Tapio Onnela
Viestit: 4903
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Sankarimyytit ja sota propagandassa

Ilona Kemppainen kommentoi blogissaan kiinnostavasti sankarimyyttejä ja propagandaa.
Minulle asia on valjennut niin, että suomalaisen kunnon "ropakannan" alku oli välirauhan aika - talvisodassa kylvettiin ehkä siemenet mutta muuten oli muuta puuhaa. Oi että sitä pappien ja lottien harjoittamaa sankarivainajien ja sodan glorifiointia, mitä on vastaan tullut. Runeberg (sic) oli suuri visionääri ja suomalainen sotilas on aina ollut jalo, kristillinen ja uljas. Verrattuna tiedätte kyllä keihin ainakin. Jatkosodan alettua tämä apparaatti sitten viritettiin riemusodan vaatimalle taajuudelle. Ei ihme, että rintamalla kyllästyttiin aiheeseen perin juurin vuoteen 1942 mennessä.

Se, miten sankarivainajuuden ihanuuden ajatus on ehtinyt itse kunkin tajuntaan on toinen asia. Aikalaiskokemuksessa on hyvinkin voinut näyttää siltä, että vasta jatkosodassa päästiin kunnolla vauhtiin sankarimyyttien pystyttämisessä. Yhdestä asiasta olen kuitenkin melkoisen varma: sotien aikana luodaan melko vähän uutta kulttuurisesti, tai ainakaan aivan uudet asiat harvoin tulevat yleiseen tietoisuuteen. Ihanteissa hyödynnetään aiempaa kuvastoa, ja se, mikä on todella ollut tuloillaan sodan aikana pääsee tosipäin esille vasta sodan päätyttyä.

Sota on kuitenkin näppärä, kompakti ajanjakso puhuttavaksi - tai ainakin oli ns. vanhojen sotien aikaan. Jos joskus kerkiäisin lukea Juha Siltalan uusimman, voisin kirjoitella muunkin kuin esipuheen perusteella. Siinä Siltala kuitenkin sanoo jokseenkin laittamattomasti eli näin: menneistä sodista puhumalla ratkotaan nykyisiä ongelmia, etäännytetään ne turvallisesti kauemmaksi - tai miten sen oikea psykohistorioitsija nyt sanoisikaan. Onko korviketoiminta enää pop niissä piireissä?

Tunteiden tunteminen on tärkeää, mutta jos nykyhetkessä ei ole mahdollista kohdata niitä tunteita, jotka olisivat luontevimpia, voidaan ottaa historia avuksi ja mennä sinne kokemaan ne. Näin ymmärrän Siltalan viestin ja jotain tuollaista olen uumoillut omissa sotajutuissani ja varsinkin niistä käydyissä keskusteluissa.

On ihan oikein uskoa, että monet kielenkäytön kiemurat ovat ropakantaa ja yritystä huijata meitä johonkin, mikä ei ole sitä miltä näyttää. Mutta ei etäännytetä ajatusta kymmenien vuosien taakse, vaan mietitään yksin ja yhdessä sitä, millaista "newspeakia" meille taas tänään puhuttiinkaan.
http://ilonakemppainen.blogspot.com/201 ... antaa.html
Propagandalla on sodassa suuri merkitys ja ehkä nyt voisi sitten kääntäen ajatella, että sodalla on propagandassa merkittävä asema?

Ilona Kemppaisen sankarikuolemaa käsitellyt väitöskirja Isänmaan uhrit – sankarikuolema Suomessa toisen maailmansodan aikana ilmestyi vuonna 2006. Väitöskirjan lisäksi hän on tutkinut mm. naisten sankarikuvia sota-ajan Suomessa sekä kuoleman kokemuksia ja kuolemakäsityksiä.

Emma-Liisa
Viestit: 4991
Liittynyt: 30.01.07 17:25

Re: Sankarimyytit ja sota propagandassa

Kiitos! Blogista löytyi paljon muutakin mielenkiintoista. Esimerkiksi:

"Maskuliinisuus on ollut kansakuntien luomisen käyteainetta ja toisaalta kansakuntaa on käytetty maskuliinisuuden määrittelyssä. Kuka on oikea kansalainen, kuka joutuu tekemään mitäkin, jotta kansakunta olisi olemassa. Sotiminen ja siittäminen ovat tärkeitä hommia, joiden lävitse nähtynä rauhallisemmat ja pitkäkestoisemmat puuhat ovat aika mitättömiä. Tämä on tätä perusfeminismihuttua, ei kai sitä enää tarvitse kellekään selittää. Vaikka näköjään koko ajan täytyy.

Väitän, enkä ainoastaan väitä vaan tiedän olevani oikeassa, että sotien ihmeet ja vähemmän ihmeelliset asiat ovat täysin riippuvaisia siitä, mitä rauhan aikana ja muualla kuin rintamalla tapahtuu. Mistä sotilas tietää, minkä vuoksi hän taistelee, ellei sitä ole viimeistään kansakoulunopettaja hänen päähänsä paukuttanut? Entisaikaan vieläpä sangen kirjaimellisesti. Armeija vain korjaa sadon, ja aikana, jolloin ei ole ollut paljon korjattavaa on harvesterilla ollut tekemistä.

