haku Agricola - Suomen historiaverkko kartta
uutta hakemisto


Historiallisia yhdistyksiä tietoverkossa
AGRICOLA


Valtakunnallisten historia-alan organisaatioiden lisäksi Suomessa vaikuttaa monia lähinnä alueellisesti aktiivisia historiallisia seuroja ja yhdistyksiä. Näistä yhdistyksistä osan toiminta-ajatus on selkeästi paikallishistoriallinen, siinä missä osa jättää kokonaan määrittelemättä, mistä "historian viipaleesta" lähinnä paikallinen jäsenistö on kiinnostunut. Tietoverkkoihin näistä seuroista on ehtinyt jo aika moni. Katsaukseksi siitä, millaisia kotisivuja näillä seuroilla on, vertaillaan tässä artikkelissa neljässä eri yliopistokaupungissa toimivien "yleishistoriallisten" yhdistysten www-palveluja.

Näitä palveluita yhdistää - kuten myös seuroja itseään - jonkinlainen puolivirallinen asema yliopistojen hierarkiassa. Nykyisin jäsenistönsä ennen kaikkea Helsingin yliopiston historian laitokselta ja yhteiskuntahistorian laitokselta kokoava Historiallinen Yhdistys ry on majoittunut historian laitoksen sivujen alaisuuteen. Vastaavaan ratkaisuun on päätynyt myös Pohjois-Karjalan historiallinen yhdistys ry. Jyväskylän Historiallisen Yhdistyksen löytää puolestaan suoraan yliopiston serveriltä. Ratkaisu on sama kuin Turun Historiallisella Yhdistyksellä.

Kaikki mainitut seurat näyttäisivät pyrkivän käyttämään Internetiä myös samoihin perustarkoituksiin: olemassaolostaan kertomiseen, tulevasta toiminnasta tiedottamiseen, yhteystietojen levittämiseen ja uusien jäsenehdokkaiden kiinnostuksen herättelyyn. Tässä suhteessa esitellyillä yhdistyksillä on tosin pieniä eroja, sillä "jäsenvärväys" vaihtelee Jyväskylän aktiivisesta opiskelijoiden rekrytoinnista ensin Helsingin hieman hillitympään kehotukseen liittyä ja lopulta Turun toteamukseen, että liittyä tarvitsee vasta maisteriksi valmistuttua, ovathan sikäläiset opiskelijat jäseniä jo opiskelijayhdistyksensä Kritiikki ry:n kautta. Turkulaisilla ja helsinkiläisillä sivuilla on esillä myös yhdistysten historiaa kompakteina tietoiskuina. Yksi olennaisimpia sivustojen olemassaolon tarkoituksia löytyy kaikissa tapauksessa kuitenkin harjoitetusta julkaisutoiminnasta, jonka ominaispiirteet itse asiassa vaikuttavat varsin selvästi myös siihen, miltä kunkin yhdistyksen kotisivut näyttävät.

Turun Historiallinen Arkisto (THArk) on esillä olevien yhdistysten eittämättä perinteikkäin ja laajin julkaisusarja, ulottuvathan sen perinteet jo 1920-luvulle, ja nyt, uuden vuosituhannen alussa, sarja on ehtinyt numeroissaan jo yli viidenkymmenen. Julkaisevan Turun Historiallisen Yhdistyksen hillityn tyylikkäiltä ja ajan tasalla olevilta, kohtuullisen laajoilta verkkosivuilta löytyykin paitsi kattava luettelo THArk:in numeroiden sisällysluetteloista, myös pakettitarjous, jolla kirjoja saa ostaa.

Myös pohjoiskarjalalaisten vasta 1970-luvulla (toki vanhoille, ei-yliopistollisille perinteille) perustetun yhdistyksen muuten hieman niukasta ja muutoinkin kovin pelkistetystä sivusta merkittävän osan saa heidän vuosikirjasarjansa esittely, jossa kirjojen nimet ja kansikuvat kertovat maamme nuorimmassa historia-alan yliopistossa harjoitettavista tutkimussuuntauksista. Kuitenkin jopa sarjan esittely kärsii siitä, että kotisivua vaivaa Internetissä niin kovin tyypillinen oire: ajankohtaista-palstalla mainitaan kyllä paristakin tulevasta esitelmätilaisuudesta, mutta ilmoitetut ajankohdat eivät valitettavasti ole ehtineet tälle vuosituhannelle saakka.

