Lars Westerlund: Sotavankien ja siviili-internoitujen sodanaikainen kuolleisuus Suomessa

[Seppo Jyrkinen]

Tästä kirjasta riittääkin sitten keskustelemista vaikka koko kuukaudeksi: löysin opuksesta kymmenittäin seikkoja, joihin laitoin kysymysmerkin. Suomettuneisuus oli pienen kansan eloonjäämismekanismi isomman varjossa, mutta ei sitä enää tällä vuosituhannella saisi näkyä.

Kirjan henki on, että suomalaiset olivat pahoja ihmisiä ja että Mannerheim se se vasta paha olikin. Johtopäätöksiä tehdään varsin usein kaavalla: "Koska syytä ei ole löydetty, niin se osoittaa, että suomalaiset vahingoittivat vankeja tahallaan."

Kirjassa esiin tuleva syyllistävä asenne vie pohjan uskottavuudelta silloinkin kun olisi todella aihetta moittia suomalaisten menettelyä. Lapsi menee pesuveden mukana. Tässä suhteessa esimerkiksi Kujalan kirja vankisurmista on kertaluokkaa parempi vaikkei se datatietoa niin kaksisesti sisältänytkään.

- Talvisodan mitätön kuolinprosentti (2,4%) kyllä mainitaan, mutta sitä ei kaksisesti analysoida. Aiheelliseksi sen sijaan nähdään kertoa usean esimerkin voimin, että tuntemattomat miehet tappoivat vankeja ennen kuin heitä ehdittiin edes leireihin toimittaa.
- Upseerivankien mitättömästä kuolinprosentista (4%) en nähnyt yhtään mainintaa. Ja upseereiden valtaosa on ollut juuri venäläisiä.
- Kuolinsyitä käsittelevässä taulukossa on analysoitu 23.000 kuollutta vaikka todellisuudessa heitä oli 19.000.
- Ainoa taho, johon havaitsin kirjan suhtautuvan ymmärryksellä, oli Stalinin Neuvostoliitto.

Hyvää kirjassa on käsittelyn laajuus ja ryhmittely sekä itseäni kiinnostava datatieto, joka antaa mahdollisuuden omien näkemysten muodostamiseen. Ja toki kirjassa myönnetään, että sotavankien ja itäkarjalaisten siviilien ruoka-annokset olivat suuremmat kuin suomalaisilla siviileillä.

Kiinnostaviin havaintoihin johtavat yksittäiset tiedot joutuu noukkimaan kirjasta ihan itse - ja joskus yhdistämään muissa kirjoissa kerrottuun tietoon:
- Miehikkälän siviilileirin kuolleisuus % oli täsmälleen sama kuin suomalaissiviilienkin elikkä heidän tilanteensa oli parempi kuin oman aikansa Neuvostoliitossa
- huhtikuussa 1942 B-kortilla ostetun ruuan energiamäärä oli 1.050 kilokaloria; Auschwitzin tuhoamisleirin päiväannos oli 1.600...1.700 kilokaloria eli 50...60% suurempi
- avustustoiminnassaan Ruotsi boikotoi Suomea

Se, että suomalaiset epäonnistuivat sotavankien hoidossa todella pahoin, ei ole hyväksyttävä peruste sokeaan syyllistämiseen. Se kun ei auta selvittämään, että mistä oikein oli kyse. Tämäkään kirja ei anna siihen vastauksia. Syytös kun ei ole vastaus.

[Emma-Liisa]

Olen jo aiemmin kirjoittanut teoksesta, joten kertaan tässä vain lyhyesti:
- hyvä kirja, joka osoittaa että sotavankien kuoleman syistä tähän asti esitetyt tulkinnat eivät pidä paikkaansa. Syynä eivät olleet niinkään ruuan puute kuin taudit, jotka levisivät nimenomaan isoissa leireissä
- Suomen ja Ruotsin Punaisen Ristin epäonnistuminen on hyvin esitetty
- huonona puolena on, että asioita katsellaan vain jälkikäteen tilastollisesti, eikä pohdita toimijoiden kannalta

Ainoa taho, johon havaitsin kirjan suhtautuvan ymmärryksellä, oli Stalinin Neuvostoliitto.

Täysin aiheeton syytös. Toki kirjassa jätetään mainitsematta tiettyjä asioita (esim. että Puna-armeija vei Itä-Karjalasta pois ruokavarastot) eikä pohdita, miten NL:n kielteinen asenne esim. sotavankitietojen vaihtoon vaikutti, mutta tämä johtunee siitä, ettei niitä käytettäisi puolusteluna. Suomihan kuitenkin oli vastuussa vangeista.

