kirjan sanoma on tämänkin päivän lukijalle ajankohtainen. ”Sotatekniikan suunnattomasta kehityksestä huolimatta Halstin arviot puolustustahdosta, geopolitiikasta ja suurvaltasuhteista ovat säilyneet hämmästyttävän tuoreina”, Turtola toteaa.

Minä puolestani en ole juurikaan perehtynyt perinteiseen sotahistoriaan. Kirjallisuuteen kallistuvaa kulttuurihistorian jatko-opiskelijaa Halstin teos kiinnosti siksi, että se kuuluu sensuroituun sotakirjallisuuteen - vieläpä niin, ettei sensuuria teoksen ensimmäisen painoksen ilmestyessä ollut Suomessa edes olemassa, vaan kirjaa saksi silloinen ulkoministeri Eljas Erkko.

Kuka oli W. H. Halsti?

Wolf H. Halsti (1905-85) oli nyt puheena olevaa kirjaansa tehdessään vähän yli kolmikymppinen kapteeni. Hän oli palvellut puolustusvoimien yleisesikunnassa ja puolustusministeriössä sekä jonkin aikaa Mannerheimin tilapäisenä adjutanttina. 1930-luvun loppuvuosina hän oli julkaissut asevelvollisille tarkoitetun Suomen historian ja osallistunut ”Suomen sotaväki” teoksen kirjoittamiseen.

Myöhemmin, sotavuosina, W. H. Halsti tuli suomalaisille tutuksi mm. Suomen Kuvalehden sivuilla tiheään esiintyneenä, puolustuspoliittisia kysymyksiä ja sotatapahtumia pohdiskelleena kirjoittajana, joka samaan aikaan toimi rintamalla eri tehtävissä. Lapin sodan ansioistaan hänestä tuli Mannerheim-ristin ritari.

Joidenkin tietojen mukaan Halsti olisi innostunut Suomen puolustuskysymyksiä käsittelevän kirjan kirjoittamisesta tutustuttuaan Saksan-matkallaan Erwin Rommeliin ja luettuaan erään hänen kirjoittamansa teoksen. ”Suomen puolustamisen” esipuheessa Halsti mainitsee kuitenkin vain keskustelut moniin eri piireihin lukeutuvien suomalaisten kanssa ja eri aatesuuntien kirjoitukset Suomen puolustuskysymyksestä ja maan puolustusmahdollisuuksista. Näistä teemoista hän jaksoi olla kiinnostunut vielä sotien jälkeenkin, siviilityöhön siirryttyään.

Halsti osallistui rauhan tultua myös Suomen sota 1939-1945 -kirjasarjan tekoon ja kirjoitti eläkkeelle jäätyään kolmiosaisen muistelmateoksen. Julkaisujen joukkoon mahtuu myös ”Talvisodan päiväkirja”, josta on otettu uusia painoksia vielä 2000-luvun puolellakin. Ja nyt, kuten sanottu, on julkaisuvuorossa teos, joka ilmestyi ensimmäisen kerran marraskuussa 1939 eli juuri talvisodan alla.

Mitä kansalaisen tuli tietää?

Teoksessa, jonka pitkässä alaotsikossa esiintyy epiteetti ”Mitä jokaisen kansalaisen tulisi tietää näistä asioista”, Halsti toteaa antavansa vain perustiedot ja kehottaa lukijaa rakentamaan oman mielipiteensä niiden pohjalta. Tekijän mukaan ”tunne on tälle kirjaselle vieras, se nojautuu pelkästään tosiasioihin ja laskelmiin”. Näin ei välttämättä kuitenkaan ole: vahvaa asenteellisuutta on monissakin kohdissa havaittavissa, mutta teoksen yhtenä tarkoituksenahan oli puolustustahdon lujittaminen.

Se, mistä suunnasta mahdollinen hyökkäys oli tuolloin odotettavissa, ei teoksessa jää epäselväksi. Yli puolet kirjan sivumäärästä käsittelee puolustusmahdollisuuksia Venäjän hyökätessä, ja erityisen vahvasti ovat esillä sittemmin sotanäyttämöiksi muodostuneet Kannas ja Laatokan Karjala.

