[Sähkö korvaa paperin] [Tiedelehtien alkuperä] [Hinnat karkaavat käsistä] [Vastarinta nousee] [ Lisätietoja]

Tieteellisten aikakauslehtien digitaalisia versioita on ollut saatavilla jo vuosia, ja nyt jo melkein kaikkia merkittäviä tieteellisiä julkaisuja voi lukea verkon kautta. Uuden julkaisukanavan tulo on muuttanut tiedejulkaisujen kentän. Se on avannut myös uusia mahdollisuuksia tieteen vapaalle julkaisemiselle ohi kustantajien, joista jotkut ovat keränneet suuret voitot myydessään julkisin varoin tuotettua tietoa, takaisin julkisin varoin ylläpidetyille yliopistoille ja kirjastoille, parhaimillaan kahteen kertaan. Vastarinta erityisesti luonnontieteen alalla on herättänyt huolta kaupallisissa kustantajissa.

Tieteellisten aikakauslehtien jakelu tapahtuu nykyisin useimmiten siten, että paperisen version lisäksi lehdestä on toimitettu digitaalinen versio, joka on sitten saatavilla kustantajien myymien ja kirjastojen tarjoamien elektronisten lehtipakettien osana. Lehtipaketit ovat tuoneet kirjastoihin paljon uusia lehtiä, joita myydään paketteina, kuin televisiolle saippuasarjoja: "saat tämän kuuluisan alan lehden osana tätä isompaa lehtipakettia" kustantajat ja lehtivälittäjät voivat nyt myös laskuttaa lehtien vanhoista numeroista kirjastoja tavallaan toiseen kertaan. Suomessa lehtipankkien tarjontaa koordinoi Kansallinen elektroninen kirjasto, FinElib-hanke joka neuvottelee keskitetysti jäsenyhteisöilleen käyttöoikeussopimuksia elektronisiin aineistoihin.

Elektra on elektronisessa muodossa olevien, tekijänoikeuden alaisten dokumenttien julkaisupalvelu, jonka aineisto on käytettävissä Arto-tietokannan kautta . Arton kautta on haettavissa kokotekstinä yli 7000 kotimaista tieteellistä artikkelia sekä historia-alan väitöskirjoja vuodesta 1996 lähtien. Elektrassa on tällä hetkellä mukana kolmisenkymmentä kotimaista tieteellistä lehteä tai aikakauskirjaa, ja aineisto lisääntyy vuosittain lähes 1500 uudella nimekkeellä.

Perinteinen, vain paperille painettu vähälevikkinen tiedejulkaisu on tulossa tiensä päähän, elämme vielä siirtymäkautta jossa nämä kummatkin julkaisumuodot elävät rinnakkain. Monet lehdet ovat kokeneet eräänlaisen uudelleensyntymisen ihmeen kun vanhoja paperille painettuja numeroita on saatavilla nyt myös elektronisten pankkien kautta. Sähköiset hakutoiminnot auttavat kaivamaan kiinnostavia artikkeleita myös vanhoista lehdistä. Elektronisten lehtipankkien tulo on ollut tiedon käyttäjille selvästi parannus aikaisempaan nähden. Kustantajat ja lehtiä välittävät yritykset ovat investoineet paljon rahaa digitoidakseen kokoelmiaan. Esimerkiksi brittiläis-hollantilainen Elsvier on palkannut runsaasti henkilökuntaa digitoidakseen kaikki omistamansa julkaisut aina 1800-luvulla ilmestyneisiin lehtiin saakka.

Sähkö korvaa paperin

Paperisten ja elektronisten versioiden rinnakkaiselo on selvästi välivaihe matkalla kokonaan elektronisiin tieteellisiin aikakauslehtiin, niin ylivoimaisia etuja elektroninen julkaiseminen tarjoaa. Paperisten julkaisujen tuottaminen on teknisesti hankalaa, aikaanvievää ja kallista. Myös niiden jakelu on kallista ja aikaavievää. Paperisten julkaisujen arkistointi, säilytys ja indeksointi vaatii paitsi tilaa, myös enemmän resursseja kuin elektronisten julkaisujen. Myös prosessin loppupäässä edut ovat selvät. Tieteellisen tiedon etsiminen vain paperille painetuista julkaisuista on tuskallisen hidasta elektronisiin julkaisuihin verrattuna. Paperisella julkaisulla on kuitenkin vielä yksi etu sähköiseen julkaisuun verrattuna: sen käyttöliittymä on helppo, miellyttävä ja toimii vaikka kylpyammeessa tai metsässä. On kuitenkin selvää, että sähköiset käyttöliittymät paranevat muutaman vuoden sisällä huomattavasti.

