Agricolan kirja-arvostelut

ISSN 1796-704X

"Ele polghe Kiria quin Sica waicka henes on wehe wica"
Agricola » Julkaisut » Kirja-arvostelut

Tutkimus luterilaisesta köyhäinhoidosta syventää reformaation kokonaiskuvaa

21.6.2017 Suvi Liimatta <suvlii@utu.fi> kulttuurihistorian opiskelija, Turun yliopisto
Arffman, Kaarlo.: Auttamisen vallankumous. Luterilaisuuden yritys ratkaista köyhyyden aiheuttamat ongelmat.. SKS & SKHS, 2008. 343 sivua. ISBN 9789517469548.


Kirkkohistorian professori Kaarlo Arffmanin teos Auttamisen vallankumous. Luterilaisuuden yritys ratkaista köyhyyden aiheuttamat ongelmat esittää uudenlaisen kokonaiskuvan luterilaisesta köyhäinhoidon reformista, jolla oli keskeinen osa Martin Lutherin ja hänen kannattajiensa kirkollisessa uudistamistyössä. Reformaation kuvaukset ovat pääosin painottaneet uskoa koskevaa toimintaa: Jumalan sanan ja sakramenttien välittymistä oikein ja puhtaasti. Mutta miten auttaminen oikeastaan liittyy reformaatioon ja kuinka köyhäinhoidon uudistus vaikutti luterilaisuuden leviämiseen? Voidaanko suhtautumisessa köyhiin ja sairaisiin nähdä samankaltaisuuksia nykyisyyden ja menneen välillä? Vaikka reformaation köyhäinhoitoa ei voi tilanteeltaan suoraan verrata tällä hetkellä vellovaan keskusteluun sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisesta, jotain samanlaista voi ehkä tavoittaa siitä huolen tunteesta, joka ihmisissä herää, kun on kyse yhteiskunnan voinnista ja hoitomuotojen murroksesta.

Helsingin yliopiston kirkkohistorian professori TT, FM Kaarlo Arffman on paljon julkaisseena tutkijana eräs merkittävimmistä reformaation ja luterilaisuuden asiantuntijoista Suomessa. Hän vaikuttaa kirjoittamisessaan ottaneen erityisesti huomioon kansan ja reformaattorien välisen vuorovaikutteisen suhteen.

Kaarlo Arffman kertoo innoituksen tutkimukseensa lähteneen keskustelusta, jota pohjoismaisesta hyvinvoinnin mallista käytiin 1990-luvulla. Reformaation merkkivuotena 2017 lukijan näkökulmasta kiinnostavaa onkin se, millä tavoin teos asettuu pohjoismaisen hyvinvointimallin ja reformaation välisiin kytköksiin. Tutkimus ei tarkastele aihettaan vain teologisella otteella, vaan korostaa myös näkemyksiä ”kadun tapahtumien tasolla”. Erityisesti kaupunkien väliset suhteet nousevat merkittävään asemaan. Vaikka suhtautuminen köyhäinhoidon uudistuksiin saattoi vaihdella paljonkin eri kaupunkijärjestyksissä ja niiden raadeissa, kaupungit saivat toisiltaan myös vaikutteita ja näin vahvistivat muutosvirran etenemistä edelleen laajemmille alueille.

Auttamisen vallankumous -teoksen voisi karkeasti jaotella kolmeen osioon. Ensimmäinen osuus käsittelee aiheen taustoja, kontekstia sekä lähtöasetelmaa, jossa Luther vetoaa köyhäinhoidon reformin välttämättömyyteen. Ajallisesti tutkimus sijoittuu myöhäiskeskiaikaan päättyen Lutherin kuolemaan, tosin Arffman ei noudata rajausta tarpeettoman ankarasti. Teoksen toinen vaihe käy läpi varsinaista köyhäinhoidon muutosta ja lopulta Arffman tarkastelee köyhäinhoidon reformin vakiintumista, sen kohtaamia haasteita sekä tutkimuksensa loppupäätelmiä.

Asenne köyhyyttä kohtaan muuttuu

Varhaisen kirkon näkemys köyhyydestä alkoi vähitellen muuttua renessanssin uusien ajatusten myötä. Aiemmin köyhyydessä nähty ”pyhyys”, imitatio Christi -ajatus sekä almujen antaminen alkoivat siirtyä taka-alalle. Köyhyys nähtiin yhä enenevissä määrin ongelmana, joka oli ratkaistava. Erityisesti kaupungeissa köyhien lukumäärän ja näkyvyyden kasvuun liittyi myös pelkoa tautien leviämisestä ja ryöstetyksi joutumisesta. Renessanssin näkemys köyhyydestä lähinnä kielteisenä asiana alkoi vakiintua myös Pohjois-Euroopassa ja Saksassa 1500-luvun alussa. Yhä enemmän alkoi kehittyä ajatus siitä, kuinka almujen antamisen tilalle tulisi kehittää järjestelmä, jossa tuettaisiin pitkäjänteisemmin yhteiskunnan heikoimmissa asemissa olevia.

imageKuva: Aatelinen antaa almuja kerjäläiselle. John Day, A christall glasse of christian reformation, London, 1569. Wikipedia.

