Agricolan kirja-arvostelut

ISSN 1796-704X

"Ele polghe Kiria quin Sica waicka henes on wehe wica"
Agricola » Julkaisut » Kirja-arvostelut

Äärioikeiston johtaja asetti Suomen etusijalle

28.4.2017 Helena Pilke <helena.pilke@helsinkinet.fi> tietokirjailija, FT, Helsinki
Siironen, Miika: Mustan lipun alla. Elias Simojoen elämä ja utopia. Atena, 2017. 328 sivua. ISBN 9789523003163.


Elias Simojoki (1899–1940) oli körttipappi ja samalla kiihkeä fasisti. Maailmansotien välillä se oli Suomessa mahdollista – eikä edes kovin tavatonta. Tuore elämäkerta tuo lukijan eteen 1930-luvun kiihkeät vuodet: kyyditykset, ryssävihan, unelmat suuremmasta isänmaasta.

Miika Siironen toteaa tuoreen kirjansa ensimmäisessä lauseessa, ettei käsillä suinkaan ole elämäkerta, vaan teos on kuvaus ääriajattelun synnyttäjästä, Akateemisen Karjala-Seuran perustajajäsenestä, Isänmaallisen Kansanliikkeen kansanedustajasta ja liikkeen nuorisojärjestön Sinimustien johtajasta. No, kyllä tätä voisi elämäkerraksikin sanoa, sillä miehen elämänkulku kartoitetaan kutakuinkin tarkkaan. Painotus on hänen julkisessa toiminnassaan jossa Suomi – tai pikemminkin utopia siitä – oli aina etusijalla.

Siironen on aiemmin tarkastellut sisällissodan valkoisten voittajien yhteisöllisyyttä Ylä-Savossa, tarkemmin sanottuna Iisalmessa, sotaa seuranneina 15 vuotena. Nyt hän siirtää näkökulman yhteisöstä yksilöön. Tarkastelun kohteena ei kuitenkaan ole yksin Elias Simojoki, vaan hänen kauttaan piirtyy kuva lähes koko suomalaisesta 1930-luvun äärioikeistosta, Siirosen termillä ”äärivalkoisista”.

Simojoen elämää Siironen seuraa kahden-viiden vuoden jaksoissa, ja koska kohteena on körttipappi, sopii mainiosti että luvut otsikoitu raamatulliseen tyyliin kuten ”Tuulenkylväjät”, ”Kirves puun juurella”, ”Temppelinharja” ja ”Kipujen mies”.

Sisällissodassa vai intiaaniseikkailulla?

Rantsilan kirkkoherran poika Elias Simelius (sukunimi muuttui Simojoeksi vuonna 1926) oli 19-vuotias, kun sisällissota puhkesi. Kivääriin tarttuivat tuolloin myös hänen nuoremmat veljensä, 17-vuotias Miika ja vasta 15 vuoden ikäinen Arvi. Kovin monta laukausta ei Oulussa ehditty ampua ennen kuin Pohjanmaan valkoiset valtasivat kaupungin, mutta lyseolaispojat – Elias etunenässä - ilmoittautuivat vapaaehtoisiksi kenraali Mannerheimin joukkoihin. Topeliuksen ja Runebergin sankarirunoista ihanteitaan ammentanut nuorukainen kirjoitti myöhemmin kouluaineessaan, että sotareissulla hän oli kuvitellut olevansa Pohjois-Amerikan uudisasukas, joka puolusti kotiaan intiaanien hyökkäyksiä vastaan.

Vuonna 1919 Simojoki kirjoitti ylioppilaaksi ja lähti ensimmäiselle niistä katastrofaalisista Karjalan-retkistä, joita suomalaiset tekivät vuosina 1919–1922 Seuraavina vuosina hän ehti kokea seuraavatkin. Kokemukset eivät olleet miellyttäviä, vaikka pojan into hehkui äidille ja sisarelle lähetetyissä postikorteissa.

image

Kuva: Jääkärikapteeni Urho Sihvosen pataljoona etenemässä hyökkäykseen etelärintamalla keväällä 1919 Aunuksessa. Wikipedia.

