Agricolan kirja-arvostelut

ISSN 1796-704X

"Ele polghe Kiria quin Sica waicka henes on wehe wica"
Agricola » Julkaisut » Kirja-arvostelut

Hilpeä retki kirkollisen kulttuurimme juurille

28.8.2017 Helena Pilke <helena.pilke@helsinkinet.fi> tietokirjailija, FT, Helsinki
Anton, Emil: Katolisempi kuin luulit. Aikamatkoja Suomen historiaan. Kirjapaja, 2017. 159 sivua. ISBN 978-952-288-620-0.


Umpiluterilaisena pidetyn – ja sellaisena viimeiset 500 vuotta eläneen – Suomen kirkollinen historia avautuu teologi Emil Antonin kirjassa totutusta poikkeavasta näkökulmasta. Pienen, hilpeän kirjan nimikin jo kertoo mistä on kysymys: maamme on katolisempi kuin useimmat luulevat.

Luterilaisuus on muovannut suomalaista yhteiskuntaa nyt noin neljäsataa vuotta eli suunnilleen yhtä kauan kuin katolisuus sitä ennen. Kristinuskon tulovuosisatana on totuttu pitämään 1100-lukua, ja sieltä teologi Emil Anton myös aloittaa aikamatkansa.

Lienee parasta varoittaa mahdollista lukijaa heti alkuun: jos suhde uskontoon on kovin tiukkapipoinen, kirjaan kannattaa tarttua varovasti. Aikamatkaajan meno on nimittäin hetkittäin varsin hulvatonta, sanasto samoin. Keskimääräinen teologi tuskin nimittäisi piispa Hemmingin beatifikaation eli autuaaksi julistamisen juhlaa ”kirkollisiksi pippaloiksi” ainakaan kirjoitetussa tekstissä. Mutta väitöskirjaansa valmisteleva teologian maisteri Emil Anton poikkeaa keskiarvoista. Hän on luterilaiseen pappissukuun kuuluvan suomalaisnaisen ja Irakista kotoisin olevan isän lapsi, joka on kastettu vauvana katolilaiseksi.

Anton pitää kahden muun katolisen teologin kanssa uskontokysymyksiä käsittelevää https://hapatusta.net Katolista hapatusta -blogia ja kirjalla on modernisti FB-sivut. Yleiseen kulttuurihistoriaan kirjastoluokitettu – ja siihen selkeästi kuuluva – Katolisempi kuin luulit on kirjoittajan esikoisteos. Toivottavasti se ei jää ainoaksi; teksti vetää. Välillä se vetää myös hymyn huuleen, mikä tällaisia aiheita käsittelevissä tietokirjoissa ei ole ihan tavallista.

Kirja on nootitettu normaaliin tapaan. Käytetty lähdekirjallisuus koostuu kirkkohistoriaa ja kulttuurihistoriaa käsittelevistä tieteellisistä teoksista, joskin joukosta löytyvät myös Zachris Topeliuksen Maamme-kirja, Eino Leinon runot, ja kaksi Timo Soinin muistelmateosta.

Raikkaita näkökulmia

Pieni kirja on jaettu lukuihin vuosisatojen mukaan: 1100-luvusta aloitetaan, ja tuolloin keskiössä on piispa Henrik, joka on edelleen Suomen suojeluspyhimys, vaikka hänen henkilöllisyydestään ja toiminnastaan ei ole olemassa varmoja todisteita. Ensimmäinen Henrikistä kertova kirjallinen teos, Pyhän Henrikin legenda, on kirjoitettu 1200-luvun lopulla eikä Kokemäellä sijaitseva, pyhimystaruun liittyvä Pyhän Henrikin saarnahuone ole niinkään vanha. Anton ei kuitenkaan juutu miettimään Henrik-piispan olemassaoloa tai olemattomuutta, vaan päätyy pohtimaan, voisivatko nykyisetkin maahanmuuttajat rikastuttaa maan kirkollista elämää. Keskiajan suomalaisillehan katolisuus oli vieras uskonto siinä missä nykyisin islam.

image

Kuva: Erik ja piispa Henrik matkalla Suomeen. Myöhäiskeskiaikainen  kuvaus, Uppland. Statens historiska museum. Wikimedia Commons.

Kirjallinen kulttuuri saapuu Suomeen 1200-luvulla, 1300-luku on alussa mainitun piispa Hemmingin aikaa. Kristinuskon asema vakiintuu, maallinenkin hallinto kehittyy, mutta Hemming onnistuu tyrimään raha-asiansa niin, että Anton ehdottaa häntä sekä vapaiden että vangittujen, niin verottajan kuin veronmaksajienkin suojeluspyhimykseksi. Siis mikäli Hemmingistä tulee pyhimys. Tällä hetkellä hän on ainoastaan autuas, lopullinen kanonisaatio puuttuu. (Beatifikaatio eli autuaaksi julistaminen ja kanonisaatio eli pyhimykseksi julistaminen ovat termejä, joiden merkityksen Anton selostaa hyvin. Vastaavia esimerkkejä löytyisi useita – kirkollinen, saati sitten katolinen, termistö ei välttämättä ole hartaallekaan historian harrastajalle tuttua.)

