Agricolan kirja-arvostelut

ISSN 1796-704X

"Ele polghe Kiria quin Sica waicka henes on wehe wica"
Agricola » Julkaisut » Kirja-arvostelut

Analyysi kansainvälisestä huumekaupasta

6.11.2017 Risto Mikkonen <synkopaatti@gmail.com> VTM, Turku
Tom Wainwright: Huumeparonin käsikirja – näin huumebisnes toimii (Analyysi kansainvälisen huumekaupan toiminnasta). Kääntänyt Antti Immonen. Docendo, 2017. 288 sivua. ISBN 9789522914118.


The Economistin toimituspäällikön teos analysoi huumekauppaa kansainvälisenä liiketoimintana, jonka toimintaperiaatteet ovat samat kuin muillakin kansainvälisillä markkinoilla toimivilla suuryrityksillä. Tom Wainwright avaa globaalin ongelmavyyhden helppolukuisesti ja mukaansa tempaavana kertomuksena. Teoksen ansioita ovat käytännönläheiset ja myönteiset ratkaisuehdotukset huumeongelmien voittamiseksi.

The Economistin toimituspäällikkö Tom Wainwright pureutuu esikoiskirjassaan Huumeparonin käsikirja yhteen aikakautemme merkittävimmistä ongelmista. Kansainvälinen huumekauppa ja sen kriminaalivalvonta on ongelmavyyhti, joka kietoutuu yhteen ihmisoikeus-, ympäristö-, kehitys-, talous-, turvallisuus- sekä terveysongelmien kanssa. Tätä kutsutaan kansainväliseksi huumeongelmaksi.

Huumeet ovat uutisvirran vakiokamaa, niitä käsitellään elokuvissa ja TV-sarjoissa, mutta julkinen huumekeskustelu on yksipuolista painottuen kriminaalivalvonnan näkökulman toistamiseen. Huumeiden käyttäjiä on maailmassa YK:n huumetoimiston, UNODC, arvion mukaan noin 250 miljoonaa, joista 29,5 miljoonaa kärsii ongelmakäytöstä tai huumeriippuvuudesta ja yliannoksiin kuolee 180 000 ihmistä vuosittain. Huumeiden kasvatuksessa, kuljetuksessa, jalostuksessa, salakuljetuksessa ja kaupassa toimii arvioiden mukaan saman verran ihmisiä. Kyse ei ole marginaalisesta ilmiöstä, mutta se on hajonnut ympäriinsä kaikille mantereille.

image

Kuva: Tom Wainwright luennoi Chicago Council on Global Affairsin luentosarjassa. Kuvakaappaus Youtube-videolta, 2.3.2016.

Kriminaalivalvonnan tuloksia ei ole arvioitu puolueettomasti

Huumepolitiikkamme on kuin vertauskuvan vasara, joka saa kaikki ongelmat näyttämään nauloilta. Monimutkaisen ongelmakokonaisuuden yksinkertaistava kriminaalivalvonnan ratkaisumalli on koettu uskottavaksi yksinkertaisuutensa vuoksi. Tässä mallissa taistelu huumekauppaa vastaan on hyvän kamppailua pahaa vastaan, ja siksi kaikki keinot ovat sallittuja.

Tätä lähestymistapaa kutsutaan kontrollipuheeksi, puhetavaksi, joka on oikeuttanut kriminaalivalvonnan toimenpiteet vuosikymmenien ajan ilman, että sen tuloksia arvioitaisiin puolueettomasti ja monitieteisesti. Se edustaa vankilateollista kompleksia, joka on kaapannut kansainvälisen huumevalvontajärjestelmän vuoden 1961 huumausaineyleissopimuksen valmisteluprosessista lähtien. Huumepolitiikan pääasialliset kohteet, eli köyhien maiden maanviljelijät ja toisaalta rikkaiden maiden syrjäytyneet ja syrjäytetyt huumeriippuvaiset eivät ole saaneet näkökulmaansa keskusteluun.

image

Kuva:The Economist-lehden huumeaiheisia kansikuvia.

