Agricolan kirja-arvostelut

ISSN 1796-704X

"Ele polghe Kiria quin Sica waicka henes on wehe wica"
Agricola » Julkaisut » Kirja-arvostelut

Maksamme velkaa

29.5.2015 Pirttilä, Ilkka <ilkka.pirttilä@outlook.com> dosentti, Itä-Suomen yliopisto & Tampereen yliopisto
Lazzarato, Maurizio: Velkaantunut ihminen (La fabrique de l'homme endetté. Essai sur la condition néolibérale). Kääntänyt Anna Tuomikoski. Tutkijaliitto, 2014. 160 sivua. ISBN 978-952-5169-99-7.


Velkaantunut ihminen on analyysi finanssivetoisesta kapitalismista, aikalaisdiagnoosi ja filosofis-sosiologinen teoria velka- ja valtasuhteista ja niiden historiallisesta muotoutumisesta. Teos on osoitus tuotteliaan Lazzaraton taidosta analysoida selkeästi ja luotettavasti suuria teorioita. Sen lukeminen ei jätä kylmäksi velkaantunutta lukijaa velkaantuneessa Suomessa, jossa laaditaan ankaria leikkauksia velkapaholaista vastaan.

On syntynyt uusi ihmislaji: velkaantunut ihminen eli homo debitor. Italialaisen filosofi-sosiologin Maurizio Lazzaraton teos Velkaantunut ihminen, joka ilmestyi alun perin ranskaksi vuonna 2011, jäsentää sitä, kuinka velka luotonantajan ja velallisen välillä muovaa ja kontrolloi yksilöitä, yrityksiä tai valtioita.  Velka synnyttää syyllisyyden ja vastuun painaman velkavankeudessa elävän yksilön, organisaation ja valtion, jonka toimintavapaudet ovat vähäiset.

Vaikka Velkaantunut ihminen tarkasteleekin laajalti taloutta ja talouspolitiikka, niin se ei ole talouskirja. Siinä on vain yksi taloustieteellinen kaava. Lukuja kirjassa löytyy vähemmän kuin on sivulukujen summa. ”Talousviisaiden” terminologiaa on käytetty vähän ja lukijan kannalta ymmärrettävällä tavalla.

Velkako meitä ohjaa?

Lazzaraton tiivis 160 sivun tutkielma on talouden, politiikan ja kulttuurin nykykriisejä yhtäaikaisesti käsittelevä aikalaisdiagnoosi. Se on analyysi modernin uudesta vaiheesta eli velkakapitalismista, joka luo varjonsa niin Suomeen, Kreikkaan ja Yhdysvaltoihin kuin koko maailmaankin. Se tarjoaa käsitteitä, joiden avulla voi käsittää valtioiden säästöpolitiikkaa, sosiaaliturvan tuottamaa sosiaalista velkaa ja luotolla elävien ihmisten arkipäivää. Se on analyysi yksilöstä, yrityksestä ja valtiosta, joiden korkein hyve on luottokelpoisuus luotonantajien ja luottoluokittajien silmissä.

Teos rakentuu kolmeen osaan: 1) velka yhteiskunnallisen elämän perustana, 2) velan ja velallisen alkuperästä ja 3) velan vaikutusvalta uusliberaalissa yhteiskunnassa. Ensimmäisessä pääluvussa perustellaan se, miksi nykytilanteessa on syytä puhua velkataloudesta ja velkayhteiskunnasta eikä finanssitaloudesta ja finanssipääoman ylivallasta. Velka on kirjoittajan mielestä tärkein elämää hallitseva mahti nykyajassa. Ensinnäkin velan määrä sekä yksityisen ihmisen ja yrityksen että kansallisvaltioiden talouksissa on 2000-luvulla kasvanut dramaattisesti ylittäen keskimääräisesti talouksien varallisuudet ja vuotuiset tulot. Velan hegemoniaa ilmentää myös se, että korkotuotot ovat nykytaloudessa arvon muodostuksen keskeisin lähde. Nykytuotannon keskeisin tuote on velka ja korko. Lazzaraton tulkinnassa elämme taloudessa, jota ei johda finanssipiirien ”hurja joukko” ja heidän spekulaationsa ja ahneutensa; vaan hänen mukaansa finanssipääoma on sulautunut kaikkeen pääomaan. Teollisuus-, kauppa- ja rahapääoma muodostavat velan ympärille kietoutuneen ”pyhän kolminaisuuden”.

