Ajopuuteoria - mitkä ne vaihtoehdot olivat?

[Seppo Jyrkinen]

Vaikuttiko Neuvostoliitto luotettavan rauhantahtoiselta ?

Hyviin suhteisiin tarvitaan kahden osapuolen tahto. Ei tosiaankaan riitä, että pieni tahtoo jotakin.

Voidaan perustellusti kysyä, erästä hieman itseäni tunnetumpaa henkilöä lainaten, että "Olisiko Neuvostoliitto voinut viisaammalla politiikalla välttää jatkosodan?"

[Seppo Jyrkinen]

ETYJ on samaa miltä kanssani: välirauhan aikana Suomi teki valintaa pirun ja perkeleen välillä. ETYJ rinnasti rinnasti natsi-Saksan ja Stalinin Neuvostoliiton roolit toisessa maailmansodassa. http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2009/07/ ... 45422.html

[Heikki Jansson]

Voisitko vielä tarkentaa, oliko mielestäsi
a) sotaan ryhtyminen myös Saksaa vastaan oli väärin (esim. Chamberlain ei olisi saanut julistaa sotaa Saksalle 1939, Churchillin olisi pitänyt tehdä Saksan kanssa rauha 1940) vai
b) sotaan ryhtyminen NL:a vastaan ja /tai Saksan puolella oli väärin
c)sotaan ryhtyminen oli väärin, koska sota hävittiinsotaan ryhtyminen mistä tahansa syystä oli väärin, ja mikä tahansa kohtalo (myös miehitys ja ja sitä seuraava terrori) olisi ollut parempi

Emma-Liisan kysymykset koskevat kansainvälistä valtapolitiikkaa, jossa moraali ei ole ohje vaan ohje on (oman) valtion etu (raison d`Ètat, staatsräson). Ks. Max Weber joka nääritteli valtion ”ihmisten muodostamaksi entiteetiksi, joka vaatii (onnistuneesti) legaalisen väkivallan monopolia tietyllä alueella.” (“a human community that (successfully) claims the monopoly of the legitimate use of physical force within a given territory (Max Weber: The Profession and Vocation of Politics, 1994, s. 310)” Myös J.K. Paasikivi oli näillä kinjoilla. Tämä tosin moitti tätä asiantilaa todeten että pienet valtiot jäävät suurten valtioiden ”staatsräsonin” jalkoihin, ja parahti tuskastuneesti ”Perkele että pitää olla niin pieni kansa”.

On ilmeistä, etteivät kysymyksissä mainitut olosuhteet ole pelkistettävissä mustavalkoisiksi eikä silloin moraali, joka vain voi vastata ”oikein” tai ”väärin”, mustaa tai valkoista, ole sovellettavissa. Moraali antaa mustavalkoiseen kysymykseen tuomionsa, eikä ole mitään oikeampaa tai vähemmän oikeaa kuin (moraalisesti) "oikein" eikä mitään väärempaa tai vähemmän väärää kuin (moraalisesti) "väärin".

Moraali on valtiotasolla taas erilaisten suurempien tai pienempien Joseph Goebbelsien työväline, pienyhteisöissä (perheissä) joissa kaikkien jäsenten edut ovat samansuuntaisia, se on realiteetti. Heti kun edut ovat ristiriidassa on moraali poissa kuvioista.

Näin ollen Emma-Liisan esittämissä kysymyksissä ei ole mieltä. Niihin voi vain vastata ”Hyvää päivää, kirvesvartta” tms. mutta pahoin pelkään, ettei se riitä vastaukseksi Emma-Liisalle. Kun kysymys ei ole järkevä, ei siihen voi vastata mitään, ei juu'ta eikä ei'tä. Pahoittelen.

Jos yrittää käsitellä monimutkaisia asioita, mitä kansainvälisen valtapolitiikan kysymykset ovat, pelkistäen ne ensin mustavalkoisiksi, syntyy vain ongelmia. Luulenkin, että jos Emma-Liisa luopuisi ainaisesta vetoamisesta moraaliin ja käsittelisi kansainvälisen valtapolitiikan kysymyksiä realistisesti, tosiasiat tunnustaen, ei moraalisten silmälasien läpi, vaan kannattavuuden, so. sen kannalta mikä on Suomelle tai muulle valtiolle edullista, siis valtioedun mukaista, tämä voisi löytää paljonkin uutta. Silloin voi löytyä myös kansakuntien välisiä yhteistyön mahdollisuuksia, koska lähtökohtaisesti silloin tutkitaan, mitä kummankin osapuolen edut ja tarpeet edellyttävät eikä moralisoida.

[Emma-Liisa]

Näin ollen Emma-Liisan esittämissä kysymyksissä ei ole mieltä. Niihin voi vain vastata ”Hyvää päivää, kirvesvartta” tms. mutta pahoin pelkään, ettei se riitä vastaukseksi Emma-Liisalle. Kun kysymys ei ole järkevä, ei siihen voi vastata mitään, ei juu'ta eikä ei'tä. Pahoittelen.

Jos yrittää käsitellä monimutkaisia asioita, mitä kansainvälisen valtapolitiikan kysymykset ovat, pelkistäen ne ensin mustavalkoisiksi, syntyy vain ongelmia. Luulenkin, että jos Emma-Liisa luopuisi ainaisesta vetoamisesta moraaliin ja käsittelisi kansainvälisen valtapolitiikan kysymyksiä realistisesti, tosiasiat tunnustaen, ei moraalisten silmälasien läpi, vaan kannattavuuden, so. sen kannalta mikä on Suomelle tai muulle valtiolle edullista, siis valtioedun mukaista, tämä voisi löytää paljonkin uutta. Silloin voi löytyä myös kansakuntien välisiä yhteistyön mahdollisuuksia, koska lähtökohtaisesti silloin tutkitaan, mitä kummankin osapuolen edut ja tarpeet edellyttävät eikä moralisoida.

Mitä muuta on kuin moralisointia ovat sellaiset ilmaukset kuin "verta käsissä"? Varsinkaan kun niitä ei normaalisti käytetä sodassa kaatuneista, vaan vain terrorin uhreista.

Jopa Eric Hobshawm sanoi muistelmissaan, että Espanjan sisällisota olisi ollut paras olla käymättä, mutta toisessa maailmansodassa 50 miljoonaa uhria ovat hyväksyttävissä. Siis päämäärä ratkaisi keinojen käytön.

Näin ollen, jokaisella kyllä on sisimmässään tietty mittapuu. Silloin se on parasta tehdä myös selväksi muille, eikä teeskennellä ettei sitä muka olisi.

Toinen asia tietenkin on, että historiassa on otettava huomioon aikakauden moraali.
Siitä antaa hyvän käsityksen Edvin Linkomiehen Vaikea aika. "Valtion etua" ei voi käsitellä ilman aikakauden arvoja.

[Heikki Jansson]

...eikä teeskennellä ettei sitä [=moraalia] muka olisi.