The Economist-talouslehti edustaa liberaalia talousajattelua ja on yli kahdenkymmenen vuoden ajan johdonmukaisesti arvostellut huumekaupan kriminaalivalvontaa ja kannattanut huumeiden laillistamista “vähiten huonona vaihtoehtona”. The Economist raportoi säännöllisesti huumekaupasta ja huumepolitiikasta. Vuonna 2015 lehti julkaisi netissä ajankohtaiset dokumentit “Drugs: War or Store?” kriminaalivalvonnan vaihtoehdoista ja vankilajärjestelmää kritisoivan “Prison: Breaking the Cycle”.

The Economistin kriittinen uutisointi on esimerkki kansainvälisen huumevalvontajärjestelmän kasvavasta arvostelusta ruohonjuuritasolta maailman johtajien vuonna 2011 perustamaan järjestöön Global Commission on Drug Policy. Siihen kuuluu maailman huippujohtajia kuten Kofi Annan, joka toimi YK:n pääsihteerinä vuoden 1998 Drug Free World - We Can Do It! toimintaohjelman aikaan. 

Aineet kovenevat ja hinnat laskevat

Tom Wainwright on kiertänyt pari vuotta maailmaa pitkin salakuljetusketjuja tavaten alan ihmisiä lain molemmin puolin, sekä myös sen ison väliinputoajien joukon. Hän nostaa esille kieltolain täytäntöönpanon paradokseja. Ensiksi kieltolaki nostaa kielletyn tuotteen voittomarginaalin niin suureksi, että kriminaalivalvonnan toimenpiteillä on tuotteen loppuhintaan vain marginaalisia vaikutuksia. Kokaiinigramman hinta katukaupassa on kymmeniä euroja, mutta miljardeja maksaneiden huumeiden vastaisten kampanjoiden, myrkkyruiskutusten, sotilasoperaatioiden ja huumeparonien pidätysten vaikutus on enää senttejä - teoriassa. Käytännössä aineiden vahvuus on noussut ja hinnat laskeneet.

Vaikka paikallinen operaatio olisi onnistunut kyseisen valtion kohdalla, siirtyy huumeiden valmistus, salakuljetus ja kauppa muualle. Puhutaan ns. ilmapallovaikutuksesta. Kokaiinin vastainen kampanjointi karkotti tuottajat Perusta Kolumbiaan, ja myöhemmin siellä tapahtunut kampanjointi palautti sen takaisin Peruun. Kampanjat onnistuivat paikallisesti, niitä hehkutettiin kansainvälisesti ja uutisvirrassa nähtiin kuvia palavista huumerovioista ja pidätetyistä huumeparoneista. Kokaiinin tarjonnassa ei tapahtunut mitään muutoksia paitsi, että sen vahvuus on noussut ja hinta laskenut – kysynnän ja tarjonnan lakien mukaisesti.

image

Kuva: Kolumbiassa kokapensaita myrkytettiin lentokoneista Yhdysvaltojen rahoittaman Plan Columbia (2000-2015) ohjelman osana. Archive for the U.S. Department of State.

Vuosikymmeniä jatkunut miljardien pumppaaminen tällaiseen toimintaan on synnyttänyt uuden taloudenalan, vankilateollisen kompleksin. Huumesota maksaa maailman valtioille 100 miljardia dollaria vuodessa. Tämä näkyy selvimmin Yhdysvalloissa, missä vankiväestö on kasvanut presidentti Richard Nixonin aikojen 200 000:sta liki kahteen miljoonaan. Yksityisistä vankiloista on tullut niin tuottoisa bisnes, että se ylläpitää kieltolakia yhteiskunnalle seuraavista haitoista huolimatta. Köyhissä maissa käydyt huumesodat ovat täyttäneet vankilat räjähdyspisteeseen ja tukkineet oikeuslaitokset tehottomiksi. Meksikossa murhatun Jyri Jaakkolan tapausta seuranneet ovat voineet todistaa tämän omin silmin.  

