Agricolan kirja-arvostelut

ISSN 1796-704X

"Ele polghe Kiria quin Sica waicka henes on wehe wica"
Agricola » Julkaisut » Kirja-arvostelut

Symbolien viidakossa

17.8.2017 Leena Rossi <leena.rossi@icloud.com> FT, KK, tietokirjailija, Turku
Väisänen, Liisa: Mitä symbolit kertovat: Taidetta pintaa syvemmältä. Kirjapaja, 2017. 271 sivua. ISBN 978-952-288-797-9. Lisätietoja: Valokuvat Marco Peretto Kansi Petri Kovács Taitto Iiris Kallunki Kannen maalaus Cornelius Nobertus Gysbrechts: Vanitas, 1660, Sevillan taidemuseo


Kirjapaja on ottanut Liisa Väisäsen teoksesta Mitä symbolit kertovat: Taidetta pintaa syvemmältä (1. p. 2015) kolmannen painoksen. Se osoittaa, että ihmiset kaipaavat maailmalla matkustellessaan tietoa näkemänsä vanhan taiteen vertauskuvista, jotta ymmärtäisivät kuvien sanoman. Jo 30 vuotta Euroopan taidetta tutkinut Väisänen hyödyntää kirjassa omia kokemuksiaan ja matkojaan läntisessä Euroopassa. Kirjan valokuvat on ottanut Väisäsen puoliso Marco Peretto.

Tietyt visuaaliset symbolit ovat länsimaisen taiteen keskeinen osa. Euroopassa matkustava kohtaa niitä kaikkialla: kirkoissa, museoissa, palatseissa, toreilla, aukiolla, puistoissa, hautausmailla, kaduilla ja rakennusten yksityiskohdissa. Kirkoissa niitä on yksittäisten maalausten, veistosten ja reliefien lisäksi katoissa, seinissä, ovissa, sisäänkäynneissä, pylväänpäissä, saarnatuoleissa, kuorotuoleissa, kirkkotekstiileissä, ehtoollisvälineissä ja pyhäinjäännösarkuissa. Kun oppii tunnistamaan vertauskuvat ja ymmärtämään niiden merkityksen, aukeaa taide ja kulttuuriympäristö uudella tavalla.

Antiikista 1800-luvun lopulle ja pitemmällekin

Kirjallisuustieteen maisteri ja estetiikan tohtori (Genovan yliopistosta), tietokirjailija, asiantuntijaopas ja luennoitsija Liisa Väisänen esittelee teoksessaan Mitä symbolit kertovat: Taidetta pintaa syvemmältä vertauskuvia, joita löytyy läntisen Euroopan taideaarteistosta. Hän analysoi etupäässä sellaisia teoksia, joita ei näy museoiden eikä kirkkojen opaskirjoissa. Hän on nimittäin etsinyt esimerkeikseen tyypillisimpiä, ei vain taiteellisesti parhaita ja merkittävimpiä teoksia. Tehdessään näin kunniaa tuhansille taiteen työläisille, jotka eivät ole koskaan nousseet nerouteen asti, hän tulee myös laajentaneeksi maallikon käsitystä menneiden aikojen taiteen kirjosta. Vähän tunnettujen taiteilijoiden teosten lisäksi kirjasta löytyy muutama tunnettukin työ, esim. Leonardo da Vincin maalauksen kopio reliefinä, Michel Angelon veistoksia, Lorenzo Ghibertin reliefejä, Massaccion fresko, Hieronymus Boschin triptyyki, Claude Monet’n maisemia ja Pablo Picasson Guernican tiilikopio.

Väisänen esittelee länsimaisen taiteen keskeisimmät aiheet myöhäisantiikista 1800-luvun lopulle tiivistäen läntisen Euroopan taiteen kehityksen tähän tapaan: Kristillisyys hallitsi taidetta myöhäisantiikista 1200–1300-luvulle, ja mytologisista aiheista tuli suosittuja renessanssin myötä. Porvariston nousu toi 1600-luvulla mukanaan myös pienimuotoisen taiteen nousun; vaurastuva porvaristo halusi näet omaa elämänpiiriään kuvaavaa taidetta, asetelmia, maisemia, arkkitehtuuri- ja muotokuvia. Kristillisten ja mytologisten aiheiden rinnalla esiintyi myös kirjallisia aiheita, ja ennen modernia aikaa tyypillisiksi tulivat realistiset, tavallista elämää kuvaavat aiheet. Aivan kirjansa lopussa Väisänen analysoi vielä tusinan verran nykysymboleja.

