haku kartta
hakemisto

Uusi uljas menneisyys

Suomalaisuus on meille suomalaisille hankala juttu. Erityisen hankala se on turistioppaille koska menneisyydessämme ei löydy viikinkien ryöstöretkiä, ei Attilan hunnilaumoja, ei Rooman keisarikuntaa, ei edes nimeltä tunnistettavaa muinaista heimopäällikköä. Paitsi että suomalaisilla ei ole uljasta historiaa, ei meillä ole paljon muutakaan vanhempaa historiaa. Kun uljasta historiaa ei ole, sellaisen voi tietysti kirjoittaa.

Keskiajan osalta tiedot menneisyydestämme ovat vähäisiä, huteria ja fragmentaarisia, ja ajalta ennen 1100-lukua ei ole sitäkään. On vain arkeologian ja kielitieteen tuloksia. Ne kattavat kyllä koko jääkauden jälkeisen ajan, mutta ovat summittaisia ja jättävät monia asioita arvailujen varaan. Kun lähteitä on vähän ja ne ovat epäselviä, tarvitaan entistä rohkeampia ja ennakkoluulottomampia tulkintoja. Tällaisten esittäjä voi aina myös esittää vastustavanasa luutuneita, akateemisia tulkintoja ja vanhoja auktoriteetteja, mikä on tietysti aina positiivinen seikka. Ikävää vain, että menneestä todellisuudesta jääneet jäljet saattavat asettaa joskus rajojaan tulkinnoille. Tällöin niitä jälkiä, siis käytettäviä lähteitä, voi valikoida, jotta tulos olisi halutun lainen.

Ruotsinsuomalainen verkkosivujen suunnittelija Matti E. Simonaho on ilmeisesti paneutunut innolla suomalaisten esihistoriaan, ja luonut verkkoon oman näkemyksensä suomalaisten muinaisuudesta. Sivuston nimi on Suomalaiset. Metsästäjäkansa. Tekijä on kirjannut jokaisen sivun alalaitaan työtään ohjanneen periaatteen:

"Käsien jäljet suomalaisessa kallioissa, on viesti esi-isiltämme - Metsästäjäkansalta: 'Ole aina terveesti ylpeä Suomalais-ugrilaisesta juurestasi ja kielestäsi, sillä harva kuningas tai aatelinen voi sanoa, että hänellä on juuret yhtä syvällä kuin Sinulla.'"

Kriittiselle lukijalle nousee jo tästä epäilys: onko nyt kyse tarkoitushakuisesta historiantulkinnasta? Onko tässsä taas yksi näkemys, jota varten on haettu vain sitä tukeva todistusaineisto, ja jätetty kaikki muu aineisto huomiotta?

Sivuja pikaisesti selailemalla pelko niiden tarkoitushakuisuudesta vahvistuu, ja ne kokonaan lukemalla pelko osoittautu aiheelliseksi. Tekijä on pertehtynyt erilaisiin suomalaisten itsetuntoa kutkuttaviin teorioihin ja hakenut sitten näille teorioille juuri ne todisteet ja niille todisteille juuri ne tulkinnat, jotka parhaiten antavat kuvan suomalaisten uljaasta historiasta. Tuloksena on kieltämättä vaikuttava kuva meidän suomalaisten menneisyydestä. Lisäksi kuva vaikuttaa aluksi varsin johdonmukaiselta ja vakuuttavalta, mikään suuri ristiriita ei hyppää silmille.

Suomalaisten uljas menneisyys

Simonaho imoittaa teoriansa pohjaksi ennen kaikkea Kalevi Wiikin kuuluisan teorian, jonka mukaan koko Pohjois-Eurooppaa asuttivat jääkauden jälkeen suomalais-ugrilaiset metsästäjäkansat, ja maataviljelevät indoeurooppalaiset saapuivat alueelle vasta myöhemmin. Simonaho antaa tälle suomalais-ugrilaiselle kansalle nimeksi Metsästäjäkansa. Me suomalaiset olemme tätä Metsästäjäkansaa, ja me kannamme geeneissämme Metsästäjäkansan mentaliteettia ja henkistä perintöä. Muinainen Metsästäjäkansa oli rauhanomaista väkeä, joka ei käynyt sotia eikä tuntenut maan omistamista, mutta sen sijaan he olivat mahtavia kauppiaita ja heidän kulttuurinsa oli oman aikansa teknisen kehityksen huipulla. Simonaho esittää edelleen, että noin vuoden 500 jkr kieppeillä skandinaavit asuivat lähinnä nykyisessä Tanskassa, Etelä-Ruotsissa ja Norjassa Lofooteille asti.

