Asiakirjaan liittyvät oikeustapahtumat kuvastelevat naisten ja miesten erilaista juridista asemaa. Keskiaikaisen lainsäädännön mukaan naimaton nainen oli isänsä ja muun sukunsa holhouksen alainen, aviovaimona hän taas oli miehensä edusvallan alainen.

Vaimonsa edusmiehenä (målsman) mies huolehti puolisoiden omaisuuden hallinnasta, edusti naista oikeudessa, vannoi puhdistusvalat ja maksoi tämän sakot - tosin vaimon kukkarosta. Leskinainen saattoi edustaa itseään ja alaikäisiä lapsiaan oikeudessa, mutta avioituessaan hän lähes aina luovutti julkisoikeudelliset tehtävät miehelleen, jonka katsottiin edustavan korkeinta arvovaltaa perheen sisäisessä hierarkiassa.Lesken itsemääräysvalta ei välttämättä merkinnyt toiminnanvapautta vaan raskasta vastuuta, ja usein naislesketkin turvautuivat miespuolisiin sukulaisiinsa. (Anu Lahtinen: "Mies hallitkoon vaimonsa maata." Sukupuoli ja maaomaisuus keskiaikaisessa suomalaisessa yhteiskunnassa. Pro gradu -tutkielma, Historian laitos, Turun yliopisto 2000.)

Onkin kuvaavaa, että kun Nannen leski Kristina Kristiansdotter saapui oikeuteen käsittelemään riitaa, häntä edusti uusi mies, Karl Erengislesson. Varsinkin Nannen sisko Gunnor jää tässä käsittelyssä katveeseen, koska aviomies Erik Holmstensson hoitaa hänen perintöönsä liittyvää riitaa. Jos keskiaikaisesta tai myöhemmästäkin asiakirjasta löytyy kaksi miestä, jotka nimiensä perusteella eivät ole veljeksiä, mutta selvittelevät silti perintöön liittyviä kysymyksiä, onkin usein kyse langoksista, jotka järjestelevät vaimonsa omaisuusasioita. Tällaisena edusmiesjärjestelmä toi naiselle turvaa, vaikka se myös lisäsi hänen riippuvaisuuttaan miehen ratkaisuista; tulkinnat hänen roolistaan tapahtumien taustalla voivat vaihdella, koska tarkkaa tietoa ei ole saatavilla.

Keskiaikaiset perintömenettelyt nivoutuivat tähän avioliittojen ja luostarilupausten kokonaisuuteen. Sekä naiset että miehet perivät omaisuutta, joskin sisar peri lakisääteisesti puolet siitä mitä hänen veljensä. Menettelyllä oli tärkeä merkitys varsinkin ylimystön avioliittomenettelyille. Koska naisen perintömaa siirtyi aviomiehen hallintaan, toivottua sulhasta voitiin houkutella sukuun lupauksilla perintöomaisuudesta tai jopa kasvattamalla naitettavan tyttären perintöosuutta. Hedda Gunneng on löytänyt keskiaikaisista asiakirjoista joitakin tapauksia, joissa nainen perii "veljenosan", ja tulkinnut tapaukset avioliittostrategisiksi ratkaisuiksi, joilla toivottu vävy haluttiin sitoa suvun liittolaiseksi. Nannen luostariin sijoittaminen oli yksi muista mahdollisista menettelyistä, joiden myötä muiden sisarusten perintöosuus kasvoi lakisääteisestä. Taustalla saattoivatkin vaikuttaa paitsi oman perheen, myös lanko Erik Holmstenssonin edut. (Hedda Gunneng: 'Kvinnlig arvsrätt under svensk medeltid', Manliga strukturer och kvinnliga strategier, Göteborg Universitet 1987, 83. Vrt. FMU III 2697.)
Anu Lahtinen