Kirjoitin kuitenkin jo esim. viestissäni 27.10.08 että:

Ennakkoon arvioidun häviösodan käyminen ei ole järkevää eikä talvisota hyödyttänyt Suomea lainkaan. Moraaliset näkemykset, joita on esitetty joutavat kansainvälisessä valtapolitiikassa romukoppaan – kysymyksessä oli mikä on Suomelle kannattavaa, eikä se, että toimitaan oikeudentunnossa koska Neuvostoliitto on paha jostain näkökulmasta tarkasteltuna.

Tähän nimim. Emma-Liisa vastasi:

Johan edellä viittasin Clausewitziin: hyökkääjä tahtoo aina rauhaa, hän ottaa mieluummin ilman sotaa sen mitä haluaa.

Vastasin:

Aivan. Paremmin en olisi sitä voinut itse sanoa. Sanoit "viittasin Clausewitziin: hyökkääjä tahtoo aina rauhaa, hän ottaa mieluummin ilman sotaa sen mitä haluaa."

Tämä on juuri se tosiasia, jota Suomen poliittinen johto ei tunnustanut Moskovan neuvotteluissa. Siksi se leikki ”upporikasta tai rutiköyhää” ja asetti Suomen itsenäisyyden vaakalaudalle. Oli ilmeistä syksyllä 1939 että Neuvostoliitto ei tule missään tapauksessa suostumaan vallitsevaan rajaan Leningradin turvallisuuden vuoksi. Ellei suostuta hyvällä – niin otetaan joka tapauksessa, ja silloin ovat tietenkin panokset toisia.

Jo tuolloin Emma-Liisa oli niin ”moraalinsa” - se ei ollut lainkaan mitään ”moraalia” vaan Emma-Liisan poliittinen mielipide – sokaisema, ettei hän edes huomannut, että hänen Clausewitz-sitaatti puhui häntä itseään vastaan vaan hän puhui itsensä suoraan pussiin. Emma-Liisa nimittäin puolusti keskustelussa ajatusta, että Neuvostoliitto oli ”se suuri Saatana” eli hyökkääjä, ja oletti minun olevan eri mieltä tästä. En ole koskaan asettanut edes kyseenalaiseksi sitä, etteikö Neuvostoliitto olisi aloittanut sotatoimia, vaan olen huomauttanut, että sillä oli aihetta siihen. Sen käsityksen Emma-Liisa oli torjunut ilmoittaen, että Neuvostoliitto ei olisi tyytynyt omaan ehdotukseensa rajan siirrosta [sic]. Siksi Clausewitzin maininta ”hyökkääjä tahtoo aina rauhaa, hän ottaa mieluummin ilman sotaa sen mitä haluaa.” oli mahdollisimman huono Emma-Liisan kannalta ja paras mahdollinen puolustamani mielipiteen kannalta. Ainoa syy, minkä vuoksi Emma-Liisa saattoi ottaa asian esille, oli se, että hän oli siinä määrin moraalinsa sokaisema, että hän ei edes huomannut, ettei riidanalaista ollut se, oliko Neuvostoliitto hyökkääjä vai ei, vaan riidanalaista oli se, tyytyisikö Neuvostoliitto Clausewitzin sanoin ottamaan ”mieluummin ilman sotaa sen mitä haluaa”. Sinänsä 1830-luvulla kuolleen sotateoreetikko Carl von Clausewitzin kirjalla ”Vom Kriege” on tosin vain rajallinen käyttökelpoisuus kun keskustellaan talvisodan syistä.

Tästä näkee mitä moraaliset kannanotot seikkoihin, joihin ei voi ottaa moraalisesti kantaa, aiheuttavat. Toistan edelleen ettei Emma-Liisan esittämiin kysymyksiin voi vastata millään järkevällä tavalla. Kannatan muuten, Emma-Liisa, eettisistä teorioista lähinnä arvonihilismiä, joka lausuu, etteivät moraalikysymykset omaa totuusarvoa lainkaan (arvonihilismi on lähinnä Uppsalan koulukunnan kannattama sarka Wienin koulun edustamasta usein skandinaaviseksti haaraksi sanotusta realismista). Ainakaan eivät moraalilauseet ole lainkaan verifioitavissa tai falsifioitavissa - miten ihmeessä voin tarkistaa sellaisen väitteen todenperäisyyden kuin ”moraalin normien mukaan ei saa tappaa” - missä sijaitsee moraalinen vahvistettu normisto – taivaassako? Päinvastoin, suomalaisethan olivat tappamisen mestareita sodassa (sikäli kun eivät pelanneet korttia, synti sekin niin kuin kaikki pahantapainen elämä kuten juopottelu ja kortinpeli). Kumpaakaan ei tuomittu kotimaassa, ei tappamista eikä kortinpeluuta.

[Emma-Liisa]

Jo tuolloin Emma-Liisa oli niin ”moraalinsa” - se ei ollut lainkaan mitään ”moraalia” vaan Emma-Liisan poliittinen mielipide – sokaisema, ettei hän edes huomannut, että hänen Clausewitz-sitaatti puhui häntä itseään vastaan vaan hän puhui itsensä suoraan pussiin. Emma-Liisa nimittäin puolusti keskustelussa ajatusta, että Neuvostoliitto oli ”se suuri Saatana” eli hyökkääjä, ja oletti minun olevan eri mieltä tästä. En ole koskaan asettanut edes kyseenalaiseksi sitä, etteikö Neuvostoliitto olisi aloittanut sotatoimia, vaan olen huomauttanut, että sillä oli aihetta siihen. Sen käsityksen Emma-Liisa oli torjunut ilmoittaen, että Neuvostoliitto ei olisi tyytynyt omaan ehdotukseensa rajan siirrosta [sic]. Siksi Clausewitzin maininta ”hyökkääjä tahtoo aina rauhaa, hän ottaa mieluummin ilman sotaa sen mitä haluaa.” oli mahdollisimman huono Emma-Liisan kannalta ja paras mahdollinen puolustamani mielipiteen kannalta. Ainoa syy, minkä vuoksi Emma-Liisa saattoi ottaa asian esille, oli se, että hän oli siinä määrin moraalinsa sokaisema, että hän ei edes huomannut, ettei riidanalaista ollut se, oliko Neuvostoliitto hyökkääjä vai ei, vaan riidanalaista oli se, tyytyisikö Neuvostoliitto Clausewitzin sanoin ottamaan ”mieluummin ilman sotaa sen mitä haluaa”. Sinänsä 1830-luvulla kuolleen sotateoreetikko Carl von Clausewitzin kirjalla ”Vom Kriege” on tosin vain rajallinen käyttökelpoisuus kun keskustellaan talvisodan syistä.

Olet kyllä ymmärtänyt minut täysin väärin. Mutta se ei ole ihme kun et ymmärrä Clausewitzin perussanomaa, jonka ydin on: nimenomaan puolustajan tulee valmistautua sotaam, jotta hän voisi estää hyökkääjää saamasta haluamaansa.

