haku kartta
hakemisto

Urho Kekkosen julkaistu tuotanto verkossa

Urho Kekkosen julkaistu tuotanto on nyt luettavissa sähköisessä muodossa Kansalliskirjaston ylläpitämässä verkkopalvelussa. Tämä huhtikuussa 2005 julkistettu palvelu sisältää yhteensä 4680 Urho Kekkosen kirjoittamaa tekstiä. Aineisto on vapaasti käytettävissä.

Hankkeen juuret ulottuvat yli vuosikymmenen taakse, sillä opetusministeriö ja Kustannusosakeyhtiö Otava sopivat Urho Kekkosen tuotannon tallentamisesta sähköiseen muotoon jo vuonna 1992. Samassa yhteydessä Kekkosen tuotannosta julkaistiin useita FT Ari Uinon toimittamia kirjoja. Elektronisen aineiston osalta prosessi eteni hitaammin, ja Otavan vuonna 2003 opetusministeriölle luovuttaman materiaalin julkistaminen annettiin lopulta Kansalliskirjaston tehtäväksi. Hankkeen Kansalliskirjastossa aiheuttamasta työstä saa hyvän kuvan Esa-Pekka Keskitalon ja Pasi Kurvisen Tietolinja-lehdessä ilmestyneestä artikkelista "Urkki tapaa Dorian". Verkkopalveluun sisältyvän julkaistun tuotannon lisäksi projektin yhteydessä on digitoitu myös julkaisematonta Kekkoseen liittyvää aineistoa. Tämän aiemmin julkaisemattoman aineiston tuleva käyttö on vielä auki, sillä mukana on osin varsin intiimiäkin materiaalia.

UKK-aineiston julkistamisella on merkitystä myös teknisen ratkaisunsa puolesta, sillä se on ensimmäinen palvelu, joka hyödyntää Kansalliskirjaston uutta digitaalisten aineistojen hallintajärjestelmää Doriaa. Doriaa on tulevaisuudessa tarkoitus soveltaa myös monien muiden vastaavien digitaalisia aineistoja sisältävien palveluiden rakentamiseen. Doria tarjoaa melko joustavat puitteet erilaisten metadataformaattien käyttämiseen, ja sen avulla on mahdollista rakentaa hyvinkin erityyppisiä aineistoja sisältäviä kokoelmia.

UKK-aineisto on Dorian lisäksi haettavissa myös Arto-tietokannan kautta. Arton kaltaiseen perinteiseen kirjastotietokantaan verrattuna Dorian etuna on kuitenkin se, että aineisto on sen kautta paljon helpommin hahmotettavissa. Kekkosen tuotanto on näet järjestetty Doriassa hakemistopuuksi, jonka avulla käyttäjät voivat selata aineistoa kätevästi kronologisessa järjestyksessä. Dorian tarjoama hakumahdollisuus kohdistuu toistaiseksi ainoastaan artikkelien viitetietoihin, mutta tulevaisuudessa palveluun on mahdollisesti tulossa myös suoraan kokoteksteihin kohdistuva hakumahdollisuus.

Nyt julkistetun UKK-aineiston on tarkoitus toimia lähtölaukauksena Kansalliskirjaston laajemmalle kansallisiin merkkihenkilöihin liittyvää materiaalia sisältävälle verkkosivustolle (ks. Kansalliset merkkihenkilöt - Urho Kekkonen). Kekkosen lisäksi myös Kalevi Sorsan tuotantoa on jo luetteloitu kattavasti Artoon yhteistyössä Työväen arkiston ja Työväenliikkeen kirjaston kanssa: Sorsan osalta kyseessä on tosin ainakin toistaiseksi pelkkä viiteaineisto. Kansalliskirjasto on käynyt keskusteluja myös J.V.Snellmanin koottujen teosten suomenkielisen version julkaisemisesta Doriassa. Tämä 24-osainen teossarja on jo nyt luettavissa pdf-muodossa valtioneuvoston kanslian sivuilla, mutta Doriaan sijoitettuna aineiston käytettävyys olisi kuitenkin aivan toista luokkaa.

Jyrki Ilva

Tämän numeron pääsivulle
Agricolan Tietosanomien pääsivulle
Agricolan Tietosanomien arkisto

Lehden toimituskunta


Historian äärelle | Tutkimus, opetus, seurat | Arkistot, kirjastot, museot | Ajankohtaista
Agricolan kartta | Haku Agricolasta | Hakemisto | Uutta!
Tekijät | Palaute | Etusivulle

Etusivulle