Maalauksia, reliefejä, veistoksia ja muutamia kuvakudoksia esittäviä värikuvia on 271-sivuisessa kirjassa paljon yli kaksi sataa. Peretto on ottanut niitä erityisesti Italiassa, Espanjassa ja Ranskassa mutta myös Portugalissa, Maltalla, Turkissa, Saksassa, Alankomaissa ja Tanskassa. Kuvat painottuvat katolisten alueiden taiteeseen, ja niistä useimmat ovat kirkoista, osa taidemuseoista ja kastekappeleista. Kuvia riittää kirjan varsinaisessa tekstiosassa joka aukeamalle kahta lukuun ottamatta. Päälukujen alkukuvat täyttävät koko aukeaman, mutta muut kuvat ovat niin pieniä, että niitä mahtuu jopa kymmenen yhdelle aukeamalle. Pienen koon tai tummuuden vuoksi kuvien yksityiskohdista on vaikea saada selvää; kuvausolosuhteet eivät liene olleet aina ihanteelliset. Tekstissä selitetään kunkin kuvan symboliikkaa, ja kuvien vieressä on vielä lyhyt selostus nuolten osoittamista symboleista. Useimmat kuvat osuvat hyvin tekstin selitysten lähelle, mutta Davidin ja Goljatin taistelua esittävät kuvat ovat jo seitsemän aukeamaa tekstin edellä.

Kuvien lisäksi teoksessa on kaksi hyödyllistä taulukkoa: ”Apostolit ja symbolit” (s. 95) sekä ”Olympolaiset jumalat Homeroksen mukaan” (s. 181). Kirjan lopussa on lähdeluettelossa sivun verran etupäässä italialaisia, englantilaisia ja ranskalaisia julkaisuja, mutta ei suomalaisen symbolitutkijan, Pentti Lempiäisen teoksia. Symbolien etsimistä helpottavat hakemistot, joista taiteilijoiden, museoiden ja kirkkojen nimet on valitettavasti jätetty pois.

Aiheita Raamatusta ja muusta kristillisestä perinteestä

Väisänen lähestyy läntisen Euroopan taidetta sen aihepiirien kautta ja osoittaa eri taideteoksista näiden aiheisiin liitettyjä symboleja. Vuosisatojen ajan taiteen ydin oli kristillinen, ja sen aihepiirit otettiin Vanhasta ja Uudesta testamentista. Aiheita poimittiin myös Raamattuun kuulumattomista apokryfikirjoista, joiden tuntemus on myös tärkeää kristillisten kuvien tulkinnassa. Eurooppalainen taide alkoi kehittyä omaksi tyylikseen 1200- ja 1300-lukujen vaihteessa, ja siinä näkyivät eri taidetyylien vaihtelut. Väisäsen vanhimmat esimerkit ovatkin 1100–1200-luvulta.

Vanhan testamentin kymmenistä aiheista suosittuja olivat mm. Aatamin ja Eevan luominen, Syntiinlankeemus, Paratiisista karkotus, Kain ja Abel, Daavid ja Goljat, Vedenpaisumus, Baabelin torni, Iisakin uhraaminen, Mooses, Simson, Salomonin tuomio, sekä Jaakobin ja Joosefin tarinat. Uuden testamentin kertomuksia ja aihepiirejä taiteilijat kuvasivat vielä useammin. Monet koostivat niistä sarjakuvamaisia kuvakertomuksia. Aineina toistuivat mm. Marian ilmestys, Marian ja Elisabetin kohtaaminen, Kristuksen syntymä, Kuninkaiden kumarrus, Viattomien lasten surma, Pako Egyptiin, Kristuksen kaste, Laupias samarialainen, Jeesuksen ihmeteot ja Kaanan häät. Vähitellen Kristuksen kärsimyshistoria muodostui yhä keskeisemmäksi, ja siitä kuvattiin mm. Viimeisen ehtoollisen, Juudaksen suudelman, Jeesuksen ruoskimisen, Ristiinnaulitsemisen, Ristiltä laskun ja Hautaan laskun kautta. Myös Magdalan Maria ja Apostolien teot kuuluivat Uuden testamentin kuvastoon.

