Agricolan kirja-arvostelut

ISSN 1796-704X

"Ele polghe Kiria quin Sica waicka henes on wehe wica"
Agricola » Julkaisut » Kirja-arvostelut

Suomen suurin kielivähemmistö kotoutuu hyvin

9.11.2017 Pentti Stranius <pentti.stranius@telemail.fi> Kirjailija. Tutkija-toimittaja. Freelancer, Joensuu
Arno Tanner; Ismo Söderling (toim.).: Venäjänkieliset Suomessa. Huomisen suomalaiset. Siirtolaisinstituutti., 2016. 208 sivua. ISBN 978-952-7167-11-3.


Venäjänkieliset ovat Suomen suurin ulkomaalaisryhmä. Eniten venäjänkielisiä on Suomessa pääkaupunkiseudulla sekä idän ja kaakon suunnalla. Inkeriläisperheiden 1990-luvun "paluumuutto" on hiljentynyt, ja venäjänkielisten muuton syyt ovat nyt useimmiten opiskelu, työ tai perhesyyt.

Suomen suurin kielivähemmistö, venäjänkieliset, kotoutuu hyvin, vaikka erityisesti menneinä vuosina suomalainen media tiedotti pääosin ongelmista ja konflikteista. Ovatko venäjänkieliset sitten jo nyt tai lähitulevaisuudessa "Huomisen suomalaisia", kuten uutuuskirjan alaotsikko kertoo - se on kokonaan toinen asia.

Suomessa oli vuoden 2015 lopussa noin 72 500 venäjänkielistä. Loppuvuodesta 2017 heidän lukumääränsä on arviolta  noin 75 000. Heistä puolet asui Uudellamaalla ja neljännes Helsingissä. Maan suurin kielivähemmistö ei koostu pelkistä venäläisistä, sillä kansallisuudeltaan monet tuhannet kuuluvat entisen Neuvostoliiton alueen eri vähemmistöihin. Yli 25 000:lla Suomen venäjänkielisellä on kaksoiskansalaisuus; heillä on sekä Suomen että Venäjän passi. Yli 55 500 venäjänkielistä asukastamme on syntynyt entisen Neuvostoliiton alueella.

Venäjänkielisen väestön suhteellisessa osuudessa kotimaakuntani Pohjois-Karjala oli maakunnista neljännellä sijalla vuosina 2014-15, jolloin heitä oli 1, 7 % väestöstä. Johdossa olivat Etelä-Karjala 3,2%, Kymenlaakso 2,7 % ja Uusimaa 2,0 %. Kunnista Virolahden venäjänkielisten osuus oli 4,9 % (yht. 167 venäjänkielistä asukasta), Kotkan 4,3% (2363 ) ja Tohmajärven 4,2 % (199). Huomattava enemmistö venäläisistä näissä kunnissa on naisia. Sen huomaa helposti esimerkiksi Tohmajärvellä.

Venäjänkieliset Suomessa -kirjan julkaisuvuodeksi on merkitty 2016, mutta vasta nyt sitä on alettu levittää. Teos on kaksijakoinen: osa artikkeleista on referoivaa tekstiä tai tilastotiedettä, osa pienimuotoista tutkimusta. Yhdessä eri tasoiset artikkelit antavat aiheesta silti suhteellisen monipuolisen kuvan. Toisaalta käy selville, että venäjänkieliset ovat kotoutuneet Suomeen varsin hyvin. Eräänä syynä on varmasti yhteinen pitkä historiamme ja rajamme sekä myös se, että rajanylitys käy nykyisin varsin mutkattomasti ja nopeasti, erityisesti kahden passin kansalaisten kohdalla.

Yllättävää on ehkä sittenkin se, että esimerkiksi vuosina 2014-15 venäläisten oleskelulupahakemuksissa perhesyyt ja opiskelu muodostivat peräti 69 % hakemuksista, työ 22 % ja paluumuutto ja ”muut syyt” vain 8%.

