Agricolan kirja-arvostelut

ISSN 1796-704X

"Ele polghe Kiria quin Sica waicka henes on wehe wica"
Agricola » Julkaisut » Kirja-arvostelut

Sukupuolittuneen väkivallan pitkä historia

7.12.2016 Riikka-Maria Pöllä <riikka-maria.polla@helsinki.fi> FM, jatko-opiskelija, kirjailija, Helsinki
Lidman, Satu: Väkivaltakulttuurin perintö: sukupuoli, asenteet ja historia. Gaudeamus Helsinki University Press, 2015. 391 sivua. ISBN 978-952-495-369-6.


FT, dosentti Satu Lidman avaa teoksessaan sukupuolittuneen väkivallan syvään juurtunutta ja kauaskantoista historiaa.  Teemaa on tutkittu usein oikeus- ja yhteiskuntatieteissä, mutta väkivallan ja sukupuolen ymmärtämiseksi myös historiantutkimuksella on annettavaa. Historian jatkumoista voi ammentaa vastauksia – tai ainakin selityksiä – nykypäivän ilmiöille.

Väkivaltakulttuurin perintö kuljettaa lukijan eri historiallisten väkivaltaan ja sukupuoleen liittyvien teemojen kautta aina nykypäivän konflikteihin. Satu Lidmaninteos on peilaus, voisipa jopa sanoa silta, menneisyyden sekä nykyisyyden välillä ja jo kirjan alkumetreillä lukija voi huomata, että tämä lähestymistapa on sangen mielenkiintoinen, tarpeellinenkin.

Teoksessaan Lidman suuntaa katseensa naisiin kohdistuneeseen väkivaltaan, jolla on omat erityispiirteensä huomioiden aiheellisesti, että yhteiskunnassa naisiin ja miehiin kohdistuvaa väkivaltaa käsitellään eri tavoin. Sukupuolen kirjoittaja näkee performatiivisena eli se viittaa pikemmin miehen ja naisen sosiaalisiin rooleihinkuin biologiaan. Tämä määritelmä toimii läpi teoksen ja väkivaltakulttuuri sekä siihen liittyvät tragediat liittyvätkin usein tilanteisiin, joissa on odotettu tiettyä käytöstä, tai millaisiin odotuksiin ei ole sopeuduttu – nimenomaan naisten kohdalla. Lisäksi teoksessa käsitellään sekä naisten kehoon että mieleen kohdistunutta väkivaltaa ja kirjoittaja ymmärtää ”naisiin kohdistuvan sukupuolittuneen väkivallan ihmisoikeusloukkaukseksi ja syrjinnäksi.” (s. 19) Nämä edellä mainitut määritelmät Lidman lunastaa onnistuneesti koko tekstin läpi.

Kuten sanottua kirja painottuu naisiin kohdistuvaan väkivaltaan, mutta kirjoittaja muistuttaa sen kaksista kasvoista, sillä myös väkivaltainen nainen saa huomiota. Väkivaltaisen, historiassa usein kummajaisena esitetyn naisen vähäisempi huomio on kuitenkin perusteltua, sillä useimmat esimerkkitapaukset teoksessa ovat nimenomaan tapahtumia, joissa juuri nainen on joutunut väkivallanteon kohteeksi. Lähestymistapaa voi myös perustella sillä, että tutkijana Lidman on varmasti läpikäynyt lukemattoman määrän oikeustapauksia, ja tämä aineisto on tukenut väkivaltakulttuurin esittämistä juuri naisiin kohdistuneena väkivaltana. Kirjoittajan huomio, että hänen käyttämänsä lähteet on tuotettu yhteiskunnan valtaapitävien, eliitin ja oppineiden taholta, on myös aiheellinen, sillä se muistuttaa lukijaa, että käsitellyt tapaukset eivät ole naisten suoria kertomuksia tapahtumista. Mikä tärkeintä Lidman huomauttaa, että historiassa – kuten nykyäänkin – ”seksuaalinen ja lähisuhteissa tapahtunut väkivalta jäi laajalti oikeusprosessin ulkopuolelle.” (s. 42)

image

Kuva: Caravaggio, Judith leikkaa Holoferneen pään irti, c. 1598. Galleria Nazionale d'Arte Antica. Wikipedia.


