Heikki Ylikangas on avannut bloginsa uudelleen

[Tapio Onnela]

Heikki Ylikangas on avannut bloginsa uudestaan. Pääasiallisin syy on hänen mukaansa se, että muut tiedotusvälineet ovat vaienneet hänen teoksestaan Yhden miehen jatkosota. Ylikangas tuntuu olettavan, että tiedotusvälineet ovat tehneet häntä vastaan salaliiton:

Kaikki nämä ongelmat Sanoma-WSOY:n lehdet katsoivat oikeaksi ja kohtuulliseksi vaieten sivuuttaa. Hämmästyksekseni ja pettymyksekseni myös TV ja yleisradio asiasta vaikenivat. Näin siis valtamedia hoitaa tiedonvälitystehtäväänsä tämän päivän Suomessa. Tarpeetonta todeta, mutta sanottakoon nyt kumminkin, että muissa teollistuneissa länsimaissa tällainen menettely ei olisi (Italiaa ehkä lukuun ottamatta) yksinkertaisesti mahdollista. Suomessa näkyy olevan.
Luonnollinen seuraus tämän mittaluokan vaikenemisesta on se, että hyvin suuri osa aiheesta kiinnostuneesta suuresta yleisöstä ei edes tiedä, että olen ylipäätään vastannut saamaani kritiikkiin. Heidän tietoisuuteensa on uponnut vain se ensimmäisen tutkimukseni teilaaminen, jonka Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat julkitoivat palstoillaan ”Teloitetun totuuden” ilmestyessä. Pääministeri Vanhasen kirjoitus todentaa tämän päätelmän täydelleen.
Miksi siis avasin blogini uudelleen? Tein sen siksi, että edes tätä tietä leviäisi tieto vastauksestani, siis kirjastani ”Yhden miehen jatkosota”. Toivon, että sinä, joka luet nämä rivit, annat asiasta tiedon niille ystävillesi ja tutuillesi, joiden otaksut olevan kiinnostuneita puheena olevasta aihepiiristä ja siinä käsitellyistä kysymyksistä.
Suurin häviäjä tapahtuneessa en ole minä. Suurin häviäjä on suomalainen kriittinen historiantutkimus ja ennen muuta suomalainen valtamedia.
http://blogs.helsinki.fi/hylikang/2010/ ... uudelleen/

Tuoreimmassa blogikirjoituksessaan hän hyökkää erityisesti Markku Jokisipilää vastaan:
Markku Jokisipilä – nouseva (?) tähti

[Jussi Jalonen]

Miksi siis avasin blogini uudelleen? Tein sen siksi, että edes tätä tietä leviäisi tieto vastauksestani, siis kirjastani ”Yhden miehen jatkosota”. Toivon, että sinä, joka luet nämä rivit, annat asiasta tiedon niille ystävillesi ja tutuillesi, joiden otaksut olevan kiinnostuneita puheena olevasta aihepiiristä ja siinä käsitellyistä kysymyksistä.

Sana kiertämään? Selvä, olen osani tehnyt. Nyt ei varmaan tarvitsekaan muuta kuin ottaa kellolla aikaa erään tavanomaisen epäillyn ilmaantumiseen tähän viestiketjuun.

Muuten olen tietysti sitä mieltä, että emeritusprofessori Ylikangas on aivan liian vaatimaton, suorastaan ujo. Suotta hän kainostelee tuolla tavalla. Kyllä hän on ehdottomasti oikeutettu saamaan paljon enemmän julkisuutta kuin mitä hän vaatii.

Itse asiassa minusta olisi hyvä, jos joku maamme yliopisto organisoisi erityisen Ylikangas-konferenssin, jossa voitaisiin keskustella Ylikankaan tuotannosta ja sen merkityksestä mielellään kuudessa eri paneelissa. Konferenssi totta kai pitäisi myös televisioida ja lähettää vaikkapa YLE Teemalla parhaaseen katseluaikaan. Saisivat kerrankin ihmiset vastinetta mediamaksulleen.


Cheers,

J. J.

[Tapio Onnela]

Nyt ei varmaan tarvitsekaan muuta kuin ottaa kellolla aikaa erään tavanomaisen epäillyn ilmaantumiseen tähän viestiketjuun.

Mitäs siitä sitten? Onhan tämä historiajulkisuudessa aivan tavaton tapahtuma. Ylikangas kertoo syitä miksi hän avasi bloginsa uudelleen, mutta minua kiinnostaisi tietää miksi hän aluperin sulki bloginsa?

