Agricolan kirja-arvostelut

ISSN 1796-704X

"Ele polghe Kiria quin Sica waicka henes on wehe wica"
Agricola » Julkaisut » Kirja-arvostelut

Naisia kansalaissodassa

20.4.2017 Pentti Stranius <pentti.stranius@telemail.fi> Kirjailija. Tutkija-toimittaja. Freelancer, Joensuu
Lintunen, Tiina: Punaisten naisten tiet. Otava, 2017. 336 sivua. ISBN 978-951-1-30034-2.
Hoppu, Tuomas: Sisällissodan naiskaartit – suomalaisnaiset aseissa 1918.. Gummerus, 217. 315 sivua. ISBN 978-951-24-0559-6.



Tutkijatohtorit Tiina Lintunen ja Tuomas Hoppu ovat saaneet miltei samanaikaisesti valmiiksi kaksi toistaan hyvin täydentävää tutkimusta Suomen kansalaissodasta. Lintusen Punaisten naisten tiet keskittyy niihin Porin ja Ulvilan seudun naisiin, jotka palvelivat avustustehtävissä 1918, mutta eivät osallistuneet taisteluihin. Hoppu liikkuu ”sotilaallisella” tasolla kirjoittaessaan nimenomaan aseellisista naiskaarteista, joita oli taistelutoimissa vain punaisten puolella.

Satavuotiaan Suomen historiassa on vielä monta unohdettua tai salattua sivujuonta.  Naiset tuntuvat monesti jäävän historian tekijöinä ja subjekteina marginaaliin. Siinä mielessä on tärkeää, että useat tutkijat ovat viime vuosina päätyneet kartoittamaan arjen ilmiöitä ja naisten asemaa eri vuosikymmeninä. Kansalaissodassa naisten rooli oli monella tavalla korostetun traaginen.

Porin punaiset naiset

Tiina Lintusen tutkimus Punaisten naisten tiet pohjautuu hänen vuoden 2015 väitöskirjaansa ja se näkyy vaikkapa lähdeviitteiden runsaana määränä. Silti tekijä on onnistunut popularisoimaan tiedettä niin, että kirjaa on vaikea jättää kesken. Kymmenien naisten tarinat vievät mukanaan.

Punaisten naisten tiet kertoo niistä Porin seudun naisista, jotka osallistuivat punakaartien toimintaan aseettomina – esimerkiksi sairaanhoidossa, ruoka- ja vaatehuollossa, vartiotehtävissä, joskus viestinnässäkin. Silti he saivat kansalaissodan jälkeen suhteellisen ankariakin valtiopetos-tuomioita riippuen paljolti siitä, mitä tunnustivat ja missä joutuivat kiinni. Näitä kohtaloita Lintunen on selvittänyt juurta jaksain jatkaen naisten tarinaa myös pitkälle ”leirielämän” ja tuomioiden jälkeen. Se on teoksen suuri ansio!

Muutama aseetonkin teloitettiin kostoksi. Hurjimmat kiihkoilijat seurasivat kirjailija Ilmari Kiannon ”ohjetta”:

”Todistettu on, että Suomen kansalaissodassa punakaartilaiset ovat petoja, monet heidän naisistaan susinarttuja, vieläpä naarastiikereitä. Eikö ole hulluutta olla ampumatta petoja, jotka meitä ahdistavat.”

image

image

Kuva: Naisvankeja Rauten tehtaalla Lahdessa. Suurin osa heistä teloitettiin pian kuvan ottamisen jälkeen. Sotilaslääketieteen museo.

Lintunen onnistuu arkistoaineistoihin ja elämäkertatietoihin perustuen todistamaan kuinka tavallisia nuoria naisia 267 Porin seudulla valtiopetossyytteen saanutta todellisuudessa olivat. Sosiaalinen asema, aate tai ympäristön paine ja seura saivat heidät mukaan avustustehtäviin. Ajan henki ja 1920-luvun kahtiajako tekivät heistä sittemmin stereotypian: ”moraalittomia”, ”siveettömiä ryssän morsiamia” tai muuten vain ”suunsoittajia”, ”laiskoja” ja ”varkaita” . Tätä leimaa sai kantaa pitkään, joskus koko loppuelämän.

Punaiset naiskaartit

Tuomas Hopun teos Sisällissodan naiskaartit täydentää kuvaa naisten roolista kansalaissodassa. Tutkija selvittää kaartien historian, sotilaallisen toiminnan, teloitukset ja muut jälkiselvittelyt.

Valkoisten puolella käytiin jonkin verran keskusteluja naisten joukko-osallistumisesta taistelutoimiin kunnes Mannerheim puhalsi pelin poikki. Hän toki toivotti naiset tervetulleiksi avustustehtäviin, vaan ei aseisiin, mutta ”päiväkäskystä” huolimatta taistelutoimiin tuli mukaan valkoisiakin naisia. Punaisten naiskaarteja syntyi Hopun laskelmien mukaan kolmisenkymmentä. ”Komppanian” vahvuisia, joissa oli yli sata aseistettua naista, olivat Helsingin, Tampereen, Turun, Viipurin, Kymen, Kotkan ja Lahden kaartit. Näistä Helsingissä oli aseissa 400-500 ja Tampereella melkein 300 naista. Yhteensä valkoisten ja punaisten puolella taisteli kansalaissodassa noin 2600 naista.

image

Kuva: Saksalaisten vangitsemia naispunakaartilaisia Syrjäntaassa huhtikuussa 1918. Museovirasto, Historian kuvakokoelma. CC BY 4.0

Huhti-toukokuun vaihteessa 1918 kiinnisaatuja ja antautuneita teloitettiin summittaisesti ja ilman oikeudenkäyntiä. Suurimman yksittäisen naisten joukkomurhan panivat toimeen saksalaiset Lahdessa. Muutaman kymmenen naisen erissä teloitettiin 6-8. toukokuuta tutkimatta noin 150 kaartilaisnaista.

Miksi sitten naiset olivat niin aktiivisia punaisten puolella? Syitä voi löytää Venäjän naisten ”kuolemanpataljoonien” ja bolshevikkien esimerkistä, sosialistisesta ideologiasta, mutta suurelta osin myös sukupuolten tasa-arvo-vaatimuksista Suomen työväenliikkeessä. Selvää on sekin, että punaisten puolella taistelleet naiset olivat työväkeä ja köyhälistöä, siis luokkansa edustajia ja siksi myös mukana taistelemassa leivästä, oikeuksistaan ja paremman maailman puolesta.

 

Lisätietoja:
Suosittele muille:
Kommentit:

Ei kommentteja

Kaikki kentät ovat pakollisia. Ainoastaan omalla nimellä lähetetyt kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitetta ei julkaista.







Uutiset ja keskustelu | Ajankohtaista | Historian äärelle | Julkaisut
Agricolan kartta | Haku Agricolasta | Hakemisto | Uutta!
Tekijät | Palaute ja yhteystiedot | Etusivulle

Etusivulle

Päivitetty 21.5.2015 09:46