haku Agricola - Suomen historiaverkko kartta
uutta hakemisto


Artikkelitietokantoja Afrikasta ja sen historiasta
AGRICOLA


Artikkelissa käsitellään verkon kautta tavoitettavissa olevia Afrikan mantereen historiaan liittyviä tietokantoja sekä dokumentti- ja artikkeli resursseja. Artikkelissa tuodaan esiin myös ongelmia, joita globaalien tietovarastojen syntyminen on nostanut esille.

Neljännesvuosisadan mittainen Africana-projekti

Vuonna 1974 Davis Bullwinklekäynnisti hankkeen, jonka tavoitteena oli koota tietokanta kaikista Afrikkaa käsittelevistä aikakausjulkaisuista Africana Periodical Literature Index. Bullwinkle, joka toimii nyttemmin Institute of Economic Advancement:in tutkimuskirjaston johtajana Arkansas-Little Rock:n yliopistossa, oli itse perehtynyt African historiaan ja kulttuurintutkimukseen sekä kirjastotieteeseen, ja hän oli kirjoittanut artikkeleita Afrikan kuivuudesta ja paimentolaisuudesta sekä naisten roolista afrikkalaisissa yhteiskunnissa.

Jo vuonna 1985 Bullwinkle päätti viedä kymmenientuhansien nimekkeiden laajuisen tietokantansa tietokoneelle. Bullwinklen muistelun mukaan noihin aikoihin oli vaikea löytää ohjelmaa, joka olisi kyennyt käsittelemään kyseisen suuruusluokan hanketta; apuun tulivat tietokoneohjelmointia tuntevat ystävät, joiden avulla tietokannalle luotiin oma ohjelmansa.

Vuosituhannen vaihteesta alkaen tämä 40 000 englanninkielistä nimekettä sisältävä, yli 325 aikakausjulkaisusta koottu AfricaBib on ollut internet-käyttäjien saatavilla ja sitä on päivitetty jatkuvasti. Vaikka tietokantaprojekti ei ole onnistunutkaan alkuperäisessä tavoitteessaan kattaa kaikki aihepiiriin liittyvät julkaisut, se on silti kooltaan vaikuttava. Tietokantaan on myös merkitty linkit, joiden avulla pääsee lukemaan suoraan internet-julkaisuissa ilmestyneitä artikkeleita, esimerkiksi ACCORDin The African Centre for the Constructive Resolution of Disputes, Conflict Trends - julkaisua.

Artikkeleita voi hakea kirjoittajan, otsikon, aikakausjulkaisun, alueen / valtion (näitä hakuja ei tule käyttää päällekkäin), listasta valittavan aiheen tai asiasanahaun avulla. Artikkelien aiheet vaihtelevat kulttuurintutkimuksesta lääketieteeseen, politiikasta luonnontieteisiin.

Afrikan naisia, Afrikan-matkaajia ja rotusorron vastustajia

AfricaBib:n yhteydessä toimii samoin David Bullwinklen johdolla koottu African Women's Bibliographic Database, joka on alallaan maailman laajin tietokanta. Englanninkielinen tietokanta sisältää yli 24 000 nimekettä vuodesta 1986 alkaen. Mukaan on listattu niin kirjoja ja hallintodokumentteja, kokoomateoksissa ja aikakauskirjoissa ilmestyneitä artikkeleita, opinnäytetöitä ja konferenssipapereita kuin videokasettejakin. Tietokantaan on otettu myös afroamerikkalaista kulttuuria käsitteleviä artikkeleita.

Pieninä lisukkeina näiden suurten tietokantojen oheen on liitetty laaja englanninkielinen bibliografia Afrikkaan reissanneista naismatkustajista, -tutkimusmatkaajista sekä lähetyssaarnaajista 1763-2001: Women Travelers, Explorers and Missionaries to Africa: 1763-2001: A Comprehensive English Language Bibliography. Toinen rajatumpi hanke DISA - Digital Imaging Project of South Africa pyrkii tuomaan digitaaliseen muotoon vuosina 1960-1990 ilmestyneitä apartheidinvastaisia julkaisuja, joita muuten voisi olla vaikea saavuttaa. Valitettavasti DISA-sivusto oli tätä artikkelia kirjoitettessa vielä erittäin keskeneräinen, mutta ehkä hyvää kannattaa odottaa...

David Bullwinklen & kumppanien laajoista tietokannoista on nais- ja sukupuolihistoriaa tutkivien käyttöön koottu oma suppeampi Afrikan naisten historiaa käsittelevä tietokantansa, joka puolestaan löytyy alankomaalaisen IISH:n eli International Institute of Social History, kotisivukokonaisuudesta. IISH:n koordinoima ViVa-projekti (Vrouwengeschiedenis in het Vaktijdschrift, "Naishistoria tieteellisissä julkaisuissa") on valikoinut AfricaBib:n vuoden 1995 jälkeen ilmestyneet, naishistorian kannalta keskeiset artikkelit, ja ne löytyvät ViVa:n laajemman tietokannan yhteydestä . ViVa itse on vuonna 1990 käynnistynyt projekti, jonka tavoitteena on koota artikkeleita naishistoriasta ja sitä sivuavista teemoista, kuten seksuaalisuudesta, maskuliinisuudesta, ja prostituutiosta.

Tietokantojen kielelliseen rajoittuneisuuteen liittyy tiettyjä ongelmia. Oivallisuudessaankin tietokannat muistuttavat osaltaan riskeistä, joita globaaliin viestintään liittyy: tietoa tuodaan Internetiin, mutta mukaan valikoituu usein vain valtakielillä (lue: englanniksi) tuotettua ja valtakulttuurien tuottamaa aineistoa. AfricaBib on nimenomaan englanninkielisen aineiston tietokanta, ja sama kielialue hallitsee vahvasti myös ViVan luetteloita. Naispuolisia matkustavaisia käsittelevästä tietokannasta on turha etsiä esimerkiksi suomalaisten kirjoittamia tai suomalaisista kertovia artikkeliotsikoita. Englannin kieli näyttää hallitsevan myös historian- ja kulttuurintutkijoille suunnatun H-Africa -sivuston kautta avautuvaa, sinänsä monipuolista ja kiinnostavaa sivustovalikoimaa. An A-Z of African Studies on the Internet Publish in English or Perish?

Lisätietoja:

African Studies Internet Resources (Columbia Univ. Library)

Anu Lahtinen

Agricolan Tietosanomien pääsivulle
Lehden arkisto
Lehden toimituskunta
Kaikkien numeroiden sisällysluettelot yhtenä tiedostona


Agricolaverkon vintti