Historian verkko-opiskelusta opiskelijan näkökulmasta

[Millaista opiskelu on verkkokurssilla?] [Miksi opiskella verkossa?] [Verkkokurssien heikkoudet?]

Omat kokemukseni verkko-opiskelusta ovat erittäin myönteisiä. Historian verkkokursseilla olen pystynyt syventymään itseäni kiinnostaviin asioihin ja menneisyyden ilmiöihin. Suoritettuani oman pääaineeni kulttuurihistorian perus- ja aineopinnot pääosin verkko-opintoina avoimen yliopiston puolella olin tottunut aktiiviseen ja itsenäiseen tiedonhankintaa sekä keskustelevaan ja toisia tukevaan opiskeluilmapiiriin. Tutkinto-opiskelijana olen löytänyt tarkoituksenmukaisimman tavan opiskella yhdistämällä perinteisen luento-opetuksen, seminaarityöskentelyn ja kirjatentit verkko-opintoihin.

Millaista opiskelu on verkkokurssilla?

Verkkokurssit ovat useimmiten työläämpiä luennoilla istumiseen verrattuna. Tästä huolimatta en ole kokenut, että verkkokurssit olisivat vieneet aikaani, päinvastoin. Verkkokurssit mahdollistavat tiiviimmän opiskelun. Jatkuva lyhyidenkin viestien tai tehtävien kirjoittaminen tuo rutiinia, joka helpottaa esimerkiksi kirjatentteihin vastaamista tai tutkielmien kirjoittamista. Oman tieteenalan kielen ja käsitteiden harjoittelu kirjoittaen on vaikuttanut myös suulliseen viestintääni. Kursseilla tehty työ edesauttaa muuta opiskelua. Luennoilla kuulemaani voin puolestaan soveltaa verkkotehtävissä. Yhdessä eri opiskelumuodot muodostavat mielekkään kokonaisuuden, jossa hyödyn opettajien ammattitaidosta ja voin itse olla vaikuttamassa omaan oppimiseeni aktiivisesti.

Verkko-opiskelu ei ole täysin ajasta ja paikasta riippumatonta. Kursseilla on selkeä aikataulu ja tehtäville on omat määräaikansa. Hyvän verkko-opiskelijan ominaisuudeksi mainitaan usein kurinalaisuus. Miellän tämän "kurinalaisuuden" varsin helpoksi toteuttaa käytännössä. Jos kirjalliselle tehtävälle on varattu aikaa viikko tai kaksi, luen vaaditun opintomateriaalin ja kirjoitan tehtävän määrätyn ajan sisällä oman aikatauluni mukaan. Tehtävät eivät vaadi minua työskentelemään tietyllä koneella tiettyyn kellonaikaan. Voin työskennellä yöllä kotikoneella tai päivällä kampuksella. Matkoille voin ottaa mukaan kannettavan tietokoneeni tai käydä laittamassa keskusteluviestit paikallisesta nettikahvilasta. Käytännössä olen huomannut, että tehtäville annetuista aikatauluista kannattaa pitää kiinni. Näin tehtävät eivät jää rästiin kurssin loppuun ja saan niistä myös parhaan hyödyn. Kirjalliset tehtävät ja keskustelut on useimmilla kursseilla tarkoitettu täydentämään toisiaan ja vahvistamaan tiedon omaksumista.

Verkkokurssit eivät ole sosiaalisesti estyneiden nörttien yksinäistä puuhastelua. Kursseilla opiskellaan itsenäisesti, mutta yhdessä. Kurssiaineistot ja oppimisympäristö luovat puitteet opiskelulle, opiskelijat ja tutor luovat verkkokurssin hengen. Verkkokeskustelujen tempo on erilainen kuin chateissa tai elävässä keskustelutilanteessa. Vertaisopiskelijoiden "puhetta" eli viestejä voi lukea aina uudelleen ja omaa vastausta punnita rauhassa. Parhaimmillaan keskustelut ovat silloin, kun ne käydään suhteellisen lyhyen ajan sisällä (aiheesta riippuen muutamasta päivästä viikkoon) ja kaikki opiskelijat ovat lukeneet alustukseksi annetun materiaalin ja myöskin lukevat toistensa viestit: mitä on jo sanottu., mitä uutta minä haluan tuoda tähän keskusteluun.

