haku Agricola - Suomen historiaverkko kartta
uutta hakemisto


Verkkofoorumi ja hyvä teksti
AGRICOLA


[Ei sittenkään niin yksinkertaista] [Verkko vaatii yksinkertaisuutta] [Yhteisöt ja kirjoittamisen uudet mahdollisuudet]

Kun nykyään perustetaan seuraa tai yhteisöä, ensimmäinen projekti ei enää ole oma lehti, vaan sähköpostilistan ja kotisivujen hankkiminen. Verkkoon pitää mennä, koska siellä ovat nykyään kaikki. Mutta jos verkossa ovat "kaikki" kaikenlaisine teksteineen, onko mitään kaikkia yhdistäviä peruspilareita? Entä millaisia vinkkejä voi antaa esimerkiksi tieteellisen artikkelin julkaisemiseen verkossa?

Verkossa julkaistaan muun muassa taiteellisia hypermediatekstejä, tieteellisiä lehtiä, yritysten esittely- ja palvelusivuja ja tavallisten ihmisten kotisivuja -lähes kaikkea maan ja taivaan väliltä. Kun tekstien kirjo on näin suuri, on lähes mahdotonta antaa yksiselitteinen resepti hyvästä, verkossa julkaistusta tekstistä.

Vaikka verkko onkin uusi media, verkkotekstin on mahdotonta sanoutua irti kirjoittamisen traditioista. Mediahistorioitsija Brian Winston kuvaa kirjassaan Media Technology and Society (1998), kuinka mediat eivät tule tyhjyydestä vaan niiden toiminta- ja käyttötavat ovat pitkän evoluution tulos.

Verkkoon kirjoitettuun tekstiin päteekin se mitä Aki Järvinen ja Ilkka Mäyrä esittävät kirjassa Johdatus digitaaliseen kulttuuriin (1999) koko digitaalisesta kulttuurista:

"Digitaalinen kulttuuri on vielä lähinnä perinteisten kulttuurimuotojen jatkokehitystä uudessa kontekstissa, ennemmin kuin jotain tyhjästä innovatiivisesti luotua uutta."

Kun verkkoon kirjoittaa tekstiä, tietä kannattaakin tunnustella perinteiden kautta. Minkälaisten tekstien perinteeseen liittyy se mitä olen tekemässä? Kirjoitanko tekstiä lehtitraditiossa? Seuraanko tieteellisen artikkelitradition kunnioitettuja jälkiä? Liikunko esteettisen kirjoittamisen traditiossa? Esimerkiksi virtuaaliyliopistojen verkko-opintomateriaalin kanssa taistelevia opettajia saattaa helpottaa ajatus siitä, että mallia uuteen mediaan voi ottaa tutummasta oppikirjan tekemisestä.

Ei sittenkään niin yksinkertaista

Tekstin kirjoittaminen verkkoon ei kuitenkaan ole aivan näin yksinkertaista. Vaikka verkossa pätevätkin tekstien omat traditiot, ne eivät kuitenkaan selviydy median vaihdoksesta muuttumattomina. Tekstien omien traditioiden rinnalla kulkeekin koko ajan verkon traditio ja hyvä verkkoteksti ottaa huomioon molemmat.

Kirjoittajille suurin ongelma on se, että verkon traditio on vielä vieras. Vaikka verkko mediana lähestyy jo keski-ikää, se silti tuntuu uudelta. Verkosta ei ole olemassa samanlaista voimakasta mielikuvaa kuin esimerkiksi kirjojen, tv-ohjelmien tai vaikka tieteellisten artikkeleiden rajoituksista, mahdollisuuksista ja suhteesta ympäröivään elämään.

Vakiintunut mielikuva verkosta puuttuu ensinnäkin siksi, että verkko itsekään ei ole vielä vakiintunut. Verkon paikasta, merkityksestä ja mahdollisuuksista käydään jatkuvaa keskustelua. Virkamiesten raportit, yleisönosastokirjoitukset, mainokset ja tavallisten ihmisten käyttötavat muokkaavat verkkoa jatkuvasti. Verkko on siis pikemminkin potentiaali kuin jo vakiintunut resurssivaranto.

