haku Agricola - Suomen historiaverkko kartta
uutta hakemisto


Sieni-Kallen osviitta
AGRICOLA


Eduard Hisingerin "Sienikirja eli Sieni-Kallen osviitta tuntemaan ja käyttämään syötäviä sieniä" vuodelta 1863 on julkaistu nyt uudelleen. Vihdin kunnankirjasto on painattanut v. 2001 teoksesta näköispainoksen upeine kuvasivuineen. Eduard Hisingerin sienikirja on Suomen ensimmäinen kansalle tarkoitettu sienikirja. Näköispainoksella juhlistetaan Vihdin kirjastolaitoksen 150-vuotista taivalta. Sienikirja on julkaistu myös elektronisena versiona ilman kuvia Agricolan ja kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen yhteistyönä.

Sieniä käytettiin 1800-luvun Suomessa esimerkiksi kansanparannuksessa ja muukin hyötykäyttö oli tavallista. Mutta sieniä ei syöty, niitä pidettiin ‘sianruokana’ - tosin ei Karjalassa. 1800-luvun kansanvalistuksen ansiota oli, että sianruoasta ei tullut vain herrojen herkku, vaan myös talonpojan leivänjatke. Yhtenä tekijänä oli vapaaherra Eduard Hisingerin laatima sienikirja.

Eduard Hisinger (1832-1904) syntyi Inkoon Fagervikissa ja peri aikanaan niin Fagervikin rautatehtaan kuin Pohjan pitäjässä sijainneen Brödtorpin kartanon. Lisäksi hän omisti tiloja Karjaan pitäjästä. Hän valmistui v. 1857 filosofian kandidaatiksi Helsingin yliopistosta ja opiskeli sen jälkeen luonnontieteitä Berliinissä, Sveitsissä ja Ruotsissa. Hän avusti Suomen luonnontieteellistä seuraa (Societas pro Flora et Fauna Fennica) useilla etenkin Suomen kasvistoa käsittelevillä julkaisuilla, minkä ansioista hänet leivottiin Helsingin yliopiston kunniatohtoriksi v. 1882. Brödtorpin kartanostaan hän muokkasi mallitilan, jossa kokeiltiin uusia maanparannusmentelmiä ja salaojitusta. Niinpä hän sai yleisessä teollisuusnäyttelyssä v. 1876 kultamitalin maanviljelyn edistämisestä. Hisinger edusti aatelissäätyä säätyvaltiopäivillä ja toimi monissa kunnallishallinnollisissa tehtävissä Pohjan pitäjässä, jonne hän myös perusti pitäjän ensimmäisen kansakoulun. Hisinger vaikutti myös kansankirjastojen syntyyn lahjoittamalla kirjoja vuonna 1865 perustettuihin Pohjan ja Inkoon pitäjien ruotsinkielisiin pitäjänkirjastoihin. Brödtorpin kartanon maille hän perusti ruotsinkielisen kirjaston alustalaisiaan varten ja toimi itse siinä kirjastonhoitajana.

Hisinger kirjoitti sienikirjansa Suomen Talousseuran (Finska hushållningssällskap) aloitteesta. Tämän jo v. 1797 perustetun seuran tarkoituksena oli levittää hyödyllistä taloutta koskevaa tietoutta kansan keskuuteen. Seuralla oli pitäjissä asiamiehiä, jotka keskittyivät etenkin maatalouden kehittämiseen, mutta myös terveysvalistukseen. Autonomian ajalla lisääntyneet venäläiskontaktit kiinnittivät valppaiden talousseuralaisten huomion sienien ravintoarvoon: venäläiset tunnetusti olivat sienien syöjiä. Keväällä 1859 Talousseuran kokouksessa päätettiin, että kannattaisi levittää tietoa sienien hyödyllisyydestä kirjan muodossa. Ehdotettiin kirjoittajiksi kahta henkilöä: kasvitieteen professoria Willian Nylanderia ja vapaaherraa, tunnettu botanistia, Eduard Hisingeria. Nylanderin kieltäydyttyä ajan puutteeseen vedoten, sai Hisinger toimeksiannon.

Hisingerin kirja Kalle Skog Swamphuggare eller anwisning till de matnyttiga Swamparnes igenkännande och anwändande painettiin Frenckellin kirjapainossa Turussa vuonna 1862. Kansilehdellä on tekijän paikalla vain etukirjaimet E.H. Nimimerkkien ja salanimien käyttö oli 1800-luvulla erittäin yleistä. Hisinger itsensä mukaan - kuten hän Talousseuralle selitti - hän käytti pelkkiä etukirjaimia siksi, että hänen kotiseudullaan ihmiset saattaisivat torjua kirjan (ja sen hyödyllisen opetuksen), jos huomaisivat sen olevan "kaikkia uusia hullutuksia" suunnittelevan herran kynästä. Kuten tuonnempana osoitan, tuki nimimerkki kuitenkin myös kirjan kerrontateknistä ratkaisua.

