Agricolan kirja-arvostelut

ISSN 1796-704X

"Ele polghe Kiria quin Sica waicka henes on wehe wica"
Agricola » Julkaisut » Kirja-arvostelut

"Kuvitellut yhteisöt" on pelottavan ajankohtainen klassikko

17.3.2017 Saila Heinikoski <saila.heinikoski@utu.fi> Tutkija, Åland Islands Peace Institute
Anderson, Benedict: Kuvitellut yhteisöt - Nationalismin alkuperän ja leviämisen tarkastelua (Imagined Communities. Reflections on the Origin and Spread of Nationalism). Kääntänyt Kuortti, Joel. Vastapaino, 2017. 345 sivua. ISBN 9789517685580.


Kaksi vuotta sitten edesmenneen Benedict Andersonin Kuvitellut yhteisöt on nationalismitutkimuksen klassikko, josta ilmestyi nyt keväällä 2017 suomenkielinen pokkariversio.

Benedict Andersonin (1936-2015) teoksen uusin englanninkielinen laitos on vuodelta 2006, mutta pääasialliset ajatukset esitettiin jo sen ensimmäisessä painoksessa vuonna 1983. Uutena vuoden 2006 versiossa on se, että Anderson käy läpi vuoteen 2006 mennessä käännetyt versiot kirjasta, jolloin suomi ei vielä ollut kyseisten käännösten joukossa, toisin kuin esimerkiksi ruotsi, norja ja tanska. Nykyään kirjaa voi lukea yli 40 kielellä, eikä Joel Kurtin kääntämä suomenkielinen versio varmasti kalpene vertailussa. Kirjassa on myös tutkija Jouko Nurmiaisen johdanto, jossa Nurmiainen esittelee muun muassa sitä, millä tavalla Andersonin kirja on otettu vastaan eri puolilla maailmaa.

Kuvitellut yhteisöt perustuu Benedict Andersonin pääajatuksen puolustamiseen ja erittelyyn. Hänen mukaansa valtiot ovat kuviteltuja yhteisöjä, joissa ihmisillä on yhteisöllisyyden tunne, vaikka he eivät tunne kaikkia yhteisön jäseniä. Yhteisöt eivät ole kuvitteellisia eikä ole olemassa mitään ”todellisia” yhteisöjä vastapainoina kuvitelluille, vaan yhteisöjen kuviteltu luonne perustuu niiden anonymiteettiin. Tätä ajatusta Anderson erittelee kirjassaan ja esittelee esimerkkejä historiasta ympäri maailmaa, painottuen kuitenkin omien tutkimusintressiensä vuoksi Aasiaan.

image

Kuva: Yksi irlantilainen voittaa 10 saksalaista. Ensimmäisen maailmansodan aikainen propagandajuliste. LOC Notes: H.M.S.O. W.P. 661 L.B no.

Kirjan perusteesit esitellään oikeastaan jo kirjan alussa, ja loppuosa onkin empiirisiä esimerkkejä siitä, millä tavalla kansallistunnetta on milloinkin rakennettu. Lukijan ei siis tule odottaa filosofista tai käsitteellistä pohdiskelua, vaan kirja on varsin empiriapohjainen. Toisaalta esimerkkien kautta argumentit ehkä avautuvatkin helpommin, varsinkin kun ne ovat todellisesta historiasta.

Anderson erittelee, millä tavoin nationalismia on historian saatossa rakennettu. Merkittäviä tekijöitä ovat olleet kulttuurit, kolonialismi, kieli, historia, kartat ja jopa tilastot. Anderson toteaa, että kirjaa ei ole tarkoitettu nationalismin kritiikiksi, vaikka hän itsekin toteaa, että varsinkin käännetyt versiot ovat olleet usein tiettyä agendaa ajavien kustantamojen kustantamia, ja niistä on ammennettu myös osviittaa etnisissä konflikteissa. Kirja saakin varmasti pohtimaan oman maan ”kansakunnallisuutta”, kuten kääntäjä osuvasti Andersonin nation-ness termin on suomentanut.

Hyvä käännös helpottaa ymmärtämistä

Suomenkielistä versiota lukiessa tulee mieleen, että suomentaja on todella panostanut sekä kieleen että sisältöön. Sen lisäksi että teksti on helppolukuista ja sujuvaa, kirja sisältää runsaasti suomentajan huomautuksia, joissa paitsi avataan henkilöiden ja tapahtumien taustaa lukijalle myös korjataan Andersonin tekstin asiavirheitä. Alkuperäiskirjassa väitetään muun muassa, että Suomen joutuminen Venäjän vallan alle 1800-luvulla olisi korvannut ruotsin kielen aseman venäjän kielellä. Suomentaja korjaa väitteen sekä kertoo muissa kohdin lisätietoa muun muassa Andersonin viittaamien kirjojen suomennoksista ja julkaisuvuosista.