Metsästäjäkansa sen sijaan asutti kolmena heimona nykyisen Ruotsin keskeisimpiä alueita. Näistä 'suomalaiset' asuivat Mälarenin ympäristöstä Värmlannin eteläosiin ulottuvalla alueella, 'karjalaiset' pohjoisella Itägöötanmaalla ja 'kainulaiset' Upplannista pohjoiseen, siis nykyisen Gästriklandin alueella. Metsästäjäkansaa asui toki idempämäkin, nykyisen Etelä-Suomen alueella ja Karjalassakin aina Arkangelin kieppeille saakka. Birka oli siis suomalainen kaupunki, ja itse asiassa Venäjän perustaneet rusitkin olivat suomalaisia! Itse asiassa sana 'rus' ei viittaa ollenkaan Ruotsiin tai Roslageniin, vaan Turun saariston Rosalaan, missä oli Metsästäjäkansan huomattava kauppapaikka. Norjan valtakunta on sekin suomalaisten perustama, ja saagojen jättiläiset olivat kookkaita suomalaisia.

Rauhanomaisen Metsästäjäkansan kukoistus loppui sitten svealaisten hyökkäyksiin. Svealaiset olivat agressiivista maanviljelijäkansaa, jotka tuhosivat suomalaisten Birkan ja Sigtunan ja sittemmin alistivat Metsästäjäkansankin valtansa alle. Svelaisten ryöstöretket saivat myös venäläiset pyytämään apua suomalaisilta ruseilta, eivätkä svealaiset onnistuneet itse asiassa ollenkaan sivistymään ennen 1800-lukua. Siihen asti heidän historiansa on vain sodankäyntiä ja tuhon tuottamista kaikille naapureille. Tällaisen kansan jälkeläisiä näkyvät olevan suomenruotsalaisetkin, sillä Simonahon mukaan

"Ruotsalaisuus ja kaikki mitä siihen kuuluukin, on viimeisen 900 vuoden aikana kehittynyt germaaninen tyrä."
Ruotsalaiset eivät suinkaan tuoneet sivistystä Suomeen, vaan esimerkiksi Mikael Agricola haki oppinsa suoraan Saksasta. Ruotsalaiset rikkoivat sitä paitsi kaikkia kristinuskon periaatteita vastaan, pyhimyksiä palvottiin, elettiin kevytmielisesti ja syntejä sai anteeksi paitsi rahalla, myös seksiä vastaan.

Suomalaisten ja svelaisten myöhempään historiaan Simonaho ei näköjään ole vielä paneutunut. Koko ajanjakso kuitataan lyhyellä luonnehdinnalla, samanhenkisen Suomalaisuuden Liiton sivuilta lyhennellen lainatulla kronologialla ja yhdellä artikkelilla. Mutta tämä artikkeli onkin sitten sitäkin poleemisempi, sillä siinä todistellaan, että kansallisrunoilijamme J. L. Runeberg halveksi suomalaisia ja arveli heidän pian kuolevan pois!

Sen, että Runeberg halveksi suomalaisia, kirjoittaja todistaa sillä, että Runeberg oli ruotsinkielinen. Hän oli niin ollen ruotsalainen, ja sitä, että ruotsalaiset halveksivat suomalaisia, kirjoittaja näkyy pitävän ns. yleisesti tunnettuna totuutena. Sen taas, että laulussa 'Vårt Land' toivotaan suomalaisten pian kuolevan pois, voi päätellä säkeistä "Och det var här sin fröjd det njöt,/Och det var här sin suck det gjöt" eli 'täällä se [Suomen kansa] nautti ilostaan/ täällä se huokasi murheitaan'. Sana 'fröjd' on kuulemma paljon enemmän kuin iloa, se on elämän iloa ja elämistä, kun taas huokauksen ihminen päästää kuollessaan. Näin ollen on Simonaholle selvää, että runo kuvaa sitä, miten suomen kansa eli täällä ja kuoli pois, joten kun laulussa puhutaan 'meidän maastamme' (Vårt Land), ruotsalainen Runeberg tarkoitti ruotsalaisten maata. Mikä oli todistettava.