Taiteen suurin mesenaatti oli katolinen kirkko, joka rakennutti kappeleita, kirkkoja, seurakuntasaleja, rukoushuoneita sekä paavien, piispojen ja kardinaalien asuntoja. Myös aatelisto ja vaurastuvat porvarit hankkivat kristillistä taidetta kotikappeleihinsa tai makuuhuoneisiinsa. Yleisistä kristillisistä aiheista hyvin suosittuja olivat kaikki Mariaan liittyvät kuvat: Madonna ja Jeesus-lapsi, Marian syntymä, Marian ilmestys, Maria viedään temppeliin, Neitsyt Marian taivaaseen astuminen, Marian kruunaaminen sekä Pyhä Anna. Myös Marian isää, Joakimia kuvattiin. Kuva Jeesuksen sukupuusta, jota Väisänen nimittää ”Jesajan puuksi” (s. 116), sijoitettiin usein kirkon sisäänkäynnin lähelle. Nimitys on virheellinen käännös englannin ilmaisusta ”Jesse’s tree”. Jesse ei ole Jesaja, vaan Davidin isä, Iisai. Onneksi tekijä sanoo, että puu on Jeesuksen sukupuu.

image

Kuva: The Jesse Tree from the Spinola Hours. Master of James IV of Scotland Flemish, Bruges and Ghent or Mechelen, 1510 – 1520.

Useimpia kristillisiä aiheita kuvattiin konkreettisesti pyhien tekstien keskeisillä elementeillä. Pyhää Kolminaisuutta kuvattiin toisaalta vanhan miehen, nuoren miehen ja kyyhkysen – isän, pojan ja Pyhän Hengen – avulla, toisaalta abstraktimmin tasakylkisenä kolmiona, jonka keskellä on kaikkinäkevä Jumalan silmä ja josta säteilee jumaluuden pyhää voimaa. Joissakin kuvauksissa kolmion sisällä on kolme liekkiä. Pyhän Hengen symboli on useimmiten valkea kyyhkynen, mutta Pyhän Hengen vuodattamista esittävissä teoksissa henki kuvataan pienenä liekkinä kunkin apostolin pään päällä. Yleisistä kristillisistä symboleista Väisänen esittelee myös pelikaanin Kristuksen vertauskuvana; koska linnun on luultu ruokkivan poikasiaan omalla verellään, siinä on nähty yhteys Jeesukseen, joka verellään tarjoaa ihmisille elämän.

 

image

Kuva: Kaikkinäkevä jumalan silmä esiintyy myös Ranskan suuren vallankumouksen aikana julkaistussa ”Ihmisoikeuksien julistuksessa”, Jean-Jacques-François Le Barbier 1789, Musée Carnavalet. Wikipedia.

Puhtaat symbolikuvat

Länsimaisessa taiteessa on kuvattu monia esineitä, jotka tulkitaan tiettyjen henkilöiden tai asioiden symboleiksi. Evankelistoilla, apostoleilla, Vanhan testamentin profeetoilla ja pyhimyksillä on kaikilla omat attribuuttinsa, ja myös Jeesuksen, Johannes Kastajan ja Magdalan Marian kuvissa on yksityiskohtia, joista katsoja voi päätellä, kenestä on kyse. Tietyt esineet, kasvit ja ihmiset muistuttavat tietystä Raamatun tapahtumasta tai viittaavat abstraktimpaan käsitteeseen, esim. monstranssi eli ehtoollisleipäteline Jeesuksen ruumiiseen ja uhriin ihmiskunnan hyväksi, palmu kuoleman voittamiseen ja marttyyreihin, Betlehemin tähti ylösnousemuksen päivään, Jaakobin tikapuut tiehen kohti pelastusta ja korkeampaa tietoisuutta sekä tulenlieskat uskoon.

Jeesuksen kuvaamiseen vakiintui useita tyyppejä: korkeaa ristiä kannatteleva Kristus Voittaja, karitsaa harteillaan kantava Hyvä paimen ja kärsimyksestä ja nöyryyttämisestä muistuttava ”Ecce homo”-aihe. Myös viimeisen tuomion, helvetin, paratiisin ja kiirastulen kuvaukseen muodostuivat omat konventionsa. Pietá-aihe on yksi versio Neitsyt Marian ja Jeesuksen kuvista. Sen juuret lienevät 1300-luvun saksankielisellä alueella esiintyneissä mystisissä kristinuskon suuntauksissa.

Väisänen omistaa yli neljä sivua – enemmän kuin millekään muulle taideteokselle – Hieronymus Boschin maalaamalle triptyykille ”Pyhän Antoniuksen kiusaukset” (noin 1500) ja sen symboliikalle. Boschia inspiroivat ne erimuotoiset pedot, jotka kiusasivat Egyptissä 200-luvulla elänyttä erakkomunkkia ja ensimmäisen kristillisen luostarin perustanutta Pyhää Antonius Apottia. Hän maalasi teokseensa lukemattomia yksityiskohtia, joiden symboliikka on nykyihmiselle outoa. Teoksen koko symboliikkaa ei Väisänenkään avaa.   