Kirjassa käsitellään myös sitä mahdollisuutta, että rajaseudut jouduttaisiin luovuttamaan viholliselle ja sotatoimialueena olisikin Sisä-Suomi. Järvialueen puolustamisen ydinajatuksena on sama, mitä Halsti viljelee Karjalastakin puhuessaan: järvien väliset kapeikot ja pohjoisesta etelään (siis rajan suunnassa) virtaavat joet muodostavat oivallisia puolustuslinjoja. Vaikeakulkuiset metsät ja Karjalan alueiden tiettömyys muodostavat Halstin mielestä Suomen puolustusnäyttämön ytimen. Moottoroiduilla joukoilla, jotka Keski-Euroopassa pystyvät etenemään vaikeuksitta, ei suomalaismetsissä ole samanlaisia mahdollisuuksia.

Suomenlahden sokkeloista saaristoa Halsti pitää hyvänä luonnonesteenä vihollisen varalta vaatien useissa kohdissa Ahvenanmaan miehittämistä ja linnoittamista. Jotensakin rauhoittavaa lienee lukijoiden mielestä ollut se, että harvaanasutun maan pommittamisella ei vihollinen saavuttaisi suurtakaan hyötyä eikä sitä näin ollen käytettäisi kovin paljoa. Helsinki on kuitenkin Halstin mukaan sopimaton sodan ajan hallintokaupungiksi nimenomaan pommitusten pelossa. Ilma-aseita käsitellessään hän esittelee myös sittemmin vanhentuneeksi osoittautuneen teknologian eli kaasuaseen käytön; tätä ensimmäisen maailmansodan aikana käyttöön otettua asettahan pelättiin toisen maailmansodan alkaessa yleisesti.

Varsinaisten puolustusmahdollisuuksien lisäksi Halsti käsittelee laajasti myös sotataloutta. Maan elintarvikeomavaraisuutta ja eri teollisuudenhaaroja käsitellessään hän pitää lähinnä silmällä sitä, miten nämä pystyisivät armeijaa varustamaan, mutta mainitsee myös siviiliväestön huollon.

Mitä nuori kapteeni sai sanoa?

Vaikka onkin kiinnostavaa tietää, mitä maan puolustuspolitiikasta ja puolustusmahdollisuuksista juuri Suomen sotien alla, sodan kumun jo kuuluessa muualta Euroopasta, ajateltiin, minusta kirjan kiinnostavinta antia on se, mitä kirjassa EI tuolloin ollut. Siis ne osuudet, jotka ulkoministeri Erkko vaati poistettaviksi.

Halsti, joka oli saanut käsikirjoituksensa valmiiksi jo vuoden 1938 puolella, alisti luonnollisesti teoksensa esimiestensä hyväksyttäväksi. Sekä sotaväen päällikkö kenraali Hugo Österman että yleisesikunnan päällikkö K. L. Oesch hyväksyivät työn sellaisenaan. Halstin muistelmien mukaan Österman jopa kehui teosta, mutta Oesch piti teoksen mottoa ”Omistetaan puolueettomalle totuudelle ja kaikille sitä etsiville” liian vaateliaana kapteenin esittämäksi. Paikoilleen se kuitenkin näyttää jääneen. Ainakaan nyt käsissäni olevassa näköispainoksessa ei näet mainita, että motto olisi lisätty jälkeenpäin, vaikka lisättyjä sivuja onkin yli 20 kappaletta. Niiden lisäksi mukana on myös muutama kartta, jotka katsottiin aikalaisille liian arkaluontoisiksi.

Teoksen taittovaiheessa, kun Halsti oli jo lukenut oikovedoksenkin, kävi nimittäin ilmi, että kirjassa oli esitetty paljon sellaista, mitä kapteeni (eikä kai kukaan muukaan suomalainen?) saanut ainakaan julkisesti sanoa.

Halsti oli Suomen puolustuskysymyksen perusteita käsitellessään todennut, että mahdollisina vihollismaina ja potentiaalisina hyökkääjinä saattaisivat tulla kysymykseen Ruotsi, Saksa ja jopa Iso-Britannia. Neuvosto-Venäjä (ja Venäjä yleensäkin, yhteiskuntamuodosta riippumatta, huomauttaa Halsti) oli kuitenkin hänen mielestään vaarallisin. Halsti arvioi sen tarvitsevan Suomenlahden rannikkoa tukialueena laivastolleen.