Teorioiden perusteet

Tällaisen näkemyksen Simonaho siis tarjoilee lukijoilleen. Kuten sanottu, teoria suomalaisten mahtavasta menneisyydestä kutkuttaisi kyllä minunkin itsetuntoani, mutta en voi sittenkään uskoa tässä esitettyyn näkemykseen. Tähän viittaa ensinnäkin kirjoittajan tapa käyttää lähteitään: kuva suomalaisten muinaisesta laajasta asuma-alasta perustuu Wiikin hyvin kiistanalaiseen teoriaan. En nyt mene väittämään Wiikin teoriaa oikopäätään vääräksi, mutta haluan pitää mielessä, että se on ennen kaikkea rohkea hypoteesi, joka vaatii vielä paljon tutkimusta, jotta sitä voisi pitää joko oikeana tai vääränä.

Tämän teorian lisäksi nämä näkemykset perustuvat sieltä täältä poimittuihin hajatietoihin, joita on lisäksi tulkittu varsin vapaasti. Ajatus suomalaisista Sveanmaan alkuperäisasukkaina perustuu yhteen otteeseen Egilin saagasta, eli varsin vähäiseen evidenssiin. Simonaho esittää tämän otteeen sivuillaan, mikä helpottaa arviointia: sen voisi tulkita helposti toisinkin, esimerkiksi siten, että Kvenland eli Kainuunmaa on Jämtlannista itään eikä etelään, kuten Simonaho tulkitsee, ja suomalaisten asuinsijat olisivat siellä, missä niiden on tähänkin asti arveltu olevan. Edelleen, jos sana 'rus' on liitetty sanoihin 'Roslagen' ja 'Ruotsi', mutta nyt se liitetään sanaan 'Rosala', millä perusteella minun pitäsi uskoa Simonahoa ja hylätä aiemmat tulkinnat? Siksikö, että on mukavampaa uskoa meidän menneisyytemme olevan hienompaa kuin muiden?

Muut tulkinnat ja teoriat Simonaho jättääkin lähes kokonaan huomiotta. Niinpä lukijaa jäävätkin vaivaamaan monet kysymykset. Jos suomalaiset ovat tosiaan asuneet Ruotsissa noin kauan, miten ruotsalainen nimistöntutkimus ei ole löytänyt siitä mitään merkkejä? Kun sentään kaikkialla muuallakin kielellistä ja kansallista muinaisuutta on haettu nimistöä tutkimalla, eivätkö ruotsalaiset ole sitä harrastaneet? Missä ovat kaikki Upplannin suomalaiset paikannimet? Jos Birkan suomalaiset olivat oman aikansa tekniikan huipulla, mikseivät he jättäneet itsestään kirjallisia muistomerkkejä? Kirjoittiko Metsästäjäkansa ruotsiksi? Luettiinko Birkassakin pakkoruotsia? Miksi ainoat kirjalliset jäänteet suomalaisista ovat Novgorodin tuohikirjeet?

Itse asiassa Simonaholla on kaikkiin vastaväitteisiin yleispätevä vastaus: ruotsalaiset ovat varastaneet suomalaisten historian ja väärentäneet itselleen kunniakkaan ja loistavan menneisyyden. Kyseessä on siis ruotsalaisten kansallisylpeys ja nationalistinen historiankirjoitustraditio, joka on johdonmukaisesti tulkinnut kaiken kotiinpäin ja samalla suomalaisia väheksyen ja halveksien. Tähän joku voisi väittää vastaan sanomalla, että ovathan suomalaisetkin tutkijat penkoneet näitä asioita. Lisäksi suomalaistutkijat ovat kovasti kaivanneet itselleen uljasta menneisyyttä ja sankarikuninkaita, mutta kaikki yritykset ovat menneet mönkään. Esimerkiksi Kalevalalle on haettu historiallista esikuvaa ja sitä on sijoitettu milloin minnekin (usein muuten kunkin tutkijan kotiseudulle), mutta muut suomalaistutkijat ovat yhtä säännöllisesti ampuneet nämä teoriat alas. Simonaholla on tähänkin vastaus: suomalaistutkijat ovat olleet ruostalaismielisiä, ja osallistuneet ruotsalaisten tutkijoiden salaliittoon!