Se, että suomalaiset epäonnistuivat sotavankien hoidossa todella pahoin, ei ole hyväksyttävä peruste sokeaan syyllistämiseen. Se kun ei auta selvittämään, että mistä oikein oli kyse. Tämäkään kirja ei anna siihen vastauksia. Syytös kun ei ole vastaus

Kirja nimenomaan antaa vastauksia. Sekä ihan konkreettisesti (suurissa leireissä kuolleisuus oli suurin, venäläisten miehistövankien kuolleisuus oli suurin) että korkeammalla tasolla (joukkokuolemia ei suunniteltu, mutta ne olisi voitu estää, jos olisi haluttu, mutta toimenpiteisiin ei ryhdytty).

Se, mitä nimität syyllistämiseksi, on normaalia tutkimusta vastuusta.

[Vetehinen]

Se, mitä nimität syyllistämiseksi, on normaalia tutkimusta vastuusta.

Jos vastuullisia olis löydetty, olisi heidät oletettavasti myös kerrottu. Ilmeisesti ei löytynyt.

[Jussi Jalonen]

Jos vastuullisia olis löydetty, olisi heidät oletettavasti myös kerrottu. Ilmeisesti ei löytynyt.

Vastuu voi olla myös kollektiivista, etenkin järjestelmärakenteiden sisällä.


Cheers,

J. J.

[Seppo Jyrkinen]

Ennen "vastuu" ja "syyllisyys" termien käyttöä, kannattaa lukea kirja kriittisellä otteella.

Sivu 417: Miehikkälän siviilileirillä kuoli vastaavasti vähintään 66,3% tauteihin.... Syynä tautikuolleisuuteen Itä-Karjalan ja Miehikkälän siviilileireillä olivat kehnot ja tautien leviämistä edistävät olot. Lisäksi leiriläisten terveydenhoidon taso ei ollut tyydyttävä: leireistä vastuussa olevat tahot eivät järjestäneet riittävästi voimavaroja terveydenhoitoon ja pätevää hoitohenkilökuntaa.

Sivu 168: Tiedoista ilmenee, että kuolleisuus oli suurimmillaan vuonna 1942, jolloin runsas neljä viidesosaa leiriläisistä kuoli. [Perätön "lipsahdus" / SJ] Varsinaisena joukkokuolleisuusjaksona erottuu tammi- ja elokuun välinen aika vuonna 1942, jolloin kuoli 103 leiriläistä eli 74,6% kaikista menehtyneistä. Muina vuosina, eli vuonna 1941 ja 1943-44, kuolleisuus oli verrattain vähäistä. Kuolleisuuden ajallinen jakauma painottui kesäkauteen vuonna 1942 ja muistuttaa täten Itä-Karjalan keskitys- ja siirtoleirien kesäpainotteista kuolleisuutta. Miehikkälän leirillä suurin joukkokuolleisuuskausi esiintyi kesä- heinä- ja elokuussa 1942, jolloin 43,5% kaikista kuolleista menehtyi. Keskeisin joukkokuolleisuuskausi ei täten kuitenkaan ollut yhtä voimakas kuin Itä-Karjalan siviilileireillä.

Mielikuvamarkkinointia

"Ihmiset pitävät omia mielikuviaan oikeina riippumatta siitä, ovatko ne oikeita vaiko vääriä" Lausuttu jossain markkinoinnin oppikirjassa.

Sivulla 169 käsitellään Miehikkälän leirin kuolintapoja ja sana "ylikuolleisuus" toistuu eri yhteyksissä viisi kertaa. Ylläolevassa sivun 168 lainauksessa 85 sanan joukossa "kuolleisuus" toistuu 10 kertaa. (jos joku ihmettelee, että miksi kiinnitän asiaan huomiota, niin kannattaa googlata sanalla "mielikuvamarkkinointi")

Nopeasti lukien tulee vaikutelma, jonka mukaan Miehikkälän leiri oli todella epäinhimillinen paikka jossa ihmiset riutuivat kuolemaa odottaen. Eivätkä suomalaiset heistä piitanneet.

Tarkka lukija löytää tyystin erilaisen Miehikkälän, mutta asiat pitää oivaltaa itse.