Vankilat rikollisten työnvälitystoimistoina

Vankilaa on totuttu pitämään ratkaisuna huumeongelmaan, mutta Wainwright osoittaa kirjassaan, kuinka vankilat ovat järjestäytyneen rikollisuuden työnvälitystoimistoja. Pienetkin taloudelliset kannustimet köyhien maiden nuorisolle toimisivat paremmin rikollisuuden torjunnassa kuin kallis ja epäinhimillinen vankilalaitos.

Todellisuus on kriminaalivalvonnan näkökulmaa paljon monimutkaisempi ongelmavyyhti, mistä meillä on muistutuksena huumepoliisin pomon Jari Aarnion oikeusprosessi Suomessa. Tapaus on Suomessa esitetty poikkeuksena, mutta se on itse asiassa sääntö. Aarnion kanssa samoihin aikoihin on tuomittu mm. Viron ja Norjan huumepoliisien päälliköt, Norjan tapauksessa oli kyse jopa 14 tonnin hasismäärän maahantuonnista.

On tietysti väärin syyllistää yksittäisiä huumepoliiseja siitä, että he ovat yrittäneet toteuttaa poliitikkojen asettamia tavoitteita: huumepoliisille on asetettu mahdottomia tavoitteita ja siksi sen pitää esittää uskomattomia tuloksia ja tarinoita. 

Aarnio-tapauksesta tiedämme, että hän käytti luottotoimittajia levittämään huumepoliisin sepitteitä. Kriminaalivalvonnan hegemonia eli henkinen yliote on luja. Suurta yleisöä ei voi syyttää näköharhasta sen vaatiessa yhä tiukempaa valvontaa ja ankarampia rangaistuksia, mihin valtiot ovat vuosikymmenien mittaan vastanneet yhä uusilla säädöksillä, ohjelmilla, kampanjoilla, operaatioilla, konferensseilla, lain kiristyksillä ja ankarammilla rangaistuksilla. 

Huumekauppa osana kannattavaa kansainvälistä kauppaa

Kriminaalivalvonnan näkökulma hallitsee populaarikulttuuria muutamaa arthouse elokuvaa tai TV-sarjaa lukuun ottamatta. Netflixin kuuluisan kolumbialaisen huumeparonin Pablo Escobarin elämästä kertova suosittu tv-sarja Narcos on saanut kehuja autenttisuudestaan, mutta siinä ei kerrota, että Escobarin miljardibisnekset eivät olisi toteutuneet kaikessa laajuudessaan ilman kansainvälisten pankkien tarjoamia rahoituspalveluja. Huumeparonien joutuessa vankilaan tai luotien lävistäminä katuojaan, ovat pankkiirit voineet jatkaa toimintaansa.

imageNykyaikainen kansainvälinen huumekauppa on globalisaatiokehityksen kääntöpuoli. Pankkisalaisuudet ja veroparatiisit kiinnostavat huumeparoneja samalla tavalla kuin kotimaisia veronkiertäjiä. 300 miljardin dollarin vuosittainen liikevaihto ilman veroja ja sosiaaliturvamaksuja päihittää minkä tahansa laillisen bisneksen ja lahjoo heikkojen valtioiden poliitikkoja ja virkamiehiä. 

Tilanne on vakavampi kuin yksittäinen epäonnistuneeksi luokiteltu valtio. Vuonna 2008 YK:n huumetoimiston, (United Nations Office on Drugs and Crime) UNODC:n, pääsihteeri Antonio Costa varoitti huumerahan pelastaneen useita kansainvälisiä pankkeja finanssikriisissä. Vain pieni osa huumekaupan voitoista päätyy alkuperämaihin suurimman osan jäädessä kiertämään länsimaisiin rahoituslaitoksiin tuottamaan puhdasta voittoa. Jatkuva rahavirta luo paineita etsiä uusia aloja, diversifioitua, uusien sijoituskohteiden löytämiseksi.