Arffman johdattaa lukijan sujuvasti keskiaikaisen ajatusmaailman pariin. Hän avaa kontekstia ymmärryksen kannalta riittävästi taipumatta raskaslukuisuuteen. Kaupunkien toiminta raateineen, sääty-yhteiskunnan asettamat raamit elämälle sekä maallisen ja hengellisen vallan vaikutus yhteisöissä tulevat hyvin esitellyiksi. Erityisesti huomiota asiayhteyksien taustoittamisessa saavat kerjäläisveljestöjen, veljeskuntien ja luostarien toiminta, sillä tunnetusti näiden laitosten ja reformaattorien väliset suhteet kehittyivät vihamielisiksi. Arffman kuvaa etenkin Wittenbergin kaupungin tapahtumia monipuolisesti ja elävästi niin, että tuntuu kuin kaupunki itsekin olisi oma henkilöhahmonsa.

”Kuohuvassa Wittenbergissä” myös Martin Luther ryhtyi arvostelemaan köyhyysongelmaa. Kaikenlainen kerjääminen tulisi kieltää. Arvostelun takana oli ajatus siitä, että kristittyjen keskuudessahan ei kenenkään edes tulisi joutua kerjäämään, sillä aito usko ja luottamus Jumalaan johtaisivat aitoon auttamishaluun. Luther painotti avoimen seurakunnan toiminnan tärkeyttä. Uutta Lutherin näkemyksessä oli auttamisvelvollisuuden rajaaminen vain oman paikkakunnan köyhiä koskevaksi: kristittyjen tulisi siis pitää huolta omista köyhistään. Lutherin sanoman innoittamana Wittenbergiin perustettiin vuonna 1521 uudenlainen köyhäinhoitorahasto.

image

Kuva: Wittenberg 1530-luvulla. Zeichnung aus dem Reisealbum des Pfalzgrafen Ottoheinrich 1536 in der Universitätsbibliothek Würzburg. Wikipedia.

Onnistumisia ja epäonnistumisia

Köyhäinhoitorahastojen perustaminen eteni vilkkaasti 1520-luvulla Wittenbergin ja Nürnbergin esimerkkien mukaan. Periaatteessa kyseessä oli uusi kaupunkijärjestys, jossa kirkollinen talous järjestettiin uudelleen. Köyhäinhoito sai näin varansa yhdestä, yhteisestä rahastosta. Rahoja, jotka pääsääntöisesti koostuivat lahjoituksista, säilytettiin arkussa, joka oli lukittu useammalla lukolla kiinni. Lukkojen avaimet olivat rahaston johtoon valittujen raatimiesten ja porvareiden hallinnassa. Näin pyrittiin välttämään rahaston väärinkäytöksiä, sillä varallisuuden käytössä oli toimittava yhteistuumin.

Käytännössä kaupunkien välillä köyhäinhoitorahastojen järjestämisessä oli melko paljonkin eroavaisuuksia. Niiden suunnittelussa tuli ottaa huomioon paikalliset olosuhteet. Yleensä rahasto toimi onnistuneemmin suuremmissa kaupungeissa, koska niiden raha-arkkuihin kertyi todennäköisesti myös enemmän rahaa. Tässä köyhäinhoitoreformin etenemisvaiheessa tulee hyvin esiin se, kuinka Arffman tutkii ja tulkitsee aihettaan. Hän avaa erinomaisesti köyhäinhoidon laajaa kenttää ja osoittaa miten eri tavoin uudistusliike eteni esimerkiksi hansakaupungeissa ja muissa Itämeren rannikon kaupungeissa.

Toisaalta köyhäinhoidon kohtaamat vaikeudet olivat samankaltaisia maantieteellisistä sijainneista huolimatta. Ongelmat kytkeytyivät useimmiten raatien korruptioon, varojen vähäisyyteen tai silkkaan ihmisten auttamishaluttomuuteen. Myöskään almujen antamista ei onnistuttu täysin kitkemään pois. Kuten nykyäänkin jotkut ihmiset tahtovat auttaa hädässä olevaa edelleen suoraan, ilman minkään virallisemman järjestön puuttumista asiaan.