[Jussi Jalonen]

Mitäs siitä sitten? Onhan tämä historiajulkisuudessa aivan tavaton tapahtuma. Ylikangas kertoo syitä miksi hän avasi bloginsa uudelleen, mutta minua kiinnostaisi tietää miksi hän aluperin sulki bloginsa?

Minua kiinnostavat vielä enemmän Ylikankaan blogiarkistossa olevat mystiset aukot syksyn 2008 tienoilla. Satun muistamaan, että siellä oli paljon enemmän materiaalia, jota tulin itsekin ohimennen tuolloin kommentoineeksi. Tapio Nurmista koskeva häväistyskirjoitus varsinkin on rekisteröitynyt muistiini, mutta nyt se ei näy olevan siellä. Muita vanhoja kirjoituksia kyllä on säilynyt Heikin arkistoissa, joten kyse ei voi olla pelkästä blogin nollaamisen aiheuttamasta tekstihävikistä.

Aivan kuin - niin, mitenkäs se ilmaisu taas menikään? - arkistoja olisi peukaloitu, ja kirjoituksia olisi järjestelmällisesti hävitetty. Rakastan ironiaa.

(Pitänee hieman siistiä muutamia kommenttilaatikkoon saapuneita lausahduksia tuolta oman blogini puolelta, ei Ylikangaskaan ole sentään ihan millaista palautetta tahansa ansainnut.)


Cheers,

J. J.

[Emma-Liisa]

Puuttumatta nyt Ylikankaan varsinaisiin väitteisiin, niin minusta se, että toisten henkilöiden mielipiteitä pidetään epäilyttävinä vain siksi, että ne eroavat omista, on peräti merkillistä yli 70-vuotiaalta henkilöltä. Luulisi ihmisen jo paljon aikaisemmin tajunneen, että ihmiset näkevät arkipäivän asiatkin eri tavoin, saati sitten historian, ilman että takana on mitään kieroja motiiveja.

Miksi ihmeessä ylikangas uskoo, että hän ja vain hän pyrkii totuuteen? Miksei hänelläkin voisi olla kieroja motiiveja?

Toki näitä kieroja motiiveja ihmisillä usein on, mutta niiden tekeminen pääasiaksi ei mitenkään auta keskustelua.

[Tapio Onnela]

Minua kiinnostavat vielä enemmän Ylikankaan blogiarkistossa olevat mystiset aukot syksyn 2008 tienoilla. Satun muistamaan, että siellä oli paljon enemmän materiaalia, jota tulin itsekin ohimennen tuolloin kommentoineeksi. Tapio Nurmista koskeva häväistyskirjoitus varsinkin on rekisteröitynyt muistiini, mutta nyt se ei näy olevan siellä. Muita vanhoja kirjoituksia kyllä on säilynyt Heikin arkistoissa, joten kyse ei voi olla pelkästä blogin nollaamisen aiheuttamasta tekstihävikistä.

Kiinnostava teoria, joka jäi vaivaamaan sen verran, että etsiskelin Internet Archiven Wayback Machinesta Ylikankaan blogien varhaisempia versioita. Jostain kummallisesta syystä ne olivat kadonneet sieltä kokonaan. Ainakaan tällä osoitteella sieltä ei löytynyt mitään: http://blogs.helsinki.fi/hylikang/
Sen sijaan arkistosta kyllä löytyi satoja muita
http://blogs.helsinki.fi/ alkuisia blogeja. Tunnettuahan on, että pyynnöstä voi saada aineistonsa poistettua Internet Arhivesta.

Kansalliskirjaston haravointituloksia sen sijaa kyseiselle osoitteelle löytyy seuraavasti:

Näissä on vain se ongelma, että niitä pitää mennä erikseen katsomaan Kansalliskirjaston päätteelle Helsinkiin, toistaiseksi tämä siis ei ole valitettavasti mahdollista edes maakuntien yliopistojen kirjastoissa!

[Jussi Jalonen]

Kiinnostava teoria, joka jäi vaivaamaan sen verran, että etsiskelin Internet Archiven Wayback Machinesta Ylikankaan blogien varhaisempia versioita. Jostain kummallisesta syystä ne olivat kadonneet sieltä kokonaan.