Clausewitz sopii erinomaisesti selittämään niin Hitlerin kuin Stalinin toimia. Molemmat vaativat ensin vain vähän ja kun uhrit siihen suostuivat turvatakseen rauhan, he samalla tekivät uhrinsa puolustuskyvyttömäksi sekä materiaalisesti että henkisesti.

No, Tshekkoslovakian tapauksessa tietysti ensimmäisen valinnan tekivät Englanti ja Ranska, jotka eivät uskaltaneet ryhtyä sotaan silloin, kun heillä oli vielä ylivoima Saksaan nähden, vaan vasta paljon myöhemmin, kun olosuhteet olivat paljon epäedullisemmat.

Mitä tulee väitteeseen, että NL:lla oli aihetta sotaan", niin neuvotteluissa sotilasasiantuntijana mukana ollut Aladár Paasonen oli sitä mieltä, että niiden syiden perusteella, joita Stalin ja Molotov esittivät, NL:lla ei ole aihetta sotaan - tai sitten NL ei kerro todellisia syitään. Suomen neuvottelijoista nimenomana Paasonen tunsi silloisen Neuvostoliitton parhaiten oltuaan siellä sotilasasianmiehenä. Paasikiven tuntemus perustui tsaarin aikaan ja bolsevikkien kohdalla Tarton neuvotteluihin.

Sitä paitsi, eihän NL aloittanut sotaa, jossa oli kyse aluevaatimuksista, vaan päinvastoin perusti Kuusisen hallituksen. Edellinen sota olisi saattanut hyvinkin mennä toisin. Stalin itse sai osaltaan aikaan suomalaisten vastarinnan oosittamalla, ettei kyse ollut alueista vaan koko Suomesta.

Suomen suhteen ei tietenkään voida esittää muita kuin oletuksia. Mutta täytyy olla todella naiivi, jos luottaa siihen, että Stalin olisi tyytynyt siihen mitä ilman sotaa sai, kun oli mahdollisuus saada enemmän.

Kannatan muuten, Emma-Liisa, eettisistä teorioista lähinnä arvonihilismiä, joka lausuu, etteivät moraalikysymykset omaa totuusarvoa lainkaan (arvonihilismi on lähinnä Uppsalan koulukunnan kannattama sarka Wienin koulun edustamasta usein skandinaaviseksti haaraksi sanotusta realismista). Ainakaan eivät moraalilauseet ole lainkaan verifioitavissa tai falsifioitavissa - miten ihmeessä voin tarkistaa sellaisen väitteen todenperäisyyden kuin ”moraalin normien mukaan ei saa tappaa” - missä sijaitsee moraalinen vahvistettu normisto – taivaassako? Päinvastoin, suomalaisethan olivat tappamisen mestareita sodassa (sikäli kun eivät pelanneet korttia, synti sekin niin kuin kaikki pahantapainen elämä kuten juopottelu ja kortinpeli). Kumpaakaan ei tuomittu kotimaassa, ei tappamista eikä kortinpeluuta.

Tässä ei ole kyse totuusarvosta, vaan siitä että arvot tosiasiassa vaikuttavat ihmisten valintoihin eikä muita ihmisiä ei voi ymmärtää, jos ei ymmärrä heidän arvojaan. On selvää, että valinta on erilainen, jos katsoo (oli tämä sitten moralsimia tai nihimilismiä tai ei), että tärkeintä on ettei ihmisiä kuole - mutta, kuten tiedetään, välttämättä siitä ei seurannut, että päämäärä toteutui, vaan uhrit saattoivat olla suuremmat kuin sodassa.

Talvisotaa edeltävissä neuvotteluissa Suomen johto oli kieltämättä naiivi - mutta olennaista on, että se ei valintaa tehnyt. NL ei ollut tehnyt selväksi, että vaihtoehto oli sota, antamalla ultimaatumin. Vain sillä keinolla (yhdessä Mannerheimin mielipiteen kanssa) olisi eduskunta, jossa vaadittiin 2/3 enemmistö, kenties voitu saada myöntymään.

[Emma-Liisa]

Neuvostoliitto oli ”se suuri Saatana” eli hyökkääjä

Hyökkäys ei tässä ole olennainen, vaan tapa jolla se tehtiin: NL siirtyi suoraa päätä minimitavoitteista maksimitavoitteisiin.

Katsotaanpa mitä Stalinista tiedettiin ennen sotaa: hän oli tapattanut lähimmät työtoverinsa ja muut vanhat bolsevikit ja armeijan johdon. Heidän oli lisäksi väitetty olevan "vakoilijoita" ja eri ulkomaiden agentteja. Paranoidi ja psykopaatti lienevät lähimpiä sopivia luonnehdintoja.

Toisen maailmansodan aikana Stalin toki osoitti, että hän pystyi toimimaan jossain määrin myös järjen ohjaamana, toisin kuin Hitler, joka toteutti ideologiaansa vielä silloinkin, kun vahingoitti sodankäyntiä. Niinpä Stalin sodan voittikin.

Mutta osoitti sota muutakin: Stalin psytyi hurmaamaan ja johtamana harhaan Rooseveltin ja osin Churchilinkin. Miksi siis olisi oletettava, että hän nimenomaan olisi suomalaisten neuvottelijoiden kanssa ei olisi käyttänyt tätä taitoaan?

Toinen sodan osoittama asia on, että Stalinille eivät riittäneet tukikohdat eikä ystävällismielinen hallitus, vaan hän pyrki ottamaan alueet totaaliin kontrolliin aina, kun siihen vain oli mahdollisuuksia eli toisin sanoen kaikkialla, missä puna-armeija oli läsnä. Loppujen lopuksi, eihän Baltian maiden sovjetisointi olllut sotilaallisesti mitenkään välttämätön, ja kesäkuun 1941 kyyditykset nimenomaan aiheuttivat päinvastaisen reaktion: Saksan tuloa tervehdittiin ensin tyydytyksellä, kunnes totuus selvisi.

Molotov totesi Liettuan ulkoministerille ja varapääministerille Kreve-Micheviciukselle Moskovassa 30.6.1940: "Teillä täytyy olla kylliiksi todellisuudentajua, jotta ymmärrätte, että pienet kansat tulevat häviämään. Teidän Liettuanne yhdessä muiden Baltian maiden kanssa, Suomi mukaanluettuina, tulee liittymään neuvostokansaojen kunniakkaaseen perheeseen."

[Ciccio]

[quote="Emma-Liisa"]
Katsotaanpa mitä Stalinista tiedettiin ennen sotaa: hän oli tapattanut lähimmät työtoverinsa ja muut vanhat bolsevikit ja armeijan johdon. Heidän oli lisäksi väitetty olevan "vakoilijoita" ja eri ulkomaiden agentteja. Paranoidi ja psykopaatti lienevät lähimpiä sopivia luonnehdintoja.