Myös pääkallot, enkelit, aarnikotkat ja hyveet Väisänen selittää. Senkin hän kertoo, että kaksi kohotettua ristikkäistä kättä ja risti niiden välissä on ollut fransiskaanien tunnus ainakin 1400-luvulta ja että nimenomaan järjestön Vähemmät veljet käyttävät symbolia. Toisen kiinnostavan aiheen muodostavat Vanitas-asetelmat (vanitas, lat. ’turhuus’), joiden erikoisia kukkakimppuja olen aikaisemmin ihmetellyt. Nyt tiedän, että eri aikoina kukkivia kasveja kuvattiin pääkallon ja monien muiden esineiden kanssa yhdessä muistuttamassa ihmiselämän lyhyydestä ja maallisten nautintojen katoavaisuudesta. Vasta 1800-luvun asetelmiin koottiin kukkia, jotka kukkivat samaan aikaan. Vanitas-asetelmia tehtiin jo 1500-luvun alkupuolella, mutta ne yleistyivät erityisesti 1600-luvulla uskonsotien aikana protestanttisilla alueilla. – Väisänen olisi voinut täsmentää, että kuvat yleistyivät nimenomaan kalvinistisessa Hollannissa, missä taloudellinen toimeliaisuus oli arvossaan.

image

Kuva: Harmen Steenwijck, Vanitas 1640. Museum De Lakenhal. Wikipedia.

Antiikin tarustoa ja uusia aiheita

Antiikin kreikkalaisen ja roomalaisen mytologian aiheet ilmestyivät länsimaiseen kuvataiteeseen humanismin ja renessanssin myötä. Niistä tuli kristillisten aiheiden lisäksi taiteen suosikkiaiheistoa. Niitä esittävää taidetta hankkivat ennen kaikkea taidetta ostavat rikkaat maallikot. Usein antiikin hahmoja kristillistettiin siirtämällä symboleja antiikin jumaluuksilta kristillisille hahmoille ja niiden avulla esitettiin myös kristillisiä moraaliarvoja. Olympoksen jumalat, puolijumalat ja sankarit olivat hyvin yleisiä aiheita aatelispalatsien ja -huviloiden kattomaalauksissa sekä seinävaatteissa 1400-luvulta lähtien ja varsinkin 1500-luvun lopulta 1700-luvulle asti. Pääjumalia oli kaikkiaan kaksitoista ylijumala Zeuksesta / Jupiterista tulen jumalaan Hefaistokseen / Vulkanukseen asti. Lisäksi oli lukuisia pienempiä jumaluuksia ja jumalten lapsia, satyyreja, nymfejä ja kentaureja. Kuoleman lautturi Kharon ja manalan vartija Kerberos kuuluivat suosittuihin aiheisiin. Myös runoilija Saphoa kuvattiin paljon 1700-luvulla.

image

Kuva: E.C. Le Guay: Sapho jouant de la lyre, 1809.

Reformaatio – Väisäsen termein uskonpuhdistus – toi kuvataiteeseen uusia arvoja ja myös kieltoja. Pyhimysten kuvista luovuttiin, ja henkilökohtaisen jumalasuhteen rinnalla nimenomaan protestanttien keskuudessa raha ja hyvinvointi nousivat tärkeiksi. Myös kansan elämän ja arjen askareiden kuvaukset, asetelmat, muotokuvat ja maisemat alkoivat kiinnostaa. Pyhimysten kuvista oli aikanaan tehty siloteltuja, ja sellaisia tehtiin porvarien yksilö- ja ryhmämuotokuvistakin, mutta rahvasta kuvattiin kapakoissa kaikessa rujoudessaan ja juoppoudessaan – huonoine hampaineen ja humaltuneine katseineen.

Asetelmissa kuvattiin konkreettisia esineitä, kukkia ja ruokien raaka-aineita (hedelmiä, vihanneksia, kaloja, lihaa), joilla viestittiin myös moraalifilosofisia ja teologisia ajatuksia. Esimerkiksi mätänevät hedelmät muistuttivat katsojaa kaiken katoavuudesta ja omasta kuolemasta. Kun kannettavat maalaustelineet ja lyijyiset väriputkilot mahdollistivat ulkona työskentely, taiteilijat alkoivat maalata yhä enemmän maisemia. 1600-luvulla ihmisiä kiinnosti tuttu lähiympäristö sekä 1700-luvulla romanttiset rauniot ja myrskyt kollektiivisine tai yksilöllisine haaksirikkoineen.