Miehikkälässä oli normaali kuolleisuus

Kirjan Miehikkälää käsittelevässä osassa ei kiinnitetä huomiota siihen, että kuolleisuus leirillä oli todella pientä. Menehtyneitä oli 138 ja leiriläisiä n 3.500 eli kuolleisuus oli 4%, kun se siviilileireillä oli keskimäärin 18%. Miehikkälän kuolleisuudesta löytyy suorastaan huomiota herättävän vaatimaton maininta vasta 250 sivua myöhemmin, sivulla 416.

Hyytiän kirjassa s 63 kerrotaan, että Suomessa 1942 kuolleisuus 1.000 asukasta kohti oli 13,1 (ilman sotatappioita). Leirillä olo kesti 3 vuotta.

Paljonko suomalaisia kuoli satunnaisesti valitusta 3.500 hengen ryhmästä 3 vuoden aikana? Se saadaan kaavalla 3 x 3.500 x 13,1 / 1.000 = 138 henkeä. Täsmälleen yhtä monta ihmistä menehtyi Miehikkälässä eli siellä oli aivan normaali siviili-Suomen kuolleisuus.

Tätä seikkaa kirjassa ei kerrota.

Vai oliko se normaalia pienempää?

Leirin väestössä vanhusten osuus oli suuri, mutta siitä huolimatta leirin kuolleisuus oli sama kuin Suomessa. Tämä tarkoittaa, että muiden ikäryhmien kuolleisuus on ollut keskimääräistä pienempää. Elikkä ikäpainotettuna leiriläisten kuolleisuus olisi ollut pienempää kuin Suomessa keskimäärin.

Onko kenelläkään tietoa siitä, mikä oli normaali kuolleisuus Neuvostoliitossa 1930-luvun lopulla?

Outo %-luku oudossa paikassa

Sivu 416: Itä-Karjalan siviilileireillä kuoli 4.279 internoitua, noin 17,8% kaikista internoiduista. Vastaavat luvut Miehikkälän siviilileirin osalta olivat 138 ja 7,0%.

Kirjassa ei kerrota, kuinka sivulla 416 mainittu 7% lukema on saatu. Sen voi muodostaa kirjan tietojen perusteella ainakin seuraavasti:
- Kuolleitten määrä: aikuiset + lapset = 138
- Leiriläisten määrä: aikuiset = 1.973
- 138 x 100 / 1.973 = 7,0%
Tämä on kuitenkin virheellinen laskutapa koskapa lapset puuttuvat leiriläisten määrästä.

Kun lapset otetaan mukaan molemmissa, saadaan menehtyneitten osuudeksi noin 4%.
- Kuolleitten määrä: aikuiset + lapset = 138
- Leiriläisten määrä: aikuiset + lapset = 3.500
- 138 x 100 / 3.500 = 3,9%.

Ei ole sopivaa, että kirjan pääväittämien kanssa ristiriidassa oleva tieto kerrotaan vasta 250 sivua myöhemmin ja silloinkin lähes kaksi kertaa todellista suurempana.

Normaalia historiantutkimustako? - Tätä löytyy lisää.

[Jussi Jalonen]

Sivu 168: Tiedoista ilmenee, että kuolleisuus oli suurimmillaan vuonna 1942, jolloin runsas neljä viidesosaa leiriläisistä kuoli. [Perätön "lipsahdus" / SJ]

Siteeraamasi kappaleen kokonaisuuden perusteella luulisi olevan itsestäänselvää, että tuossa on ollut tarkoitus sanoa runsaan neljän viidesosan leirillä tapahtuneista kuolemantapauksista osuneen tuohon mainittuun vuoteen; ei siis väittää, että neljä viidesosaa leirin asukeista olisi menehtynyt mainittuna aikana.

Kyseessä on yksinomaan huonoksi jäänyt toimitus yhden virkkeen osalta. Big deal; historiantutkijakin on ihminen, ja kun lukee kappaleen loppuun, niin itse kullekin on selvää, mistä on kysymys. Dramaattiset vihjaukset voi jättää sikseen.

Ylläolevassa sivun 168 lainauksessa 85 sanan joukossa "kuolleisuus" toistuu 10 kertaa.

Entä sitten? Mainittu sana sisältyy jo kirjan otsikkoon. Itse asiassa se on koko tutkimuksen aihe.

Mikäli tutkimus käsittelisi vaikkapa jatkosodan hyökkäysvaiheen sotilastappioita, niin olisiko vastaavasti muka "mielikuvamarkkinointia", jos tekstissä käytettäisiin toistuvasti sanaa "kaatunut"?