Väite suomalaistutkijoiden ruotsalaismielisyydestä on nähty ennenkin, muun muassa ennen niin kunnianarvoisan Suomalaisuuden Liiton sivuilla, puhumattakaan Eiry-nimisestä sivustosta Suomalainen näkökulma Eiry . Väite on suomalaista historiografiaa tuntevalle hämmästyttävä: olivatko todella nämä tunnetut fennomaanit ja aitosuomalaiset sittenkin ruotsalaismielisiä? Fennomaanien johtaja Georg Zachris Forsman eli Yrjö Koskinen, aateloituna Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen, oliko hänkin ruotsalaismielinen? Fennomaanipoliitikko J. R. Danielson, suomennettuna Danielson-Kalmari, oliko hänkin mukana ruotsalaisten juonessa? Tai Jalmari Jaakkola? Eino Jutikkala? Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Ihan tosi, miten on mahdollista, että samat henkilöt, jotka kaikilla foorumeilla aina eduskuntaa ja hallitusta myöten taistelivat ruotsin kieltä ja ruotsalaisuutta vastaan, saattoivat samaan aikaan kirjoittaa ruotsalaista ja ruotsinmielistä historiaa? Oliko kyseessä tosi kiero juoni? Olivatko ne suomen ruotsinkielist historioitsijat, jotka vastustivat näitä fennomaanisia historiantulkintoja, mukana samassa juonessa? Tosi kieroa.

Hankalat käsitteet

Simonaho kuljettaa teorioitaan hämäävällä tavalla myös käsitteiden tasolla. Hänelle suomalainen ja ruotsalainen ovat kaksi selvästi toisensa poissulkevaa käsitettä, ja näissä kieli, kulttuuri ja geeniperimä yhdessä tuottavat sellaisen olion kuin 'kansa' tai 'kansakunta'. Tämä on sellaisenaan varsin ymmärrettävää, sillä näinhän asiaa on oikeassakin tieteessä ajateltu varsin kauan. Näiden kolmen asian väliset suhteet ovat kuitenkin paljon monitahoisempi kokonaisuus, ja olisi aina syytä muistaa, ettei näillä kolmella ole keskenään mitään suoraa loogista tai kausaalista yhteyttä. Geneettisesti hyvinkin hajanaisella väestöllä voi olla yhtenäinen kulttuuri ja kieli, ja kielellisesti tai geneettisesti yhtenäinen väestö ei kulttuurisesti ole välttämättä ollenkaan yhtenäinen. Tämän takia olisi aina oltava hyvin varovainen käytettäessä muinaisuuden heimoista ja kansoista erilaisia nimityksiä.

Toisaalta tällaisten nimien taitava käyttö luo asiastaan vakuuttuneelle kirjoittajalle erinomaisia mahdollisuksia muokata historiaa mieleisekseen. Tällaisesta nimien näppärästä käytöstä tarjoaa itse Kalevi Wiik (Wiikin kotisivulle) näytteen Tieteessä Tapahtuu –lehden numerossa 2/2004 (Wiikin artikkelin PDF-versio: Kalevi Wiik: Saamelaisten alkuperä) jossa hän kuljettaa 'saamelaiset' –nimistä kansaa surutta halki vuosituhansien ja jopa kahta eri, tuhannen kilometrin toisistaan erottamaa reittiä saamelaisten nykyisille asuinsijoille. Wiik toteaa itsekin, ettei näiden 'saamelaisten' kielestä ole tietoa eikä heillä ollut yhtenäistä kultturiakaan, joten kyseessä ovatkin nykysaamelaisten geneettiset esivanhemmat. Vastaavalla tavalla voisi kirjoittaa mielenkiintoisia historioita lähes minkä hyvänsä kansakunnan historiasta: ajatelkaapa, missä kaikkialla asui kolmesataa vuotta sitten 'amerikkalaisia'!