Keittonsa täysivaltainen kokki

Toisessa perusluvussa kirjoittaja tarkastelee velan alkuperää ja aiempia teorioita velasta. Tässä yhteydessä Lazzarato esittelee ajattelunsa lähtökohtia ja niitä jättiläisiä, joiden harteilla hän tähyää nykymaailmaa. Hänen keskeiset oppi-isänsä ovat: F. Nietsche, K. Marx, G.Tarde, M. Foucault, G. Deleuze ja F. Guattari. Yhteiskuntateoriassa mestarin merkki on se, että hän kykenee hyödyntämään omia teoreettisia juuriaan hallitusti siten, että hän osaa omaksua esikuvien teorioista osan mutta kieltää osan. Tässä Lazzarato onnistuu mielestäni hyvin. Hän ei satunnaisesti ota yhdestä teoriasta jotain ja toisesta toista, vaan hän on keittonsa täysivaltainen kokki. Juuri tämän ansiosta hän kykenee esittämään oman teoriansa velan olemuksesta tukeutuen kriittisesti niinkin erilaisiin ajattelijoihin kuin moraali- ja kulttuurifilosofi Nietzsche, poliittisen taloustieteen ja sosialismin teoreetikko Marx. Nietzscheltä Lazzarato on temmannut ajatuksen luotosta talouden ja yhteiskunnan suhteiden perustana, mutta on heittänyt syrjään Nietzschen tulkinnan ihmisen vapaan tahdon ja moraalisen valinnan ylivallasta. Marxilta hän on ottanut teorian kapitalismista yhteiskuntana, jossa taloutta hallitsee tuotanto tuotannon vuoksi ja pääoman ikuisen kasvun vaatimus, mutta hylännyt Marxin opin siitä, kuinka markkinat kätkevät kyseisen mekanismin. Näin Lazzarato rakentaa ei-taloustieteellisen oppinsa velasta, joka on ennen muuta valtasuhde luotonantajan ja velallisen välillä, ja joka synnyttää oman velallisen moraalinsa. Velka ja velkasuhde ovat nousseet esiin kapitalismin synnyn ja kehityksen myötä. Tähän on ratkaisevana syynä se, että kapitalismia hallitsee globaalin pääoman kasvupakko velkaa ottaen.

Kolmas ja kirjan konkreettisin ja ajankohtaisin pääluku tarkastelee velan vaikutusvaltaa uusliberaalissa maailmassa. Tässä yhteydessä Lazzarato esittää muun muassa seuraavia rohkeita ja inspiroivia väitteitä, joita ei tietenkään ole pakko uskoa. Ensinnäkin hän väittää, että kansallisvaltioiden poliittinen valta ja itsenäisyys, jota esimerkiksi Suomen eduskunta ilmentää, kutistuvat merkittävällä tavalla. Parlamenttien tehtäväksi jää vain suunnitella yhä uusia ja uusia säästöbudjetteja ja toteuttaa kuripolitiikkaa hyvinvointipolitiikan sijaan.

image

Kuva: Thomas Hosmer Shepherd: Velallinen Fleet Fleet Streetin velkavankilassa Lontoossa, 1800-luvun alku. (Wikimedia Commons)

Uusi velan tahdittama yhteiskuntapolitiikka tunkeutuu myös yksilön tasolle uudenlaisena kurinpitopolitiikkana. Sosiaaliset edut, ennen muuta työttömyyskorvaukset ja eläkkeet, muutetaan kansalaisten oikeuksista sopimuspohjaisiksi velkasuhteiksi. Näin syntyy sosiaalinen velka. Työttömän, sairaan ja eläkeläisen on maksettava saamansa edut takaisin. Tämä ei tapahdu rahassa vaan sosiaalisesti siten, että esimerkiksi työttömän tulee pitää alati yllä toimintakuntoaan ja päivittää osaamistaan.  Luottokelpoisuus saa työmarkkinakelpoisuuden kaavun. Vastikkeellisen sosiaaliturvan tulee synnyttää jatkuva syyllisyyden tunto ja kiitollisuuden velka.

