Nanno Kärling - munkki vai rälssimies?

Nanne Kärlingin tapaus on eräs keskiajan kiinnostavimpia oikeusjuttuja, jota käsiteltiin tuomioistuimissa kerran toisensa jälkeen. Siitä on säilynyt varsin runsaasti asiakirjoja, joiden avulla on mahdollista rekonstruoida melko tarkkaan Nannen elämän eri vaiheet.

Nanne Kärling oli ruotsalaisen yläluokkaan kuuluneen perheen nuorin lapsi. Kun Nanne oli 13-vuotias, hänen vanhempansa veivät hänet Skaran hiippakunnassa sijainneeseen Varnhemin sisterssiläisluostariin. Tarkoituksena oli laittaa poika kirkolliselle uralle, kuten oli tapana monissa yläluokan perheissä, jotka eivät olleet niin varakkaita, että heillä olisi ollut tarjota perheen nuorimmaisellekin aatelismiehen asema ja sen vaatimat tulot. Luostariin siirtyvät miehet tai naiset menettivät köyhyyslupauksen myötä oikeutensa maalliseen perintöosuuteen. Tämä oli ilmeisesti Nannenkin tapauksessa tavoitteena.

Nanne ei ollut itse halukas ryhtymään kirkolliselle uralle, mutta taipui vanhempiensa tahtoon. Lyhyt aika luostarissa teki Nannelle selväksi, että luostarielämä ei ollut häntä varten, ja hän karkasi heti tilaisuuden tullen. Poika löydettiin ja tuotiin takaisin, mutta hän karkasi uudelleen. Kolmannen karkauskerran päätteeksi Upsalan arkkipiispa päätti julistaa Nannen lainsuojattomaksi ja kirkonkiroukseen, mikäli hän ei palaisi luostariinsa. Uhkaus sai Nannen palaamaan vielä kerran luostariin. Saatuaan luostarin apotilta virallisen luvan poistua hoitamaan henkilökohtaisia asioitaan hän lähti luostarista eikä palannut sinne enää koskaan. Näin luvan antanut apotti oli ajatellutkin. Nanne jatkoi elämäänsä maallikkona ja meni naimisiin Kristina Kristersdotterin kanssa. Pari sai pojan, jonka nimeksi annettiin Nanne Nannesson.

Kun Nannen isä ja veli Torsten olivat kuolleet, alkoi kiista siitä, miten perintö tuli jakaa Nannen ja tämän sisaren perheen välillä. Sisar ja tämän puoliso väittivät, että Nanne perillisineen oli poissuljettu perinnönjaosta, koska hän oli munkki. Nanne ei kuitenkaan missään vaiheessa ollut tehnyt luostarilupausta. Hän alkoi taistella perintöoikeutensa puolesta ja hankki Varnhemin apotti Arvidilta virallisen kirjeen, jossa todistettiin, ettei hän ollut koskaan ollut munkki. Kirje ei riittänyt todistukseksi sisaren perheen väitteitä vastaan, sillä vuonna 1449 Nanne lähti henkilökohtaisesti Roomaan saadakseen paavillisen istuimen apua tapaukseensa.

Paavillinen penitentiariaatti julisti 15.1.1450, että Nanne oli maallikko ja että hänellä ei ollut minkäänlaisia siteitä tai velvoitteita luostarijärjestöä kohtaan. Samalla matkalla Nanne sai myös paavi Nicolaus V:n allekirjoittaman paavillisen kirjeen, jossa velvoitettiin Västeråsin piispa tuomitsemaan Nannen sekä Gunnor-siskon miehen, Erik Holmstenssonin, välinen perintöriita. Paavillinen kirje riitti ilmeisesti todisteeksi Nannen maallikkoudesta, koska Roomassa käynnin jälkeen hänen ei enää tiedetä henkilökohtaisesti riidelleen sukunsa kanssa perinnöstä.

Nannen kuoltua (ennen maaliskuuta 1460) riita alkoi uudelleen. Nannen sisar perheineen aloitti taistelun samoilla aseilla kuin aikaisemminkin. He väittivät oikeudessa (4.3.1460), että Nannen leskellä Kristinalla ja heidän yhteisellä lapsellaan Nanne Nannessonilla ei ollut oikeutta Nannen perintöön. Väittämän mukaan Nanne oli ollut munkki, eikä tämän avioliitto siis voinut olla laillinen; siksi Nannen ja Kristinan lapsi ei ollut laillinen perillinen. Västeråsin piispan johtama oikeus tuomitsi kuitenkin väitteet vääriksi ja antoi leskelle ja Nanne Nannessonille täyden oikeuden Nannen omaisuuteen.

Piispantuomiokaan ei lopettanut perillisten keskinäistä riitaa, sillä neljätoista vuotta myöhemmin (13.12.1474) Nannen leski kääntyi paavi Sixtus IV:n puoleen ja anoi tältä ratkaisua asiassa. Paavi delegoi tuomion Skaran piispalle. Kesäkuun 14. päivänä vuonna 1476 käytiin Nannen perintöriidan viimeinen näytös. Silloin Skaran piispan johtama tuomioistuin kävi läpi kaikki asiaan liittyneet yksityiskohdat sekä siihen liittynvät asiakirjat ja tuomitsi lopulta asiaa harkittuaan Nannen lesken Kristinan sekä poika Nanne Nannessonin laillisiksi perillisiksi ja julisti, että Nannen sisarella tai hänen suvullaan ei ollut kirkonkirouksen uhalla mitään oikeutta toimia tätä päätöstä vastaan. Uhkaus ilmeisesti tehosi, sillä ainakaan säilyneiden asiakirjojen mukaan riitaa ei jatkettu tämän pidemmälle.
Kirsi Salonen

Pergamenttiasiakirja 14.6.1476
Lähteitä ja kirjallisuutta
Sisältö