Toinen syy verkon vakiintumattomuuteen on digitaalisuus. Tietokone ei ole jakoavaimen kaltainen lukkoonlyöty työväline, vaan se pystyy muuttamaan sisäistä toimintaansa. Digitaalisuuden takia tietokoneelle on sama, onko informaatio kuvaa, ääntä vai tekstiä, sillä joka tapauksessa se käsittelee informaation nollina ja ykkösinä. Joten vaikka digitaalisuus mahdollistaa paljon, se samalla tekee verkosta hahmottomamman kuin vaikka selvärajaisesta kirjasta. Nämä on verkon suuria periaatteita, jotka liittyvät kaikkeen toimintaan verkossa. Verkossa julkaisemiseen voi kuitenkin antaa myös käytännön ohjeita.

Verkko vaatii yksinkertaisuutta

Selkeän ja hyvän tekstin perusta on verkossa sama kuin muuallakin tiedonvälityksessä: kirjoita selkeästi, tee tekstiin hyvä rakenne, käytä lyhyitä kappaleita ja sano vain yksi asia yhdessä kappaleessa - ja ennen kaikkea anna valmis teksti luettavaksi ihmiselle, jonka kielentajuun luotat. Lisäksi on mahdollista määritellä joitakin yleisluontoisia ohjeita siitä, miten verkossa saa aikaan hyvää jälkeä.

Tietokoneen ruudulta lukeminen koetaan usein ikäväksi ja hankalaksi. Luettavuutta lisäävät tekstin lyhyys, selkeä otsikointi ja tiivis rakenne. Tekstin ja taustavärin tai -kuvan riittävä kontrasti parantaa myös luettavuutta.

1990-luvun puolivälin jälkeen verkkosivujen luettavuus on parantunut eikä pahoja ylilyöntejä löydy enää ainakaan virastojen tai suurten liikeyritysten sivuilta. Sen sijaan graafisia ylilyöntejä aiheuttava niin sanottu Power Point -tauti ei ole kadonnut mihinkään vaan pikemminkin pahentunut. Turha vilkkuminen, vingahtelu ja kikkailu on lisääntynyt sitä mukaa kun sen toteuttaminen on tullut helpommaksi. Sivujen graafinen toteutus voi toki olla näyttävää, mutta sen pitää aina olla myös perusteltua.

Laajat verkkosivut ovat myös eksyttäviä - se kuuluu verkon rihmastomaiseen luonteeseen. Myös eksyttävyyttä on opittu karsimaan erilaisilla sivustokartoilla ja ohjeistuksilla. Jos yksittäinen sivu on kovin pitkä, kannattaa harkita sen sisällön kertomista sivun sisäisillä linkeillä kuten on tehty esimerkiksi Media and Communication Studies Site -kokoelmassa ilmestyneessä Daniel Chandlerin artikkelissa Personal Home Pages and the Construction of Identities on the Web . Tekstin alussa olevat linkit kertovat, mitä pitkään dokumenttiin kuuluu ja auttavat selailemaan sitä.

Sisäiset linkit eivät kuitenkaan muuta sitä, että luultavimmin suurin osa esimerkiksi tieteellisistä artikkeleista halutaan tulostaa. Paperilta on helpompi lukea kuin ruudulta, alleviivaukset syntyvät helposti ja tieto pysyy tallessa. Tulostaminen on nopeampaa, jos pitkäkin dokumentti taitetaan vain yhdelle sivulle sen sijaan että se olisi jaettu useille sivuille.

Tieteelliseen verkkoartikkeliin on helppoa viitata, jos artikkeli on julkaistu esimerkiksi osana verkkolehteä, joka selkeästi ilmoittaa numeronsa ja julkaisuvuotensa. Jos artikkelin julkaisee esimerkiksi osana omaa kotisivua, lukijan on lähes mahdotonta selvittää viittausta varten esimerkiksi artikkelin julkaisuvuotta. Jo mainittu Daniel Chandlerin artikkeli on poikkeuksellisen ystävällinen, sillä Chandler on lisännyt loppuun kappaleen, jollaista voisi suositella jokaiseen verkkoartikkeliin:

The preferred form of citation for the online version of this paper is as follows: Chandler, Daniel (1998): 'Personal Home Pages and the Construction of Identities on the Web' [WWW document] URL http://www.aber.ac.uk/media/Documents/short/webident.html [Date of Visit]

Tieteellistä tekstiä julkaistaan verkossa paljon, koska julkaisukynnys on matalampi: tekstin saa julki halvemmalla ja nopeammin kuin paperijulkaisuissa. Hyöty kuitenkin mitätöityy, jos hakukoneet eivät löydä tekstiä. PDF- tai postscript-sivunkuvauskielet säilyttävät tekstin taiton, mutta hakukoneilla on edelleenkin vaikeuksia löytää tällaisia sivuja. Suurimpaan mahdolliseen julkisuuteen tähtäävän julkaisijan kannattaa siis turvautua perinteiseen HTML-sivuun.