Verkkokeskustelut mahdollistavat tieteellisen keskustelun harjoittelun suljetussa ja turvallisessa ympäristössä. Verkossa keskustelu on demokraattista. Kaikilla on oikeus ja velvollisuus saada äänensä kuuluviin. Harva meistä opiskelijoista haastaa massaluennolla professorin väittelyyn, verkossa vertaisten kanssa (tutorin isosiskomaisen/veljellisen valvonnan alla) omien väittämien tai tulkintojen esittäminen ja puolustaminen on mutkattomampaa. Tämä tilaisuus kannattaa myös käyttää hyväksi. Verkkokeskustelut ja kirjallisten tehtävien vertaisarviointi ovat hyödyllistä harjoittelua seminaaritöiden ja gradujen työstämistä ajatellen. Retorisia taitoja sekä taitoa ottaa vastaan ja antaa kritiikkiä tarvitaan toki muutenkin elämässä.

Verkkokeskustelu ei toki aina ole näin juhlavaa. Usein verkkokeskustelujen sivupolut, joissa tulevat esiin opiskelijoiden omat kokemukset ja varsinaista aihetta vain kaukaisesti lähestyvät asiat, tekevät kursseista eläviä ja mielenkiintoisia, sitouttavat opiskelijoita ja luovat ryhmähenkeä. Taitava tutor tai kokeneet verkko-opiskelijat osaavat hyödyntää kurssilaisten omaa aikaisempaa tietoa ja elämänkokemuksia, ja yhdistää ne kurssiaineistojen teoriaan. Innostavimpia keskustelut ovat silloin, kun viestit aidosti keskustelevat keskenään eivätkä jää yksinäisiksi ja irrallisiksi referaateiksi annetuista artikkeleista.

Verkko-opiskelun yhtenä etuna olen kokenut kontaktin tutoreihin. Osaava tutor on verkkokurssilla auktoriteetti, jonka tietoihin ja taitoihin voin opiskelijana luottaa. Tutorille voi aina esittää kurssiaineistoista herääviä kysymyksiä toisin kuin massaluennoilla, joissa kysymykset tuntuvat toisinaan katkaisevan sujuvasti etenevän luennon rytmin. Epävirallisemmin olen saanut myös apua eri tutoreilta muihin opintoihini tai graduuni liittyviin kysymyksiin. Verkko-opiskelijan ominaisuuksiin kuuluu itseohjautuvuus, mutta tutoreiden osuus verkkokurssien onnistumisessa on keskeistä. Tutor herättelee verkkokeskusteluita sekä tarvittaessa palauttaa ja nostaa keskustelut akateemisen keskustelun tasolle. Tutor kommentoi opiskelijoiden viestejä, korjaa virheellisiä tietoja, kiittää ja kannustaa. Erinomaisen tutorin läsnäolon opiskelijat tuntevat verkkokurssilla, vaikka tämä ei jokaisesta viestistä erikseen kävisikään kiittämässä. Viimeistään kunkin käydyn keskustelun jälkeen odotan opiskelijana kuulevani tutorin yhteenvedon ja kommentit. Hyvä tutor motivoi ammattitaidollaan opiskelijoita parhaimpiin mahdollisiin suorituksiin.

Verkkokurssien heikkoudet?

Eri tieteenaloilta tulevien opiskelijoiden intressit virtuaaliyliopiston kursseilla eivät aina kohtaa. Monitieteisyys tuo myös mukanaan käsitteiden kirjavuutta. Asia, joka yhdelle opiskelijalle on perusopintojen tasoa, voi toiselle olla täysin uutta tietoa. Historiakurssilla ei aina ole itsestäänselvää, mistä ajasta ja paikasta kulloinkin keskustellaan, jos opiskelijoiden historian peruskäsitteiden hallinta vaihtelee merkittävästi.

Monitieteisyyden ja opintojen eri vaiheissa olevien opiskelijoiden osaamisen erot voi nähdä myös mahdollisuutena. Jokainen opiskelija tuo kurssille mukanaan oman osaamisensa ja uusia näkökulmia. Itselle vieraiden ja aiemmin epäkiinnostaviksi koettujen asioiden muuttuminen tutummiksi ja innostaviksi on paitsi hyödyllistä myös hauskaa. Esimerkiksi ennen Liikenne ja infrastruktuuri historian kulussa Torus-verkkokurssia keväällä 2004 mielestäni kiinnostavampaa olivat olleet junan ikkunasta näkyvät maisemat ja rautateiden mukanaan tuomat muuttuneet käsitykset tilasta ja ajasta. Kurssin kuluessa toisten kirjoittamat keskusteluviestit ja esseet saivat kiinnostumaan mm. "tiehankkeiden taloudellisten laskelmien historiasta", teiden pintarakenteista ja harrasteveneilystä sisävesillä. Liikenne näytti kurssin loputtua mielenkiintoisemmalta ja moniuloitteisemmalta kuin aiemmin.