Toisen maailmansodan aikana Stalin toki osoitti, että hän pystyi toimimaan jossain määrin myös järjen ohjaamana, toisin kuin Hitler, joka toteutti ideologiaansa vielä silloinkin, kun vahingoitti sodankäyntiä. Niinpä Stalin sodan voittikin.
quote]
----------------------------------------------------------------------------------
Leninin ja Stalinin maailmanvallankumouslinja lienee ollut tiedossa ?
----------------------
Ja Stalinin on katsottu johtaneen maailmanvallankumouksen koordinoijaksi 1919 perustettua Kominterniä vuodesta 1923.
Neuvostoliitto perustettiin 1923 lopussa, koska oli osoittautunut ettei maailmanvallankumous Euroopassakaan ollut toteutunut muualla kuin Venäjällä.
Stalinin linjaukset auttoivat Hitlerin valtaan, mutta Stalin pysytteli linjallaan vielä kesällä 1934 Saksan-NL:n teknistaloudellisen yhteistyön loppuessa.
Espanjan sisällissodassa kokeillun kansanrintamalinjan jälkeen Munchen 1938 oli
käännekohta.
Munchenin jälkeen Neuvostoliiton puolustamisesta tuli jokaisen kommunistin ensimmäinen tavoite, mutta vasta Saksan hyökkäys 1941 ( Hitler sanoi irti Molotov-Ribbentropp- sopimuksen ) pakotti Stalinin väliaikaisesti luopumaan ideologisesti oikeaoppisesta linjastaan.
Puna-armeijan hyökkäys Suomeen Kominternin sihteerin Otto Willen hallitus kuormastossaan oli maailmanvallankumousideologian mukainen, eikä
NL luopunut tavoitteistaan Talvisodan jälkeenkään.
------
Esim. mensevikki Tanner ei kuitenkaan näytä uskoneen hyökkäykseen, "ei maailma voi niin hulluksi tulla" ?
Sodan jälkeen vankilaan lähtiessään Tanner sanoi "älä koskaan luota ihmiseen, joka on kerran ollut kommunisti"
Uskottiinko maailmanvallankumouslinja hylätyn sen epäonnistuttua jo 1921.
Vaikka Kominternin Moskovassa perustamat kommunistipuolueet jatkoivat toimintaansa.
Hitlerin ja Stalinin ideologioita ei näytetä uskotun tosiksi ?
-------
Miten lienee suhtauduttu Puolan Szklarska Porebassa 1947 perustettuun Kominformiin, joka julisti USAn pääviholliseksi maailmanvallankumouslinjan jatkamisen ohella ?
Varsovan sopimus 14/5 1955: Ystävyys, Yhteistyö ja Avunantosopimus, Lännessä käytettiin nimitysta Varsovan liitto. ( SEV-maiden YYA ) Ja Kominform lakkautettiin, mutta sen julistus ja iskulause "Rauha ja demokratia" jatkuivat Brezhnevin aikanakin ja
NL:n romahtamiseen asti.
Comecon oli Itä-blokin vastine OEEC:lle ja Suomi tasapainoitteli molempien kanssa.

Veikko Palvo

[Heikki Jansson]

Tässä ei ole kyse totuusarvosta, vaan siitä että arvot tosiasiassa vaikuttavat ihmisten valintoihin eikä muita ihmisiä ei voi ymmärtää, jos ei ymmärrä heidän arvojaan. On selvää, että valinta on erilainen, jos katsoo (oli tämä sitten moralsimia tai nihimilismiä tai ei), että tärkeintä on ettei ihmisiä kuole - ...

Sivumennen sanoen, esikatseleekohan Emma-Liisa koskaan kirjoittamansa. Ei niin, että sillä olisi mitään suurempaa merkitystä, saa teksteistä lähes aina ainakin arvattua mitä tekstissä pitäisi olla, mutta kieltämättä joskus syntyy hiukan koominen vaikutus kun lukee, vaikkapa tämän: "moralsimia tai nihimilismiä". Kaikella kunnioituksella joka tapauksessa sanoen

Ei siis ole kysymys totuusarvoista? Moraalin totuusarvolla, sen normien verifioimisella tarkoitetaan esimerkiksi seuraavaa kysymystä: Jos sanotaan, että "Suomen voimassaolevan oikeusjärjestyksen mukaan varastaminen on rangaistavaa, voi tämän tarkastaa. Voidaan todeta että varkaudesta säädetään rangaistus rikoslain 28 luvussa. Jos sen sijaan sanon ettei (moraalin mukaan) saa valehdella ei tällä väitteellä ole totuusarvoa. Se jää ikuisiksi ajoiksi selvittämättä, ja niin ollen ovat moraalisesti kantaa ottavat arvioinnit suostuttelua tai propagandaa, tai toimivat eräissä tapauksissa pienyhteisöissä.

Kun minun moraalitajuntani on hiukan heikko rohkenen pyytää Emma-Liisaa avustamaan minua muutamassa vaikeassa moraalia koskevassa pulmassa. Hän voinee kokeneempana moraalin alalla avustaa minua seuraavien pulmien ratkaisemisessa:

1 ) Oliko väärin, että neekeriorjuus lopetettiin Yhdysvalloissa jo Yhdysvaltojen sisällissodan yhteydessä vaikka orjatyövoimaa tarvittiin vielä puuvillapelloilla etelässä. Oliko oikein että pohjoisten Yhdysvaltojen osavaltioissa ns. jenkit liittoutuivat yhteen sotien ja hävittäen perinpohjaisesti ja pakottivat eteläiset valtiot alistumaan komentoonsa.

2) Oliko oikein tappaa Pohjoisamerikan intiaanit miltei sukupuuttoon. Eikö olisi pitänyt kunnioittaa näiden itsemääräämisoikeutta ja jättää Yhdysvalloista ne alueet, joihin näillä oli laillinen saanto näiden omistukseen sen sijaan, että heidän saantojaan ei kunnioitettu vaan mitätöitiin. Raivaajia tulvi tuhansia kaikkialta Euroopasta raivaamaan itselleen valtavia viljelmiä intiaanien metsästysmaista, halpaa maata, jota viranomaiset myivät raivaajille pilkkahintaan - maasta oli suostaan ylitarjontaa.

3) Oliko oikein vai väärin, että azteekit Etelä-Amerikassa surmattiin?

4) Oliko espanjalaisten ja portugalilaisten intiaaneja vastaan kohdistetut joukkkotuhonnat oikein vai väärin.

5) Olivatko Ranskan Napoleonsodat oikein vai väärin?

5) Oliko oikein vai väärin että Hollanti valtaisi itselleen siirtomaita.

6) Oliko oikein vai väärin, että englantilaiset alistivat Eteläafrikan valtansa alle. Entäpä Intian.

7) Oliko oikein vai väärin että Korea hyökkäsi Neuvostoliittoa vastaan.

8) Oliko oikein vai väärin että Kartago hyökkäsi Roomaan.

9) Oliko Aleksanteri Suuri oikeassa vai väärässä maailmanvalloituksessaan? Tekivätkö makedonialaiset oikein vai väärin hyökätessään Persiaan?

10) Oliko oikein vai väärin, että osmanilaiset janitsaarit piirittivät ja valloittivat Bysantin?

