haku kartta
hakemisto

Maanalainen Helsinki esittelyssä


Kuva Helsingin kaupunginmuseo / Museovirasto

Museovirasto ja Helsingin kaupunginmuseo ovat tuottaneet yhteistyössä pääkaupungin arkeologisia löytöjä esittelevän verkkosivuston Kurkistuksia Helsingin kujille. Museoviraston sivuilla majaileva laajahko kokonaisuus tutustuttaa vierailijan Ruotsin vallan aikaiseen Helsinkiin ja kaupunkiarkeologian tutkimukseen. Tutkimuskohteita käsittelevien tekstien höysteenä on käytetty runsaslukuisesti kuva-aineistoa, kuten rekonstruktiopiirustuksia ja vanhoja kaupungin karttoja.

Vantaanjoen suulle vuonna 1550 perustettu ja vajaa sata vuotta myöhemmin etelämmäksi siirretty Helsinki on ollut kaupunkiarkeologisten tutkimusten kohteena lähinnä viime vuosikymmeneltä lähtien. Nyt Museovirasto ja Helsingin kaupunginmuseo ovat julkaisseet tutkimustuloksia esittelevän internet-sivuston Kurkistuksia Helsingin kujille.

Sivusto on jaettu käytännössä kahteen osaan, joista toinen käsittelee Vanhankaupungin tutkimuksia ja toinen nykyisen Senaatintorin alueella tehtyjä löytöjä. Kummankin alueen tutkimuskohteilla liikutaan kartan avulla, josta näkyy sekä vanha että nykyinen rakennuskanta. Keskustan alueen karttaan pystyy valitsemaan historiallisten karttojen pohjalta tehtyjä asemakaavoja kolmelta eri aikakaudelta. Näistä epäilemättä kiinnostavin on isovihan jälkeen vuonna 1721 tehty kartta, jossa nykyisen keskustan päälle piirtyy kuusi bastionia käsittänyt venäläinen kenttälinnoitus (ks. kuva). Vanhankaupungin historiallinen asemakaava on mallinnettu Hans Hanssonin vuonna 1645 piirtämästä kartasta – vanhempia kun ei ole enää saatavilla. Kaikki asemakaavan mallinnuksessa käytetyt kartat ovat nähtävissä myös alkuperäisessä asussaan, mutta kuvien koko ei ikävä kyllä mahdollista kovinkaan yksityiskohtaista tarkastelua.


Kuva Helsingin kaupunginmuseo / Museovirasto


Arkeologisissa kaivauksissa ja rakennustyömaiden valvonnoissa esiin tulleita kohteita esitellään yhteensä parikymmentä. Näistä 12 sijaitsee nykyisen keskustan alueella. Esittelyjen laajuus vaihtelee suuresti. Yksityiskohtaisimmat kuvaukset löytyvät luonnollisesti varsinaisista kaivauksista, kuten Valtioneuvoston linnan ja Vanhankaupungin niityn alueista. Esittelyteksteissä käydään läpi rakennus- ja esinelöytöjen ohella myös lyhyesti alueen historiaa sekä arkeologien työvaiheita. Lisäksi niitä on tukemassa runsas kuva-aineisto. Lähinnä esineistöä, kaivauspaikkoja ja erilaisia piirustuksia käsittävä kuvitus on kuitenkin karttojen tapaan kovin pientä – ainoastaan pari sarjakuvaa on mahdollista avata suurempana erilliseen ikkunaan. Ongelmallisinta tämä on kaivauksia koskevissa kuvissa, joista ei välillä tunnu erottuvan muuta kuin tumma kuoppa.

Arkeologisia löytöjä koskevien sivujen ohella Kurkistuksia Helsingin kujille tarjoaa muutaman taustalukemistoksi tarkoitetun lyhyen artikkelin. Käsiteltävinä aiheina ovat kaupunki- ja suurvalta-ajan historia sekä kaupunkiarkeologinen tutkimus. Taustalukemiston ja löytökohteiden esittelytekstien yhteydessä olevien sanaselitysten ansiosta sivusto aukeaakin helposti myös maallikolle. Myös yleinen ulkoasu on siisti eikä teknisessä toteutuksessa ole valittamista – kokonaisuutena siis varsin toimiva sivusto.

Muiden Suomen Vaasa- ja suurvalta-aikaisten kaupunkien arkeologiseen tutkimukseen voi tutustua kaupunkiarkeologiaa käsittelevällä Museoviraston sivulla.

Antti-Jussi Nygård

Tämän numeron pääsivulle
Agricolan Tietosanomien pääsivulle
Agricolan Tietosanomien arkisto

Lehden toimituskunta


Historian äärelle | Tutkimus, opetus, seurat | Arkistot, kirjastot, museot | Ajankohtaista
Agricolan kartta | Haku Agricolasta | Hakemisto | Uutta!
Tekijät | Palaute | Etusivulle

Etusivulle