Suomen museot ottavat käyttöön valtakunnallisen Museokortin

museokorttiHollannissa myydään miljoona Museokorttia vuodessa. Suomen museot ottavat käyttöön valtakunnallisen Museokortin — yhteisen pääsylipun — vuonna 2015.

Museokortti on henkilökohtainen pääsylippu, jolla voi vierailla suomalaisissa museoissa vuoden aikana niin monta kertaa kuin tahtoo. Suomen museoliitto rakentaa korttijärjestelmää, joka on tarkoitus ottaa käyttöön ensi vuonna.

Noin 50 euroa maksava Museokortti on luottokorttia muistuttava lippu. Kortin voi ladata uudelleen joko verkkokauppojen kautta tai museon lipputiskillä. Myöhemmässä vaiheessa otetaan käyttöön myös älypuhelimella toimiva sovellus.

”Museot kiinnostavat ihmisiä entistä enemmän. Museokortti madaltaa museovierailun kynnystä, sillä kortti valmiina taskussa on helppo poiketa ovesta sisään”, pääsihteeriKimmo Levä toteaa.

Hollannissa museokortteja myydään miljoona kappaletta vuodessa. Kortit ovat kasvattaneet museoiden kävijämääriä ja tuoneet lisätuloja koko museosektorille. Kaikista museokäynneistä kolmasosa tehdään Hollannissa museokortilla.

”Amsterdamissa taksikuskitkin osaavat suositella Museokortin hankkimista”, naurahtaa Levä.

Hienoja elämyksiä tarjoava Museokortti sopii mainiosti syntymäpäivä- tai liikelahjaksi. Se myös avaa museoille uusia yhteistyömahdollisuuksia yritysten kanssa.

”Museokortti on erinomainen tuote museokävijän kannalta, erinomainen lahja ihmisille ja hyvä palvelu museoille”, toteaa Suomen museoliiton varapuheenjohtaja Kalle Kallio.

”Poiketkaa museossa vaikka joka päivä. Meillä on tilaa uusille asiakkaille”, hän vinkkaa.

Kaikkien suomalaisten museokohteiden tiedot ja näyttelyt löytyvät jo nyt Museot.fi-sivustolta. Palvelu myös näyttää kartalla lähimmät museokohteet, sijaitseepa käyttäjä missä päin Suomea tahansa.

* Kysymyksiä ja vastauksia Museokortista (Suomen museoliitto)

Lähde: Suomen museoliiton tiedote

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>