Agricolan kirja-arvostelut

ISSN 1796-704X

"Ele polghe Kiria quin Sica waicka henes on wehe wica"
Agricola » Julkaisut » Kirja-arvostelut

Ripeä nousu, nopea pudotus

14.11.2017 Helena Pilke <helena.pilke@helsinkinet.fi> tietokirjailija, FT, Helsinki
Stubb, Alexander; Hämäläinen, Karo: Alex. Otava, 2017. 312 sivua. ISBN 978-951-1-31393-9.


Alexander Stubbin muistelmateos Alex kertoo, miten rasavillistä stadilaispojasta sukeutui kansainvälisen politiikan osaaja, lopulta puoluejohtaja ja pääministeri. Mutta se kertoo myös, mitä uran takia on uhrattava ja kuinka katoavaista kansansuosio lopultakin on.

Vauhdikas, valoisa ja viihdyttävä. Sellainen on kolmella sanalla kuvailtuna Alexander Stubbin muistelmateos. Elämäkerraksi sitä ei oikein voi sanoa, eihän päähenkilö ole täyttänyt vielä viittäkymmentäkään. Silti hänen uransa on ainutlaatuinen: Stubb lienee Suomen poliittisen historian kansainvälisin europarlamentaarikko, ministeri ja pääministeri. Tätä nykyä hän on lähes kadonnut julkisuudesta ja toimii Euroopan investointipankissa Luxemburgissa – paikka vapautui, kun puoluetoveri Jan Vapaavuori siirtyi Helsingin pormestariksi. Lisäksi Stubb toimii Martti Ahtisaaren rauhanvälitysjärjestön Crisis Management Initiativen hallituksen puheenjohtajana, mikä on hänen mielestään suurin kuviteltavissa oleva kunnia.

Ääniharava ja työmyyrä

Stubb ja hänen kanssakirjoittajansa Karo Hämäläinen korostavat, että kavereiden kesken Ticoksi kutsutun Alexanderin lapsuus ja nuoruus oli melko tavallinen: urheiluharrastuksia, myöhemmin myös pussikaljaa ja nuuskaa. Ylioppilaskirjoituksista tuli M:n paperit, mutta lahjakkaana golffarina nuorukainen onnistui pääsemään eteläcarolinalaiseen Furman Universityyn. Se muutti elämän – muita game changereita ovat Stubbin mukaan olleet Suzanne Innesin (myöhemmin Innes-Stubb) tapaaminen, ulkoministeriö ja politiikkaan meno eli europarlamentti.

Jenkkivuosien jälkeen Stubb opiskeli Belgiassa, College of Europessa. Tämän EU-virkamiehiä ja diplomaatteja valmistavan yliopiston maisteriohjelman suorittanut Stubb sai töitä Suomen Brysselin-lähetystöstä, vaikka kotimaassa oli vuotta aiemmin lähinnä kohauteltu olkapäitä hänen amerikkalaiselle BA-tutkinnolleen. Vuonna 1999 hän väitteli Lontoossa Euroopan integraatiosta.

Politiikkaan Stubb lähti mukaan pyydettynä. Kansainvälisesti asennoituneella ja ulkomailla toimineella, näkyvällä ja esiintymiskykyisellä eurovaaliehdokkaalla oli ottajia: kirjan mukaan kutsuja tuli kaikista muista puolueista paitsi perussuomalaisista ja vasemmistoliitosta. Kokoomus tuntui oikeimmalta, sillä Stubbia on kuvailtu ”liberaaliksi lännettäjäksi”, ja ehdokas näyttää kampanjoineen vuoden 2004 europarlamenttivaalien alla ihan tosissaan: 42 päivän aikana hän osallistui yli 200 vaalitilaisuuteen yli 40 paikkakunnalla. Äänestäjät palkitsivat ruhtinaallisesti: ääniä kertyi yli 115.000. Edellä oli vain Anneli Jäätteenmäki – keskustassa kun on aina osattu keskittää.