11) Oliko oikein vai väärin että homo sapiensit tuhosivat homo neandertaalit Euroopassa tullessaan itse Afrikasta asuttamaan Eurooppaa. Huomaa analogia intiaanien joukkotuhontaan Pohjoisamerikasta.

12) Onko oikein vai väärin, että leijona tappaa gaselleja saadakseen ruokaa.


On vain moraalisia mielipiteitä. Se mikä on leijonan mielestä oikein on gasellin mielestä väärin, se mikä on natsin mielestä oikein on juutalaisen mielestä väärin. Voi olla sitä mieltä, että samaan aikaan on voimassa kaksi tyystiin erilaista, moraalijärjestelmää, leijonan ja gasellin, natsin ja juutalaisen, Gambiasta Pohjoisamerikkaan ryöstetyn neekerin ja etelävaltioiden plantaasinomistajien. Minusta olosuhteita kuvaa paljon paremmin ilmaisu, jonka mukaan näiden etujen välillä on voittamaton ja sovittamaton ristiriita, joka ilmenee siinä että pahimmassa tapauksessa on kysymyksessä vastavuoroisesti joko toisen elämä tai kuolema (gasellin tapauksessa on tämä pitää paikkansa, leijonan suhteen suhteellisesti, kysymyshän on itse asiassa vain sen oikeudesta ateriaansa.

Pohjoisamerikan intiaanien joukkotuhonta ja maan ryöstö näiltä osoittaa – niinkuin muutkin esimerkkini vastaansanomattoman selvästi, että moraali ei ole maailmanpolitiikasta päätettäessä suinkaan ensi sijalla vaan toivotan Emma-Liisan kysymyksille siitä, oliko Saksaan hyökkäys ja Saksan hyökkäys oikein vai väärin hyvää päivää kirvesvartta. Esitetyissä kysymyksissä ei ole mieltä koska niiden lähtökohtana on, että valtapolitiikkaa harjoitetaan määrittelemättömän "oikeuden" tai "vääryyden" näkökulmasta. Kun kansainvälistä valtapolitiikkaa harjoitetaan oman maan kansallisia etuja silmälläpitäen ja maan politiikka muovautuu sen mukaan – kuten ylläolevat esimerkit kiistatta osoittavat – eivät moraalikysymykset edes tule ajankohtaisiksi.

[Heikki Jansson]

Olet kyllä ymmärtänyt minut täysin väärin. Mutta se ei ole ihme kun et ymmärrä Clausewitzin perussanomaa, jonka ydin on: nimenomaan puolustajan tulee valmistautua sotaam, jotta hän voisi estää hyökkääjää saamasta haluamaansa.

Emme keskustele talvisodasta nyt. Edellinenkin aihe, kansainvälisen valtapolitiikan arviointi moraalisesti, on yhtä vieras avaukselle, mutta olkoon, ainahan ylläpito voi siirtää sen niinkuin tämänkin omaksi säikeekseen.

Olen keskustellut pääasiassa nimim. Emma-Liisan kanssa siitä, menettelikö Suomen poliittinen johto viisaasti torjuessaan Neuvostoliiton esityksen rajajärjestelyistä 9.11.39, siis faktisesti kariuttaen nuo neuvottelut neuvottelijoiden keskeyttäessä neuvottelut pyydettyään sähkeitse varotoimenpiteenä neuvoa Helsingistä miten menetellä ja saatuaan Helsingistä määräyksen keskeyttää neuvottelut ellei Neuvostoliitto perääntyisi.

Kun Emma-Liisa tuolloin siinä keskustelussa jälleen, en tiedä monennenko kerran, yritti vaihtaa puheenaihetta sotkemalla keskusteluun asiattomasti Stalinin menettelyn Konstantin Pätsiä kohtaan – viestiketjun aihe oli ”Neuvostoliiiton tavoitteet ennen talvisotaa”, ja olin kirjoittamut avauksen, josta ilmeni että toivoin keskustelua siitä oliko Suomen hallituksen menettely viisasta politiikkaa – mutta Emma-Liisapa kirjoitti saman otsikon alla että ”Konstantin Päts uskoi vielä, kun hänet oli viety Ufaan, ettei Stalin tee hänelle pahaa, kun tämä oli vain vuosi sitten lahjoittanut hänelle valokuvansakin oikein nimikirjoituksen kera. Pätsin pojanpoikien lastenhoitaja pyysi saada tulla mukaan, jotta voisi tarpeen tullen huolehtia lapsista. Mutta hänkin sai 5 vuotta vakoilusta(!).”

Silloin en jaksanut enää. Emma-Liisan käyttämää uuvutustaktiikka, jonka mukaan opponentti on saatava nurin ja itse saadaan viimeinen sana, viimeistään kirjoittamalla asiaan liittymättömiä kommentteja oli siis tehonnut. En kerta kaikkiaan jaksanut enää ties kuinka monennen kerran estää tätä vaihtamasta puheenaihetta vaan antauduin, koska arvelin että Stalinin menettelystä Konstantin Pätsin pojanpoikien lastenhoitajaa kohtaan eivät lukijat varmaankaan saa selvää siitä, oliko hallituksemme menettely talvisotaa edeltävissä neuvotteluissa Suomen kannalta viisasta vai ei eikä minusta viimeisen sanan - mutta kylläkin viimeisen järkevän sanan - saaminen ole mitenkään tärkeää.

Muuten, Emma-Liisa antanee sivuviittauksen tai vast. Carl von Clausewitzin tekstiin, sillä viimeksimainittu puhuu tekstissään havaintojeni mukaan aina (oletetusti) järkevästä sodasta, jossa molemmilla osapuolilla on teoriassa ainakin mahdollisuus voittaa. Tämä ilmenee myös Emma-Liisan siteeraamasta kohdast, joka kuului ”tuotapa ei Clausewitz suosittele, vaan päinvastoin sitä että puolustajan pitää valmistutua sotaa ja estää hyökkääjää saamasta haluamaansa. [missä Suomi ei onnistunut eikä järkevästi arvostellen voinutkaan onnistua]. Clausewitz itse noudattaa ohjetta ”sota (ja politiikka) ovat mahdollisuuksien taidetta" (eikä siis mahdottomuuksien taidetta mikä oli hallituksemme politiikka), minkä Emma-Liisa muistaessaan kiistää, unohtaakseen sen vedotessaan tällöin ultimaatumin antamatta jättämiseen, joka oikeutti Suomen hallituksen menettelemään tyhmimmällä mahdollisella tavalla, mitä Suomessa on milloinkaan menetelty. Voisitko vähitellen jo päättää Emma-Liisa, miten päin oli, oliko ultimaatumin antamatta jättäminen Suomen poliittisen johdon toiminnan oikeuttaja vai oikeuttiko siihen se, että Neuvostoliitto oli "se suuri Saatana" kuten Jussi Hanska katsoi aiheelliseksi kirjoittaa toisessa viestiketjussa. Olivatko siis suomalaiset neuvottelijat vain hankkimassa lisäaikaa ja neuvottelivat petoksellisesti Neuvostoliiton kanssa jolloin sirkuspelle-esitys olikin molemminpuoleinen - Paasikivi pelleili Stalinille ja Tanner Molotoville ja vastavuoroisesti, Stalin Paasikivelle ja Molotov Tannerille. Ja kaikilla oli niin mukavaa...