Väkivaltakulttuurin perintö saa lukijan pohtimaan omaa elämäänsä sekä lähipiiriään. Vaikka moni varmasti tiedostaa, että naisiin kohdistuva väkivalta jää usein piiloon viranomaisilta, silti sen yleisyys ja monimuotoisuus on pysäyttävää: Lidman jakaa väkivallan muodot neljään eri ryhmään: henkiseen, ruumiilliseen, seksuaaliseensekä taloudelliseen.On totta, että jokainen kokee väkivallan sekä reagoi siihen eri tavoin, mutta kirjoittajan jaottelu saa ymmärtämään väkivallan vahvan läsnäolon yhteiskunnassa sekä erityisesti parisuhteissa, jotka teoksessa kattavat avo- ja avioliiton, seurustelusuhteet sekä hetero- ja homosuhteet.

Väkivalta ei katso siviilistatusta eikä seksuaalista suuntautumista, mutta naisiin kohdistuvan väkivallan yleisyys on hämmentävää. Vuonna 2005 tehdyn naisuhritutkimuksen mukaan yli kaksi viidesosaa suomalaisista naisista oli kokenut miehen tekemää seksuaalista tai fyysistä väkivaltaa. Tämän lisäksi joka viides oli joutunut puolison uhkailun kohteeksi. Tästä huolimatta apua hakevia on vähemmän ja Lidman nostaakin esiin mahdollisia syitä tälle: häpeä, itsesyytökset, tekijän suojelu, huoli perheen hajoamisesta, lapsista, pelko taloudellisesta ahdingosta, myytti kantasuomalaisesta ”vahvasta naisesta” tai epäily viranomaisprosessin tuomasta hyödystä. Täten vain pieni osa väkivallan uhreista hakee apua.

Äärimmäisen tärkeä muistutus oman aikamme ”puutteellisuudesta” on kysymys raiskauksesta, joka alettiin sijoittamaan väkivaltarikosten joukkoon vasta 1980-luvun taitteessa. Kaiken kaikkiaan Lidman huomio ”seksualisoituneen parisuhdeväkivallan” näkymättömyydestä on erittäin oleellista, sillä vain asian esille tuominen voi johtaa muutoksiin. Lisäksi Satu Lidmanin kyky yhdistää samassa kirjassa pohdinta ja analyysi sekä menneinä aikoina tapahtuneesta että nykyaikana naisiin kohdistuvasta väkivallasta on erinomainen antaen uudenlaista perspektiiviä aiheeseen.

Patriarkaatti

Patriarkaalisuus ja patriarkaatti – nuo mielipiteitä nostattavat termit – nousevat vahvoina teemoina teoksen läpi. Näiden valinta kuitenkin osoittautuu toimivaksi ja perustelluksi: patriarkaalisuus onkin hyvä lähtökohta käsiteltäessä uuden ajan alun sukupuolittunutta maailmaa. Lisäksi Lidman huomioi, että sen kaikuja, kuten ”isän kädestä”, kohtaa vielä 2010-luvun Suomessa. Uuden ajan alussa naiseus oli sitä, mitä naiselta sukupuolensa takia odotettiin, mutta on kuitenkin harhaanjohtavaa kuvitella naista vain alisteisessa asemassa. Esimerkiksi lähempänä 1600-lukua naiset saivat vahvemman aseman oikeudellisissa asioissa ja he saattoivat hakea myös itselleen oikeutta. Tämän lisäksi patriarkaalisessa yhteiskunnassa kaikki olivat alisteisessa suhteessa ylempäänsä nähden ja siten naisille oli Lidmanin mukaan valtaa ainakin lapsiin ja palvelusväkeen. Tähän yhteyteen olisi voinut lisätä vielä sen seikan, että alempisäätyinen mies oli alisteisessa asemassa itseään ylempiarvoiseen naiseen. Lidman huomioi myös, että naiset myös itse jakoivat vallitsevan patriarkaalisen arvomaailman, mutta asian monikerroksellisuutta olisi voinut havainnollistaa esimerkiksi mainitsemalla, että muun muassa 1600-luvun Ranskassa, jotkut eliitin naiset haastoivat patriarkaalisen vallan. He pystyivät hyötymään esimerkiksi leskeydestään ja nousemaan suhteellisen itsenäisiksi toimijoiksi. Ehdottoman ansiokasta on kuitenkin kirjoittajan kyky tuoda tarkasti esille historiallinen konteksti. 

image

Kuva: Mustasukkainen aviomies pahoinpitelee vaimoaan. Detalji miniatyyristä teoksessa Guillaume de Lorris, Jean de Meun, Roman de la Rose, 1490-1500. British Library.