On kiinnostavaa nähdä miten tieteellinen julkaiseminen laajemmassa perspektiivissä lähivuosien aikana muuttuu digitaalisen kumouksen myötä. Mikä tulee kaupallisten kustantajien asema olemaan tulevaisuudessa tieteellisen tiedon synnyttämisessä? Niitähän ei enää välttämättä tarvita tiedon levittämisessä, koska koko prosessi voidaan periaatteessa hoitaa ilman kustannustaloja, painokoneita ja jakelu- ja markkinointiorganisaatioita. Palataanko kenties osittain vanhaan käytäntöön, jossa tiedeyhteisö vastaa tiedon oikeellisuudesta ja myös sen levittämisestä?

Tiedelehtien alkuperä

Tieteelliset aikakauslehdet syntyivät 1600-luvun loppupuolella, kun tieteelliset seurat alkoivat julkaista niitä. Ennen aikakauslehtiä tieteellistä tietoa välitettiin kirjeverkostojen avulla. Tietoa lähetettiin postin mukana käsin kirjoitetuissa kirjeissä, joita kopioitiin ja lähetettiin edelleen. (nyt samankaltaista tehtävää hoitavat sähköpostilistat) Esimerkiksi Britanniassa Royal Societyssä http://www.royalsoc.ac.uk/ oli aluksi tapana lukea tärkeimpiä kirjeitä seuran kokouksissa ääneen. Kun ääneen lukeminen kävi liian raskaaksi alettiin kirjeitä painaa ja levittää jäsenistölle - ja tieteelliset aikausjulkaisut syntyivät. Tieteellisten aikakauslehtien tarkoitus oli levittää tieteellistä tietoa ja luoda yhteisyyttä saman alan tieteentekijöiden kanssa. Mukana oli myös idealistisia ajatuksia siitä, miten tieteen tulisi palvella koko ihmiskuntaan ja levittää tiedon valoa tietämättömyyden pimeyteen.

Tieteellisten aikakauslehtien tilaaminen oli ja on edelleenkin sidottu tieteellisten seurojen jäsenyyteen, jäsenmaksua vastaan sai myös alan julkaisun. Tämä tilanne jatkui hyvin pitkään, noin 300 vuotta, suhteellisen muuttumattomana, kunnes myös kaupalliset kustantajat tulivat mukaan markkinoille, yleisemmin vasta 1980-luvulla. Se oli seurausta siitä yleisestä tieteen räjähdysmäisestä kasvusta, joka oli alkanut toisen maailmansodan jälkeen, erityisesti 1960-luvulla. Tieteen rahoitusta lisättiin ja tieteentekijöitä tuli valtavasti lisää. Uusia, yhä erikoistuneempia tieteenaloja perustettiin, joita varten piti perustaa uusia tieteellisiä jukaisuja.

Tieteetekijöiden määrän kasvu johti siihen, että myös tieteellisiä artikkeleita kirjoitettiin yhä enemmän. Rahoitusjärjestelmien kytkeytyminen julkaisuihin ja kiristynyt akateeminen kilpailu lisäisivät entisestään artikkelien tuotantoa. "Publish or perish", julkaise tai tuhoudu, kuvaa ytimekkästi tieteellisen tiedon kasvun syitä. Vanhat organisaatiot eivät enää kyenneet julkaisemaan kaikkia hyviksikään arvioituja käsikirjoituksia. Näin avautuivat markkinat kaupallisille kustantajille ja ne alkoivat perustaa uusia lehtiä ja työntyä markkinoille. Tämä koski erityisesti luonnontieteen eri alojen lehtiä. Humanistisella ja yhteiskuntatieteellisellä alalla tilanne on jonkin verrran toisenlainen. Kaupallisten kustantajien ohella hintojen noususta ja markkinoiden laajenemisesta hyötyivät myös jotkin tiedeseurat, jotka pystyivät hinnoittelemaan julkaisunsa sopivasti. Lehtien julkaisemisesta tuli monille merkittävä tulonläde, kasvun rahoittajia ovat olleet julkaisuja tilaavat instituutiot: pääosin yliopistojen laitokset ja kirjastot.

