Agricolan kirja-arvostelut

ISSN 1796-704X

"Ele polghe Kiria quin Sica waicka henes on wehe wica"
Agricola » Julkaisut » Kirja-arvostelut

Kuvia ja mielikuvia sodasta

28.9.2017 Saressalo, Lassi <lassi.saressalo@elisanet.fi> dosentti, Turun yliopisto, Turku
Kleemola, Olli: Valokuva sodassa. Neuvostosotilaat, neuvostoväestö ja neuvostomaa suomalaisissa ja saksalaisissa sotavalokuvissa 1941–1945.. Sigillum, 2016. 335 sivua. ISBN 978-952-7220-00-9. Lisätietoja: Taitto: Matti Halonen, Mediataju Oy


Kleemola tuo perinteisen kuvatutkimuksen rinnalle uuden semantiikkaan ja kuvien metalukemiseen perustuvan näkökulman. Teos ei ainoastaan kerro mitä sotakuvat esittävät, vaan nimenomaan kuka kuvia on ottanut, miksi niitä on otettu, kuka niitä julkaisi, missä, miksi ja kenelle. Kuvien propagandistinen käyttö ja sitä myötä manipulatiivinen vaikutus kuvan katsojaan tuodaan hyvin esille.

Heti aluksi pitää kiittää Matti Halosta, joka on taitollisesti saanut niin varsinaisen tekstin kuin lähdeviitteetkin mahdutettua aina samalle sivulle läpi koko teoksen. Kun teos on taitettu vaakasuoraan, on temppu onnistunut. Lukijan kannalta tämä on oiva ratkaisu, näin ei viitteitä tarvitse lähteä joka kerta etsimään takasivuilta niin kuin perinteisesti tapa on ollut. Muutenkin taitto on avara, eleetön, mutta hyvin sisällön tarjoava.

On myös syytä kiinnittää huomio kustantajaan, turkulaiseen monipuoliseen kulttuuriyritykseen Sigillum Oy:öön, joka on rohkeasti lähtenyt julkaisutoimintaan mukaan, eikä millään turhalla teoksella. Kustantaja ilmoittaa pyrkivänsä julkaisemaan kolmesta viiteen tutkimusteosta vuosittain, pääpaino on historiantutkimuksella ja arkeologialla.

Käsillä olevat teos on Olli Kleemolan poliittisen historian alan väitöskirja, joka tarkastettiin Turun yliopistossa 17.12.2016. Kleemola on sotahistoriakeräilijä, tietokirjailija ja tutkija. Kleemolan kokoelmiin sisältyy mm. 15 000 sota-ajan valokuvaa. Kokoelman merkittävyyttä lisää se, että se sisältää rintamasotilaiden luvatta ottamia kuvia.  Eipä siis ihme, että Kleemolaa kiinnosti lähteä tutkimaan sota-ajan valokuvia myös tieteellisestä näkökulmasta.

Sotakuviahan on julkaistu Suomessa ja muualla maailmassa lukemattomissa valokuvateoksissa. Uusimmat ovat viime vuodelta, joissa on jo käytetty kuvamanipulointia ja saatettu rinnakkain sodan tuhokuvia ja kuvaa tämän päivän vastaavista kohteista (Irincheev & Larenkov: Sodan pitkät varjot. Minerva 2016). Nämä kuvateokset, niin uudet kuin vanhatkin, ovat usein vain katsastavia, usein kronologisesti eteneviä taisteluja ja niiden jälkiä dokumentoivia.

image

Kuva: TK-kuvaaja on keksinyt näköpiiristään mielenkiintoisen aiheen. Kuvassa TK-Lönnberg.
Jyrkönmäki 1941. Kuvateksti ja kuva SA-kuva. Kuvaaja Esko Manninen.

Kolme näkökulmaa sotavalokuviin

Kleemola ei ole halunnut tyytyä tähän.  Hän asettaa itselleen kolme haastavaa tutkimustehtävää. Ensimmäiseksi hän lähtee erittelemään niitä mielikuvia, joita sotavalokuvien avulla haluttiin ja tietoisesti pyrittiin antamaan vihollisista – näkökulma on toisaalta suomalaisten, toisaalta saksalaisten näkemys vastustajasta. Toisena kysymyksenä on selvittää, miten kuvamateriaalia tuotettiin ja julkaistiin osana selkeää propaganda-aineistoa ja se miten haluttu sanoma kuvien avulla saatettiin eri julkaisukanavien avulla julkisuuteen. Kolmantena näkökulmana Kleemola ottaa esiin tavallisten – ei siis sotavoimien propagandakoneiston – kuvaajien ottamia kuvia sekä se millaisen kuvan vastustajasta, ”vihollisesta”, nämä kuvat antavat.

image

Kuva: ”Haavoittunut ryssä Omelian kylässä” Omelia 1941, kuvateksti ja kuva SA-kuva. Kuvaaja kapteeni E. J. Paavilainen.