Keväällä 2008 kokoomuksen Ilkka Kanerva joutui eroamaan ulkoministerin paikalta yksityiselämäänsä liittyvän tekstiviestikohun takia. Tilalle tempaistiin Alexander Stubb, joka oli kotimaassa jokseenkin tuntematon. Sellaisena hän ei pysynyt kauan. Kolmen ulkoministerivuoden jälkeen kannatusta mitattiin taas, ja vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Stubb oli oman puolueensa ehdoton äänikuningas. Vaalipiirissään Uudellamaalla hän kyllä hävisi perussuomalaisten Timo Soinille.

Moisen menestyksen – ja monien mielestä hyvin hoidetun ulkoministerin tehtävän – jälkeen seuraava salkku sisälsi pettymyksen, jota kirja ei yhtään peittele. Eurooppa- ja ulkomaankauppaministerin nimitys itketti. Kirjaimellisesti. Töihin oli silti tartuttava – ja tuloksiakin tuli. Avoin ja tiimityötä korostava johtaminen korostuu kirjan luvuissa, joissa sukkuloidaan panssaroidussa ajoneuvossa maailman kriisipesäkkeissä ja istutaan eurooppalaisissa neuvottelupöydissä milloin kenenkin omaan pussiinsa puhuvan poliitikon kanssa.

Selväksi käy, että Stubb oli varsinainen työmyyrä. Esimerkiksi käy nousu kokoomuksen puheenjohtajaksi vuonna 2014, jolloin hän soitti puoluekokouksen alla yli 600 henkilölle eli puolelle kokousedustajista. Ennakkosuosikki Jan Vapaavuori putosi jo ensimmäisellä kierroksella. Eikä tuore puheenjohtaja malttanut edes juhlia juhannusta, vaan soitteli kaverin kesämökiltä jokaiselle kokoomuksen kansanedustajalle.

Ylävitosten, selfieiden ja korvasta toiseen yltävän hymyn takana asui kuitenkin pelko: ovatko odotukset liian suuret? Paine kasvoi, kun Stubb joutui muodostamaan hallituksen. ”Hirveän harva haluaa, että Suomen pääministeri onnistuu”, huokaa muistelija ja kertoo, ketkä kaikki olivat häntä vastaan. Media räksytti. Oppositio räksytti. Ja demareiden Antti Rinne se vasta räksyttikin. Nimittäin julkisuudessa; kahden kesken miehillä oli suhteellisen sopuisaa.

Rinne onkin niitä harvoja poliitikkoja, joihin Stubb suhtautuu kirjassaan negatiivisesti. Muista kanssakulkijoistaan hän keksii jotain positiivista – ellei muuta niin sen että Timo Soinilta oppii uusia sanoja ja mielenkiintoisia ilmauksia. Omat tiimit ja yhteistyökumppanit saavat hetkittäin suoranaista suitsutusta; kirjan loppusanoissakin Stubb vannoo avoimuuden, suvaitsevaisuuden ja uudistamisen nimiin mainiten myös kansainvälisyyden ja vastuullisuuden.

Kurinalaista elämää

Vaikka nuoren opiskelija-Stubbin elämä oli ollut varsin kurinalaista, vasta kotimaan politiikkaan tempauduttuaan hän ymmärsi, että yhteisten asioiden hoitamiseen kuluu kaikki käytettävissä oleva aika, eikä se ihan riittänytkään. Kuvaus ulkoministerin työpäivistä, -viikoista ja kuukausista sekä siitä, miten Stubb onnistui vaativan virkansa ohella repimään aikaa myös omille urheiluharrastuksilleen ja kaksilapsiselle perheelleen, on kirjan kiinnostavinta antia. Siitä voi jopa oppia jokainen, joka joutuu tekemään töitä tiukassa aikataulussa, muualla kuin omassa toimistossa.

Varsin harvassa ammatissa kuitenkaan päätyy jatkuvaan julkisuuden valokeilaan, alituisen tarkkailun ja arvostelun – niin aiheellisen kuin aiheettomankin – kohteeksi. Poliitikon on se kestettävä.