Niinpä, eli kyseessä siis ei ole ilmeisesti ainoastaan teoria. Esimerkiksi Tapio Nurmisen omassa blogissaan mainitsema Ylikankaan kirjoitus 15.2.2009 on kadonnut jonnekin eetteriin. Nurmisen bloggauksessa oleva linkki ei enää johda yhtään mihinkään, vaikkakin sen otsikko "Tutkimuksen pohjanoteeraus – Tapio Nurmisen osio Teloitetussa totuudessa" on toki yhä luettavissa alapalkista.

Muuan valpas tarkkailija oli toki taltioinut tuon kirjoituksen, ja postitti sen pyynnöstä uudestaan. Emeritusprofessorin 15. helmikuuta 2009 lausuma arvio on jälleen kerran kokonaisuudessaan luettavissa omassa blogissani, kommentissa numero viisitoista. Alla lyhyt sitaatti:

Näin siis tutkii historiaa vuonna 1972 syntynyt Tapio Nurminen, joka on valmistunut filosofian maisteriksi Helsingin yliopiston historian laitokselta 2001 ja jonka julkaisuluettelo käsittää ennen tässä tarkasteltua artikkelia Joutsan veteraanimatrikkelin (2006), ei muuta. Nurminen työskentelee IT-alalla yrittäjänä. Nämä taustatiedot huomioon ottaen artikkelin esiintuoma tutkimustulos ei ole erityisen yllättävä. Eniten ihmetyttää se, että tämänlaatuinen artikkeli on ylipäätään hyväksytty vastakirjaan, jossa esipuheen mukaan on tarkoituksena jatkaa kirjani ”Romahtaako rintama?” synnyttämää tieteellistä keskustelua. Siis tieteellistä keskustelua! Siihen nähden kyse on ilmeisestä katastrofista.

Julkaisen tämän kirjoituksen jossakin alan ammattilehdessä, jotta tutkija Nurminen saisi tilaisuuden siihen julkisuudessa vastata. Se toivomus, että hän vastaisi vain siihen, mitä olen todella esittänyt, lienee turha. Myöhemmin vien kirjoitukseni täydennettynä tulevaan kirjaani. Sitä ennen käsittelen Jukka Lindstedtin osioita Teloitetussa totuudessa. Teen sen otsikolla ”Ei historiantutkimus ole mikään raastuvanoikeus”. Myös sen kanssa menettelen samoin kuin Nurmisen kirjoituksen kanssa.

Tarpeetonta sanoa, että tuo Lindstedtiä koskeva kirjoitus on myös kadonnut jäljettömiin Ylikankaan blogiarkistosta. Tosin ei sillä niin suurta väliä taida olla, koska käsittääkseni Ylikangas tosiaan on sisällyttänyt nuo lausuntonsa sellaisenaan viimeisimpään kirjaansa - joka siis, korostettakoon, sai anteeksiantamattoman vähän huomiota julkisuudessa. Eiväthän sitä herran tähden kommentoineet kuin itse pääministeri, muuan SDP:n merkittävin kansanedustaja ja arvostettu intellektuelli sekä liuta maakuntalehtiä.

Tunnettuahan on, että pyynnöstä voi saada aineistonsa poistettua Internet Arhivesta.

Bingo. Induktiivisesti päätellen, pyyntö on siis esitetty.


Cheers,

J. J.

[Derkku]

Itse asiassa minusta olisi hyvä, jos joku maamme yliopisto organisoisi erityisen Ylikangas-konferenssin, jossa voitaisiin keskustella Ylikankaan tuotannosta ja sen merkityksestä mielellään kuudessa eri paneelissa. Konferenssi totta kai pitäisi myös televisioida ja lähettää vaikkapa YLE Teemalla parhaaseen katseluaikaan. Saisivat kerrankin ihmiset vastinetta mediamaksulleen.

Nähdäkseni maamme yliopistolaitos ei kykene tarjoamaan riittävän arvokasta areenaa keskustelulle. Presidenttifoorumin paikka olisi kyseessä, ehdottomasti. Kenties Kansallisooppera voisi myös esittää "Yhden miehen jatkosota" -oopperan?