Verkkoon liittyy myös oletus siitä, että materiaali on paikkansapitävää ja ajan tasalla. Verkkokokonaisuudet eivät koskaan ole lukkoonlyötyjä paketteja, jotka tulevat painosta tiettynä päivänä vaan sivujen oletetaan muuttuvan ja päivittyvän aikojen saatossa. Päivitettävyys taas vaatii esimerkiksi uuden foorumin ylläpitäjältä pitkää sitoutumista. Aina kun verkkoon tehdään jotain pitäisi aluksi kysyä, miten sivuston huolto tulevina vuosina järjestetään eli kuka hoitaa ja millä hinnalla. Verkko ei ole sen "helpompi" media kuin muutkaan, vaan sekin vaatii työtä ja sitoutumista.

Digitaalisuus voi hankaloittaa verkon kirjoitustapojen hahmottamista, mutta sen hyvä puoli on, että kaikenlainen informaatio mahtuu mukaan. Esimerkiksi Eadweard Myubridgen työtä esittelevä sivusto tuo saataville Myubridgen tekemät elokuvan periaatetta selventäneet valokuvakokeet, joita muuten olisi vaikea saada nähtäviksi.

Myubridge-sivusto on tehty tyylikkäästi, sillä vaikka se sisältääkin liikkuvaa kuvaa, se on silti nopeasti latautuva. Vaikka tiedonsiirtonopeudet ovat kasvaneet, verkkosivuilla pitäisi aina ottaa huomioon se, että sivuja halutaan kenties katsella myös paikoissa, joissa ei ole tuliteriä tietokoneita ja leveitä tiedonsiirtokaistoja. Se taas tarkoittaa muun muassa isojen kuvatiedostojen välttämistä tai vähintään niistä varoittamista sekä sivujen tekemistä kauttaaltaan yksinkertaisesti.

Vaikka verkko onkin vielä tutkimattomien mahdollisuuksien korpimaata, myös siellä pätevät täydet tekijänoikeudet. Hyvän verkkotavan mukaan toisten materiaalin varastaminen on aivan yhtä kiellettyä kuin kaikkialla muuallakin.

Yhteisöt ja kirjoittamisen uudet mahdollisuudet

Kaikista varauksista ja hidasteista huolimatta verkkoon kirjoittamiseen liittyy myös huikeita mahdollisuuksia, jotka kumpuavat jo mainituista digitaalisuudesta ja vakiintumattomuudesta. Monet aivan uudet asiat vain odottavat toteuttajaansa

Verkko on helpottanut samanhenkisten ihmisten löytämistä maailmalta ja nopeuttanut yhteisöjen muodostumista. Verkosta on tullut kohtauspaikka yhteisöille faneista ja keskiaikatutkijoista saatananpalvojiin. Näistä yhteisöistä ei kuitenkaan vielä osata tai pystytä ottamaan kaikkea hyötyä irti.

Sähköpostitse on jo toimitettu kokonaisia artikkelikokoelmia, mutta se on vain ensimmäinen askel. Verkon kautta toimiva yhteisö voisi olla kokonaan uusi tapa esimerkiksi kirjoittaa artikkeli. Verkkosivujen rihmasto sopisi esimerkiksi käsitteitä pohtivaan "sirpaleartikkeliin", jossa eri alojen tutkijat kirjoittaisivat oman näkemyksensä monella alalla käytettävästä ja ristiriitaisesta käsitteestä. Sivut linkitettäisiin toisiinsa ja kokonaisuus toimisi yhtenä artikkelina. Motivoitunut yhteisö taas voisi hyödyntää esimerkiksi sähköpostilistalla käymäänsä keskustelua. Mielipiteiden ja tietojen vaihdosta olisi mahdollista koostaa "artikkeletti", pieni artikkelin esimuoto. Tätä tekstiä yhteisö voisi kehittää eteenpäin niin, että lopputuloksena syntyisi täysimittainen kollektiiviartikkeli.

"Sirpaleartikkeli" ja "artikkeletti" ovat vain uusien mahdollisuuksien edustajia. Jokainen verkon käyttäjä voi osallistua neuvotteluun tai keksimistalkoisiin, joissa etsitään verkkotyöskentelyn mahdollisuuksia ja rajoituksia. Ja koska työskentelytavat eivät muutu yhtä nopeasti kuin tekniikka, kaikkea uutta on vielä varmasti varastossa.

Kanerva Eskola


Agricolaverkon vintti