Kirjassa mennään kauas historiaan ja lainataan tekstejä eri kielillä, mikä saa pohtimaan, kuinka paljon muita virheitä Andersonin tekstissä mahtaa olla, sillä suomentajakaan on tuskin voinut kaikkea tarkistaa. Anderson toteaa itse laitoksen esipuheessa, että on korjannut uudistetusta painoksesta esimerkiksi käännösvirheitä, koska ei alkuperäisversiota kirjoittaessaan osannut vielä espanjaa.

Hän kertoo myös kirjan käännösversioita esitellessään, että englannin lisäksi ainoastaan indonesia on kieli, jota hän todella osaa. Alkuperäisteoksessa on siteerattu paljon tekstejä alkuperäiskielellään, ja kyseiset kieliversiot on usein suomennoksessakin esitelty suomennoksen rinnalla, mitä voidaan pitää ansiona. Kuten Anderson itsekin toteaa, varsinkaan kansallistunnetta kuvailevia tekstejä ei voi koskaan täysin kääntää toiselle kielelle.

image

Anderson päivitti kirjansa sisältöä viimeisen kerran vuonna 1991, joten Neuvostoliiton romahdusta ja sen jälkeen tapahtuneita muutoksia ei ole voitu ottaa huomioon. Kirja antaakin paljon ajattelemisen aihetta sille, miten 1990-luvun rajojen avautumisesta päädyttiinkin nykyisin lisääntyneeseen kansallistunteen korostamiseen ja avoimeen rasismiin jopa poliittisissa keskusteluissa.

Anderson toteaa kirjassaan, että kansallistunne ei voi koskaan laajeta kattamaan koko maapalloa, vaan se on väistämättä aina rajallinen. Olisiko Euroopan unionin esimerkiksi kannattanut pyrkiä painottamaan yhteisöä vain valtioiden yhteistyöfoorumina eikä edes pyrkiä herättämään Euroopan-laajuista kansallistunnetta? Vai onko unioni vain laajentunut liian nopeasti ja eurooppalainen kansallistunne ei ole ehtinyt matkaan mukaan?

imageKuva: The Economist-lehden kansi marraskuu 2016.

Kirjassa ei kuitenkaan käsitellä lainkaan Euroopan integraatiota tai kansallisvaltioiden heikkenemistä vaan Anderson keskittyy pohtimaan 1700-luvulla alkanutta kansallisvaltiollista kehitystä ja nationalismia osana nykymaailmaa. Tällä painotuksella hän tekee kirjasta tosin helpommin lähestyttävän kaikilla tavoin ajatteleville. Anderson ei esitetä ratkaisuehdotuksia tai arvota eri valintoja, vaan pyrkii tuomaan esille erilaisia esimerkkejä. On helppo sanoa, että Anderson herättää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia.

Andersonin teos on tullut jälleen erittäin ajankohtaiseksi pohdittaessa tapahtumia esimerkiksi Suomessa, Euroopassa tai Yhdysvalloissa.  Teos saa kyseenalaistamaan vaikkapa urheilukisojen kansallislaulut ja lippujen nostot sekä miettimään, miksi poliitikot ympäri maailmaa vaikuttavat pelkäävän kansallisen identiteetin häviämistä. Yhtenäistä kansaa kun ei ole missään ikinä ollut.

Kieli ja kansakunta

Aika usein keskustelu näyttää jumittuvan kieleen, jota myös Anderson pitää keskeisenä kansakunnan rakentumisessa. On helppoa rakentaa toiseutta ihmisten välille, jotka eivät ymmärrä toisiaan kielellisesti. Mielenkiintoisena poikkeuksena Anderson käsittelee Sveitsiä, jossa erottelevana tekijänä ei alun perin ollut kieli vaan uskonto. Kielen sen sijaan katsottiin olevan ihmisen yksityinen asia. Tämä kääntyi myöhemmin päälaelleen, mutta edelleen Sveitsissä eri kieliyhteisöt muodostavat yhdessä kansan. Kansallinen identiteetti onkin siitä mielenkiintoinen, että sitä ei oikeastaan voi valita. Ihminen voi toki muuttaa maasta toiseen, mutta muut yhteisön jäsenet eivät välttämättä laske muualla kasvanutta helposti oman kansallistunteensa täysimääräiseksi edustajaksi. Eikö kansallistunne voisi olla yhtä lailla liikkuva identiteetti kuin esimerkiksi yhteiskuntaluokka?

Kirjaa voi lämpimästi suositella kaikille, jotka haluavat pohtia omaa identiteettiään ja kansallistunnettaan. Alan tutkijoille sen voi sanoa olevan pakollista luettavaa, ja suomenkielisenä ehkä helpommin lähestyttävä myös opiskelijoille ja muille aiheesta kiinnostuneille.

 

Lisätietoja:
Suosittele muille:
Kommentit:

Ei kommentteja

Kaikki kentät ovat pakollisia. Ainoastaan omalla nimellä lähetetyt kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitetta ei julkaista.







Uutiset ja keskustelu | Ajankohtaista | Historian äärelle | Julkaisut
Agricolan kartta | Haku Agricolasta | Hakemisto | Uutta!
Tekijät | Palaute ja yhteystiedot | Etusivulle

Etusivulle

Päivitetty 21.5.2015 09:46