Toiseksi Lazzaraton analyysin mukaan tilanne, joka useimmissa kehittyneissä maissa on jatkunut jo 1980-luvulta alkaen jatkuu edelleen. Kotitalouksien tulojen kasvu on ollut mahdollista vain kasvavan velan, eikä esimerkiksi reaalipalkkojen nousun myötä kuten sitä ennen, eli 1950-, 1960- ja 1970-luvuilla. Näin näissä maissa leikitään tulella: velkaantuneet yksilöt, kotitaloudet ja yritykset velkaantuvat yhä lisää ja konkurssien mahdollisuus kasvaa.

Kolmanneksi Lazzaraton tulkinnan mukaan talouden dynaamisin elementtiosa on velanotto. Täten luottoasiantuntijat, eivätkä tekniset keksijät ja uuden tiedon tuottajat, ovat uuden talouden avainasiantuntijoita, vastoin sitä, mitä tietoyhteiskuntateoreetikot ja ”uuden talouden” teorian puolestapuhujat ovat parina viime vuosikymmeninä esittäneet.

Neljänneksi kirjoittaja esittää provokatiivisesti, että uusi yhteiskunta ja talous ovat pakotettuja tuhoamaan omat luovuutensa. Näin siksi, että velkasuhde hallitsee uutta uusliberaalia yhteiskuntaa. Luotottajaa kiinnostaa ensisijaisesti se, että velallinen on luottokelpoinen ja velanmaksukykyinen.  Hänen kannaltaan velallisen kokeilut ja keksinnöt ovat toki mahdollisia, mutta vain, jos ne ovat arvioitavissa hallitun riskin hankkeiksi. Koska oikea luovuus ylittää aina olemassa olevat rajat, se ei voi olla arvioitavissa näin. Täten Lazzaraton mukaan velkayhteiskunnassa ei voi olla todellista luovuutta. Onko näin?

Oman itsensä paimen

Ihmisen osa on Velkaantuneen ihmisen perussanoman mukaisesti olla ennen muuta oman itsensä paimen ja toimia työllistettävyyden, velanmaksukykyisyyden, yritysmaailman ja kilpailun kriteerien mukaisesti.

Historia ei loppunut 1990-luvulla niin sanotun itäeurooppalaisen sosialismin romahdukseen ja kapitalismin suureen voittokulkuun kuten F. Francis Fukuyama Historian lopussa vuonna 1992 esitti. Elämmehän nyt edelleen vuonna 2015 koko maailma syksyllä 2008 alkaneessa finanssikriisissä. Mehän odotamme - kuten Samuel Beckettin näytelmässä Huomenna hän tulee esiintyneet henkilöt odottivat Godota - uutta kasvusuhdannetta. Tuleeko kasvu vai tuleeko lyhyen kasvukauden jälkeen uusi finanssikriisi? Lazzaraton teoriassa finanssikriisien seuratessa toisiaan on päädytty pysyvään kriisitilaan, jota tulee kutsua ”katastrofiksi eikä luovaa tuhoa ja kapitalismin kehityskykyisyyttä ilmentäviksi yksittäisiksi kriiseiksi”. Katastrofista ja velasta on hänen mukaansa mahdollista kuitenkin vapautua. Tätä kysymystä Lazzarato on selvittänyt viime vuonna ilmestyneessä teoksessaan Gouverner par la dette, joka on ilmestynyt myös englanniksi. Ratkaisun avaimena eivät ole kansalliset säästöpolitiikat, vaan finanssikapitalismin ylittävät rakennemuutokset.

image

Kuva: Kreikan velkojat perivät saataviaan. Honoré Daumier: “La Note ou la Vie” Le Charivari, 15.2. 1850.

 

Lisätietoja:
Suosittele muille:
Kommentit:

Ei kommentteja

Kaikki kentät ovat pakollisia. Ainoastaan omalla nimellä lähetetyt kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitetta ei julkaista.







Uutiset ja keskustelu | Ajankohtaista | Historian äärelle | Julkaisut
Agricolan kartta | Haku Agricolasta | Hakemisto | Uutta!
Tekijät | Palaute ja yhteystiedot | Etusivulle

Etusivulle

Päivitetty 21.5.2015 09:46