Alkupuolen artikkeleissa Antero Leitzinger käsittelee hieman poukkoilevasti venäläisten muuttoa Suomeen, petroskoilainen paluumuuttaja Toivo Flink inkeriläisiä ja Elina Kahla pääosin muuttajien ortodoksisuutta. Näistä Flinkin teksti on hyvä yleisesitys inkeriläisten vaiheista kautta historian.

Venäläisten varsinaisia muuttoaaltoja Suomeen on ollut kaksi: vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen tulleet pakolaiset ja Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen tulleet inkeriläiset. Heillehän presidentti Mauno Koivisto myönsi huhtikuun 1990 televisiopuheessaan ”paluumuuttajan” statuksen. Tuolloin ei ehkä osattu ennakoida, että statuksen saaneiden sukulaiset ja lapset puhuvat venäjää, ei suomea. Kun 1980-luvulla venäjänkielisiä oli maassamme vain muutama tuhat, kasvu on ollut huimaa viime vuosikymmeninä. Siirtolaisinstituutin johtaja Ismo Söderling onkin laskeskellut, että vuonna 2050 venäjänkielisiä voisi olla 200 000 – 250 000. Tosin luvusta ei käy ilmi esimerkiksi toisen tai kolmannen polven kielivähemmistön ennustettu osuus.

image

Kuva: Inkeriläiset siirrettiin Suomi-nimisellä laivalla Suomeen sodan jaloista 1943. Sodan jälkeen inkeriläiset palautettiin jälleen Neuvostoliittoon.(vas.) Inkeriläisiä palaajia kohtasi Viipurissa joulukuussa 1944 juhlallinen vastaanotto, johon kuului mm. neuvostoarmeijan torvisoittokunta. Valokuvasarja kotisivulla on Venäjän elo- ja valokuvan valtionarkistosta Krasnogoriskissa (RGAKFD), elokuvasta Paluu kotimaahan. Kuva ja kuvateksti Kotiin karkotettavaksi-tutkimushanke, Kansallisarkisto. (oik.)

Suomen venäjänkielisiä lehtiä ja median suhdetta kasvavaan kielivähemmistöön käsittelevät Jukka Pietiläinen ja jekaterinburgilainen historioitsija Dmitry Strovsky. Myös joensuulainen Olga Davydova-Minguet sivuaa aihetta artikkelissa ”Pronssisotilaan tapaus”. Se nojaa laajaan lähdeaineistoon ja siinä on tutkijan puolueeton ote. Niin suomalaisten, virolaisten kuin venäläisten näkemykset tulevat esiin, samoin eri kansallisten medioitten suhtautuminen aiheeseen.

Arto Luukkasen päätösartikkeli valaisee Putinin Venäjän uutta ulkopoliittista doktriinia, jonka mukaan Kreml sitoutuu ”huolehtimaan” myös rajantakaisista kansalaisistaan – mikä huolestuttaa tutkijaa. Hänen mukaansa Suomi luetaan kansainvälisellä areenalla yhä Venäjän etupiiriin. Luukkanen selvittää samalla yleisemminkin nationalismin eri lähtökohtia teorioiden valossa.

Siirtolaisinstituutin julkaisu Venäjänkieliset Suomessa sisältää paljon hyödyllistä tilasto- ja tutkimustietoa Suomen suurimmasta kielivähemmistöstä.

 

 

Suosittele muille:
Kommentit:

Ei kommentteja

Kaikki kentät ovat pakollisia. Ainoastaan omalla nimellä lähetetyt kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitetta ei julkaista.







Uutiset ja keskustelu | Ajankohtaista | Historian äärelle | Julkaisut
Agricolan kartta | Haku Agricolasta | Hakemisto | Uutta!
Tekijät | Palaute ja yhteystiedot | Etusivulle

Etusivulle

Päivitetty 21.5.2015 09:46