Italia on esimerkki valtiosta, jossa mafian rahoittamat yritykset esittävät kilpailijoita parempia urakkatarjouksia ja pääsevät mukaan EU:n aluetukirahoihin. Tämä näkyy ikuisesti keskeneräisinä infrastruktuuriprojekteina ja kasvavina jätevuorina. Mafian vallasta kertoo se, että sen toimintatavoista kirjoittanut kirjailija Roberto Saviano   joutuu elämään jatkuvassa poliisivartiossa. Italian terrorismi- ja mafiarikosten pääsyyttäjä Franco Roberti kannattaa huumekaupan laillistamista, koska hän on työssään nähnyt, miten mafia ja terroristijärjestöt liittoutuvat huumeiden salakuljettamiseksi.

Jari Aarnion henkilöä ja 800 hasiskiloa oleellisempaa on nähdä ja tunnistaa se, kuinka epäonnistunut huumepolitiikkamme on korruptoinut (merkityksissä rapauttaa ja heikentää) oikeusvaltion periaatteita myös Suomessa.

Kielto ei ole valvontaa

Valvontajärjestelmän aiheuttamia haittoja kuten ihmisoikeusrikoksia, huumekuolemia ja oikeuslaitoksen rapautumista on esitetty toiminnan ei-aiottuina seurauksina. Valvontajärjestelmän laatineilla miehillä oli aikoinaan hyviä tarkoitusperiä mutta he toimivat oman aikansa moraalikoodistolla ja tietopohjalla. Käsitysten suhteellisuudesta on esimerkkinä kannabiskasvin ja sen vaikuttavan aineen THC:n erilainen huumeluokitus. Meidän pitää tunnustaa se, että kyseessä on vakava järjestelmävirhe.

Tom Wainwright esittää kirjansa lopussa neljän kohdan yhteenvedon sekä korjausehdotuksia.

1. Pakkomielle tarjonnasta. Huumesota kohdistuu suhteettomasti, jopa pakkomielteisesti tarjontaan eli salakuljettajiin. Kysynnän vähentämiseen tähtäävät ohjelmat ovat niitä, joista leikataan tai säästetään, mutta ne ovat käytännössä osoittautuneet kustannustehokkaimmiksi keinoiksi vähentää ongelmia ja huumeiden käyttöä.

2. Rahan säästäminen alussa ja siitä myöhemmin koituvat kulut. Säästäminen vankien ja riippuvaisten hoidossa on lisännyt rikollisuutta ja tartuntatauteja. Ongelma ei ole rahan puute vaan sen tuhlaaminen vääriin kohteisiin eli lähinnä huumepoliisiin.

3. Toimiminen kansallisesti maailmanlaajuista liiketoimintaa vastaan. Globalisaatio on synnyttänyt nykyaikaisen kansainvälisen huumekaupan mutta sitä vastaan soditaan kansallisilla operaatioilla. Ainoa kansainvälinen toimija eli YK:n huumetoimisto, UNODC, on pakkomielteisen huumesodan päätekijä, joka ei kykene arvioimaan oman strategiansa puutteita uskottavasti.

4. Kieltämisen sekoittaminen kontrollointiin. Sen jälkeen kun YK juhlallisesti julisti huumeettoman maailman ohjelman vuonna 1998, on aineiden lukumäärä kasvanut, niiden vahvuus noussut ja hinnat laskeneet. Kieltäminen ei ole valvontaa, koska nykyisessä järjestelmässä huumeiksi luokitellut aineet eivät ole missään valvonnassa. Laillistamista ei enää perustella aineiden suhteellisella turvallisuudella vaan niiden käytön aiheuttamilla haitoilla: niiden tuominen laillisen valvonnan piiriin on tehokkaampaa kuin antaa mafian hoitaa kauppaa.

Luonnollisista päihteistä synteettisiin

Kieltolaki aiheutti sen, että tuottajat ovat yrittäneet valmistaa koko ajan vahvempia tuotteita markkinoille. Kannabiksen kohdalla tämä huipentui ns. synteettisten kannabinoidien ilmestymiseen markkinoille 2000-luvulla, joista tuli katuaineita, koska koirat eivät haista niitä, ne eivät näy virtsakokeissa, ne ovat halvempia kuin oikea kannabis ja niitä myydään tavallisissa myymälöissä ja kioskeissa. Näillä synteettisillä kannabinoideilla on rankemmat vaikutukset ja haitat kuin oikealla kannabiksella. 