Clausewitz sanoi (On War, 2 luvun alakappalessa 20) että ”We see from the foregoing how much the objective nature of war makes it a calculation of probabilities; now there is only one single element still wanting to make it a game, and that element it certainly is not without: it is chance... good luck, occupy a great place in war.” Clausewitz puhui järkevästä sodasta, ei mistään talvisodan kaltaisesta: Suomella oli sotaonni puolellaan mutta ei tietysti siitäkään huolimatta kyennyt Neuvostoliiton musertavalle ylivoimalle mitään, mikä tiedettiin hyvin etukäteen. Siksi talvisota ei hyödyttänyt Suomea millään tavoin, päinvastoin se oli katastrofi.

On syytä aina muistaa, että Suomi joutui oman valintansa johdosta talvisotaan ("keskeyttämette neuvottelut" kuului hallituksen ohje neuvottelijoille Moskovassa), joka ei ennakoidusti voinut päättyä muuhun kuin häviöön. Eihän Cajander tai Erkkokaan olleet sentään niin hulluja että he ehdoin tahdoin lähtisivät ennakkoon arvioidun häviösodan osapuoliksi vaan he olivat sodan alkaessa ”kuin puulla päähän lyötynä”.

Sota alkoi siis koska he eivät ollet uskoneet, että sota alkaisi. Emma-Liisan vastaväite, ettei eduskunta suostuisi, menee tietenkin nurin koska kuten Emma-Liisa on itsekin huomauttanut, että hallitus voi vähät välittää parlamentarismista ja eduskunta voidaan halutessa syrjäyttää jos aihetta ilmenee. Jos eduskunta olisi käsitellyt asian se olisi voinut päättää olla suostumatta – jolloin minulla ei olisi mitään sanomista asiaan, mutta nyt ei niin tehty. Miksi muuten Suomen neuvottelijat saattoivat tarjota rajantarkistuksia, tosin riittämättömiä jos kerran eduskunnan suostumusta tarvittiin? Pitikö hallitus niitä niin vähäisinä että se arvioi voivansa syrjäyttää eduskunnan vai olisiko eduskunta suostunut, tosin nuristen, ehdotukseen jos hallitus olisi ollut täysipainoisesti sen takana. Emme saa koskaan tietää, voimme vain spekuloida.

Sitä, että Neuvostoliitto ei antanut ultimaatumia kuuluu sarjaan Emma-Liisan verukkeita: Emma-Liisa arvelee, että ultimaatumin puute johti Erkon ja Cajanderin tyhmyyttään istumaan paikallaan kuin tatit eivätkä tehneet mitään, mikä oli Emma-Liisan mielestä ministereiltämme hyvin tehty. Mitä Moskovan toimintaan tulee, voisi sellaistakin arvata, ettei ultimaatumia annettu, koska sieltä käsin arvioiden sota olisi hyödyllinen Neuvostoliitolle, mutta Moskovan päässä tapahtunutta viestiketju ei koskenut, vaan Suomen päätä – tai, sikäli kuin Emma-Liisa saa määrätä, Konstantin Pätsin pojanpojan lastenhoitajan kohtaloa.

[Emma-Liisa]

Ei siis ole kysymys totuusarvoista? Moraalin totuusarvolla, sen normien verifioimisella tarkoitetaan esimerkiksi seuraavaa kysymystä: Jos sanotaan, että "Suomen voimassaolevan oikeusjärjestyksen mukaan varastaminen on rangaistavaa, voi tämän tarkastaa. Voidaan todeta että varkaudesta säädetään rangaistus rikoslain 28 luvussa. Jos sen sijaan sanon ettei (moraalin mukaan) saa valehdella ei tällä väitteellä ole totuusarvoa. Se jää ikuisiksi ajoiksi selvittämättä, ja niin ollen ovat moraalisesti kantaa ottavat arvioinnit suostuttelua tai propagandaa, tai toimivat eräissä tapauksissa pienyhteisöissä.

Mutta kun tästä ei ole kyse. Vaan on kyse siitä, että ihmisten ja ryhmien ja aikaakauden arvot vaikuttavat näiden päätöksiin, ja siksi historiassa on syytä ymmärtää mitä ne olivat.

Otetaan esimerkiksi Hastingsin tasitelu. Kuningas Haraldin päätös luopua hyvistä asemista ja antautua taisteluun oli sotilaallisesti typerä, mutta se selittyy sillä että saksilaisen kuninkaan velvollisuus oli suojella maataan - siksi Harald ei voinut vain odottaa turvassa ja antaa maansa joutua hävitetyksi.

Heikki Janssonin moraalin mukaan (sen perusteella mitä hän on kirjoittanut) on kaikin keinoin vältettävä, ettei kukaan vain kuole, joten mikä tahansa myönnytys on parempi. Tämä ei kuitenkaan ollut sodanaikaisten johtajien eikä monen silloin eläneen ihmisen moraali. Vaikka ei tätä itse hyväksyisi, sitä kuitenkin voi ymmärtää.

Lisäksi, kuten jo on mainittu, se että yritettään välttää, ettei ihmisiä kuole, ei välttämättä takaa tätä johtopäätöstä, vaan voi johtaa siihen, että ihmisiä kuoleekin enemmän.

Pohjoisamerikan intiaanien joukkotuhonta ja maan ryöstö näiltä osoittaa – niinkuin muutkin esimerkkini vastaansanomattoman selvästi, että moraali ei ole maailmanpolitiikasta päätettäessä suinkaan ensi sijalla vaan toivotan Emma-Liisan kysymyksille siitä, oliko Saksaan hyökkäys ja Saksan hyökkäys oikein vai väärin hyvää päivää kirvesvartta. Esitetyissä kysymyksissä ei ole mieltä koska niiden lähtökohtana on, että valtapolitiikkaa harjoitetaan määrittelemättömän "oikeuden" tai "vääryyden" näkökulmasta. Kun kansainvälistä valtapolitiikkaa harjoitetaan oman maan kansallisia etuja silmälläpitäen ja maan politiikka muovautuu sen mukaan – kuten ylläolevat esimerkit kiistatta osoittavat – eivät moraalikysymykset edes tule ajankohtaisiksi.

Päinvastoin, moraali kietoutuu päätöksiin erottamattomasti. Ja räikeä moraalittomuus (kuten Kuusisen hallitus) herättää vastapuolessa reaktion, joka estää saavuttamasta tavoitetta.

Jonathan Gloverin Ihmisyys osoittaa, miten moraalin poisjättäminen heikentää olennaisesti päätösten laatua. Tämä näkyi esim. Kuuban kriisissä, kun sotilasjohtajat käsittelivät vain teknisesti, mutta (kaikeksi onneksi) sekä Kennedy ja Hrushtshev molemmat olivat selvillä atomisodan vaaroista ja halusivat tietoisesti välttää sen.

