Tapio Onnela
Viestit: 4903
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Vanhanen ja stalinismi

Pääministeri Matti Vanhanen otti Stalinin ajan Neuvostoliiton esimerkikseen blogissaan:
“Stalinin Neuvostoliitosta totuttiin sanomaan, että kun tiedetään syyllinen niin kyllä rikos keksitään.”
http://www.keskusta.fi/Suomeksi/Matti/P ... 1dda60959d
Ottamatta nyt ollenkaan kantaa siihen maksettiinko se lautakasa vai ei, on Stalinin nostaminen esimerkiksi vastenmielisestä oikeuskäytännöstä Vanhasen kohdalla aika kiinnostavaa varsinkin kun muistaa millä nyrpeydellä hän suhtautui niihin Neuvostoliiton miehitystä ja diktatuuria vastustaneisiin ihmisiin, jotka kesällä 1985 osoittivat mieltään Helsingissä:
Matti Vanhanen Suomenmaa-lehdessä 30.7.1985:
Television uutisissa Baltic Star:n Suomeen tuomien mielenosoittajien varapuheenjohtaja perusteli mielenosoitustaan. Hän sanoi mielenosoituksella annettavan tukea Viron, Liettuan ja Latvian vapaustaistelulle ja että he puolustavat myös suomalaista veljeskansaa. En ole huomannut, että Suomesta olisi pyydetty näiden matkalaisten tukea itsellemme minkäänlaisissa asioissa.
Suomen lain ja poliittisien johtajien avaruutta osoitti se, että tämä provokatoorinen mielenosoitus saatiin Suomessa järjestää. Arvelen jokaisen tv-uutisten katsojan ymmärtäneen mielenosoittajien tarkoitusperät ja asettaneen ne omaan sarjaansa.
Mielenosoituksen suomalaisena järjestäjänä ja luvan hakijana toimi eräs SMP:n kunnallisvaalilistoilta valittu kunnanvaltuutettu. SMP:n edustajat sanoutuivat tästä henkilöstä erilleen ja selittivät hänen olevan puolueen ulkopuolisen. Vaalien jälkeen kyllä kai tämänkin “sitoutumattoman” äänet ja valtuustopaikka laskettiin SMP:lle annetuksi äänestäjien tueksi.

Mielenosoittajien teemoista ja asenteista paistoi paitsi välinpitämättömyys sodan jälkeisen Euroopan todellisuudelle niin myös halu muuttaa Neuvostoliitossa vallitsevaa järjestelmää. Kumpikaan teemoista ei sovi suomalaiseen poliittiseen linjaan. Eräs ETYK-prosessin kulmakivistä on sodanjälkeisen tilanteen tunnustaminen. Toinen Suomen linjaan liittyvä erityispiirre on se, että me emme lausu mielipidettämme meihin ystävällisissä väleissä olevien muiden maiden sisäisistä asioista.

En tiedä olisivatko mielenosoitusluvan hakijat olleet yhtä lailla innokkaita jos laivalastillinen eri Neuvostotasavaltojen kommunisteja olisi tullut tänne ja muihin Pohjoismaihin antamaan tukea Pohjoismaiden “vapauttamiselle”.
Monet Suomessakin veljeskansojemme asioista huolta kantavat näkevät aiheensa huoleen Neuvostoliiton yhteiskuntajärjestelmässä. Minusta paljon parempaa veljeskansojen yhteistyötä on esimerkiksi se työ, jota sadat kielen tutkijat tekevät parhaillaan Komin Neuvostotasavallassa suomalais-ugrilaisten kielten parissa. Myös Tallinnan valtava laulufestivaali osoitti juuri, että Neuvostovirossa vallitsee voimakas kansallinen kulttuuri. Eikä veljeskansojen monituhatvuotisessa historiassa kapitalismin ja sosialismin välinen ero ole merkitsevä.

Minua harmitti, että joku tanskalainen ns. pakolainen tuli tänne sanomaan, että hän puolustaa suomalaista veljeskansaansa ja samaan hengenvetoon puhuu jostakin taistelusta Neuvostoliiton sisällä. Kaiken lisäksi he järjestivät laittoman mielenosoituksen Neuvostoliiton lähetystön vieressä.

Muistan, kun rikollista mainetta saanut herra Roosna pakeni kotimaastaan. Muistaakseni neuvostoliittolaiset lähteet mainitsivat kyseessä olevan huliganismiin ja pikkurikoksiin taipuvaisen henkilön. Pohjolassa hänen pakonsa nähtiin poliittisena mielenosoituksena. Nyt hän ryösti Suomessa ja sanoi tarkoituksenaan olevan auttaa muita “pakolaisia”.