Suomalaisten ”viralliset” sotavalokuvat olivat lähinnä TK-kuvaajien tuottamia ja niiden julkaisemista valvottiin sensuurin toimesta tarkkaan. Tästä aiheestahan Helena Pilke on julkaissut useita ansiokkaita tutkimuksia. Saksalaisilla oli selkeästi propagandatuotantoon perustetut yksiköt (PK-kuvaajat) ja niiden tuotoksia käytettiin monipuolisesti mielikuvien muokkaamiseen niin vihollisesta kuin omistakin ”sankareista”.

Suomalainen aineisto on pääosin Puolustusvoimien Kuvakeskuksesta ja saksalainen lähinnä Bundesarchiviin sodan jälkeen tallennettua materiaalia. Kleemola on käynyt ainakin kursorisesti läpi satoja tuhansia kuvia ja valinnut sitten niistä käyttökelpoisimmat tutkimustaan varten. Myös sodanaikaisten lehtien julkaisema kuvamateriaali on ollut tutkimuksen aineistona. Todettakoon vielä, että pelkkä kuva ei ole tekijälle riittänyt vaan hän on myös analysoinut kuvatekstejä ja niiden suhdetta kuvien oletettuun tarkoitusperään.

Sarjallis-ikonografinen tulkintamalli

Perinteinen ikonografinen tutkimus on keskittynyt kuvien sisällön erittelyyn. Mitä kuvassa näkyy ja mikä on nähdyn kulttuurinen sanoma. Ikonografiaan liittyy myös voimakkaasti kuvan symboliikan hakeminen, esimerkkinä vaikkapa raamatulliset maalaukset, joiden sanomia on kautta aikojen etsitty. Kuvasisältöjen erittely on ollut yksi kulttuurien tutkimuksen väline. Laajoilla hakemistoilla on pyritty erittelemään kustakin kuvasta keskeiset elementit ja laatimaan niistä kuvakohtainen luettelo. Ajatuksena on, että samankaltaisia kuvaelementtejä seuraamalla voitaisiin havaita kulttuurissa (vaikkapa pukeutumisessa) muutoksia ja tätä kautta päästä myös eri kulttuurien vertailevaan kuvatutkimukseen. 1980-luvulla perinnetieteissä kokeiltiin amerikkalaista HRAF- tietokantaa kuvien erittelyyn (Human Relation Area Files), mutta sen aikaisella tietotekniikalla ei toivottuun tulokseen päästy.

image

Kuva: ”Sotavankeja matkalla maantietöihin. / Ryssät viedään töihin.” Alakurtti, Salla, 1941. Kuvateksti ja kuva SA-kuva. Kuvaaja Heikki Roivainen.

Kleemola lähtee tästä rohkeasti pitemmälle. Hän etsii kuvatulkintaa semiotiikasta ja löytää Erwin Panowskyn kolmivaiheisen ikonografis-ikonologisen tulkintamallin ja siitä kehitetyt jatkotulkintamallit. Kuvan sisällön kuvailun (erittelyn) lisäksi tähän kuuluu lähdekritiikin, kuvan kontekstin tutkiminen. Toinen kehitysvaihe on kuvan asettaminen historialliseen kontekstiin – ikonografis-historiallinen analyysi. Kolmannessa näkökulmassa edellisiin analyyseihin liitetään meta-analyysi, joka voisi tarkoittaa sen pohtimista miksi kuva on otettu, ja mitä sillä halutaan viestittää. Kun tähän vielä liitetään suurten kuvamassojen käyttö analyysissa, päästään Kleemolan tutkimusmalliin, jota hän kuvaa käsitteellä sarjallis-ikonografinen tulkintamalli.

Aineistona tässä suomalaista ja saksalaista kuvamateriaalia analysoivassa tutkimuksessa ovat valokuvat, jotka kuvaavat a) sotavankeja ja naissotilaita, b) neuvostoliittolaisia kaatuneita sotilaita ja kuolleita siviilinaisia, c) neuvostosotilaan ja neuvostohallinnon toiminnan jälkiä ja d) vallattuja alueita ja niiden väestöä.

Johdantoluvussa, joka on varsin laaja, Kleemola käy läpi käsitteistöään, termejä ”toiseus”, joka perustuu pitkälti stereotypisointiin vastakohtana ”meikäläisyys” sekä ”viholliskuva” ja ”vihollisuus”. ”Vihollinen” on äärimmäinen kategoria. Kaikki ”viholliset” ovat ”toisia”, mutta kaikki ”toiset” eivät ole ”vihollisia”. Tässä syntyy ensimmäinen selkeästi suomalaista ja saksalaista aineistoa erottava tekijä. Saksalaiset näkivät valloittamiensa alueiden ihmiset yksinomaan ”toisina”, kun taas suomalaisille vallatut alueet Itä-Karjalassa olivat etnisesti suomalaista, vaikka siellä asuikin myös ”toisia”. Taustana tälle näkemykselle on luonnollisesti karelianismin henki ja ajatus siitä, että valloitetut alueet kuuluivat luontaisesti Suur-Suomeen.

