Agricolan kirja-arvostelut

ISSN 1796-704X

"Ele polghe Kiria quin Sica waicka henes on wehe wica"
Agricola » Julkaisut » Kirja-arvostelut

Suomalaista jalkapallotraumaa todistamassa

30.4.2015 Jari Nikkola <jari.nikkola@utu.fi> FM, Kaarina
Eerola, Antti: Punapaidoista Huuhkajiksi. Suomen jalkapallomaajoukkueen historia.. Siltala, 2015. 362 sivua. ISBN 978-952-234-250-8.


Antti Eerolan teos Suomen jalkapallon A-maajoukkueen tuskaisesta taipaleesta kansainvälisillä kentillä ei varsinaisesti avaa uusia ovia suomalaisen urheiluhistorian tutkimuksen saralla mutta on pieninä annospaloina hauskaa ja informoivaa luettavaa. 

Reilut sata vuotta mitä tahansa historiaa kokonaisvaltaisesti läpikäytynä 362:n A5-kokoisen painosivun aikana olisi haaste kenelle tahansa historioitsijalle. Turhan vaativaksi haasteeksi se osoittautuu myös lahtelaiselle Antti Eerolalle (s. 1957). Punapaidoista Huuhkajiksi jää harmillisen pintapuoliseksi kuriositeetiksi Suomen maajoukkueen historian käsittelyssä. Kyyniseen tapaan voisi jopa sanoa, että teos loppuu siihen mistä sen oikeastaan pitäisi vasta alkaa. Liitteeksi toimitetut tiedot maajoukkueen pelihistoriasta ja tilastoista vuodesta 1911 alkaen ovat teoksen parasta antia. Muu sisältö on enemmän tai vähemmän pintapuolista tilastojen ja pelitapahtumien kronikointia sinällään toimivan koomisviritteisen tarinallistamisen keinoin. Hakuteoksena teos toki toimii mainiosti.

image

Kuva: Suomen jalkapallomaajoukkue Tukholman kesäolympialaisissa 1912. (Wikipedia)

Pitkä matka pyramidista joulukuuseen

Ongelmat alkavat sisällysluettelon kohdalta. Tarinan ja analyysin jaottelu tiukasti kalendaaristen vuosikymmenten mukaan on yleensä huono uutinen tasokkaan historiantutkimuksen ystäville. Eerolan teoksessakin tämä ratkaisu häivyttää tehokkaasti ajan ja paikan merkitystä menneisyydestä tehdyissä tulkinnoissa. Yhteiskunnallisten ja historiallisten tilanteiden muutokset eivät välity tekstiin juuri millään muotoa. Matka suuriruhtinaskunnan ajan 2-3-5 -peliryhmityksestä ("pyramidi") , Mixu Paatelaisen 4-3-2-1 "joulukuuseen" on ollut pitkä, kuten kirjailijakin toteaa.

Kuitenkin olen melko varma, jalkapallo ja sen merkitykset näyttivät kulttuurisestikin melko erilaisilta esimerkiksi autonomian ajan loppuvaiheiden Suomessa kuin 2000-luvun globaalisaatio-Suomessa. Nyt eroa selittävät viittaukset jäävät lähinnä teokseen otsikkoon ja muihin satunnaisiin huomioihin. Hyvänä tarinaniskijänä Eerola toki osaa maustaa soppaa historiallisen anekdoottien kautta hyvinkin hauskasti. 1930-luvun kohdalla esimerkiksi Helsingin Sanomista lainattu ilmaisu “yleisurheilumme Führerista, tri Kekkosesta” Berliinissä 6.8. 1936 pelattua Suomi-Peru -olympiaottelua koskien antaa hirtehishuumorin keinoin kenties ymmärtää jotain kyseisen epookin väkevästä erikoislaatuisuudesta.  

Urheilujournalismin historiaton historia

Historiaa Helsingin yliopistossa opiskellut Eerola on taustoiltaan eniten journalisti mikä saattaa selittää “historiattoman historian” ongelman ainakin osittain. Etenkin urheilujournalismilla on taipumus koteloitua metrien ja sekuntien sisään, ajasta ja paikasta (tai ympäröivästä todellisuudesta) vähää välittämättä. 1-0 -maali on identtinen merkintä tilastoissa vuonna 1936 ja 1991. Siinä kaikki.    Ratkaisu tuottaa hyvien sananiekkojen käsissä toki mainioita sankaritarinoita maaliennätysten ja mestaruuksien muodossa, mutta hyvää historiantutkimuksellista tapaa se ei välttämättä edusta. Myyttien purkamisen ja analyysin sijaan ollaan enemmänkin rakentamassa ja pönkittämässä myyttejä. Ja ennen kaikkea Eerolan tutkimuksen tapauksessa kronikoimassa menneisyyttä kuivan mekaanisesti.   Toinen iso puute löytyy lähdemateriaaleista. Urheiluhistorian akateemisen tutkimuksen kärkiteokset eivät juuri kirjalistalla media-aineiston ja triviateosten rinnalla näy mikä on lukijan ja tutkijan kannalta sääli. Tulkinnat historiasta jäävät hyvin yksiulotteisiksi.