Stubb myöntää mokanneensa muutaman kerran; ei ehkä olisi pitänyt mennä polkupyörällä shortseissa ja varvassandaaleissa lehdistötilaisuuteen, olkoonkin että se pidettiin uimarannan kahvilassa. Mutta toisaalta: on hänet teilattu toisinaan aivan aiheetta. Kun Ukrainassa ammuttiin alas Malaysian Airlinesin kone Suomen ulkoministerin osallistuessa triathlonkisaan, julkisuudessa muistettiin jälkeenpäin vain urheiluaiheinen twiitti, vaikka Stubb oli jo sitä ennen ehtinyt esittää surunvalittelunsa katastrofin uhrien omaisille.

Alexander Stubbin pääministerikausi jäi vajaan vuoden mittaiseksi. Kesällä 2015 aloittaneen ”kolmen ässän” (Sipilä-Soini-Stubb) hallituksen työskentely ei ollut kitkatonta. Valtiovarainministerinä Stubb ei ollut osaamisensa ytimessä, mutta Timo Soini oli ehtinyt siepata ulkoministerin salkun. Kokoomuksen sisälläkin alkoi kuohua, ja kesäkuun 2016 puoluekokouksen puheenjohtajaäänestyksessä Stubb hävisi Petteri Orpolle. Vaikka tulos oli selkeä pettymys, se oli tavallaan myös helpotus. Paluu rivikansanedustajaksi – vaikka ministerin paikkaakin tarjottiin – vapautti monesta pinteestä, sillä burn out oli ollut uhkaamassa. Siirtymistä kotimaan ja päivänpolitiikan ulkopuolelle voinee pitää luontevana jatkona päätökselle.

Poliitikkona Stubb on koko uransa ajan poikennut valtavirrasta niin radikaalisti, että häntä on ollut helppo sekä ihailla että vihata. Poliittisten vastustajien ja median kannanotot olivat varsin räväköitä: Stubb sanoo ajoittain olleensa suorastaan ”valtakunnan kusitolppa”. Karmeimpia kokemuksia olivat kuitenkin omaan ja läheisten turvallisuuteen liittyvät: kotitalon ikkunoihin ammuttiin ilmakiväärillä, puhetilaisuudessa joku heitti Coca-Colaa (jota kohde ei heti virvoitusjuomaksi tajunnut) naamalle.

Myös vetävästi kirjoitettu, nopeasti luettava kirja poikkeaa edukseen tavanomaisista poliitikkojen elämäkerroista. Harva poliitikko kertoo perheestään, vielä harvemmat harrastuksistaan. Alexin mukana lukija pääsee lojumaan anoppilan sohvalle Englantiin ja juoksemaan maratonia tai osallistumaan triathlon-kisoihin eri puolille maailmaa. Suzanne-vaimo on brittiläinen juristi, joka oman uransa ohella on tukenut puolisoaan niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin. Ja vaikka mies ei mitään mahtipaljastuksia perhe-elämästään tee, selväksi käy, että perhe on tärkeä – uusista urahaasteista on aina neuvoteltu vaimon ja välillä myös lähimpien ystävien kanssa.

Teos päättyy pohdintaan siitä, mikä kahdeksan hallitusvuoden aikana on ollut tärkeää. ”Kolmen pointin” miehenä tunnettu Stubb esittää tässä viisi periaatettaan (avoimuus, kansainvälisyys, suvaitsevaisuus, vastuullisuus ja uudistaminen). Stubb arvioi myös, mitä tulevaisuus mahdollisesti kotimaalle ja maailmalle tuo. Kaksinapainen maailma muuttuu ja on jo muuttunut moninapaiseksi, vasemmiston ja oikeiston tilalle vaihtuvat globalistit ja lokalistit, uusi tekniikka ja tekoäly tulevat. Paluu politiikkaan ei taida olla poissuljettu, koska ”kun isänmaa kutsuu, silloin mennään”.

Suosittele muille:
Kommentit:

Ei kommentteja

Kaikki kentät ovat pakollisia. Ainoastaan omalla nimellä lähetetyt kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitetta ei julkaista.







Uutiset ja keskustelu | Ajankohtaista | Historian äärelle | Julkaisut
Agricolan kartta | Haku Agricolasta | Hakemisto | Uutta!
Tekijät | Palaute ja yhteystiedot | Etusivulle

Etusivulle

Päivitetty 21.5.2015 09:46