[Emma-Liisa]

Emma-Liisan vastaväite, ettei eduskunta suostuisi, menee tietenkin nurin koska kuten Emma-Liisa on itsekin huomauttanut, että hallitus voi vähät välittää parlamentarismista ja eduskunta voidaan halutessa syrjäyttää jos aihetta ilmenee.

Eduskunta syrjäytettiin asioissa, joista ei ollut tarkkoja määräyksiä, milloin ja miten eduskunnan suostumusta haetaan. Niinpä sitä jatkosodan suhteen haettiin vasta 26.6., jolloin asia oli jo ratkennut. Toki eduskuntapuolueet olisivat Rytin infon saatuaan ja nähtyään, minne ollaan menossa, voineet kaataa hallituksen, jos olisivat halunneet (= jos olisi löytynyt niitä, jotka olisivat uskaltaneet ottaa päätöksestä vastuuta).

Mutta eduskunnan syrjäyttäminen ei olisi ollut mahdollista alueluovutusten kuten ei rauhansopimustenkaan kohdalla, koska ne tulivat voimaan vasta eduskunnan hyväksymisen ja presidentin allekirjoituksen jälkeen.

[Emma-Liisa]

On syytä aina muistaa, että Suomi joutui oman valintansa johdosta talvisotaan

Päinnvastoin on syytä muistaa, että Suomi ei valintaa tehnyt eikä voinutkaan tehdä, vaan päätöksen sodasta teki yksin Stalin.

Sitä, että Neuvostoliitto ei antanut ultimaatumia kuuluu sarjaan Emma-Liisan verukkeita: Emma-Liisa arvelee, että ultimaatumin puute johti Erkon ja Cajanderin tyhmyyttään istumaan paikallaan kuin tatit eivätkä tehneet mitään, mikä oli Emma-Liisan mielestä ministereiltämme hyvin tehty.

En ole missään sanonut päätöstä hyväksi, ainoastaan ymmärrettäväksi. Miksi antaa myöten, jos ei ole aivan pakko? Kansainvälisessä politiikassa on tietyt säännöt, joiden mukaan vastapuolen aikeita arvioidaan.

Jo Krister Wahlbäck toteaa, että "väärät premissit, oikea päätös". Tämä arvio perustuu tietysti oletukseen, että myönnytykset olisivat johtaneet Baltian tielle.

Mutta samalla tavoin väite, että jos myönnytykset olisi tehty, Suomi olisi säästynyt sodalta ei vain 1939 vaan, senhän pitäisi olla asian ydin, ei olisi ollenkaan joutunut mukaan maailmansotaan, perutuu oletukseen, että NL olisi tyytynyt ensimmäisiin vaatimuksiin. Stalinilla ei välttämättä tarvinnut olla suunnitelmaa, riitti että hän reagoi Euroopan tilanteen muutokseen 1939-41.

Kun puhutaan vain sotilaallisista riskeistä, unohtuu, että oli viekä suurempi vaara: kansan jakautuminen, mitä ulkopuoliset olisivat voineet käyttää hyväkseen. Tämän vaaran välttämisen on Lauri Haataja on kirjassaan Kun kansa kokosi itsensä tdoennut oleen sisällissodan kokeneen presidentti Kallion johtotähti.

[Heikki Jansson]

Eduskunta syrjäytettiin asioissa, joista ei ollut tarkkoja määräyksiä, milloin ja miten eduskunnan suostumusta haetaan. Niinpä sitä jatkosodan suhteen haettiin vasta 26.6., jolloin asia oli jo ratkennut...

"Hallitusmuodon 2. pykälän mukaan "valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta". Perustaksi asetettiin siis [hallitusmuodon vahvistamisen yhteydessä vuonna 1919] selvästi julkilausuttu kansansuvereeniuden ajatus, ja perustuslaillisen vallansiirtoketjun tuli noudattaa länsieurooppalaista parlamentaarista mallia. Tämän mukaan valtion "yleinen hallitus" toimeenpanovaltana kuului valtioneuvostoksi nimetylle ministeristölle, jonka oli perustuslain nimenomaisen sanonnan mukaan nautittava eduskunnan luottamusta. Epäluottamuslauseen antamista ei sidottu määrämuotoihin, vaan missä hyvänsä yhteydessä selkeästi ilmaistu eduskunnan enemmistön kannanilmaisu on riittävä. Varmemmaksi vakuudeksi omaksuttiin suhteellinen vaalitapa, joka sallii pientenkin poliittisten ajatussuuntien pääsyn valtiolliselle areenalle." (lainaus on prof. Jaakko Nousiaisen tutkimuksesta "Suomen Hallitusjärjestelmä. Sekoittuneesta valtiomuodosta parlamentaariseen")

Nimim. Emma-Liisa varmaan ihmettelee kuinka nyt tästä asiasta tuli tällainen poru. Tietystikin koska noin oikeistolaisia mielipiteitä ei kukaan ole kehdannut ennen esittää meillä, paitsi natsit ja vastaavat, joita ei ole, Luojan kiitos, Suomessa montakaan. Kaikki muut ovat edes yrittäneet selitellä asiaa jotenkin (jos ovat ylipäätään tunnustaneet tietävänsä tai tienneet siitä) ja selittävät, että itse asiassa noudatettiin valtiosäännössä edellytettyä. Emma-Liisa on tietääkseni ainoa, joka on kehdannut esittää tuollaista. Ainoa. Liioin ei kukaan varmaankaan hyväksy Emma-Liisan teoriaa hallituksen oikeudesta syrjäyttää Eduskunta valtiosäännön mukaisista oikeuksistaan. Emma-Liisa oikaisee mutkat karmeiksi katsottavilla mielipiteillän.

Emma-Liisalla ei ole edes järkeä, välttääkseen asian korostumista, sanoa, että hän tarkoittikin jotain aivan muuta (tai yksikertaisesti vain vaikenemalla pitää kynttilä vakan alla). Onneksi ei löydy juuri muita, jotka ajattelevat nimim. Emma-Liisan tavoin, ei ainakaan mamme juristikunnassa, jossa legalistinen perinne on hyvin voimakas. Sen kaltainen stalinistinen yhteiskunta, jossa parlamentin on nautittava hallituksen luottamusta uhalla että hallitus on oikeutettu syrjäyttämään parlamentin tärkeimmästä päätöksenteosta oli voimassa natsi-Saksassa ja tietääkseni Neuvostoliitossa. Italian fascistihallinnosta (Mussolinin hallinnosta) ei minulla ole tietoa eikä Francon Espanjasta liioin. Kun Emma-Liisa nyt tunnustaa avoimesti väriään, en voi muuta kuin kauhistella, kuten Hietanen Tuntemattomassa kauhisteli Lahtisen toteamusta, että ihminen on syntynyt meressä alkujaan, jolloin Hietanen päätyi kutsumaan itseään ahvenaksi. Meikäläinenkin joutuu kutsumaan itseään ahvenaksi mieluummin kuin kuuntelemaan Emma-Liisan hölynpölyä.