Nyt nämä pakolaiset, jotka pääosin ovat toisen ja kolmannen polven amerikkalaisia, sanoivat tulevansa tukemaan suomalaisia. Olisi ollut parempi, että olisivat jääneet tulematta.

Aivan oma lukuunsa on se, että parituhatta helsinkiläistä antoi tukensa provokaatiolle osallistumalla mielenosoituskokoukseen.
Matti Vanhanen Suomenmaa 30.7.1985

Jussi Jalonen
Viestit: 902
Liittynyt: 29.05.07 11:18
Paikkakunta: Pyynikki

Re: Vanhanen ja stalinismi

Matti Vanhanen Suomenmaa-lehdessä 30.7.1985: Muistan, kun rikollista mainetta saanut herra Roosna pakeni kotimaastaan. Muistaakseni neuvostoliittolaiset lähteet mainitsivat kyseessä olevan huliganismiin ja pikkurikoksiin taipuvaisen henkilön. Pohjolassa hänen pakonsa nähtiin poliittisena mielenosoituksena. Nyt hän ryösti Suomessa ja sanoi tarkoituksenaan olevan auttaa muita “pakolaisia”.

Nyt nämä pakolaiset, jotka pääosin ovat toisen ja kolmannen polven amerikkalaisia, sanoivat tulevansa tukemaan suomalaisia. Olisi ollut parempi, että olisivat jääneet tulematta.
Ah, nyt kaikki on paljon selkeämpää ja palaset loksahtavat paikalleen. Halla-aho onkin omaksunut islaminuskoisia ja somalialaisia turvapaikanhakijoita koskevan retoriikkansa pääministeri Vanhasen neljännesvuosisadan takaisista virolaisia pakolaisia koskevista lausunnoista.


Cheers,

J. J.

jsn
Viestit: 2059
Liittynyt: 08.02.09 18:24

Re: Vanhanen ja stalinismi

Stalinistit ovat jälleen vaatimassa näytösoikeudenkäynteja, jotta rikollista keinottelua harjoittaneet kansanviholliset saadaan tuomittua. Vai ovatko imperialististiset ja fasistiset provokaattorit taantumuksellisine päämäärineen jälleen horjuttamassa vallitsevaa yhteiskuntajärjestelmää.

Tapio Onnela
Viestit: 4903
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Re: Vanhanen ja stalinismi

Tätä Baltic Starin tapausta käsiteltiin myös aiemmin tässä viestiketjussa:
viewtopic.php?f=10&t=1604#p6977
Minulle tuli tuo tapaus mieleen taas ehkä siksikin, että osallistuin tähän puheena olleeseen vuoden 1985 mielenosoitukseen, eli kuuluin tuohon Vanhasen paheksumaan parintuhannen "helsinkiläisten" joukkoon, jotka olivat tukemassa "provokaatiota". Ei siellä kyllä minusta niin paljoa väkeä ollut. Pitääkin kaivella vähän omia arkistoja löytyisikö siitä kuvamateriaalia. (vai löytyisiköhän niitä Supon arkistosta?)

Ciccio
Viestit: 918
Liittynyt: 13.12.06 23:36
Paikkakunta: Ruotsinpyhtää

Re: Vanhanen ja stalinismi

[quote="Tapio Onnela"]
[quote]Matti Vanhanen Suomenmaa-lehdessä 30.7.1985:

Mielenosoittajien teemoista ja asenteista paistoi paitsi välinpitämättömyys sodan jälkeisen Euroopan todellisuudelle niin myös halu muuttaa Neuvostoliitossa vallitsevaa järjestelmää. Kumpikaan teemoista ei sovi suomalaiseen poliittiseen linjaan. Eräs ETYK-prosessin kulmakivistä on sodanjälkeisen tilanteen tunnustaminen. Toinen Suomen linjaan liittyvä erityispiirre on se, että me emme lausu mielipidettämme meihin ystävällisissä väleissä olevien muiden maiden sisäisistä asioista.
=========================================================================
Varsin kattava ja tiivistetty kuvaus s u o m e t t u n e i s u u d e s t a.
Ei sovi yya-linjaan, eikä suomalaiseen todellisuuteen ja Neuvostoliittoa ei sovi arvostella - vihollinen on siellä Lännessä.
------------------------------------------------H:gin 1975 ETYKokouksen päätöslauselmaa ja varsinkaan ´kolmatta koria´ Neuvostoliitto ei käytännössä hyväksynyt ja
Venäjäkin esittää toistuvasti ETY 2. kokousta uusien turvajärjestelyiden pohjaksi.
ETYK 1975
aikaan pres. Urho Kekkonen oli 1973 SDP:n, KEPUn ja SKP-SKDL:n yksimielisellä poikkeuslailla edelleen presidenttinä, eduskunnassa KOK:n, RKP:n ja LKP:n ryhmät olivat rakoilleet ja SKL äänestänyt vastaan.
Tuon osuvan suomettuneisuuskuvauksen voisi katsoa olleen lähes koko poliittista kenttää kattavan ?
Harva ´noin vanhaa asiaa´ haluaa enää muistaa ja olihan se maan tapa.

Veikko Palvo

Trilisser
Viestit: 502
Liittynyt: 24.04.06 17:03

Re: Vanhanen ja stalinismi

[quote="Jussi JalonenAh, nyt kaikki on paljon selkeämpää ja palaset loksahtavat paikalleen. Halla-aho onkin omaksunut islaminuskoisia ja somalialaisia turvapaikanhakijoita koskevan retoriikkansa pääministeri Vanhasen neljännesvuosisadan takaisista virolaisia pakolaisia koskevista lausunnoista.
Cheers,

J. J.[/quote]

No jokos se rovio odottaa Timo Vihavaistakin?

Jussi Jalonen
Viestit: 902
Liittynyt: 29.05.07 11:18
Paikkakunta: Pyynikki

Re: Vanhanen ja stalinismi

Trilisser kirjoitti:No jokos se rovio odottaa Timo Vihavaistakin?
Ai, diggailet Scriptaakin. Niin tietysti.

Mutta kun nyt kerran kysyit, Vihavainen iski vertauksessaan harhaan. Toisin kuin arvon professori vihjaisi, maamme 'islamistit' - keitä he sitten ovatkin - eivät ole oman aikamme taistolaisia. Oman aikamme taistolaisia ovat sen sijaan juuri ne niinsanotut maahanmuuttokriittiset. Aivan kaikella tavoin.

N. B., omasta puolestani maahanmuutossa saa ja pitää olla tiukat kriteerit. Mutta on se kieltämättä merkillistä, että juuri Suomen suhteellisen rauhallisten muslimien kohdalla nostetaan aina esiin ghettoutuminen, palavat autot ja hirmuiset mellakat tulevaisuuden uhkakuvina, "koska kerran Ruotsissakin on tapahtunut niin". Sen sijaan vaikkapa professori Vihavaiselle "kulttuurisin perustein" niin kovasti mieleisten venäläisten kohdalla kukaan ei puhu eikä pukahda moisista mahdollisuuksista, vaikka viimeisimpien mellakoiden taustalla eräässä toisessa naapurimaassamme oli juuri venäläinen väestönosa.

Johtopäätökset voi kukin vetää itse. Korostettakoon muuten, ettei minulla ole mitään venäläisiä(kään) maahanmuuttajia vastaan.


Cheers,

J. J.

Vetehinen
Viestit: 2704
Liittynyt: 18.06.07 23:35

Re: Vanhanen ja stalinismi

Toivottavasti Suomeen muuttaa samanlaista ahkeraa väkeä, kuin yksi hervantalainen Irakista lähtenyt K-kauppias ja Tapparan kannattaja tai kantakebabberiaani pitävät kurdit. Tervetuloa vaan jokainen joka haluaa sopeutua ja olla osa suomalaisia.

Eniten huolettaa se, että maahanmuutto lisää valtion ja kuntien rasismia suomalaisia vastaan.

Käräjäoikeus tuomitsi suuremmat korvaukset vietnamilaiselle naiselle kuin suomalaisille naisille. Peruste suuremmalle korvaukselle oli vietnamilaisuus.

Taiteen keskustoimikunta perusti maahanmuuttajille tarkoitetun taiteilija-apurahan.

Helsinki, Tampere, Turku ja muistaakseni Vantaa aloittivat vain muslimeille tarkoitetut uimavuorot. Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen mukaan se on oikeutettua positiivista syrjintää, jotta muslimit oppivat uimaan. Ilmeisesti suomalaiset ovat rodullinen haitta.

Ulkomaalaisille on alhaisempi verotus kuin suomalaisille.