Matematiikkasi ei muuten vakuuta. Oletko yleensäkään lukaissut niiden kuolleiden listat läpi? Kansallisarkiston tietokannasta voi pikaisestikin silmäillen laskea, että kuolleiden joukossa on ollut neljäkymmentä alle kaksikymmentävuotiasta. Näin siis puolestatoistasadasta menehtyneestä.

Rinnastuksesi "normaaliin siviili-Suomen kuolleisuuteen" on täysin groteskia, kun miltei kolmannes leirillä menehtyneistä oli alle parikymppisiä. Kommenttisi "muiden ikäryhmien keskimääräistä pienemmästä kuolleisuudesta" taas aiheuttaa lähinnä silmien pyörittelyä, kun laskee noiden tietokannassa olevien syntymäaikojen perusteella leirin varsinaisen lapsikuolleisuuden. Puolet noista mainitsemistani vainajista ovat olleet alle viisivuotiaita.

Normaalia historiantutkimustako?

Kyllä.

- Tätä löytyy lisää.

Tästä on puhuttu aiemminkin. Mikä tekee tämän asian niin hankalaksi ja aiheuttaa tuon omaperäisen kieltoreaktion?


Cheers,

J. J.

[Emma-Liisa]

Ylläolevassa sivun 168 lainauksessa 85 sanan joukossa "kuolleisuus" toistuu 10 kertaa.

Entä sitten? Mainittu sana sisältyy jo kirjan otsikkoon. Itse asiassa se on koko tutkimuksen aihe.

Juuri näin. Vaikea ymmärtää, miten kuolleisuutta voidaan tutkia ilman sanaa kuolleisuus. Ja sanahan on aivan neutraali. Siinä ei oteta kantaa.

Mikä tekee tämän asian niin hankalaksi ja aiheuttaa tuon omaperäisen kieltoreaktion?

Oletettavasti nämä - saa valita yhden tai useamman:
1. suomalaiset eivät olekaan vain hyviä, vaan tekivät pahaakin
2. suomalaiset toimivat toisin länsimaat
3. suomalaiset toimivat samoin kuin neukut
4. suomalaiset toimivat samoin kuin natsit

[Vetehinen]

Seppo Jyrkisen laskelmat vaikuttavat päteviltä. Jos niistä haluaa etsiä virhettä, niin pitäisi osoittaa toiset lähtöluvut.

"Ihmiset pitävät omia mielikuviaan oikeina riippumatta siitä, ovatko ne oikeita vaiko vääriä" Lausuttu jossain markkinoinnin oppikirjassa.

Kokeissa on todettu, että mielikuvan muodostamisen jälkeen saatu mielikuvan vastainen tieto ei kumoa mielikuvaa, vaan vastakkainen tieto usein vahvistaa väärää mielikuvaa. Tämä on paradoksi.

[Emma-Liisa]

Jyrkisen kirjoitus on hyvä esimerkki mielikuvamarkkinoinnista. Hän näet yrittää kääntää huomion pois pääasiasta. Hän ei lainkaan mainitse, että Miehikkälän leiri oli "mallileiri", jota esiteltiin ulkomaalaisille. Siellä kuolleisuus oli huomattavasti Itä-Karjalan leirejä alempaa.

Pääkysymys on siis: miksei se, mikä onnistui Miehikkälässä, onnistunut muualla?
Westerlundin pääväitehän on, että kuolleisuus ei johtunut nälästä, vaan taudeista, joka taas johtuivat huonosta hygieniasta.

[Vetehinen]

Jyrkisen kirjoitus on hyvä esimerkki mielikuvamarkkinoinnista. Hän näet yrittää kääntää huomion pois pääasiasta. Hän ei lainkaan mainitse, että Miehikkälän leiri oli "mallileiri", jota esiteltiin ulkomaalaisille. Siellä kuolleisuus oli huomattavasti Itä-Karjalan leirejä alempaa.

Pääkysymys on siis: miksei se, mikä onnistui Miehikkälässä, onnistunut muualla?
Westerlundin pääväitehän on, että kuolleisuus ei johtunut nälästä, vaan taudeista, joka taas johtuivat huonosta hygieniasta.

Miten luotettavia "pääväite" ja "pääkysymys" ovat, jos perusteena olevat luvut ovat vääriä?

-

[Jussi Jalonen]

Miten luotettavia "pääväite" ja "pääkysymys" ovat, jos perusteena olevat luvut ovat vääriä?