Wainwright kertoo kirjassaan käytännön ratkaisuista esimerkkejä muun muassa  Coloradosta, jossa kannabiksen laillistaminen on ollut selkeä menestystarina. Coloradossa syötäviä kannabistuotteita valmistava Dixie niminen yritys joutui asiakaspalautteen takia laimentamaan tuotteidensa kannabinoidipitoisuuksia. Laillistamisen myötä ihmiset voivat tietää tarkkaan, mitä he polttavat ja kuinka kyseinen kannabislajike heihin vaikuttaa. 

Sveitsin ja Portugalin esimerkit

Kannabista vahvempien aineiden kaupan valvontaan ei välttämättä tarvitse kannabiksen kaltaista myyntijärjestelmää. Eniten aineita käyttävien ongelmaisten käyttäjien ottaminen hoitojärjestelmiin, joiden kautta he pystyvät tyydyttämään riippuvuuttaan, poistaa markkinoilta ne suurkuluttajat, jotka ovat käyneet kauppaa oman käyttönsä rahoittamiseksi. Näistä meillä on käytännön esimerkkejä Sveitsissä ja Portugalissa.

Huumeongelman käsite pitää purkaa järjellisesti käsiteltäviin osiinsa. Huumekeskustelussa käytetty jaottelu pehmeisiin ja koviin aineisiin on oire aiheeseen liittyvästä moraalista, ei farmakologiasta. Huumevalvonta tarkoittaa sitä, etteivät aineet ole missään valvonnassa. 

Ehkä merkittävin tekijä nykyisen muutoksen taustalla ovat muuttuneet käsitykset riippuvuuden taustoista. Riippuvuus on esitetty aineen kemiaan sitoutuneena ominaisuutena, riippuvuuspotentiaalina, jonka perusteella aineita sijoiteltiin erilaisille listoille ja luetteloihin. Nykyään ymmärrämme riippuvuusilmiön olevan yhteyden puutetta toisiin ihmisiin ja ongelmakäyttäjien taustalla vaikuttavat lapsuuden ja nuoruuden traumaattiset kokemukset. Huumesopimuksien alkuperäinen tavoite oli ihmiskunnan kivun ja kärsimyksen lievittäminen, ei sen lisääminen.

Yhdysvalloissa suurimman huumeongelman sanotaan olevan pyöröovi liittovaltion hallinnon ja lääketeollisuuden välillä: vuodesta 1999 vuoteen 2015 opioidilääkkeisiin on kuollut 188 000 ihmistä. Vuonna 2016 niihin kuoli peräti 30 000 ihmistä, joista puolella oli lääkärin määräämä resepti. Ehkä sen takia nykyiseen opioidiepidemiaan suhtaudutaan enemmän kansanterveydellisenä kuin huumeongelmana. 

Kannabiksen erityistapaus

image

Kuva: Cannabis Sativa

 

Argumentti kannabiksen globaaliksi laillistamiseksi on vakuuttava ja yksinkertainen. YK:n arvioiden mukaan 80% maailman 250 miljoonasta huumeiden käyttäjistä käyttää kannabista. Sen kaupan arvo on 140 miljardia dollaria vuodessa, koko laittoman huumekaupan 300 miljardin dollarin potista. Meksikon huumekartellien liikevaihdosta kannabiksen on arvioitu muodostavan jopa puolet. Kannabiksen laillistaminen muuttaa globaalin huumeongelman mittasuhteita.

Kannabiksen lääkekäyttö on kannabiksen käytön uusi määrittely, koska senkin uskottiin olevan kiellettyä kieltolain takia. Lääkekäytön uudelleenlaillistaminen on nostanut keskusteluun sen, kuinka paljon kannabista käytetään terveydellisten syiden vuoksi. Suomessa ns. itselääkitsijöitä arvioidaan olevan tuhansia. Heidän osuuttaan kannabiksen kokonaiskulutuksesta voidaan vain arvioida, koska mitään tilastoa ei ole olemassa.