Rasismin määritelmän mukaan yksilöä kohdellaan etnisen ryhmän mukaisesti. Nuo esimerkit ovat suoraan rasismin määritelmän mukaisia ja jos haluttaisiin poistaa rasismia, ei yksilön etnisellä taustalla pitäisi olla mitään merkitystä. Etnisyys olisi läpinäkyvää ja jokainen yksilö olisi samalla viivalla.

Valtion ja kuntien rasismin nousu huolettaa meikäläistä maahanmuutossa eniten. Muuten toivotan kaikki tervetulleiksi rakentamaan parempaa Suomea.

Jussi Jalonen
Viestit: 902
Liittynyt: 29.05.07 11:18
Paikkakunta: Pyynikki

Re: Vanhanen ja stalinismi

Vihavaisen puheenvuoro kun tuli mainituksi, niin aiheesta näyttää olevan saatavilla mielestäni varsin mainio Michael Hallilan blogikirjoitus.

Poliittiselta maailmankatsomukseltani olen Hallilan kanssa niin totaalisesti eri laitaa kuin vain voi, mutta suureksi kummastuksekseni huomaan taas olevani jokseenkin samaa mieltä hänen kanssaan. Ohessa lainaus:
Michael Hallila kirjoitti:Suomalaisilla, julkisuudessa näkyvillä, historioitsijoilla on paha tapa tulla uransa ehtoopuolella hulluiksi. Esimerkkejä on riittämiin. Matti Klinge hajotti nuorena tutkijana aikaisempien sukupolvien vaalimia nationalistisia myyttejä, mutta taantui vanhempana riehumaan siitä, kuinka väliaikaisen skeittirampin pystyttäminen empire-keskustaan yhden tapahtuman ajaksi on pöyristyttävä rikos ihmiskuntaa vastaan. Heikki Ylikangas päätti merkittävän elämäntyön tehtyään ryhtyä mouhoamaan muun muassa siitä, että Suomi teki talvisodassa rauhan Neuvostoliiton kanssa osana pirullista revanssijuonta.

Olen jo jonkin aikaa odotellut, kuka on seuraavana sekoamisvuorossa, ja nythän se vastaus löytyi. HS: Professori Timo Vihavainen: Suomalainen älymystö vaikenee maahanmuuton ongelmista.
Allekirjoittaneella ei ole lisättävää. Aivan noin jyrkkä en olisi ollut, mutta kun pitää mielessä Klingen ja Ylikankaan esimerkit, on pakko olla huolissaan Vihavaisesta.

Kuka on seuraava? Itse veikkaisin Siltalaa.


Cheers,

J. J.

MM
Viestit: 344
Liittynyt: 23.09.08 09:47

Re: Vanhanen ja stalinismi

"..itse veikkaisin Siltalaa"

Savon Sanomissa Jorma Tuomi-Nikula arvioi Juha Siltalan uutta kirjaa Sisällissodan psykohistoria. Katkelma tuosta arvioista:
"Sisällisota ei ollut pelkästään massojen törmäystä. Jotta voisi hyvillä mielin ampua naapurinsa, piti tämä ensin alentaa mielessään eläimen tasolle. Siltalan kirja vilisee esimerkkejä. "Salavihkaa kiiluvat silmät, vihaa värähtävät suupielet, kyynisyys, vaaniva katse, ilvesmäinen ilkeys ja julkeus", luetteli Juhani Aho tyypillisen punikin piirteet. Tällaisen olennon tappaminen alkaa tuntua jo hyväntekeväisyydeltä. Ja sama toistui tietysti vastapuolella."

Seppo Jyrkinen
Viestit: 416
Liittynyt: 06.12.08 16:10

Re: Vanhanen ja stalinismi

MM kirjoitti:Jotta voisi hyvillä mielin ampua naapurinsa, piti tämä ensin alentaa mielessään eläimen tasolle.
Tätä on elokuvateollisuus hyödyntänyt sydämensä kyllyydestä. Pahat ovat rumia tai ajavat Mersulla ja vanhoissa Bondleffoissa vastapuolen huipputappaja on sinisilmäinen, valkotukkainen Hitlerin arjalainen.

Myös kosto esitetään oikeutettuna, hiemankuin saksalaiskaupunkien pommitus sodan aikana. (Milloinkahan Hampurin hävittäminen liitetään joukkotuhonnan piiriin?)