Niin oikeaan osuvia kuin Halstin arviot suurimmalta osaltaan olivatkin, kustantajalla kirja koettiin arkaluontoiseksi. Se toimitettiin luettavaksi ulkoministeri Eljas Erkolle, joka kielsi teoksen julkaisemisen. Kustantajalla oli kytkentöjä maanpuolustuspiireihin (Otavahan oli itsenäisyyden alusta asti painanut mm. armeijan karttoja ja opaskirjoja ja jatkoi tätä toimintaa sittemmin talvi- ja jatkosodan aikana) ja nähtävästi myös tuntuma siitä, että sotaa edeltävässä toisaalta ryssävihan, toisaalta venäläispelon ilmapiirissä teoksesta saattaisi tulla bestseller, poisti kirjasta luvut Suomen poliittis-maantieteellisestä asemasta sekä Suomen poliittisesta ja sotilaallisesta asenteesta.

Poistoja ja lisäyksiä

Kirjasta siis poistettiin paitsi tekstiä, myös viisi karttaliitettä. Mielenkiintoista on, että poistetut tekstit ja karttaliitteet eivät suinkaan käsittele samaa asiaa. Tekstissään Halsti sai kuvailla Karjalan vesistöjä ja maantieverkostoa, mutta kartalla ei näitä saanut esittää, olivathan ne vihollisen etenemisteiksi ja etenemisen esteiksi arvioituja. Poistamatta jäi myös joitakin Vuoksenlaakson tehtaita esittäviä kuvia, samoin muutama ilmakuva. Viimemainitut olivat talvisodan aikana kiellettyjä: jopa sellaisia kuvateoksia kuin ”Maakuntiemme kauneus” tai ”Helsinki kautta vuosisatojen” otettiin kustantajilta ja kaupoista takavarikkoon, jossa ne pysyivät joissakin tapauksissa jopa pari vuotta.

Pisimmät tekstipoistot olivat kaksi lukua, ”Suomen poliittis-maantieteellinen asema” ja ”Suomen poliittinen ja sotilaallinen asenne”. Ensin mainitussa Halsti pohtii, mitä syitä Venäjällä olisi hyökätä tai vaatia haltuunsa Suomen alueita, jälkimmäisessä suosittelee ehdotonta puolueettomuutta, joskin riittävän hyvin varustetulla armeijalla varmistettuna.

Koska kirjaa ei painettu ajatellussa aikataulussa, ehti Halsti vielä ennen teoksen ilmestymistä kirjoittaa siihen liitesivut. Näissä hän tarkasteli Saksan Puolan-valloitusta ja vertaili sikäläistä strategiaa suomalaiseen.

Useista aikalaisistaan poiketen Halsti suhtautuu potentiaalisimpana pitämäänsä viholliseen erittäin maltillisesti, tekisi mieli sanoa jopa kunnioittavasti. Halventavia ilmauksia, joita löytyy sekä 1930-luvulla että talvi- ja jatkosodan aikana ilmestyneistä teoksista, ei Halstin tekstissä esiinny.

Kirja, jonka Halsti oli tarkoittanut maanpuolustushengen nostattajaksi, osoittautui niin kiinnostavaksi, että siitä otettiin vuoden 1939 aikana kolme painosta (kirjan painosmääristä minulla ei ole tietoa, mutta tyypillisesti ne isoilla kustantajilla liikkuivat 2000-3000 kpl paikkeilla). Neljäs ja viides painos otettiin vuonna 1940, jolloin kirja ilmestyi myös Ruotsissa kolmena painoksena. Tämän jälkeen sille kävi kuten monille muillekin talvisodan aikana ilmestyneille, silloin hyvinkin suosituille kirjoille: jatkosodan puhjettua ne menettivät kiinnostavuutensa. Sodanjälkeisissä kirjakauppojen ja kirjastojen ”puhdistuksissa” myös Halstin kirja poistettiin saatavilta venäläisvastaisena.

Ilmiönä vanhojen sotakirjojen ja muiden sotaan liittyvien teosten uusi esiinmarssi on kiinnostava. Viime vuosina on talvi- ja jatkosodan muistelmista otettu uusia painoksia, ja Suomen tunnetuimmat sotasankarit Ryhmy ja Romppainen ovat hekin nousseet unhon yöstä. Tällaisessa seurassa asiallinen yleisesikuntaeversti puolustaa paikkaansa oivallisesti.

Lisätietoja:
Suosittele muille:
Kommentit:

Ei kommentteja

Kaikki kentät ovat pakollisia. Ainoastaan omalla nimellä lähetetyt kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitetta ei julkaista.







Uutiset ja keskustelu | Ajankohtaista | Historian äärelle | Julkaisut
Agricolan kartta | Haku Agricolasta | Hakemisto | Uutta!
Tekijät | Palaute ja yhteystiedot | Etusivulle

Etusivulle

Päivitetty 21.5.2015 09:46