Vakavammin ottaen, koko kirjasota on nähdäkseni omalta osaltaan jatkoa tietylle julkisuudessa tapahtuvan historiakeskustelun sotahulluudelle. Suomen historiaa tarkastellaan edelleen suorastaan absurdin paljon vuosien 1596-1597, 1808-1809, 1918 ja 1939-1944 tirkistysaukkojen kautta keskittyen toki viimeksi mainittuun tirkistysaukkoon. Sotahistorian harrastajana ymmärrän kiinnostuksen täysin, siinä missä dekkarin kiehtovana subjektina on murha, on sotahistorian aiheena joukkomurha tälle foorumille kirjoittanutta Seppo Jyrkistä mukaillen. Menneistä konflikteista löytyy draamaa ja ne ovat jo riittävän etäällä ollakseen turvallisia tutkimuskohteita. HS:n kolumnin kirjoittajille konfliktit kelpaavat näppärästi päälle liimattavaksi syyksi, olipa kyse sitten talven lumentulosta tai Sellon ammuskelijasta.

Lähihistorian kipupisteet, kuten lama tai vaikkapa Suomen kaupungistumiseen liittyvä kaavoituksen historia, jätetään harvalukuisille tutkiville toimittajille. Jonkun verran syytä lienee myös historiantutkijoissa. Esimerkiksi sodan jälkeisen ajan, jota on kuitenkin kestänyt jo 65 vuotta, yhteiskuntahistorian vetävästi kirjoitetut yleisesitykset puuttuvat. Joku Meinanderin 1944 kirjan tapainen kirja Suomen historian todellisuudessa vaietuista vuosista, vaikkapa vuodesta 1955 tai 1977, voisi olla paikallaan.

[Tapio Onnela]

Tarpeetonta sanoa, että tuo Lindstedtiä koskeva kirjoitus on myös kadonnut jäljettömiin Ylikankaan blogiarkistosta.

Eikös tämä nyt sitten ole sitä "menneisyyden hallintaa" par excellance
.

[Tapio Onnela]

Vakavammin ottaen, koko kirjasota on nähdäkseni omalta osaltaan jatkoa tietylle julkisuudessa tapahtuvan historiakeskustelun sotahulluudelle. Suomen historiaa tarkastellaan edelleen suorastaan absurdin paljon vuosien 1596-1597, 1808-1809, 1918 ja 1939-1944 tirkistysaukkojen kautta keskittyen toki viimeksi mainittuun tirkistysaukkoon.
... ... ...
Lähihistorian kipupisteet, kuten lama tai vaikkapa Suomen kaupungistumiseen liittyvä kaavoituksen historia, jätetään harvalukuisille tutkiville toimittajille. Jonkun verran syytä lienee myös historiantutkijoissa. Esimerkiksi sodan jälkeisen ajan, jota on kuitenkin kestänyt jo 65 vuotta, yhteiskuntahistorian vetävästi kirjoitetut yleisesitykset puuttuvat. Joku Meinanderin 1944 kirjan tapainen kirja Suomen historian todellisuudessa vaietuista vuosista, vaikkapa vuodesta 1955 tai 1977, voisi olla paikallaan.

Totta, tätä painotusta on taidettu täällä ihmetellä ennenkin, ilmeisesti sama kiinnostus sotiin näkyy muuallakin maailmassa ainakin historiasta julkaistavien kirjojen määrän kanssa (arvioni ns. stetson menetelmällä) Mikä kultakaivos nykyisille ruotsalaisille kirjakustantamoille olisikaan ollut jos Ruotsi olisi osallistunut viime sotiin, nyt ne joutuvat tyytymään suurvalta-aikaa ja sen murtumista käsitteleviin teoksiin.

Onkohan esimerkiksi suomalaisten massammutosta Ruotsiin 1960-70 -luvuilla kovinkaan paljoa tutkimusta?

[Jyrki Ilva]

Onkohan esimerkiksi suomalaisten massammutosta Ruotsiin 1960-70 -luvuilla kovinkaan paljoa tutkimusta?

Jep, siihen nähden miten valtavat määrät esim. juuri talvi- ja jatkosodasta
edelleen kirjoitetaan ja miten paljon huomiota tämä aihepiiri saa, on
hämmentävää miten vähän sotienjälkeisestä muuttoliikkeestä - Ruotsiin
tai muualle - on lopulta kirjoitettu.

Olen myös joskus pohtinut sitä, että aihepiiristä voisi saada hyvinkin kiinnostavan
teoksen esim. samalla reseptillä jota Nicholas Lemann käytti klassikkoteoksessaan
"The Promised Land: The Great Black Migration and How It Changed America"
(idean saa varastaa!).