Kirjan kerronnallinen (ja käytännössä myös kaupallinen) johtoidea on maalata Suomen maajoukkueesta eräänlaista akuankkamaista, sympaattista mutta myös traumaattista sarjahäviäjän kuvaa.   Sinällään Eerolan havainto on numeraalisesti tosi. 755 pelaamastaan ottelusta Suomen A-maajoukkue on hävinnyt sankarilliset 412 koitosta. Mutta kenties laajempi ammattihistorioitsijoiden tuottama lähdeaineisto olisi voinut auttaa tulkinnan syventämisessä? Esimerkiksi Hannu Itkosen ja Arto Nevalan toimittama "Kuningaspelin kentät. Jalkapalloilu paikallisena ja globaalina ilmiönä" (2007) olisi voinut tuoda tarvittavaa lisäperspektiiviä lajin asemaan historiallisessa, kulttuurisessa ja yhteiskunnallisessa kontekstissa.

Jalkapallo vs. pesäpallo

Esimerkiksi Erkki Vasaran Itkosen ja Nevalan kirjaan toimittama artikkeli "Jalkapallo – suojeluskuntajärjestön vieroksuma urheilumuoto” sivuaa suomijalkapallon traumaattista häviämisulottuvuutta mielenkiintoisesti. Miksi suomijalkapallo ei menesty Litmasista ja Hyypiöistä huolimatta joukkueena? Vasaran tulkinta on, että 1900-luvun alkupuolen militaristinen nationalismi ja sen klassisin suomalainen joukkue-urheilumuoto, Lauri Pihkalan amerikansuomalaisten baseball-harrastuksesta edelleen kehittämä pesäpallo, ovat syöneet näitä menestymisen mahdollisuuksia dramaattisesti.

Sotilasurheilu otti jo varhain lajikseen pesäpallon ja se vaikutti todennäköisesti myös koululiikuntaan. Jalkapallosta ei koskaan tullut laajojen piirien "kansallispeliä" vaikka mittavat harrastajamäärät siihen pidemmältä ajalta viittaavatkin. Tällä tapahtumasarjalla on mahdollisesti vaikutuksensa positiivisen ja voittavan jalkapalloidentiteetin muodostumiselle Suomessa myöhemmissäkin historian vaiheissa. Pelkkä kohtalonomainen epäonnistumisen kulttuuri tai pieni kansallisuus eivät kaikkea selitä. Vertailu MM-tasollakin menestyneisiin pohjoismaisiin jalkapallomaajoukkueisiin antaa lisäargumentteja tälle tulkinnalle.  

Punapaidoista Huuhkajiksi on, puutteistaan huolimatta, etenkin pieninä annospaloina nautittuna, hauskaa ja informoivaa sanailua suomalaisesta jalkapallon A-maajoukkuehistoriasta. Hyvän ammattimaisen historiantutkimuksen kriteereitä se ei täytä, mutta sellaiseksi sitä ei toisaalta liene tarkoitettukaan. Fokus enemmänkin journalistisessa ja ennen kaikkea kaupallisessa julkaisemisessa.

Akateemista tutkijayhteisöä sinänsä tulisi edelleen ohjata kohti urheiluhistorian tutkimusta. Kansallisella tasolla tutkimuksen kärki on sinällään tasokasta mutta edelleen kovin kapeaa. Potentiaalisia näkökulmia hankkeista ei ainakaan pitäisi puuttua. 2010-luvun muotiaiheet globalisaatiovaikutuksista monikulttuurisuuteen ja siirtolaisten integraatioon jo pelkästään tarjoavat mahdollisuuksia uusille avauspotkuille historiantutkimuksen sarallakin.  

 

 

Lisätietoja:
Suosittele muille:
Kommentit:

Ei kommentteja

Kaikki kentät ovat pakollisia. Ainoastaan omalla nimellä lähetetyt kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitetta ei julkaista.







Uutiset ja keskustelu | Ajankohtaista | Historian äärelle | Julkaisut
Agricolan kartta | Haku Agricolasta | Hakemisto | Uutta!
Tekijät | Palaute ja yhteystiedot | Etusivulle

Etusivulle

Päivitetty 21.5.2015 09:46