Heimosotaretket olivat eräänlaisia lasten ristiretkiä - ja sellaisina sangen traagisia. Keskenkasvuiset koulupojat ja muut intomieliset nuorukaiset rämpivät heikosti varustettuna ja epämääräisesti johdettuina pitkin Aunuksen korpia - vain havaitakseen, että heitä oli venäläisjoukkoihin verrattuna aivan liian vähän, ja että paikallisväestö vähät välitti koko "vapautusarmeijasta".

Sotatouhuista huolimatta papinpojan opinnot Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa etenivät kohtuullista vauhtia. Papiksi Simojoki vihittiin 1923; tätä ennen hän ehti vihkiytyä Akateemisen Karjala-Seuran (AKS), ”äärivalkoisuuden nuorisoseuran” kuten Siiroinen sitä luonnehtii, toimintaan. Seura perustettiin 1922; Elias Simojoki kuului perustajajäseniin ja toimi kuolemaansa asti seuran luottamustoimissa. Pappina hän vaikutti yläsavolaisissa herännäispitäjissä eli Kiuruvedellä ja Iisalmessa, lyhyitä jaksoja myös Pohjois-Pohjanmaalla.

Isänmaa ja Jumalan valtakunta

Siirosen kirjassa lukijalle aukeaa kaksi-kolmikymmenlukujen Suomen ilmapiiri, joka henki ryssävihaa, herravihaa ja hurrivihaa. Sekä AKS:ssä että seuraavalla vuosikymmenellä muodostetussa Isänmaallisessa Kansanliikkeessä (IKL) korostuivat arvot, jotka eivät näytä olevan vieraita nyky-Suomenkaan ääriaineksille: miesjoukkojen yhteisöllisyys, röyhkeä toiminta-asenne ja suoraviivaiset menettelytavat. Siironen viittaa ”sixpack-patriootteihin”, jotka ehkä tunnistavat Simojoen nimen ja saattavat jopa ihailla häntä, mutta ovat silti kaukana tämän kansanvillitsijän ihannenuorisosta.

Simojokea pidettiin yhtenä aikakautensa parhaista puhujista, ja vaikka muutamat teokseen lainatut puhekatkelmat vaikuttavat nykylukijasta banaaleilta, niissä on samanhenkistä retoriikkaa, jota kuulee (ja ennen kaikkea sosiaalisessa mediassa lukee) edelleen. Kärjistetty, räikeä, paatoksellinen tyyli osuu ja upottaa – harva lähtee nykyäänkään pohtimaan, onko kyseessä totuus vai ns. vaihtoehtoinen fakta.

Suoria rinnastuksia ei tietenkään voi tehdä, sillä esimerkiksi suhteemme uskontoon on täysin toinen kuin 80–90 vuotta sitten eläneillä suomalaisilla. Maalaispitäjissä, erityisesti Ylä-Savossa, isänmaa ja Jumalan valtakunta koettiin yhtä tärkeiksi. Heränneille eli körttiläisille, erityisesti liikkeeseen kuuluvalle nuorisolle, kansakunta oli myös hengellinen projekti. Sama näkyi myös Pohjanmaalla. Kesällä 1930 Lapualla pidettiin samaan aikaan herättäjäjuhlat ja Lapuan Päivä. Viimeksi mainittua vietettiin alun perin kotiseutujuhlana ja vuoden 1808 sodan aikana paikkakunnalla käydyn taistelun muistoksi, mutta kaksi-kolmikymmenluvun kiihkeinä kesinä se sai poliittisia sävyjä. Vuonna 1930 Vihtori Kosola puhui molemmissa juhlissa – juuri käräjiltä tulleena.