Kirja sisältää 14 sivua ja 9 upeaa värikuvasivua. Kuvien mukaanottaminen oli Hisingerin idea: hänen mielestään pelkällä kirjallisella kuvailulla ei sieniä pystynyt tunnistamaan. Kuvat olivat Hisingerin omistamasta saksalaisen Krumhotzin foliokokoisesta teoksesta, jonka Hisinger itse henkilökohtaisesti toi Turkuun kopioitavaksi. Kivipainaja Gerke Turussa jäljensi kuvat kivipiirroksina ja väritti ne.

Seuraavana vuonna, 1863, ilmestyi Karl Dahlbergin, Huittisten pitäjänapulaisen, suomennos: Sienikirja eli Sieni-Kallen osviitta tuntemaan ja käyttämään syötäviä sieniä. Alkuteoksen Kalle Skog Swamphuggare (‘sienenleikkaaja’) on suomennoksessa muuttunut siis pelkäksi Sieni-Kalleksi. Alkuteoksesta otettiin 1500 kappaleen ja suomennoksesta peräti 4500 kappaleen painos.

Kirjan päähenkilö on viisas ja valistunut Kalle-niminen maanviljelijä. Hisingerin valinta levittää "sieniaatetta" kertomuksen muodossa oli kansaa valistavissa kirjoissa melko tavallista. Kirjan alussa kuvaillaan Kallen vaiheita ja esimerkillisyyttä maanviljelyn alalla. Kalle perii 24-vuotiaana velkaisen tilan, mutta onnistuu neuvokkuudellaan vaurastumaan. Järkevä Kalle ei tuhlaa viljaa viinanpolttoon - viinakannun saa ostamallakin - ja on hankkinut tehokkaan skotlantilaisen auran. Ympäristön pilkasta huolimatta Kalle perheineen myös kerää ja valmistaa sieniä. Tehokkaan maanviljelyn ja sienien syönnin ansiosta Kallen talous selviää myös katovuosista. Kirjan toinen henkilö on turkulainen matkamies, jonka nimenä suomennoksessa on Erkki Hakala. Hän kysyy Kallelta sienistä ja saa tietää, että Kalle on hankkinut sienitietoutensa paikkakunnan "Tohtorilta". Vieras pyytää saada opastusta, ja Kalle lupaa opettaa: aina kun matkailija käy paikkakunnalla hän kertoo mitä sieniä sinä ajankohtana on kerättävissä.

Suomennoksessa on muutamia mielenkiintoisia eroja Hisingerin alkutekstiin verrattuna koskien juuri Kallen ja hänen keskustelukumppaninsa sosiaalista taustaa. Alkuteoksen rusthållare Kalle Skog on muuttunut Dahlbergin suomennoksessa pelkäksi talonpoika Kalleksi, ilman sukunimeä. Kallen keskustelukumppani on alkuteoksessa ruotsinkielinen Erik Haglund, joka on "en omtänksam bonde ifrån Åbo län", kun taas Dahlbergillä suomenkielinen Erkki Hakala on "nerokas isäntä Turun läänistä". Keskustelijoiden lievä säätyero näyttäisi teksteissä olevan juuri päinvastainen: ruotsinkielisessä alkutekstissä rusthollari Kalle Skog valistaa turkulaista matkustelevaista talonpoikaa, joka on tosin kirjoitustaitoinen. Valistus kulkee siis ylhäältä alaspäin, rusthollarilta talonpojalle. Suomennoksessa turkulainen matkustelevainen isäntä Hakala puolestaan kerää ikään kuin kansalta, talonpoika Kallelta, sienitietoutta.

Kirjan lopussa matkamies Erkki Hakala (ruotsinnoksen Erik Haglund) päättää siis kirjoittaa Kallen tiedoista kirjan, jotta kaikki muutkin saisivat tietää tästä hyödyllisestä asiasta. Kirjan kansilehden nimikirjaimet E.H. saivat siten aikalaislukijan olettamaan niiden tarkoittavan juuri Kallea haastatellutta Erkki Hakalaa / Erik Haglundia. Kyseessä on siis tosikertomuksen muoto. Oikea E.H., Eduard Hisinger, oli kuitenkin hankkinut sienitietoutensa varmasti muualta kuin uusimaalaiselta maanviljelijältä, oman harrastuksen ja ulkomaisten oppaiden avulla.