[Jussi Jalonen]

Onkohan esimerkiksi suomalaisten massamuutosta Ruotsiin 1960-70-luvuilla kovinkaan paljoa tutkimusta?

Pohjanlahden ylittäneiden suomalaisten vaiheet taitavat jäädä toiseksi Amerikan-siirtolaisuudelle, josta on tehty enemmän tutkimusta. Ylikangaskin on osaltaan kyseistä asiaa käsitellyt, mielestäni hyvin taitavasti; asiastahan oli puhetta siinä uuden vuoden kunniaksi avaamassani Barbados-viestiketjussa.

Itse ilahtuisin ikihyviksi, jos joku kirjoittaisi yhden ison tiiliskivitutkimuksen vaikka Kostamus-projektista, jossa voisi tarkastella läpileikkauksenomaisesti paitsi projektia itseään pienoisyhteiskuntana, myös sen hyvin mutkikkaita poliittisia ulottuvuuksia, sen heijastumista kulttuuriin ja lopulta sen vaikutuksia maakunnan ja kansakunnan tasolla.

Mikäli itse olisin suvereeni historiantutkija, alkaisin nyt heti kerätä materiaalia Olkiluoto kolmosen monikansallista työmaata käsittelevään maatajärisyttävään teokseen. Puolalaisia siirtotyöläisiä, ranskalaista valuuttaa, mutkikasta suomalaista energiapolitiikkaa ja oman rakkaan Satakuntani maisemat. Mutta kun en ole suvereeni historiantutkija, voin vain kirjoitella viikkolehtiartikkeleita.

(Ohessa musiikkia siirtotyöläisistä. Muistelen parhaillaan, kuinka itse olin Loviisan revisioissa duunissa haalausmiehenä opiskeluaikoinani. Itärajan suhteellisen läheisyyden huomioon ottaen kyseisessa savottamiljöössä oli, hm, erikoiset puolensa.)


Cheers,

J. J.

[Derkku]

Totta, tätä painotusta on taidettu täällä ihmetellä ennenkin, ilmeisesti sama kiinnostus sotiin näkyy muuallakin maailmassa ainakin historiasta julkaistavien kirjojen määrän kanssa.

Kyseessä lienee todellakin ikuisuusaihe. Tirkistysaukkopainotus on kuitenkin ongelmallinen jopa sotahistorian kannalta.Tunnetulla tavalla aikoinaan Suomen historia pyrittiin tarkoituksellisesti näkemään kehityskulkuna kohti itsenäisyyttä, useita teoksia lukiessa tulee mieleen että toisaalta Suomen historia pyritään näkemään ainoastaan kehityskulkuna kohti vuotta 1918 tai 1939, tai tässä ketjussa mainitussa tapauksessa kohti vuotta 1944. Tavallaan ajatellaan Suomen sotien edustavan normaalikehitystä jota kohti tapahtumat kulkivat kiinteillä raiteillaan sen sijaan että pohdittaisiin mitä kaikkia kehityskulkuja vuodet 1918 ja 1939-1944 toisaalta katkaisivat ja toisaalta eivät onnistuneet katkaisemaan.

Hauskimmillaan tämä näkyy usein tänne linkittämissäni lehtikolumneissa joissa vuosi 1944 edustaa ilmeisesti tietynlaista historian loppua jonka jälkeisillä tapahtumilla ei ole merkitystä. Liekö kyse osin koulujen historianopetuksessa jossa toisen maailmansodan jälkeinen aika edelleen jää lapsipuolen asemaan?

[Jyrki Ilva]

Itse ilahtuisin ikihyviksi, jos joku kirjoittaisi yhden ison
tiiliskivitutkimuksen vaikka Kostamus-projektista, jossa voisi tarkastella
läpileikkauksenomaisesti paitsi projektia itseään pienoisyhteiskuntana, myös sen
hyvin mutkikkaita poliittisia ulottuvuuksia, sen heijastumista kulttuuriin ja lopulta
sen vaikutuksia maakunnan ja kansakunnan tasolla.

Tuo olisi hieno aihe. Siitä vaan tekemään/rahoitusta hakemaan!

Tästä keskustelusta palasi muuten mieleeni seuraava Pekka Henttosen
viikon takainen blogimerkintä:

Tutkijan onnenpeli (Asiakirjahallinnan reunamerkintöjä, 5.2.2010)
http://reunamerkintoja.wordpress.com/20 ... onnenpeli/

Henttonen viittaa OPM:n selvitysmiehen raporttiin, jossa todetaan, etteivät
"ministeriöiden nuorimmat asiakirjat vuosilta 1961-1990 [..] ole herättäneet minkäänlaista kiinnostusta tutkijoiden parissa".