image

Kuva: Vihtori Kosola (kolmas oikealta) Lapuan herättäjäjuhlilla heinäkuussa 1930 muiden lapualaisten kanssa. (Wikipedia)

Mitä oikeusjuttuihin tulee, niitä kertyi myös Simojoelle. On lähes ihme, ettei häntä niiden johdosta pantu viralta; talvella 1924 hän ”kunnostautui” johtamalla äärioikeistolaisten opiskelijanuorten vihellyskonserttia venäläisen emigranttikuoron järjestämässä hyväntekeväisyyskonsertissa, kesällä 1930 sai kolmen kuukauden ehdollisen vankeustuomion osallisuudesta kuopiolaisen rullatehtaan työntekijän kyyditykseen. (Kyyditykset eli muilutukset olivat tyypillisiä 1930-luvun alkuvuosien ääri-ilmiöitä: vasemmistolaisia tai sellaisina pidettyjä ihmisiä vietiin väkisin itärajalle tai muuten vain kauas kotoaan. Monissa tapauksissa vapaudenriistoon liittyi myös jonkinasteinen pahoinpitely.)

On hyvä muistaa, ettei Simojoki suinkaan ollut ainoa äärivalkoisiin kuulunut tai heitä kannattanut pappi, hän vain oli näkyvin. Siirosen mukaan erityisesti Oulun hiippakunnassa AKS-taustaisia, osin IKL-univormuakin käyttäviä herännäispappeja oli suhteellisen paljon. Maakunnan toisen uskonnollisen suuntauksen eli lestadiolaisuuden kannattajat sen sijaan näyttävät pysytelleen päivänpolitiikasta erossa.

Kiuruvedellä, jonne Simojoki nimitettiin pitäjänapulaiseksi vuonna 1929, sekä politikointi että uskonnollisuus oli ilmeisen kiihkeää. Seudulla menestyivät sekä suojeluskunnat että korpikommunismi, herännäisyys eli vahvana ja nuori apupappi oli neitosten ihailun kohde. Pappina hän oli yhtä jyrkkä kuin poliitikkonakin: tanssi vei helvettiin, ja sinne joutuivat Simojoen mielestä myös Helsingin hiekkarantojen uimapukuiset naiset.

Mustapaitojen nousu ja tuho

Isänmaallinen Kansanliike perustettiin 1932; seuraavan vuoden eduskuntavaaleihin se osallistui vaaliliitossa kokoomuksen kanssa. Mitään veret seisauttavaa vaalivoittoa ei tullut, mutta IKL:n riveistä valittiin 14 kansanedustajaa, jotka muodostivat eduskunnassa oman ryhmänsä ja marssivat istuntosaliin univormussa eli mustassa paidassa, sininen solmio kaulassaan.

image

Kuva: IKL:n ja Sinimustien kuva- ja lehtiaineistoa 1930-luvulta.

Pohjois-Savossa Elias Simojoen kannatus oli niin suurta, että hän pudotti eduskunnasta oman esimiehensä, Kiuruveden kirkkoherra Väinö Malmivaaran. Mutta vain pari vuotta myöhemmin yli 700 seurakuntalaista vaati pitäjänapulaisen eroa; syynä eivät niinkään olleet äkkijyrkät mielipiteet vaan se, että Simojoella oli taipumusta suoraan, usein myös laittomaan, toimintaan ja omintakeiseen moraaliin. Pahinta oli sekaantuminen Viron äärioikeiston eli vapsien puuhiin; nämä entiset vapaussoturit pyrkivät 1930-luvun alkuvuosina kumoamaan maan parlamentaarisen järjestelmän. Kumma kyllä, pappi sai pitää paikkansa ja hänet äänestettiin eduskuntaan vielä toistamiseen vuonna 1937. Vuoden 1939 vaaleissa Simojoki oli ehdokkaana mutta sai vain vähän ääniä; muutamassa vuodessa hänestä oli tullut milteipä politiikan hylkiö joka yritti jopa erota eduskunnasta.