Toisinaan keskustelut saattavat livetä täysin pois asiasta, mielipiteet sekoittuvat faktoihin ja viestien määrä paisuu yli sietokyvyn. Tämä yhdistettynä näkymättömään tutoriin, joka luottaa opiskelijoiden itseohjautuvuuteen, on omista kurssikokemuksistani kammottavin. Joillain kursseilla opiskelijat saattavat vain "suorittaa opintoviikkoja", mikä tekee keskusteluista varsin tylsiä. Pakollisten 2-3 puheenvuoron jälkeen keskustelu tyrehtyy. Pidän hyvänä sitä, että opiskelijoiden motiiveja kurssi-ilmoittautumisen yhteydessä on alettu tiedustella. Harvat kiintiöpaikat tulisi antaa niille, jotka ovat aidosti motivoituneita ja joiden opintoja ko.kurssi tukee.

Verkkokurssikeskusteluissa äänensävyn ja non-verbaalisen kielen puuttuminen vaatii oman viestin tarkempaa pohdintaa. Esimerkiksi, jos esitän kysymykseni niukan asiallisesti, tulkitaanko se agressiivisuudeksi? Nettikulttuurille ominaisten hymiöiden käyttöä ilmeisesti arastellaan näin "akateemisessa yhteydessä". Itse ilahtuisin, jos jollekin verkkokurssille olisi teknisesti jo valmiiksi luotu hymiö-sanasto ja sitä kehoitettaisiin myös aktiivisesti käyttämään ; - ) .

Verkkokurssit sitovat kaikesta "ajasta ja paikasta riippumattomuudestaan" huolimatta. Kun asioita lukee ja pohtii niin intensiivisesti kuin suhteellisen lyhyillä kursseilla tehdään, on vaikea sulkea kurssia pois mielestä.Tämänkin voi toki kääntää eduksi: uutta tietoa prosessoi koko kurssin ajan ja pitkään jälkeenkin päin. Matkan varrella tieto muuttuu toivoakseni sivistykseksi. Kone houkuttelee avaamaan kurssialueen ja lukemaan uusia viestejä. Tietokoneen äärellä on samanaikaisesti niin monen tiedon lähteillä, että konetta voi olla myös vaikea sulkea. Väsyneenä on helpompi jäädä surffailemaan koneen äärelle kuin avata tenttikirja.

Historianopiskelijana tunnen vetoa myös arkistoihin ja museoihin, joihin tie vie monasti etsimällä joko niiden yhteystietoja verkosta tai yrittämällä etsiä päteviä virtuaalisia dokumentteja. Tietokoneen ja -verkkojen lumo on joskus yllättävän voimakas, mutta alkuperäisen lähteen avaamista arkistossa tai kirjan lukemista puutarhakeinussa se ei voita. Tosin, verkkokurssi-aineistotkin voi aina printata mukaan!

Miksi opiskella verkossa?

On innostavaa perehtyä johonkin ilmiöön eri näkökulmista verkkokurssilla, ja samanaikaisesti lukea (kulttuuri)historian teoriaa ja metodeja kirjoista sekä käydä luennoilla. Kun opintojen edetessä mukaan ovat tulleet arkistotyöskentely ja alkuperäisaineistojen tutkiminen, tuntuvat teoria ja käytäntö tällöin kohdanneen: historiantutkijaksi ei opi vain kuuntelemalla.

Verkkokursseilla opin aina uutta ja aikaisemmat tietoni täydentyvät, tunnen myös saavani etuoikeuden harjoitella kirjoittamista ja tieteen kieltä vertaisteni kanssa. Tietokoneen äärellä huomaan vähitellen oppivani suhtautumaan kriittisesti myös Internetin äärettömään tietomereen. Pelottavasta ja hurmaavasta koneesta on tullut minulle sekä toimiva työväline että tuttu ja turvallinen työtoveri.

Verkkokurssin arvosana ei perustu pariin onnistuneeseen tenttivastaukseen vaan voin kurssin edetessä itsekin todeta tietojeni ja taitojeni karttumisen ja tuntea tyydytystä tehdystä työstä Vaihtelevat tehtävät, välitön palaute ja yhteistyö muiden, eri yliopistoissa opiskelevien ihmisten kanssa, tuovat parhaimmillan kurssin päätyttyä tunteen paremmin ymmärtämisestä.

Teija Försti

Tämän numeron pääsivulle
Agricolan Tietosanomien pääsivulle
Agricolan Tietosanomien arkisto

Lehden toimituskunta