Kuva: Piispa Hemmingin sinetti 1300-luku.image

Periaatteessa kaikki kirjassa käsitellyt tapahtumasarjat ja ilmiöt ovat tuttuja jo peruskoulun historiantunneilta. Mutta sitä, miten ne näkyvät nykypäivässä, ei helposti tule ajatelleeksi. 1400-luvun Naantalissa sijainneen nunnaluostarin muisto on ikuistettu kaupungin vaakunaan, silloinhan paikkakunta tunnettiin Armonlaaksona, latinaksi Vallis gratiae. Turun vaakunassa puolestaan on liljoja; ne ovat länsimaisessa taiteessa aina olleet Neitsyt Marian symboli. Ja välkkyväthän jumalanäidin tähdet EU:nkin lipussa.

Mutta vaikka asiat olisivat entuudestaan tuttuja, on niiden käsittelytapa uusi ja osin yllättäväkin. Keskiajan kronikoiden, Topeliuksen Maamme-kirjan, teologisen ja arkeologisen tutkimuksen ja muutaman vanhan matkakirjan tukemana taivaltava aikamatkailija tosin innostuu joitakin kertoja tarjoamaan rinnastuksia, jotka ovat ehkä hieman kaukaa haettuja. Vaasain kuningassukuun kuuluneen herttua Juhanan ja hänen puolalaisen vaimonsa Katariina Jagellonican avioliitto toki oli nykytermiä käyttäen ”ekumeeninen”, mutta Juhanan titteli ”Suomen suuriruhtinas” tuskin kuitenkaan enteili tulevaa autonomista suuriruhtinaskuntaa, kuten Anton esittää. Lestadiolaisuutta ja katolisuutta ei heti keksisi rinnastaa, mutta Antonin mukaan niitä yhdistävät kaksikin keskeistä dogmia eli naispappeuden torjuminen ja suhde ehkäisyyn. Vähän kuin ohimennen heitetty ajatus körttikatolisuudesta on kiinnostava – löytyisikö tuosta yhdistelmästä pohjaa kirkkokuntien yhteistyölle? Vähintään yksilötasolla; katolinen messu ja herättäjäseurat voisivat olla aika antoisia kokemuksia, etenkin ensikertalaiselle.

image

Kuva: Kardinal Azzolino ja kuningatar Kristina teoksessa Het leven en bedryf van Christina, 1697.Skokloster, Wikimedia Commons.

Kristiina-kuningattaren kääntymyksen ja herätysliikkeiden synnyn sekä Kalevalan uskontoviittausten kautta kirjoittaja pääsee esittelemään tunnettuja katolilaisia tai katolilaisiksi kääntyneitä suomalaisia. Heitä riittää marsalkka Mannerheimin tyttäristä pilapiirtäjä Kari Suomalaiseen. Lopuksi kirjoittaja pohtii, voisiko 2000-luku olla ekumenian vuosisata ja jos, niin mitä se eri kirkkokunnilta vaatisi?

Retkivinkkejä ja lukusuosituksia

Huomionarvoinen osa kirjaa ovat jokaisen luvun lopussa esitetyt luku-, meno- ja taidevinkit. Osa niistä on toteutettavissa helposti; esimerkiksi suositellut kirjat löytyvät mistä tahansa yleisestä kirjastosta. Taideteoksia löytyy mukavasti netistä, mutta retkeilykohteet ovat joiltakin osin viitseliäisyyttä, aikaa ja rahaakin vaativia. Kaikilla tuskin on mahdollisuutta ja haluakaan lähteä Puolan Pniewyyn, ursuliinisisarten päämajaan, katsomaan Pyhän Ursulan hautaa. Tukholman Riddarholmskyrkan, Turun tuomiokirkko ja muut Etelä-Suomen keskiaikaiset kirkot ehkä osuvat helpommin matkan varrelle, ja jos matkustaa Roomaan, on Vatikaanin ja Pietarinkirkon tienoilta mahdollisuus bongailla monta kiinnostavaa kohdetta. Toki retkivinkit lienee ymmärrettävä pikemminkin lukijan ajattelun käynnistäjiksi kuin oikeasti toteutettaviksi.

Anton sanoo, että luterilaisuus on toisaalta rakentanut katolisuuden päälle, toisaalta kuljettanut sitä mukanaan. Luterilaisuuden sivutuotteita taas ovat Antonin referoiman mestarijournalisti Ilkka Malmbergin mukaan paljaat kirkot, pidetyt lupaukset ja padotut tunteet sekä kurahousut, pyöräilykypärät ja julkisivulautakunnat – vain muutamia mainitakseni. Kuten tästäkin näkyy, käsittelytapa ei ole ryppyotsainen.

Pienen kirjan lukaisee nopeasti, mutta se antaa eväitä laajoillekin pohdiskeluille – olivat ne sitten luonteeltaan ekumeenisia tai kulttuurihistoriallisia.

 

 

Lisätietoja:
Suosittele muille:
Kommentit:

Ei kommentteja

Kaikki kentät ovat pakollisia. Ainoastaan omalla nimellä lähetetyt kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitetta ei julkaista.







Uutiset ja keskustelu | Ajankohtaista | Historian äärelle | Julkaisut
Agricolan kartta | Haku Agricolasta | Hakemisto | Uutta!
Tekijät | Palaute ja yhteystiedot | Etusivulle

Etusivulle

Päivitetty 21.5.2015 09:46