Suomalainen äärioikeisto nousi suhteellisen nopeasti, ja nopeasti sen pyrkimykset myös onnistuttiin torpedoimaan. 1930-luvun alkuvuosina Sinimustat, lapuanliikkeen liepeille syntynyt koululaisjärjestö, tuli IKL:n nuorisojärjestöksi ja Elias Simojoki valittiin sen johtoon. Liikkeen ideologia ei ollut hänen kehittämänsä, mutta Simojoki pyrki muokkaamaan järjestöä vahvasti Hitler-Jugendin kaltaiseksi. Muutaman räyhäkän toimintavuoden jälkeen järjestö lakkautettiin kesäkuussa 1938. Ns. puserolaki, jonka nojalla kiellettiin poliittisten tunnusten käyttö julkisissa tilaisuuksissa, oli säädetty jo 1934.

image

Kuva: Hitler-jugend Suomessa Sinimustien vieraana, 1934. Museovirasto, Finna. Kuvan käyttöoikeudet: CC BY 4.0

Siirosen kirja on hyvä ja varsin kattava johdatus 1930-luvun ilmapiiriin ja sen muutamassa vuodessa tapahtuneisiin muutoksiin. Äärioikeisto ja sen johtohahmot näet ajautuivat 1930-luvun loppuvuosina poliittiseen paitsioon; ajan henkeä ilmensi myös punamultahallituksen synty, porvaripuolueiden ja maltillisen vasemmiston liitto. Mitä pitemmälle vuosikymmentä elettiin, sitä selvemmin Sinimustat, IKL ja Simojoki alettiin yleisesti joko häiriköinä tai suorastaan ulkopoliittisesti vaarallisina toimijoina. Siirosen mukaan vuonna 1938, jolloin Saksa marssi Itävaltaan, Suomen kansallismielisten piirissä ”unelmaa Suur-Suomesta alettiin reivata takaisin mastoihin”.

(Kielikuva on jokseenkin outo, sillä kun purjeita reivataan, niitä ei nosteta mastoihin vaan päinvastoin purjepinta-alaa pienennetään kovassa tuulessa.) Yleisesti ottaen Siironen kirjoittaa sujuvaa, osin jopa lennokasta tekstiä. Tutkimus- ja aikalaiskirjallisuutta hän näkyy käyttäneen runsaasti, samoin arkistoaineistoa. Myös kaksi- ja kolmikymmenlukujen sanoma- ja aikakauslehtiä on luettu. Teoksessa on loppuviitteet, mutta ei henkilöhakemistoa.

image

Kuva: Elias Simojoki (käsi ylhäällä) Kuortaneen sinimustaleiriltä 1930-luvun puolivälistä.

Legendan synty

Kesällä 1939 Kannasta linnoitettiin; Elias Simojoen osuutta hankkeessa on sekä kyseisenä ajankohtana että myöhemminkin liioiteltu. Toisen maailmansodan – ja ennen kaikkea Suomen talvisodan – syttyminen lopetti poliittiset erimielisyydet. IKL, jonka päällä oli koko vuoden 1939 ajan roikkunut giljotiinin tavoin tasavallan suojelulaki ja jota sisäministerinä toiminut Urho Kekkonen oli yrittänyt edellisvuonna saada lakkautetuksi, ei ollut enää minkään arvoinen poliittinen toimija vaikka se saikin jäädä henkiin aina syksyyn 1944 asti.


