Emma-Liisa kirjoitti:Heikki Jansson näkyy kannattavan periaatetta, että pitää aina menetellä lain ja moraalin mukaan, olivat seuraukset mitkä tahansa, äärimmäisessä miodossa jo roomalaisilla "tapahtukoon oikeus, vaikka maa tuhoutuisi". Tähän hänellä on tietysti täysi oikeus.
Minulla taas on oikeus pitää tällaista ehdottomuutta Javert-moraalina. Javert oli se santarmi joka jahtasi Jean Valjeania Victor Hugon Kurjissa. Romaanissa oli nunna, joka ei koskaan ollut valehdellut. Mutta kun tämä nunna joutui valinnan teen: puhua totta jolloin Jean Valjean joutuu takaisin kaleerille tai valehdella ja pelastaa hänet, nunna hylkäsi periaatteensa tämän yhden kerran ja valitsi ihmisen pelastamisen.
Voihan asian noinkin ilmaista mikäli katsoo, että vallan anastus eduskunnalta erään ryhmän omien poliittisten pyyteiden ja Suomen historian verrattomasti suurimman onnettomuuden aikaansaamiseksi on verrattavissa Victor Hugon sisar Simplicen – sen nunnan, josta nimim. Emma-Liisa puhuu – valintaan. On varmaankin yhteensattuma, että tämän kirjoittaman ”Kurjien” (”Les Miserables”) ilmestymisen aikaan Victor Hugo oli maanpaossa, koska tämä oli arvostellut Napoleon III:n vallan kaappausta. Minä olen puolestani arvostellut sotakabinetin suorittamaa vallan anastusta eduskunnalta.
Sisar Simplice valehteli tosiaankin Javertille vaikka sisar oli tunnettu siitä, ettei tämä ollut koskaan aiemmin valehdellut elämässään. Mitä romaaniin tulee sen kirjoittaja on tietysti oikeutettu kirjalliseen vapauden nimissä määräämään romaaninsa tarinan ja sen, minkä on katsottava olevan totta luomassaan fiktiivisessä maailmassa. Näin Victor Hugo tekeekin ja määrää lukijan uskomaan, että Jean Valjean pelastui kaleereista – mikä oli hyvä asia, sillä Hugo oli päättänyt kirjoittaa romaaninsa niin. Jos Hugo olisi kirjoittanut toisin, vaikkapa että Javert tietäisi jotain raskauttavaa Jean Valjeanista, jota sisar Simplice ei tiennyt, olisi nunna tietysti edesauttanut vääryyttä eikä oikeutta valehtelullaan. Niin käy helposti, jos väittää, kuten Emma-Liisa, että tämä ”tietää” (tyhjentävästi) miten asiat ovat, sillä tämä on lukenut romaanin loppuun. Kirjallinen fiktiivinen totuus on yksinkertainen eikä verrattavissa vivahdekkaiseen tosielämään mutta sovelias mustavalkoisten, etten sanoisi helppohintaisten moraalisten tuomioiden antamiseen.
Emma-Liisa arvelee siis, että laki on usein väärässä ja että useat tuomitut ovat siksi autettavia. Tämä koskenee erityisesti vaikkapa sarjamurhaajia, jotka olisi Emma-Liisan mielestä vapautettava, koska nämä ovat viattomia, ainakin he itse väittävät niin mutta naapurin akka sanoo toisin. Itse puolestani katson, että mikäli säädetyssä järjestyksessä toiminut tuomioistuin on tutkinut asian ja katsonut näytetyn, että syytetty on kiistostaan huolimatta tehnyt sen teon, josta syyttäjä on tälle vaatinut rangaistusta, ja tuominnut sen jälkeen syytetyn perustellussa tuomiossaan lain määräämään rangaistukseen, on oikeus toteutunut. Näin lieneekin ainakin niissä noin 98 prosentissa tapauksista joissa syytetty tyytyy alioikeuden päätökseen. Joudunkin kysymään, mitä vielä pitäisi tehdä? Luottaa lehtimiesten kirjoitteluun, ja toimia juttuaiheidem puutteessa kirjoittavien lehtimiesten esittämien tarinoiden perusteella? Vai naapurien juorujen?
Laki on jokaisen legalistisen järjestelmän hyväksyttävä ohjeeksi, josta ei saa poiketa (Rule of Law). Muuten ajaudutaan stalinismin kaltaiseen järjestelmään, jossa tuomiovalta ei ollut riippumattomilla tuomioistuimilla vaan poliittisesti ohjatuilla sisäasiainministeriön (NKVD:n) alaisilla erityiselimillä, jonka tuomitsemaksi muun muassa Aleksandr Solženitsyn joutui.
Sotakabinetti syrjäytti sen lain, joka määrää hallituksen vallan rajat. Sotaa ja rauhaa koskevat kysymykset kuuluvat eduskunnan hyväksyttäviin – aivan kuten esimerkiksi Suomen alueen rajojen muuttaminen edellyttää 2/3 osan enemmistöä eduskunnassa. Kun keskusteltavana oli talvisotaa edeltävät neuvottelut Emma-Liisa piti kynsin hampain kiinni perustuslain määräyksestä, sillä se oli (silloin) tämän edustamalle mielipiteelle edullinen. Tämä oli valmis tällöin soveltamaan Javert-moraalia. Me muut kuolevaiset joudumme – kirjailijatkin, paitsi kirjoittaessaan fiktiota, ottamaan lain ohjeeksemme. Emma-Liisa korottaa omat käsityksensä lain veroisiksi ja Hugon kertomuksen absoluuttiseksi totuudeksi – mitä se onkin, fiktiossa. Täällä keskustellaan kuitenkin reaalimaailmassa tapahtuneesta.
(Pittäisikö tälle kirjoittelulle avata oma viestiketju - ainakin ollaan täysin off topic tässä Emma-Liisan herättämässä keskustelussa)