Jyväskylän Historiallisen Yhdistyksen varsin uuden, vasta vuonna 1995 perustetun julkaisusarjan nimi on turkulaisia perinteitä lainaten Jyväskylän historiallinen arkisto. Yhdistyksen varsin pelkistetyn kotisivun tarjoama tieto julkaisuista rajoittuu kuitenkin kirjojen nimiin ja tilausosoitteeseen. Kirjoista kiinnostuneen sivuilla vierailijan innokkuutta ryhtyä tilaustoimiin haittaakin se, ettei teoksista kerrota minkäänlaisia hintatietoja. Sen sijaan se käy hyvin selville, että mahdollisimman monen Jyväskylän yliopiston historianopiskelijan jäsenyys JHY:ssä on ainakin yhdistyksen itsensä avoimesti markkinoima toive. Ja tämähän on varmastikin hyvä asia: jo toimivien organisaatioiden pyrkimys aktivoida toimintaansa uusia ihmisiä alalle vasta tulleesta väestä on merkki halusta uudistua ja pysyä nuorekkaana.

Historiallinen Yhdistys ry:n asema tieteellisenä seurana poikkeaa jo kotisivujen perusteella hieman muista esitellyistä: kaksikielisen Helsingin yliopiston suojissa pääosin toimiva Yhdistys muun muassa tarjoaa itsestään perusinformaation paitsi suomeksi, myös ruotsiksi ja englanniksi. Sen sijaan perustelut sille, miksi Yhdistys on niinkin voimakkaasti esitelmätilaisuuksiin eikä perinteisten julkaisusarjojen tuottamiseen keskittynyt, leimallisesti nuorten tutkijoiden yhteisö, eivät näy aivan suoraan www:stä. Pääasiallinen perustelu oman perinteikkään aikakauskirjasarjan perustamatta jättämiselle netistäkin kuitenkin löytyy. Se on Historiallisen Yhdistyksen 110 vuotta sitten tapahtuneesta perustamisesta asti jatkunut seuran toimintaprofiilin määrittyminen suuren ja vaikutusvaltaisen, monia sarjoja aivan viime kuukausiin asti kustantaneen Suomen Historiallisen Seuran varjossa ja rinnalla, nuorten tutkijoiden toimintafoorumina. Kotisivuilla yhdistyksen omaa historiaa esittelevä, ehkä hieman suppeahko osuus painottuukin sisällössään varsin voimakkaasti toiminnan alkuvuosikymmeniin ja toisaalta lähelle nykyhetkeä.

Julkaisutoimintansa osalta Historiallinen Yhdistys siis poikkeaa muista esitellyistä seuroista. Muutamien harvojen, 1980-luvulla julkaistujen teosten tiedot kotisivuilta toki löytyvät, mutta tässä tapauksessa menneisyyden yrityksiä huomionarvoisemmaksi haluan (itse seuran aktiivina) nostaa maamme ensimmäiset tieteellisen historiaseuran toimittamat, säännöllisesti ilmestyvät sähköiset julkaisusarjat. Historiallisia Arvosteluja ja Historiallisia Papereita ovat julkaisijansa "1990-luvun jälkipuoliskon renessanssin" tuoreita näyteikkunoita myös aktiivijäsenistöä laajemmille piireille. Ensin mainittu sarja keskittyy esittelemään ja arvioimaan Suomessa ilmestyvää historiaan liittyvää kirjallisuutta, kun taas jälkimmäisen sarjan perusidea on jättää puhuttua pysyvämpi jälki yhdistyksen esitelmätilaisuuksista Internet-artikkeleiden muodossa.

Jouko Nurmiainen

Sisällysluettelo 2/00
Agricolan Tietosanomien pääsivulle

Agricolaverkon vintti