Kuva: Elias Simojoki kenttäpappina talvisodan aikana.

imageElias Simojoki, joka oli jo muutamien vuosien ajan keskittynyt poliittisessa toiminnassaan maanpuolustuskysymykseen ja epäilemättä samaan aikaan tuskaillut jatkuvasti vähenevää vaikutusvaltaansa ja ideologista liikkumatilaansa, määrättiin marraskuussa 1939 JR 39:n papiksi. Kyseisessä rykmentissä taistelivat myös Kiuruveden miehet. Aikalaiskuvausten mukaan Simojoki liikkui linjoilla sekä kivääri kädessä että aseettomana mutta ehtoollisvälinein varustautuneena, haavoittuneita etsien, auttaen ja rohkaisten. Tammikuun 25. päivän aamuna hän lähti Laatokan jäälle lopettamaan haavoittunutta hevosta; sillä matkalla hän kaatui vihollisen konekivääritulessa. Legenda syntyi jokseenkin heti; väitettiin että V. A. Koskenniemi olisi käynyt kiuruvetisten asemissa Impilahdella samana iltana, nähnyt ruumiin ja kirjoittanut hetimiten runon Kenttäpappi.

Tosiasiassa Koskenniemi tuskin oli Laatokalla päinkään; hänen rintamamatkansa suuntautui pohjoisemmaksi eli Raatteen tielle. Mutta sekä runoilija että suomalainen papisto – AKS-nuorisosta puhumattakaan – tarvitsivat legendaa, myyttiä, ideaali-ihmistä. Sellaiseksi Simojoki kelpasi kuolemansa jälkeen oivallisesti – Miika Siirosen mukaan hänen muistoaan on käytetty sekä sylkykuppina että uhriastiana.

Mustan lipun alla on siis hyvä ja näinä aikoina jopa ajankohtainen kuvaus ääriajattelun synnystä, yhteisöstä yhden yksilön kautta nähtynä. Kirjoittaja ei Simojokea tarkastellessaan näe vain yhtä ihmistä, vaan kokonaisen aikakauden. Hän pohtii myös, mikä olisi ollut Simojoen rooli jatkosodan ja Itä-Karjalan miehityksen aikana ja toteaa, ettei hän ehkä olisi noussut mitenkään merkittävään asemaan.

Entä jatkosodan jälkeen, kun kansallinen fanatismi, idealismi ja fasismi oli haudattu, uskonto eristetty omaan lokeroonsa ja ulkopoliittiset tuulet puhalsivat uudesta suunnasta?

”Häntä on vaikea kuvitella pitämässä katkerasävyisiä hartauspuheita veteraani-illoissa ja surkuttelemassa körttiseurojen alati vanhenevaa ja yhä harvalukuisempaa veisaajajoukkoa”.

Siirosen loppupäätelmä on, että ihminen saattaa hyvään pyrkiessään rakentaa samalla pahaa ja hän kykenee kantamaan itsessään samanaikaisesti sekä rakentavia että tuhoavia voimia. Tämä on nykyihmisenkin hyvä pitää mielessään, sillä

”Elias Simojoen elämässä hätkähdyttävintä ei ole hänen fundamentalisminsa, rotuvihansa, jesuiittamaisuutensa tai häikäilemätön toimintansa lapsia lumonneen fasismin pillipiiparina. Kylmäävintä on se, että tuon kaiken teki vilpitön kristitty, lämmin ystävä, lapsirakas altruisti, sankarillinen sotilas ja runoista lumoutunut ikuinen nulikka.”

image

Kuva: Elias Simojoki ja Reino Ala-Kulju Kuortaneen leirin leirinuotiolla. Museovirasto, Finna. Kuvan käyttöoikeudet: CC BY 4.0

 

 

Lisätietoja:
Suosittele muille:
Kommentit:

Ei kommentteja

Kaikki kentät ovat pakollisia. Ainoastaan omalla nimellä lähetetyt kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitetta ei julkaista.







Uutiset ja keskustelu | Ajankohtaista | Historian äärelle | Julkaisut
Agricolan kartta | Haku Agricolasta | Hakemisto | Uutta!
Tekijät | Palaute ja yhteystiedot | Etusivulle

Etusivulle

Päivitetty 21.5.2015 09:46