Jos arvostettu emeritusprofessori sortuu tällaisiin käsitesotkuihin, ei ole ihme, jos sellaisiin sortuu verkkosivuammattilainenkin. Samalla Simonaho on kuitenkin taitava sanojen ja käsitteiden valinnassaan. Hän tietää kyllä, että termi 'suomalaiset' ei keskiajasta puhuttaessa tarkoita samaa kuin nykyään, ja niinpä hänen Ruotsin-kartalleen syntyy kolme valtakuntaa, suomalaisten, kainulaisten ja karjalaisten. Hän ymmärtää myös, että kansallivaltio on varsin tuore keksintö, joten hän väittää sujuvasti, ettei 'Ruotsia' yhtenäisenä maana, kansana ja kielenä ollut olemassa ennen 1800-lukua. Ilmeisesti Simonaho on lukenut suomalaista ja ruotsalaista historiallista kirjallisuutta ja kenties hän on lukenut Matti Klingen esseitäkin, mutta vaikuttaa myös siltä, että hän on lukenut lukemansa melkoisen hätäisesti. Toisaalta nämä johtopäätökset sopivat oivallisesti hänen yleiseen tendenssiinsä, suomalaisten kehumiseen ja ruotsalaisten parjaamiseen.

Käsitteiden tarkoitushakuinen käyttö on erityisen selvää hänen Runeberg-esseessään. Kuten yllä jo varmaan kävikin ilmi, Simonahon päätelmät perustuvat kahden sanan varsin erikoiseen tulkintaan ja sarjaan voimakkaita olettamuksia 1800-luvun Suomen etnisistä oloista. Simonahon näkemyksen keskeisin perusta on olettamus siitä, että Suomessa asui tuolloin kaksi 'kansaa', 'suomalaiset' ja 'ruotsalaiset', ja että näistä jälkimmäinen halveksi edellisiä. Tämä teoria on itse asiassa peräisin suomalaisesta, fennomaanisesta historiankirjoituksesta, siitä samasta, jota Simonaho moittii ruotsalaismieliseksi.

Tämä näkemys perustuu hyvin paljolti siihen, miten fennomaanit esittivät asian kielitaistelun aikana ja sitä lietsoessaan, siis itse asiassa fennomaaniseen aikalaispropagandaan. Ruotsinkielinen historiankirjoitus ei tällaista näkemystä ole koskaan oikein hyväksynyt, ja suomenkielisenkin tutkimuksen piirissä näkemys on saanut ajan mittaan erinäisiä korjauksia. Toki ruotsin kieli oli sosiaalisesti ylempiarvoinen ja hallitseva kieli 1800-luvun alkupuolen Suomessa, mutta nykyisen Suomen alueella ei ole tiettävästi harjoitettu koskaan mitään suomenkielisen rahvaan ruotsalaistamista, ja myös sensuuntaiset ehdotukset rajoittuvat muutamaan varsinaisessa Ruotsissa 1700-luvulla heitettyyn ajatukseen.

Mikäli Simonaho olisi perehtynyt Johan Ludvig Runebergiä käsittelevään kirjallisuuteen ja Runebergin omaan tuotantoon, hän tietäisi, että Runeberg piti itseään nimen omaan suomalaisena. Juuri Runeberg oli se runoilija ja suurmies, joka kuvaili suomalaiselle, ruotsinkieliselle säätyläistölle suomalaisen, suomenkielisen rahvaan ihannoivassa ja arvokkaassa valossa. Runeberg korosti myös sitä, että tämä kansa oli yksinkertaista juuri karujen olojen takia, ja Maamme-laulussa hän myös povasi maalle valoisampaa tulevaisuutta.