image

Kuva: ”Karjalainen perhe teellä”, 1941. Kuvateksti ja kuva SA-kuva. Kuvaaja Erkki Viitasalo

Kolme kuvaajatyyppiä

Kleemola esittelee myös sodan kuvaajat, suomalaiset TK-kuvaajat, saksalaiset PK-kuvaajat sekä kolmantena kategoriana rintamamiehet sotaansa kuvaamassa. Viime mainittujen joukossa oli myös kuvillaan kauppaa tekeviä miehiä, joiden kuvasaaliiseen ja -sisältöön ei virallinen sensuuri juurikaan päässyt vaikuttamaan. Kuvat nyljetyn vihollisen nahasta levisivät laajalti, samoin kuvat sotilaspukuisista kaatuneista naisista, joiden intiimit alueet saattoivat olla vielä lisähoukuttimena näkyvillä.

Kuvamateriaalissa neuvostosotilas on erityisesti saksalaisessa aineistossa kavala, julma, kauhutekoja tekevä, raaka, ruma musikka, ja siksi oikeutettu hyökkäyksen kohde, kannibaali tai selustan partisaani. Rinnalle tuotiin kuvia uljaasta germaanisotilaasta, joka oli hakemassa Lebensraumia tulevaa Suur-Saksaa varten. Kauhupropaganda motivoi taistelijoita ja kotirintamaa, etenemisvaiheessa kuvattiin (myös suomalaisessa aineistossa) sotavankeja, sotavankirivistöjä, hävinneitä ”ryssiä”. Kun vankimäärät lisääntyivät ja vankien sijoittelu ainakin suomalaisella alueella alkoi, tuotettiin kuvia siitä, miten hyvin vankeja kohdeltiin (suuresta kuolleisuudesta huolimatta kuolleita vankeja ei tietenkään näytetty). Esiin nousevat ihmistyypit, vieraan näköiset ”toiset”, huvittavat ja säälittävät vastakohtanaan meikäläisten sankaripojat.

Naissotilaat propagandan välineenä

Kuvat naissotilaista olivat erityisesti saksalaisen propagandan väline. Ase kädessä taistelevat neuvostonaiset kuvattiin teksteissä raivottariksi, jopa lapsia ja vanhuksia kuvataan sodankävijöinä. Myös ihmisuhrit olivat aineistoa, jolla voitiin kuvata vastapuolen epäinhimillisyyttä – omista teoista ei luonnollisestikaan aineistoa ole olemassa. Tässä nousevat suomalaisessa aineistossa esiin partisaanien hirmutekojen uhrit koillisessa Suomessa.

image

Kuva: ”Ryssän naisvankeja.” Lyykylä 1941, kuvateksti ja kuva SA-kuva. Kuvaaja Kapteeni H.Gripenberg.

Valloitettujen alueiden väestö oli myös kuvapropagandan väline. Saksalaiset korostivat neuvostomaan kurjuutta, ihmisten köyhyyttä, asuinolosuhteiden likaisuutta, yleistä takapajuisuutta ja alempirotuisten ominaisuuksia. Stalin ja muut henkilökultin manifestaatiot olivat molemmilla kuvaajaryhmillä suosittuja. Bolševismi sai kohtelunsa, tähän liittyy myös suomalaisten mieliaihe, kirkollisten rakennusten häpäiseminen neuvostovaltiossa. Kurjuuden sijaan suomalaine TK-mies kuvasi ihastuneena Itä-Karjalan romanttista köyhyyttä ja maisemien kauneutta.

image

Kuva: ”Kurkijoen kirkko, Ryssien kulttuuritalo, joka on ollut elokuvateatterina ym. Kirkko oli täynnä kaikenlaisia propagandajulisteita ja neuvostopomojen kuvia.” Kurkijoki 1941. Kuvaaja Tauno Norjavirta.

Olli Kleemolan väitöskirja on monia ajatuksia herättävä. Hän analysoi kohteitaan still-kuvien avulla, varsinaiset propagandafilmit on tarkoituksella jätetty ulkopuolelle. Viisas ratkaisu. Toinen vaihtoehto olisi lisännyt sivumäärää ja vienyt ehkä teoriamuodostukselta keskeisimmän ytimen. Aivan toinen asia on, miten tämän päivän ihminen sotaelokuvissa, uutislähetyksissä, dokumenteissa ja lehtiartikkeleissa kokee sotapropagandan – vai kokeeko.

 

Lisätietoja:
Suosittele muille:
Kommentit:

Ei kommentteja

Kaikki kentät ovat pakollisia. Ainoastaan omalla nimellä lähetetyt kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitetta ei julkaista.







Uutiset ja keskustelu | Ajankohtaista | Historian äärelle | Julkaisut
Agricolan kartta | Haku Agricolasta | Hakemisto | Uutta!
Tekijät | Palaute ja yhteystiedot | Etusivulle

Etusivulle

Päivitetty 21.5.2015 09:46