Myös maallisesta kirjallisuudesta kuten runoudesta ja näytelmistä alettiin poimia uusia aiheita.  Abstrakteja käsitteitä kuten esimerkiksi aikaa kuvattiin konkreettisten aiheiden avulla: vuodenaikoja luonnehtivat kunkin ajan luonnonantimet ja -ilmiöt; kuukausista taas kertoivat kullekin tyypillisten töiden kuvaukset. Ajan esityksissä näkyvät selvästi luonnonolojen alueelliset erot, mistä voi usein päätellä taideteoksen tekoalueen.

Symbolit siirtyvät ajasta ja kulttuuripiiristä toiseen säilyttäen entiset merkityksensä tai saaden uusia merkityksiä. Jokainen taiteen tarkastelija saa näkemistään kuvista esteettisen vaikutelman, mutta symboleihin perehtynyt katsoja pystyy lukemaan teoksesta paljon muutakin. Vertauskuviin perehtymisessä voi Liisa Väisäsen teos Mitä symbolit kertovat olla lähtökohtana.

***

Vaikka tekevälle aina sattuu, on harmi, ettei kirjaan jääneitä kömmähdyksiä ja huolimattomuuksia ole korjattu kolmanteenkaan painokseen, sillä mokia on valitettavan paljon. Mainitsen tässä muutaman: Kaikkien taideteosten perustietoja (nimi, tekijä, ajoitus) ei ole annettu. Myös muutamia käännösvirheitä muita erheitä löytyy. Maalauksessa ”Kristus laskeutuu limboon” (s. 131) on kyse paikasta, jota on suomessa totuttu sanomaan limbukseksi tai jopa helvetin esikartanoksi. ”Merenkäynti”-reliefi (s. 220) kuvaa merenkulkuelinkeinoa, ei myrskyä. ”Lehmiä tallissa” (s. 224) tarkoittaa varmasti lehmiä navetassa. Kuulostaa oudolta, kun ”Armon Neitsyt Maria” -maalauksen (s. 103) selityksessä puhutaan ”kristillisestä kerhosta” ja maallikkoveljeskunnasta, vaikka kuvassa olevat hahmot ovat selvästi flagellanteiksi sanottuja itsensä ruoskijoita. Pyhän Cecilian kuvan (s. 151) selityksessä puhutaan ”harpusta”, vaikka kuvan enkeli soittaa luuttua. Pyhän Jaakon kuvassa (s. 152) pyhiinvaeltajan ”kukkaro” on selvästi olkalaukku. – Tällaiset seikat eivät yhtä kirjaa kaada, mutta muistuttavat jokaista tietokirjailijaa siitä, että valmiin oloinen tuotos aina luetettava jollakin ystävällisellä pilkunviilaajalla, ellei kustannustoimittaja sitä tee.  

 

Liisa Väisäsen tuotantoa:

Kristilliset symbolit – Ikkuna pyhään(2011) 

Kaikki Italiani: Matkoja maahan, josta on moneksi (2017)

”Suomen symbolit ennen, nyt ja tulevaisuudessa”. Artikkeli teoksessa Suomen idea, toim. Jarno Limnéll (2016)

Liisa Väisänen & Juha Luodeslampi, Jouluseimen tarina(2010)

Liisa Väisänen & Juha Luodeslampi: Uskosta taiteeseen (2010)

 

Symboleihin liittyvää lisälukemista:

Biedermann, Hans, Suuri symbolikirja (1993)

Lempiäinen, Pentti, Sano se kukkasin: Kasvit vertauskuvina (1992)

Lempiäinen, Pentti, Lukujen symboliikka nollasta miljoonaan (1995)

Lempiäinen, Pentti, Kuvien kieli: Vertauskuvat uskossa ja elämässä(2002)

Mitford, Bruce, Viestivät merkit, paljastavat symbolit (1997)

Tresidder, Jack, 1001 symbolia: Kuvitettu opas symbolien maailmaan (2004)

Lisätietoja:
Suosittele muille:
Kommentit:

Ei kommentteja

Kaikki kentät ovat pakollisia. Ainoastaan omalla nimellä lähetetyt kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitetta ei julkaista.







Uutiset ja keskustelu | Ajankohtaista | Historian äärelle | Julkaisut
Agricolan kartta | Haku Agricolasta | Hakemisto | Uutta!
Tekijät | Palaute ja yhteystiedot | Etusivulle

Etusivulle

Päivitetty 21.5.2015 09:46