Kirjan pääosan muodostaa Kallen monologi, sienten kuvailu, jossa viitataan myös kirjaan sisältyviin kuvasivuihin. Vaikka kirjan lopun sienikuvissa on mukana myös myrkkysieniä, Kalle ei niitä halua esitellä. Hänen esikuvallisena periaatteenaan on, että on kerättävä vain niitä sieniä, jotka varmasti tuntee: "Epätuntemattomia sieniä ei ole koskaan noukkimista" - kuten Dahlbergin väliin konstikkaisiin muotoihin taipuva suomennos kuuluu. Kaikkiaan Kalle esittelee lähes 20 sientä, niiden kasvupaikkoja ja säilöntää. Sienien valmistus ruuaksi on sen sijaan sivuosassa.

Sienten luonnehdinnat ovat usein hauskoja ja havainnollisia. Esimerkiksi ensimmäinen sieni, "Morska ja huhtasieni (Morchella conica)", on "tapin näköinen, sen jalka valkoismainen ja lakki pruuni taikka tumman-ruskea, ahdas, huitukas ja kuoppainen." Muutamat kirjassa käytetyt sienten nimet ovat tuttuja (voitatti, lehmäntatti), enimmät outoja: esimerkiksi kanttarelli on kirjassa ruskosieni.

Hisingerin sienikirja levisi laajalle, koska Suomen Talousseura päätti suositella sitä etenkin pitäjän- ja kansankirjastoille. Talousseura ehdotti, että kussakin kansankirjastossa olisi kaksi kappaletta tätä hyödyllistä kirjaa. Vielä suuremman levikin kirja sai kauheina nälkävuosina 1867-68. Tuolloin sanomalehdistössä keskusteltiin laajalti sienien hyödyllisyydestä nälän lievittämiseksi. Suomen Talousseura päätti jakaa Hisingerin kirjaa ilmaiseksi: 1500 kappaletta suomenkielistä ja 350 ruotsinkielistä kappaletta. Åbo Underrättelser -lehdessä tekoa kuitenkin arvosteltiin: kirja ei ollut toimittajien mielestä sellaisenaan riittävä, vaan tarvittiin lisäksi henkilökohtaista sienineuvontaa. Lisäksi kritisoitiin Hisingerin kirjan puutteellisia sientenvalmistusohjeita. Samassa lehdessä julkaistinkin syyskuussa 1867 lisäys Hisingerin kirjaan. Talousseura kuitenkin jakoi 1260 kappaletta kirjaa kahdeksaan lääniin ja läänin kuvernööreille. Myös tuomiokapitulit tilasivat kirjaa levittääkseen sitä kouluihin; opettajia velvoitettiin levittämään tietoa sienistä.

Myös seuraavat sienikirjat olivat Suomen Talousseuran tukemia hankkeita. Maanmittari Isak Inbergin Suomenmaan parhaat ruokasienet (1884, ruots. Finlands förnämste matsvampar) sisälsi 36 värikuvaa ja voitti pronssimitalin Tampereen maatalousnäyttelyssä. 1890-luvulla ilmestyivät Alli Tryggin Anttilan Akustan uudet herkut (ruots. Ett kalas) ja Arthur Thesleffin Suomen tärkeimmät syötävät sienet (ruots. Finlands förnämste ätliga svampar). Thesleff, joka muistetaan Argentiinan idealistisen siirtokunnan "uuden Suomen" yhtenä perustajista, oli jo nuorena ylioppilaana herättänyt huomiota sienikokoelmillaan. Alli Trygg(-Helenius), tunnetaan puolestaan raittiusaatteen kannattajana. Myös Alli Trygg käyttää sienikirjansa havainnollistajana fiktiivistä henkilöä. Tryggillä nainen, Akusta, opasti lukijaa sieniherkkujen saloihin. Trygg oli toiminut Hisingerin Fagervikin tilalla kansakoulunopettajana ja tunsi varmasti hovin isännän sienikirjan.

Hisingerin sienikirja on Suomen ensimmäinen kansalle tarkoitettu sienikirja. Vihdin kunnankirjasto on painattanut v. 2001 teoksesta näköispainoksen upeine kuvasivuineen. Näköispainoksella juhlistetaan Vihdin kirjastolaitoksen 150-vuotista taivalta - Hisingerin sienikirjan suomennos kuului Vihdin pitäjänkirjaston kokoelmaan.

Näköispainosta voi tilata Tuula Niemelältä osoitteesta Vihdin kunnankirjasto, Pisteenkaari 9 03100 Nummela tai Tuula.Niemelä@vihti.fi.

Sieni-Kallen osviitta. elektroninen versio

Lähde: Zilliacus, Lars (1993) Hur Finlands folk skulle läras plocka svamp under 1800-talet. Finska hushållningssällskapets arkiv och skrifter som källa för forskning 26 (Åbo Akademis bibliotek. Stencilserie 47), Åbo.


Tua Korhonen

Agricolan Tietosanomien pääsivulle
Agricolan Tietosanomien Numero 2/2001 pääsivulle
Lehden arkisto
Lehden toimituskunta
Kaikkien numeroidensisällysluettelot yhtenä tiedostona


Agricolaverkon vintti