Laaja tutkimustyö osoittaa köyhäinhoidon etenemisen monipuolisuuden

Arffmanin tutkimustyö ja lähteiden käyttö on täsmällistä ja yksityiskohtaista. Tarkastelemalla eri kaupunginraatien julkaisemia päätöksiä köyhäinhoitojärjestelmien suhteen muotoutuu kuva niiden perusteellisista kehitysvaiheista. Kiinnostavasti Arffman esittää oman tulkintansa siitä, kuinka Nürnbergin köyhäinhoitojärjestys todennäköisesti sai vaikutteita Wittenbergin mallista. Tämä kaupunkienvälinen yhteys on luterilaisen köyhäinhoidon historioitsijoiden keskuudessa toisinaan kiistetty tai vähintäänkin aliarvioitu.

Teos on kauttaaltaan helppolukuinen, vaikka asiasisältö ja sen välittämä tieto onkin mittava. Paljon painoarvoa saavat etenkin kaupunkien väliset vaikutussuhteet toisiinsa eli konkreettisesti se, miten uudistus eteni. Toisaalta tuntuu siltä, että kirjan tekstikappaleet sinänsä jäävät irrallisiksi toisistaan. Tekstissä on nimittäin käytetty erittäin paljon väliotsikointia ja tämä saa lukemisen tuntumaan välillä sirpaleiselta. Ajoittain tutkimus myös sortuu liialliseen asioiden toistamiseen. Tämä johtuu tutkimuksen rakenteesta, jossa auttamisjärjestelmien perustamista käydään kaupunki kaupungilta lävitse. Merkittävimmät muutokset auttamisen suhteen tapahtuvat vaiheessa, jossa ruhtinaat ja kuninkaat puuttuvat seurakuntien toimintaan. 1520-luvun loppupuolella myös visitaatiot – eli seurakuntien tarkastaminen piispan johdolla – laajentavat ja yhdenmukaistavat köyhäinhoidon organisointia. Erityisesti talonpoikaissodan aiheuttaman epäjärjestyksen myötä visitaatioiden merkitys korostuu. Nämä edellä mainitut muutokset luovat tutkimukseen ikään kuin uusia kehityksen tasoja ja ne osiltaan taas vaikuttivat köyhäinhoidon muuttuneisiin etenemismalleihin. Näin Arffman syventää entisestään köyhäinhoidon reformin monipuolisuutta lukijalle.

Köyhäinhoidon edetessä Tanskaan ja Ruotsiin sen päämuodoksi muotoutuivat hospitaalit, joiden kautta maallinen esivalta otti suoremmin osaa auttamiseen. Arffmanin tutkimus osoittaakin mielenkiintoisesti sen, miten jo tässä vaiheessa ajatus köyhäinhoidon reformista oli muuttunut. Vaikka Tanskan ja Ruotsin tapahtumien käsittely jääkin harmittavan pieneksi osuudeksi teoksessa, on perusteltua, että Arffman käsittelee ensisijaisesti saksankielisiä alueita, joissa köyhäinhoito tosiaan toimi tienraivaajana luterilaisuuden etenemisessä. Arffman koostaa hienosti köyhäinhoidon todellisen luonteen huomioiden myös sen, kuinka kirjalliset suunnitelmat ja viralliset asiakirjat köyhäinhoidon järjestämisen suhteen eivät välttämättä vastanneet sitä todellisuutta, joka kaupungeissa vallitsi.

Moraaliton vai kunniallinen avuntarvitsija?

Köyhäinhoitorahastojen tarkoituksena oli auttaa heikko-osaisia ja pääsääntöisesti oman paikkakunnan köyhiä, sillä hyvin hoidettu köyhäinhoitohan saattoi houkutella vieraita kerjäläisiä liiaksi asti. Varautuneessa asennoitumisessa jotain vierasta, tuntematonta kohtaan tuntuukin olevan tiettyä tuttuutta myös omassa ajassamme. Ihmisen odotetaan kuuluvan johonkin ja olevan osa yhteisöä. Jos näin ei kuitenkaan ole, tilanne herättää epäilyksiä ja huoli omista avun tarpeessa olevista korostuu entisestään. Erotukseksi vieraista kerjäläisistä, oman kaupungin kerjäläiset kantoivat usein messinkistä ”köyhänmerkkiä” tunnistamisen ja valvonnan vuoksi. Rahasto tarjosi autettaville perusapua kuten ruoka- ja vaatejakelua, pienten lainojen myöntämistä sekä opiskelumaksujen maksamista kaikkein köyhimpien oppilaiden puolesta. Jos varoja oli jäljellä, niitä voitiin käyttää myös rakennuksien ylläpitokustannuksiin.

image

Kuva: Vaeltavia kerjäläisiä. Lucas van Leydenin kuparikaiverrus 1520. Rijksmuseum Amsterdam, Wikimedia Commons.