Ajatus siitä, että Runeberg olisi katsonut suomenkielisten suomalaisten kuolevan pian sukupuuttoon ja maan kuuluvan 'ruotsalaisille', on yksinkertaisesti järjetön. Runeberg oli kasvanut ruotsinkielisellä Pohjanmaalla, vaikutti suurimman osan elämästään ruotsinkielisessä Helsingissä ja ruotsinkielisessä Porvoossa, joten ei ole mikään ihme, että hän ei koskaan julkaissut mitään suomeksi. Samasta syystä on helposti ymmärrettävää, ettei hän koskaan ymmärtänyt fennomaanien näkemystä yksikielisestä kansakunnasta. Ajatus siitä, että kansakunnalla voi olla kaksi kieltä, on aivan eri asia kuin jommankumman kielen halveksiminen tai pyrkimys yksikielisyyteen. Se on itse asiassa täysin päinvastainen idea.

Keitä me olemme?

Loppujen lopuksi Simonahon tapa katsoa menneisyyttä on tyypillinen kaikelle intomieliselle kansallismielisyydelle: hän katsoo asioita päättäväisesti vain yhdestä, 'kansallisesta' näkökulmasta, ja arvottaa kaikki asiat tämän näkökulman mukaisesti. Tällöin kaikki kotimainen on jo etukäteen myönteistä ja kaikki muu kielteistä. Tämä arvottaminen ohjaa alusta alkaen teorioiden muotoilua, todisteiden etsimistä, niiden valikointia ja kaiken materiaalin tulkintaa. Samalla voidaan syyttää 'muita', tässä tapauksessa 'ruotsalaisia', myös sellaisista asioista, jotka 'meidään', siis tässä tapauksessa 'suomalaisten', tekeminä olisivat kansallista, isänmaallista ja muutenkin ansiokasta toimintaa. Näin Simonaho ilmoittaa selvin sanoin rakentavansa suomalaisille kunniakasta historiaa, kun taas ruotsalaisten tekemänä sama asia on suuri vääryys. Samoin hän syyttää selvin sanoin Runebergiä ja hänen kauttaan kai sitten yleensäkin suomenruotsalaisia halusta sulauttaa suomalaiset ruotsalaisiin, mutta samaan aikaan hän julistaa, että 'Meidän suomalaisuuteen ei sisälly toista maata, eikä toista kieltä'. Mitäköhän mieltä Simonaho mahtaa olla suomenkielen asemasta Ruotsissa?

Simonahon näkemyksillä on muutama niitä ymmärrettäviksi tekevä taustatekijä: ensinnäkin hän aivan selvästi on perehtynyt historiaan työnsä ja perheensä ja kaikkien muiden aktiviteettiensa ohella, joten hänen aikansa ei ole riittänyt kunnolliseen perehtymiseen. Toiseksi hän on suomenkielisen vähemmistön edustaja Ruotsissa. Ruotsin valtion ruotsinsuomalaisiin kohdistuva politiikka on ollut pahimmillaan selvää assimilointia ja parhaimmillaankin se on koostunut vain hajanaisista ja tempoilevista positiivisista toimenpiteistä. On myös totta, että meidän kuvamme riikinruotsalaisten silmissä ei ole imartelevin mahdollinen. Lukemattomien suomalaisvitsien Pekka ja Toivo vastaavat varsin hyvin meidän kuvaamme itsestämme: isoja, juopuneita, yksinkertaisia ja toisinaan väkivaltaisiakin köriläitä. Samanlainen kuva ruotsalaisilla on kyllä myös norlantilaisista, joita me suomalaiset taas taidamme pitää kaikkien muiden ruotsalaisten kaltaisina hienostelevina homoseksuaaleina.

Lääkkeeksi suomalaisten alemmuudentunteelle Simonaho tarjoaa entistä kunniakkaampaa ja hohdokkaampaa suomalaisten historiaa. Kuten sanottu, on sääli, että tuloksena on silkkaa satuilua. Samalla Simonaho tulee mollanneeksi senkin historian, mitä meillä aivan kiistattomasti olisi osoittaa kenelle hyvänsä nirppanokalle. Minä en ymmärrä mitä hävettävää voisi olla siinä, että meidän kielemme on peräisin Volgan mutkan ja Uralin rinteiden kieppeiltä? Mitä noloa siinä on, että huomattava osa esi-isistämme tuli tänne idästä, metsästäen, kalastaen ja runojaan laulaen? Olisi kyllä hienoa, jos nämä juuret voisi työntää vielä idemmäksi, sinne, missä tosiaan on mongoleja, tataareja ja muita 'aasialaisen' näköisiä ihmisiä ja heidän mahtavia valtakuntiaan, mutta kun ei niin ei. Tyydyn mielelläni Pohjois-Venäjään ja sen kaikkea muuta kuin mongolidiseen muinaisuuteen. Mitä niin hienoa siinä 'lännessä' on, että meidän pitäisi väittää olevamme kotoisin sieltä?