Erittäin ajankohtaiseksi Väkivaltakulttuurin perinnöstä tekee käsittelytapa, jolla teos avaa Euroopan historian patriarkaalisuuden ”kipupisteitä” ja monikulttuurisen nykyajan samankaltaisuuksia – eroavaisuuksia unohtamatta. Lidman käsittelee muun muassa pakkoavioliittoja, kunniamurhia, sukupuolisiveyden merkitystä ja naisten sukuelinten leikkaamista. Viimeksi mainittu teema on ollut viime aikoina laajalti esillä mediassa, mutta Lidman muistuttaa kiihkottoman keskustelun tärkeydestä sekä siitä, että ”yksilöiden suhtautumista asiaan ei voi tietää ennalta heidän oletetun kulttuuritaustansa perusteella.” (s.254) Samoin hän tuo esille ne moninaiset syyt, jotka johtavat tavan jatkumiseen monissa maissa, mutta samalla kirjoittaja muistuttaakin, että esimerkiksi minkään uskonnon opetuksiin ei kuulu naisten sukuelinten silpominen, ja että naisilla itsellään on keskeinen rooli perinteen jatkamisessa. 

Neitsyys, siveys ja selibaatti

Neitsyys, siveys ja selibaatti ovat käsitteitä, jotka toistuvat teokseen valittuja teemoja käsiteltäessä. Lidman on tuonut kuitenkin oleellisesti esille, että nämä käsitteet ovat vallinneet myös keskiajan ja uuden ajan alun patriarkaalisessa Euroopassa. Neitsyyden ja naisen seksuaalinen kunnia nousee kirjan puolivälin jälkeen erityisen keskeiseksi teemaksi ja ne auttavat hahmottamaan naisiin kohdistuvan väkivallan syitä perinteistä kunniakäsitystä korostavissa yhteisöissä. Hyvin tärkeä kirjan huomio on kuitenkin se, että joissakin yhteisöissä seksuaalisesti avoin tai raiskattu nainen ei ole vain itse häpäisty vaan hän tahraa myös perheensä. Toisin sanoen Lidman muistuttaa, että naisten kunnia ja identiteetti ovat sidoksissa siihen kuinka yhteisö kokee hänen siveytensä. Kirjoittaja tuo esiin tarpeellisen huomion puhuessaan siitä muutoksesta, joka haastaa perinteistä kunniakäsitystä sekä maskuliinisuutta korostavasta kulttuuritaustasta tulleiden miesten asemaa perheessä: asennemuutos on mahdollinen jos kyetään rakentamaan vaihtoehtoista maskuliinisuutta, joka antaa uudenlaisen roolin sekä miehille että naisille hyödyttäen myös itse yhteisöä.

Selkeä – huvittavakin – muistutus neitsyyden sekä siveyden edelleenkin keskeisestä asemasta onkin globaalit markkinat neitsyyden rekonstruoimiseksi, joko netistä tilattavan ”tekoimmenkalvon” tai hymenin korjausleikkauksen avulla. Viimeksi mainittua tehdään myös Suomessa ainakin yhdessä yksityisessä sairaalassa. Toisaalta ilmiö ei ole uusi: esimerkiksi 1600-luvun Ranskassa lääkärit antoivat ohjeita neitsyyden ”huijaamiseen”.

Satu Lidman kirjoittaa sujuvasti, hän ei saarnaa. Jos on kuullut Lidmanin luennon, voi läpi teoksen kuulla hänen rauhallisen ja analysoivan äänensä – ja juuri siksi sitä on niin miellyttävä lukea. Kirjan sisältöjä olisi kuitenkin voinut tiivistää sekä yhdistää, sillä teemojen toisto teki siitä hetkittäin raskaan. Mutta mikä tärkeintä, luettuani Väkivaltakulttuurin perinnönhuomaan katsovani ja tarkkailevani ympäristöäni sekä omaa elämääni uusin silmin, herkemmin, mutta samalla kriittisemmin. Siitä kai hyvin kirjoitetun kirjan tunnistaa: lukija on ymmärtänyt jotain uutta ja tullut tietoisemmaksi ympäristöstään. 

 

 

Suosittele muille:
Kommentit:

Ei kommentteja

Kaikki kentät ovat pakollisia. Ainoastaan omalla nimellä lähetetyt kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitetta ei julkaista.







Uutiset ja keskustelu | Ajankohtaista | Historian äärelle | Julkaisut
Agricolan kartta | Haku Agricolasta | Hakemisto | Uutta!
Tekijät | Palaute ja yhteystiedot | Etusivulle

Etusivulle

Päivitetty 21.5.2015 09:46