Perustettaessa rahastoa, jonka tarkoituksena oli köyhien auttaminen, nousivat ajankohtaisiksi myös kysymykset siitä, kuka todellisuudessa on köyhä. Köyhän tulee siis olla tietynlainen ja täyttää tietyt kriteerit ollakseen apuun oikeutettu. Kiehtova seikka köyhäinhoitorahastoja järjestettäessä liittyikin siihen, miten köyhä ja kerjäläinen tuli nyt virallisesti määritellä. Rahastot olivat huolella suunniteltuja, ja niin myös olivat ne säännökset, jotka koskivat avustuksen kohteita. Arffman ei käsittele köyhyyden määrittelyä omana erillisenä kappaleenaan, sen sijaan köyhyyteen kohdistuneet näkemykset nousevat teoksessa kauttaaltaan aika ajoin esiin. Pyrkimys luonnehtia myös kerjäämiseen suhtautumista on tärkeä, sillä kuva köyhäinhoidon järjestämisestä voisi jäädä vaillinaiseksi, jos emme ymmärtäisi lainkaan avun kohteen puolta.

Rahaston varoja oli siis käytettävä vain todella avun tarpeessa olevien auttamiseen: sairaiden, työkyvyttömien sekä sellaisten vaikeuksiin joutuneiden henkilöiden auttamiseen, jotka kuitenkin tahtoivat elättää perheensä kunniallisesti. Köyhyyden käsityksiin liittyi siten jonkinlainen arvottaminen ja luokittelu. Laiskat eivät saaneet päästä hyötymään avusta, sillä työnteosta kieltäytynyt ihminen oli köyhyyteensä itse syypää. Köyhyydessä elävät jaoteltiin tavallaan kunniallisiin köyhiin ja näihin tyhjäntoimittajiin, jotka olivat itse luoneet kohtalonsa.

Huomio köyhyyden syihin

Arffmanin tutkimus onnistuu näyttämään, kuinka köyhäinhoito vaikutti luterilaisuuden juurtumiseen monissa kaupungeissa. Martin Lutherin kuoleman jälkeen ja köyhäinhoitoreformin alkuinnostuksen laannuttua uudistuksen toteuttaminen kuitenkin kohtasi yhä enemmän haasteita. Auttamisjärjestelmää arvioitiin uudelleen, maallisen vallan rooli sen suhteen vahvistuu ja järjestelmä muuntui edetessään Pohjois-Saksan ruhtinaskunnista muualle Eurooppaan. Kuitenkin voidaan puhua köyhäinhoidon perinteestä, joka luotiin Lutherin innoittamana 1520-luvun alun Wittenbergissä.

Reformaation tutkimuksessa nykyään painotetaan sitä, kuinka reformaatio ilmiönä tulisi nähdä laaja-alaisesti. Niin myös Auttamisen vallankumous on mainio ja tutustumisen arvoinen teos kaikille, jotka haluavat ymmärtää reformaation monisävyisiä merkityksiä. Teoksessa Luther henkilönä jääkin itse asiassa vähemmälle huomiolle. Sen sijaan painotus on niissä monissa toimijoissa, jotka tahoiltaan lujittivat reformaation ja köyhäinhoidon kulkua. Myöskään Lutherin kannanottoja uskosta ei teoksessa painoteta. Arffman tuo esiin luterilaisen uskon näkemyksiä vain niiltä osin kuin ne koskevat auttamista.

Lopulta köyhyysongelman ratkaiseminen ja auttamisen toteuttaminen jäivät riittämättömiksi. Todellisiin köyhyyden syihin ei pystytty vaikuttamaan, vaikka jo tuolloin luterilaiset oppineet tiedostivat nimenomaan työttömyyden olevan usein köyhyyden taustalla. Köyhyyden ennalta ehkäisemiseen kuitenkin yritettiin puuttua ja tässä yhteydessä koulutuksen tärkeyttä korostettiin. Toisaalta samojen inhimillisten haasteiden – köyhyyden, työttömyyden ja syrjäytymisen – parissa yhteiskunnat nykyäänkin kamppailevat, eikä heikompiosaisten auttaminen voi jäädä vain rahallisen avun tarjoamiseen tai kaikkein akuuteimman hädän poistamiseen, jos syyt ahdingon taustalla silti pysyvät entisellään muuttumattomina.

Kirja-arvio on kirjoitettu Turun yliopiston kulttuurihistorian oppiaineen Kulttuurihistorian kirjoittaminen -kurssilla.

 

 

Suosittele muille:
Kommentit:

Ei kommentteja

Kaikki kentät ovat pakollisia. Ainoastaan omalla nimellä lähetetyt kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitetta ei julkaista.







Uutiset ja keskustelu | Ajankohtaista | Historian äärelle | Julkaisut
Agricolan kartta | Haku Agricolasta | Hakemisto | Uutta!
Tekijät | Palaute ja yhteystiedot | Etusivulle

Etusivulle

Päivitetty 21.5.2015 09:46