Toisekseen, miksi kiistää läheiset yhteytemme saamelaisiin? Miksi pitää väen vängällä yrittää kiistää se, että itämerensuomalaiset ja saamelaiset eriytyivät toisistaan muutama tuhat vuotta sitten, kun edelliset sulauttivat itseensä niitä indoeurooppalaisia? Mitä vikaa saamelaisissa on? Eikö siinä olisi päinvastoin vielä parempaa ainesta luoda myyttiä metsästäjäkansasta, jos nyt myyttejä pitä rakentaa? Miksi muuten myös Wiik esittää artikkelissaan 'saamelaisten' asuneen osapuilleen kaikkialla muualla paitsi Etelä-Suomessa?

Lopuksi voisin vielä motkottaa Simonahon käyttämästä kielestä. Se on huonoa. Vaikuttaa siltä, että hän on mennyt uskomaan joidenkin valopäiden teesin siitä, että possessiivisuffiksit ovat katoamassa suomen kielestä, ja joidenkin todellisten halogeenivalopäiden johtopäätöksen, että niitä ei pitäisi käyttää. Lisäksi hän on omaksunut esimerkiksi etelähämäläiselle puhekielelle ominaisen tavan taivuttaa monikon kolmatta persoonaa ensimmäisen tavoin: "Käsien jäljet – on viesti esi-isiltämme" tai "Tätä ei historian kirjat kerro". Sivuston kieli on muutenkin kömpelöä ja kankeata ja kielii tottumattomasta kirjoittajasta. Tämä saattaa kyllä johtua kirjoittajan ruotsinsuomalaisuudesta, ehkä hän on käynyt koulunsa ruotsiksi. Sen sijaan sivuston graafinen ulkoasu on erinomainen.

Ruotsinsuomalaisten katkeruus enemmistöä kohtaan on varsin ymmärrettävä ilmiö. Ruotsin valtio ei todellakaan ole hoitanut vähemmistöpolitiikkaana kovin hyvin, ja siitä ovat kaikki maan vähemmistöt saaneet kärsiä. Tässä tilanteessa ruotsinsuomalaiset ovat hakeneet tukea itselleen Suomen puolelta. Lahden tällä puolen taas on kaksi ryhmää, joita suomen ja ruotsin kielten väliset suhteet kiinnostavat aivan erityisesti. Suomenruotsalaiset elävät kielivähemmistönä suomen kielen dominoimassa yhteiskunnassa, aivan kuten ruotsinsuomalaisetkin ruotsinkielisessä yhteiskunnassa. Me täällä Suomessa voimme kuitenkin ylpeillä sillä, että tämän vähemmistömme asia on hoidettu lähes ainutlaatuisen hyvin. Toinen kiinnostunut ryhmä ovat sitten nämä, sanoisinko uusaitosuomalaiset, ruotsin kielen vastustajat. Heidän päämääränään on ruotsin kielen aseman heikentäminen Suomessa. Ei lienekään yllättävää, että ruotsinsuomalaiset ovat saaneet tukea nimenomaan suomenruotsalaisilta. Sen sijaan esimerkiksi näiden uusaitosuomalaisten vaatimukset vähemmistön aseman huonontamisesta eivät ole auttaneet naapurimaamme suomalaisvähemmistön asemaa.

Linkkejä:

Klaus Lindgren

 

Tämän numeron pääsivulle
Agricolan Tietosanomien pääsivulle
Agricolan Tietosanomien arkisto
Lehden toimituskunta


Historian äärelle | Tutkimus, opetus, seurat | Arkistot, kirjastot, museot | Ajankohtaista
Agricolan kartta | Haku Agricolasta | Hakemisto | Uutta!
Tekijät | Palaute | Etusivulle

Etusivulle
Muutettu: 5.8. 2004