Hinnat karkaavat käsistä

Yliopistojen kirjastojen osalta kehitys johti kaikkialla maailmassa vähitellen tilanteeseen, jossa niiden resursseista leijonanosa menee aikakauslehtien tilauksiin. Pienille erikoisryhmille suunnatut lehdet voivat maksaa vuodessa tuhansia euroja. Hinnat ovat olleet viime vuosina rakettimaisessa noususssa. Esimerkiksi Elsevierin jakelema Brain Research lehden vuosikerta maksoi vuonna 1991 6062euroa (36043 markkaa) Vuonna 2001 se maksoi 14935 euroa (88802 markkaa) Englantilais-hollantilainen Reed-Elsevier teki tiede-julkaisuillaan vuonna 2000 410 miljoonan euron (n.2,4 miljardia markkaa) voiton 1127miljoonan euron (6,7 miljardia markkaa) liikevaihdolla

Monille kustantajille tiedelehtien myyminen on siis ollut hyvä bisnes. Useimmiten lehtien kirjoittajille, eli tiedon tuottajille ei tarvitse maksaa, ei myöskään tekstien arvioitsijoille tai toimituskunnan jäsenille. Pelkistetysti: julkisin varoin rahoitettua tietoa julkistetaan kaupallisten kustantajien toimesta julkaisuissa, jotka sitten julkinen taho, esimerkiksi yliopistojen kirjastot ostavat takaisin kalliiseen hintaan. Nyt yliopistot joutuvat ostamaan jo kertaalleen ostetut artikkelit vielä toisenkin kerran kun elektronisten lehtipankkien kautta samat paperilla olevat artikkelit tulevat uudestaan saataville.

Vastarinta nousee

Tätä rahastusta vastaan on noussut nyt myös vastarintaa. Ryhmä lähinnä lääke- ja biotieteitä edustavia tieteentekijiöitä muun muassa Cambridgen, Stanfordin ja Berkleyn yliopistoista on perustanut Public Library of Science (PLOS) nimisen yhteenliittymän, jonka tavoitteena on saattaa tieteellinen tieto kaikkien saataville ilmaiseksi kuuden kuukauden päästä sen julkaisemisesta. PLOSin ajatuksena on luoda julkinen, kaikille avoin verkkokirjasto jo julkaistuille artikkeleille. Tämä sallisi edelleen kaupallisten kustantajien hyötyä julkaisuistaan, mutta sallisi kaikille, julkisen- ja yleisen kirjaston periaatteiden mukaisesti, vapaan pääsyn tietoon 6 kuukauden kuluttua sen julkaisemisesta.

PLOS aktivistit ovat keränneet allekirjoituksia 177 maasta julistukseen, jonka allekirjoittajat kieltäytyvät kirjoittamasta tai tilaamasta lehtiä, jotka eivät suostu julkaisemaan artikkeleitaan vapaasti 6kk kuluttua niiden ilmestymisestä. Allekirjoittajia oli 25.4. 2002 jo 29 943. Tämä on aiheuttanut jonkin verran närää kaupallisissa kustantajissa.

Mihin kustantajia enää tarvitaan? Tieteelliset seurat ja laitokset voisivat hyvin perustaa tieteellisiä sarjoja, jotka ilmestyisivät vain elektronisina versioina verkossa ja näin on jo tapahtunutkin mm. väitöskirjojen osalta. Yliopistot ja tutkimuslaitokset maksavat verkon käytöstä ja ylläpidosta jo nyt esim Suomessa Funetin http://www.funet.fi/ kautta suuria summia. Verkkoa voisi hyvin verrata paperitehtaan, kirjapainon, ja postin yhdistelmään. Kysymyshän on lopultakin luotamuksesta tiedon oikeellisuuteen ja sen merkittävyyden arvioinnista tiedemaailmassa. Ei ole ollenkaan vaikeaa järjestää, jos niin halutaan, pääsyä näihinkin julkaisuihin maksulliseksi. Toisaalta voisi kysyä miksi julkisilla varoilla tuotetun tiedon pitäisi ylipäänsä maksaa sen käyttäjille mitään? Tieteen periaatteisiin on kuulunut ajatus tiedon vapasta levittämisestä, nyt se on mahdollista vähäisin kustannuksin.

Lisätietoja