Toistamiseen: Jyrkisen matemaattinen rinnastus "normaaliin siviili-Suomen kuolleisuuteen" ja "satunnaisesti valitusta 3.500 suomalaisen ryhmästä kolmen vuoden aikana menehtyneisiin" on totaalisen groteski. Missäköhän "satunnaisessa suomalaisryhmässä" joka kolmas päivänsä päättäneistä oli kuukahtanut "normaalissa siviiliympäristössä" alle parikymppisenä ja joka kuudes alle viisivuotiaana?

Kommentti siitä miten "ikäpainotettuna leiriläisten kuolleisuus olisi ollut pienempää kuin Suomessa keskimäärin" kävisi tuossa vertailussa jo morbidista huumorista, ellei hän olisi esitellyt noita argumenttejaan ilmeisen tosissaan.


Cheers,

J. J.

[Emma-Liisa]

Westerlund kirjoittaa siviilivankien kehnojen leirien olojen edistäneen tauteja ja jataka (s. 417): "Lisäksi leiriläisten terveydenhuolloin taso ei ollut tyydyttävä: leireistä vastuussa olevat tahot eivät järjestäneet riittävästi voimavaroja terveydenhuoltoon ja pätevää henkilökuntaa." Seuraavalla sivulla Westerlund toteaa, että Mannerheim SPR:n puheenjohatjana "kohdisti johdonmukaisesti järjestön voimavarat sotilaslääkehuoltoon eikä pienintäkään osaa niistä sotavankien tautisuuden hoitamiseen."

Mahdollisesti noita voimavaroja oli niin vähän, etteivät ne vain riittäneet. Mutta Ruotsista niitä olisi ollut saatavissa, ja kuten Westerlund toteaa, sieltä ne olisivat myös tulleet nopeasti, Westerlundin mukaan jopa 2-3 vuorokaudessa, kun Kansainvälinen Punaisen Ristin kautat avun saaminen kesti kuukausia.

Mutta Mannerheim kieltäytyi kääntymästä Ruotsin puoleen. Edellä on kerrottu, että eräät Ruotsissa oleskelleet suomalaiset jopa torjuivat ruotsalaisten tiedustelut.

[Vetehinen]

Miten luotettavia "pääväite" ja "pääkysymys" ovat, jos perusteena olevat luvut ovat vääriä?

Toistamiseen: Jyrkisen matemaattinen rinnastus "normaaliin siviili-Suomen kuolleisuuteen" ja "satunnaisesti valitusta 3.500 suomalaisen ryhmästä kolmen vuoden aikana menehtyneisiin" on totaalisen groteski.

Ymmärsin rinnastuksen toisella tavalla.

Ymmärsin että Jyrkinen vertasi Miehikkälän leirin 3500 asukkaan kuolleisuutta vuoden 1942 siviilikuolleisuuteen. Siitä luku 3500. Käyttämällä siviilikuolleisuuden arvoa 13,1 hlöä per 1000 asukasta hän päätyi tulokseen, jonka mukaan Miehikkälän leirin kuolleisuus oli sama kuin siviiliväestöllä.

Siviilikuolleisuus oli siis 1,31 % vuodessa. Miehikkälässä kolmessa vuodessa 3,9 % eli sama kuin siviilissä.

Mikä tuossa on virhe?

Toivottavasti Jyrkinen korjaa, jos ymmärsin väärin hänen kirjoituksensa.

Kritiikkiä voisi ehkä esittää siitä, että siviilikuolleisuutta yhden vuoden aikana 1942 verrataan Miehikkälän kolmeen vuoteen.

[Jussi Jalonen]

Mikä tuossa on virhe?

Leikkasitko tarkoituksella vai vahingossa sen huomautukseni vainajien ikäjakaumasta? Osuiko niistä vertailun vuoksi otetuista suomalaissiviilien kuolemista kenties kokonainen kolmannes teini-ikäisten ja lasten osalle?

Kun kerran tässä viestiketjussa on jo heti alkajaisiksi pelattu suomettuneisuus- ja syyllistäminen-kortit, sekä esitetty verhottuja ja verhoamattomiakin vihjauksia Westerlundin motiiveista ja ammattitaidosta, niin totean omasta puolestani suoraan, että esitetyt vasta-argumentit vaikuttavat lähinnä kieroutuneisiin numeroihin pohjautuvalta epätoivoiselta apologialta.

Motiiveista en tiedä, mutta hämmästyttävän vaikea pala tämä aihealue tuntuu olevan joillekin nieltäväksi.


Cheers,

J. J.

[Jussi Jalonen]

Tuplapostitus kirjoitusvirhettä korjatessa; ylläpito voi poistaa tämän viestin.