Kannabiksen lääkekäyttöä ei alunperin kielletty huumesopimuksissa mutta sen maine kärsii edelleen kieltolain vaikutuksista. Silloin kun kannabis oli apteekeissa Suomessakin, ei tunnettu nuorison väärinkäyttöepidemioita. Kannabis on kaikella tapaa erityistapaus kansainvälisessä huumevalvonnassa.

Huumesopimuksien perustana olevassa luokittelussa vaikutuksiltaan niinkin erilaiset aineet kuin heroiini, kokaiini ja kannabis luokitellaan samaan kategoriaan huumaaviksi aineiksi, narcotics. Kannabiksen luokittelua näiden rinnalle vakavaa riippuvuutta aiheuttavana huumausaineena, jolla ei ole mitään lääkinnällistä käyttöä, pidetään historiallisena virheenä.

Vuonna 2010 The Lancet lehdessä julkaistu aineiden monikriteerivertailu osoitti, että aineiden luokittelu laittomiksi huumeiksi ja laillisiksi päihteiksi ja lääkkeiksi ei vastaa niiden haitallisuutta käyttäjälle ja yhteiskunnalle. Huumekeskustelussa pääsääntöisesti sekoitetaan farmakologia ja moralismi, mikä näkyy varsinkin ns. haittakeskustelussa. 

Poliisi on ilmoittanut takavarikoivansa 23 000 kannabiskasvia vuodessa mikä tarkoittaa tuhansia kotietsintöjä vuosittain. Poliisin tietojen mukaan Suomesta on tullut liki omavarainen kannabiksen suhteen. Huumesopimuksien tarkoituksena oli ehkäistä rajojen yli kulkevaa kauppaa eli kansainvälistä salakuljetusta. Kannabiksen kotimainen kasvatus on siten merkittävämpi tekijä tämän torjunnassa kuin kriminaalivalvonta, mutta silti sen “valvontaa” on ankaroitettu 2000-luvulla Suomessa poliisin ohjeistuksilla ja asetuksilla.

Wainwright muistuttaa huumesodan tulleen maksamaan länsimaille jo biljoona dollaria kriminaalivalvonnan menoina. Yhdysvalloissa leviävän kannabiksen lääke- ja viihdekäytön laillistamisen on havaittu kääntäneen opioidikuolleisuuden laskuun sen laillistaneissa osavaltioissa. Vanha porttiteoria on käännetty nurinpäin. Huumepolitiikkamme kokonaisarviointi on se älyllinen kvanttihyppy, joka on meneillään myös Suomessa.

Kansainvälisestä huumekaupasta ja sen valvonnasta on viime vuosina suomennettu Roberto Savianon kirjojen lisäksi Ioan Grillon ja Misha Glennyn perusteelliset reportaasit järjestäytyneestä rikollisuudesta ja huumejengeistä. (Ioan Grillo, Huumesota, Gummerus 2017,  Misha Glenny: Hämärän markkinat – Nettirosvot, nettipoliisit ja sinä) Johann Harin loistava huumesodan mentaalista taustaa avaava Chasing the Screamodottaa vielä suomentajaansa. Tom Wainwrightin kirja asettuu tähän jatkumoon avaten globaalin ongelmavyyhden helppolukuiseen ja mukaansa tempaavaan narratiiviin. Sen ansioina ovat käytännön ratkaisuehdotukset ja myönteinen asenne ongelmien ratkaisuun: vaihtoehtoja työkalupakkiin.

 

Lisätietoja:
Suosittele muille:
Kommentit:

Ei kommentteja

Kaikki kentät ovat pakollisia. Ainoastaan omalla nimellä lähetetyt kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitetta ei julkaista.







Uutiset ja keskustelu | Ajankohtaista | Historian äärelle | Julkaisut
Agricolan kartta | Haku Agricolasta | Hakemisto | Uutta!
Tekijät | Palaute ja yhteystiedot | Etusivulle

Etusivulle

Päivitetty 21.5.2015 09:46