Pahan tappaminen on oikein. Vaikka menisi vähän ohikin.

laitman
Viestit: 212
Liittynyt: 12.11.07 22:08

Re: Vanhanen ja stalinismi

Kun Tapio nyt on ottanut puheeksi suomettumisen ajan ja nuorten poliiittisten broilereiden edesottamukset (itse sanon näitä ruplabroilereiksi) niin haluan kysyä, tietää kukaan kuka se oli se Keskustapuolueen nuorten puheenjohtaja joka vei näitä mustia listoja Suomen ja keskustan "neuvostovastaisista" voimista Tehtaankadulle. Markku Laukkanen on kertonut tästä tapauksesta kirjassaan "Kekkospuolueen kujanjuoksu". Tämä tapahtui joskus 1977-78, joten kaikki viittaa yhteen henkilöön mutta kysyn onko tämä tapaus totta? Laukkanen kirjoitti vielä kirjassaan että Tiittiselle tapaus oli kiusallinen kun oman puolueen edustaja toimi maanpetoksen rajamailla.

Tuo musliimien uimahallijuttu kuuluisi johonkin toiseen aiheeseen, mutta sen haluan sanoa, että kun Martin Luther King ja kumppanit marssivat mustien kansalaisoikeuksien puolesta niin ennen kaikkea vastustettiin sellaisia ilmiöitä kuten eri uimahallivuorot, eri uimarannat ja eri istumarivit busseissa ja teattereissa mustille ja valkoisille. Silloin nämä ilmiöt edustivat rasismia.

Tämän päivän Suomessa se on rasisti joka vastustaa eri uimahallivuoroja ja muuta sellaista musliimeille. Eli kuten Janne Kivivuori sanoo: "Päivä on tehnyt kierroksensa"

Trilisser
Viestit: 502
Liittynyt: 24.04.06 17:03

Re: Vanhanen ja stalinismi

Jussi Jalonen kirjoitti: Allekirjoittaneella ei ole lisättävää. Aivan noin jyrkkä en olisi ollut, mutta kun pitää mielessä Klingen ja Ylikankaan esimerkit, on pakko olla huolissaan Vihavaisesta.

Kuka on seuraava? Itse veikkaisin Siltalaa.


Cheers,

J. J.
Teoriasi kaatuu jo siihen, että Klinge on skeittiramppiasiassa on täysin oikeassa. Ja Vihavainen vielä enemmän.

Trilisser
Viestit: 502
Liittynyt: 24.04.06 17:03

Re: Vanhanen ja stalinismi

No nyt se selvisi. Näyttää nimittäin siltä, että nerokas "Michael Hallila" on mahdollisesti sama hemmo kuin Mikael Halila joka n. 5-10 vuotta sitten kirjoitteli etenkin Suomen sotilaassa juttuja joita voi kuvata puhdasoppiseksi "Nato on niin ihqu"-propagandaksi. Laakson Jakke on Halilaan verrattuna objektiviisuuden airut.

Jussi Jalonen
Viestit: 902
Liittynyt: 29.05.07 11:18
Paikkakunta: Pyynikki

Re: Vanhanen ja stalinismi

Trilisser kirjoitti:Teoriasi kaatuu jo siihen, että Klinge on skeittiramppiasiassa on täysin oikeassa. Ja Vihavainen vielä enemmän.
Uuh. Argh. Säihkyvää argumentointia. "Olet väärässä siksi, koska he ovat oikeassa!" Klinge on-on-oikeassa vieläpä ihan tuplapredikaatilla.

Mikä viiltävä retorinen suoritus, miltei Demostheneen ja Väyrysen Paavon veroinen. Oi, tunnustan tappioni ja kumarran syvään edessäsi, mahtava Trilisser. Tiedät ehdottomasti mistä puhut. Oma argumenttini on arvoton, koska professori Vihavainen on kategorisesti ei ainoastaan täysin oikeassa, vaan vieläkin enemmän oikeassa.

Oletko mahdollisesti Jouko H*yno valepuvussa? Se selittäisi paljon. Ei, et voi olla. H*yno ei olisi koskaan nimennyt Klingeä tai Vihavaista auktoriteeteiksi, koska ainoa auktoriteetti jonka H*yno tunnusti oli H*yno itse.

Mutta joo. Pistetäänpä Trlssr taas takaisin Z-mappiin. Täällä Varsovassa muuten satoi eilen ensilumi!


Cheers,

J. J.
Viimeksi muokannut Jussi Jalonen, 11.11.09 20:40. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”