Materiaalistahan ei siis näiden sodanjälkeistä aikaa käsittelevien
aiheiden osalta todellakaan olisi pulaa (päinvastoin), mutta jostain
syystä tämä tuoreempi historia ei tunnu viime vuosina olleena
kovin trendikästä ainakaan historioitsijoiden keskuudessa.

[Albert Ravila]

Itse asiassa minusta olisi hyvä, jos joku maamme yliopisto organisoisi erityisen Ylikangas-konferenssin, jossa voitaisiin keskustella Ylikankaan tuotannosta ja sen merkityksestä mielellään kuudessa eri paneelissa. Konferenssi totta kai pitäisi myös televisioida ja lähettää vaikkapa YLE Teemalla parhaaseen katseluaikaan. Saisivat kerrankin ihmiset vastinetta mediamaksulleen.

Kuulkaa, kuulkaa! Tällainen konferenssi olisi ehdottoman tarpeellinen. Se pitäisi vielä mielellään järjestää Lappeenrannassa, tuossa synkeiden salaisuuksien kaupungissa. Televisioinnin lisäksi olisi yleisöllä myös vapaa pääsy paikan päälle, ja vaaliohjelmista tuttuun tapaan yleisö voisi kannustaa suosikkiaan ja tehdä kysymyksiä vastapuolelle. Lopuksi olisi sitten äänestys väittelyn voittajasta. Hävinnyt osapuoli joutuisi sitten viettämään pelottavan yön erityisessä lisäelimessä salaperäisen juuttisäkkimiehen kanssa.

Ikävä kyllä on vain niin, että Ylikangas ei koskaan tule suostumaan minkäänlaiseen julkiseen väittelyyn. Uskon hänen ymmärtävän ne riskit, jotka tällaiseen tapahtumaan liittyvät. Keskustelussa Ylikangas ei nimittäin voisi väistää vastapuolen argumentteja. Hänen olisi pakko ottaa kantaa esitettyihin kysymyksiin, mikä puolestaan paljastaisi hänen asiantuntemattomuutensa esimerkiksi rikosoikeuden suhteen. Yleisöllä olisi myös mahdollisuus samanaikaisesti verrata sekä Ylikankaan että hänen vastapuolensa perusteluja, mikä sekin olisi Ylikankaan kannalta tuhoisaa.

Vakavammin ottaen, koko kirjasota on nähdäkseni omalta osaltaan jatkoa tietylle julkisuudessa tapahtuvan historiakeskustelun sotahulluudelle. Suomen historiaa tarkastellaan edelleen suorastaan absurdin paljon vuosien 1596-1597, 1808-1809, 1918 ja 1939-1944 tirkistysaukkojen kautta keskittyen toki viimeksi mainittuun tirkistysaukkoon.

Tässä on vissiä perää. Aina välillä tuntuu tosiaan siltä, että sodat todella hallitsevat suomalaista historiantutkimusta- ja harrastusta. Toisaalta perinteisenkin sotahistorian saralta löytyy vielä tutkimattomia teemoja. Melkoisen kummallista on mielestäni esimerkiksi se, että Mannerheimistä sodanjohtajana ei vieläkään ole tehty tieteelliset kriteerit täyttävää tutkimusta. Marsalkan ruokia, ryyppyä ja hevosia on käsitelty ties kuinka monessa kirjassa, mutta marski nimenomaan sodanjohtajana on käytännössä täysin tutkimaton juttu.

Ehkä tässä olisi aihe, johon Ylikankaan kannattaisi tarttua? Jos ongelmana on kirjojen saama liian pieni julkisuus, niin Mannerheimista kirjoittamalla TV-aikaa ja palstatilaa luulisi heltiävan. Ongelmaksi saattaisi tietysti muodostua se, että suurin osa Suomen kansaa vieläkin rakastaa ja palvoo Mannerheimia. Jotta uutiskynnys ylittyisi oikein komeasti, pitäisi marskista lausua jotain negatiivista. Tämä puolestaan ei miellyttäisi ns. lukevaa yleisöä, jonka suopea suhtautuminen lienee Ylikankaalle tärkeää.