Mutta eduskunnan syrjäyttäminen ei olisi ollut mahdollista alueluovutusten kuten ei rauhansopimustenkaan kohdalla, koska ne tulivat voimaan vasta eduskunnan hyväksymisen ja presidentin allekirjoituksen jälkeen.

Ei varastaminen, joka onnistuu, ole mitenkään sen sallitumpaa, kuin varastaminen, josta jää kiinni, niinkuin Emma-Liisa näkyy ajattelevan, varastamista se on riippumatta siitä, jääkö siitä kiinni. Yhtä vähän on eduskunnan sellainen syrjäyttäminen, josta hallitus ei jäisi kiinni, eduskunnan syrjäyttämistä sille valtiosäännön mukaan kuuluvasta vallasta.

On tietysti totta, että Suomen perustuslain mukaan laki on ennen kuin se tulee voimaan, asianmukaisesti promulgoitava. Tämä tapahtui julkaisemalla laki Suomen asetuskokoelmassa (nyk. Suomen säädöskokoelmassa) sen jälkeen kun se oli eduskunnassa ensin hyväksytty ja presidentti oli sen vahvistanut. Miksi - kun eduskunta kerrran oli syrjäytetty - tätäkään käytäntöä ei olisi voitu syrjäyttää, ei Emma-Liisa selitä. Kuitenkaan ei tätä käytäntöä noudatettu (eikä noudateta) kansainvälisiä sopimuksia solmittaessa. Silloin sovitaan, että sopimus tulee voimaan jo ennen eduskuntakäsittelyä – se ratifioidaan vasta jälkikäteen. Missä määrin tällainen menettely olisi ollut mahdollista nyt po. tapauksessa en tiedä (kukaan ei ainakaan minun tietääkseni tullut ajatelleeksi, että valtiosääntöä kierrettäisiin tuollaisilla lainvastaisuuksilla).

Toisaalta, mikään ei estäisi tietenkään hallitusta katsomasta, että eduskunnan myötävaikutusta ei katsottaisi tarvittavan, koska kysymyksessä oli vain vähäiset rajanvetoa koskevat kysymykset, joissa Suomi ei luopuisi mistään vaan olisi päimvastoin saava osapuoli eikä silloin olisi eduskunnan myötävaikutus olisi ollut tarpeellista sopimuksen tekemiselle. Kenties ulkoministeri Erkolla oli tällainen suunnitelma mielessä, kun tämä suunnitteli miten Terijoen alueesta olisi voi luopua (jos nyt tällä oli jotain mielessä).

Toden sanoakseni, Emma-Liisa on puolustamassa erittäin törkeää menettelyä eikä kiistely siitä, että toinen tapa kiertää olisi ollut helpompi kuin toinen mikä Emma-Liisan käsityksen mukaan oikeutti kiertämisen, ole hedelmällistä tai järkevää.

On toki totta, ettei päätöksenteon yksityiskohtia ole säännelty. Seuraus tästä on että suhteellisen vapaat jäävät tilanteessa toimiville, eikä suinkaan että eduskunnan myötävaikutusta ei lainkaan tarvita, niinkuin Emma-Liisa muka erheellisesti arvioi. Muka siksi, että tämä toisaalla selvittääkin, että eduskunnan syrjäyttäminen onnistuisi, toisessa tapauksessa ei. Jo se riittänee, että tasavallan presidentti informoi vaikkapa eduskunnan ulkoasiainvaliokuntaa, joka puolestaan sitten ryhmäkokouksissa informoi loppuosaa eduskunnan jäsenistä ja eduskunta päättää tälla tavoin kannastaan.

Tällöin olisi pitänyt vähimmäisvaatimuksena selvittää ulkoasiainvaliokunnalle, että hallitus on erinäisten seikkojen perusteella suunnittelemassa hyökkäyssotaa Neuvostoliittoa vastaan yhdessä natsi-Saksan kanssa vastaan, sekä esittänyt valtuuksien myöntämistä tähän tarkoitukseen. Epäilen että eduskunta olisi myöntänyt valtuudet, ja arvelen, että juuri sen vuoksi presidentti Ryti päättikin, että suunitelmat hyökkäyssodasta pidetään tiukasti salassa – niinkuin ne pysyivätkin kunnes vasta monta vuotta jälkeenpäin Suomeen kiinnittävät huomion – ilmeisesti erillissotateesin huomattavana levittäjänä – Krosby, Upton ym. ja paljastivat tuossa vaiheessa vuosikymmeniä Suomessa levitetyn valheen, jnka mukaan Suomi ”joutui” puolustautumaan. Valheet paljastuivat – aivan liian myöhään jotta tuona aikana eläneet olisivat voineet suuttua valehdelleelle poliittiselle sodanjohdollen. Sen sijaan he pitivät näitä sijaiskärsijöinä, vaikka sodassa kaatuneet, invalidisoituneet, kotinsa menettäneet ja yleensäkin kaikki sodasta kärsineet olivat sijaiskärsijöitä näiden ollessa – en sano mitä.

[Ciccio]

Clausewitz sanoi (On War, 2 luvun alakappalessa 20) että ”We see from the foregoing how much the objective nature of war makes it a calculation of probabilities; now there is only one single element still wanting to make it a game, and that element it certainly is not without: it is chance... good luck, occupy a great place in war.” Clausewitz puhui järkevästä sodasta, ei mistään talvisodan kaltaisesta: Suomella oli sotaonni puolellaan mutta ei tietysti siitäkään huolimatta kyennyt Neuvostoliiton musertavalle ylivoimalle mitään, mikä tiedettiin hyvin etukäteen. Siksi talvisota ei hyödyttänyt Suomea millään tavoin, päinvastoin se oli katastrofi.

-------------------------------------------------------------------------------------------
JÄRKEVÄÄ SODANKÄYNTIÄ
Puolalainen ratsuväki hävisi Hitlerin ja Stalinin panssarivaunuille ja eihän Stalin edennytkään Englannin ja Curzonin jo 1919 ehdottamaa linjaa pidemmälle ja siinähän Puolan itäraja on 2009:kin.
Chamberlain oli julistanutkin sodan * vain * Hitlerille.
Baltian maat järkevästi antautuivat, tosin nyttemmin on osoittautunut että olisi ollut järkevämpääkin ampua edes muutama laukaus.
Stalinin kannalta katsottuna Suomen valloitusyritys, Talvisota, oli katastrofi.
Talvisota osoitti sopimuskumppanille puna-armeijan suorituskyvyn ja Hitler järkevästi hyökkäsikin.
Länsiliittoutuneet odottivat venäläisten ja saksalaisten uuvuttavan toisensa ja kärsivän valtavat menetykset ennen kuin tekivät Normandian maihinnousun.
Järkevääkö ?

Veikko Palvo