haku Agricola - Suomen historiaverkko kartta
uutta hakemisto


Arkistolaitoksen arkistotietokanta
AGRICOLA


Arkistolaitoksen arkistotietokantahanke on ollut vireillä vuodesta 1993, jolloin aloitettiin nykyisen tietomallin suunnittelu. Varsinainen tietojen tallennustyö käynnistyi vuonna 1996, ja tällä hetkellä Internetin kautta on selattavana viitetiedot noin 18.000 arkistonmuodostajasta ja arkistosta.

Kustakin yksittäisestä arkistosta selviää säilyttävän organisaation nimi, arkiston raja- ja päävuodet, sijoituspaikka ja muutamia muitakin asioita. Näiden lisäksi Internetistä löytyvät myös arkistojen sarjatason tiedot. Kuluvan vuoden loppuun mennessä sieltä löytyy vielä yksikkö tasonkin tietoja. Tulevaisuudessa on tarkoituksena syöttää arkistotietokantaan myös arkistojen kuvailutietoja.

Arkistolaitos suunnittelee myös digitoiduista asiakirjoista koostuvaa kuvatietokantaa. Se tullaan toteuttamaan joko erillisenä tietokantana tai osana olemassa olevaa arkistotietokantajärjestelmää. Ensisijaisesti on suunnitteilla suurikokoisten ja hankalasti käsiteltävien aineistojen (esim. kartat ja piirustukset) digitointi. Muisti-projektin yhteydessä arkistolaitos tilasi noin 40 digitoitua kuvaa vanhoista Ahvenanmaan pitäjänkartoista. Kartat ovat nähtävissä internetin kautta Muisti-projektin kotisivuilla.
Marko Natri

Sisällysluettelo 5/98
Agricolan Tietosanomien pääsivulle

Agricolaverkon vintti