Opin oman suomalaisuuteni 1970- ja 80-luvuilla, jolloin sitä ei suomettumiskiimaisten kriitikkojen mielestä ole ollut olemassakaan paitsi Ben Zyskowiczin viiksissä. Mutta minä olin isänmaallinen. Arvostin suomalaista kulttuuria, ilmiömäistä yhteiskunnallista kehitystä, kaikille riittävää vaurautta. Olin vasemmistolainen viimeistään 1980-luvulla, mikä ei minusta ollut yhtään ristiriidassa isänmaallisuuden kanssa. Samassa maassa elettiin kaikki.

1990-luvulla minulta meni isänmaa alta. En tunnista tätä sotia palvovaa ja miesten sortoa uikuttavaa porukkaa ollenkaan. Jotain ihan hirveää heiltä on viety, ja he luulevat saavansa sen takaisin uhoamalla kuinka "me" olemme sotineet niin saatanan tavalla. Joku voisi pitää toisten ihmisten hyväksikäyttönä sitä, että leveillään asioilla joita ei ole itse tehnyt, mutta nationalismin mukaan se on täysin normaalia ja kansalaisen perusoikeus."

http://ilonakemppainen.blogspot.com/200 ... -mies.html

"Minulle on useimmiten epäselvää, pitääkö ottaa todesta koko vuoden 1939 suojeluskuntalainen maailmankuva, jotta ei olisi epäkunnioittava sotaveteraaneja kohtaan. Ei niin että he itse sitä erityisesti tyrkyttäisivät, mutta innokkaat apologeetat käyvät joskus rähjäämään. Kyse on kuitenkin ikäihmisistä joille voisi olla kiltti ihan vaan periaatteesta ja kyselemättä prenikoita. Onko se reilua, että ihminen typistyy muutamaan elämänsä vuoteen? Joidenkin mielestä se on ihan oikein."

http://ilonakemppainen.blogspot.com/200 ... aluja.html

Vastaus Kirvekselle ja Näreelle:

"Sodan kokemus ei ole maailman mittakaavassa millään lailla ainutlaatuinen. Samoin sodista vaikeneminen tai niiden muiston vaalimisen yksipuolisuus ovat pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Suomalaisen yhteiskunnan väkivaltaisuus on todellinen ilmiö, mutta verrattuna muuhun maailmaan sen selityksenä eivät yksin tai edes pääasiallisesti voi olla sodat tai niiden jälkikuva."

"Sota onkin nykyään läsnä suomalaisuudesta esitetyissä argumenteissä huomattavan usein. On kuitenkin hyvä muistaa, että niin historiantutkimuksessa kuin psykiatriassakin on viime vuosina kyseenalaistettu ajatus traumojen purkamisesta. Tavoitteena ollut toipuminen ei välttämättä ole sen ainoa seuraus, vaan traumaattiset asiat tulevat osaksi nykyhetkeä yhä uudelleen. Kansallisessa historiatietoisuudessa sota kääntyy helposti muuksi kuin positiiviseksi ”toipumiseksi”; seurauksena voi olla nationalistista uhoa ja sotien muistoon takertumista, ei elämän eteenpäin menemistä. Jälkimmäinen on kuitenkin usein ollut sodan itse kokeneiden ihmisten tavoitteena, kun he ovat hyvinkin tietoisesti välttäneet sodista puhumista niiden päätyttyä."

http://ilonakemppainen.blogspot.com/200 ... oista.html

Derkku
Viestit: 325
Liittynyt: 26.09.07 01:12

Re: Sankarimyytit ja sota propagandassa

Ilona Kemppainen kirjoitti:Väitän, enkä ainoastaan väitä vaan tiedän olevani oikeassa, että sotien ihmeet ja vähemmän ihmeelliset asiat ovat täysin riippuvaisia siitä, mitä rauhan aikana ja muualla kuin rintamalla tapahtuu. Mistä sotilas tietää, minkä vuoksi hän taistelee, ellei sitä ole viimeistään kansakoulunopettaja hänen päähänsä paukuttanut? Entisaikaan vieläpä sangen kirjaimellisesti. Armeija vain korjaa sadon, ja aikana, jolloin ei ole ollut paljon korjattavaa on harvesterilla ollut tekemistä.
Emma-Liisan lainaus Kemppaisen blogista osuu nähdäkseni aivan oikeaan. Sotahistorian harrastajana voi huomata suomalaisen historiakeskustelun sotakeskeisyyden haittaavan jopa perinteisen sotahistorian tapahtumien ymmärtämistä kun huomiohorisontti rajoittuu vain muutamiin typistettyihin vuosiin. Mitä kauemmas sotavuosista ajan kulku ehtii sitä absurdimmaksi sotakeskeinen historiakeskustelu muuttuu.

Sotavuodet nähdään välillä kummallisesti jopa jonkinlaisina kansakunnan huippuhetkinä tai uuden kehityksen dynamoina kun ne tosiasiassa ensisijaisesti katkaisivat ja runnoivat yksilöiden ja yhteiskunnan kehitystä.

Kiitos Tapio Onnelalle jälleen kerran mielenkiintoisesta linkistä.

jsn
Viestit: 2059
Liittynyt: 08.02.09 18:24

Re: Sankarimyytit ja sota propagandassa

Tulkinta sotakeskustelusta on hyvin osuva. Kummaa on juuri se muiden poissulkeminen ja itseenkäpertyminen, mikä suomalaiseen sotakeskusteluun miltei automaattisesti liittyy. Imelää, pinnallista, epä-älyllistä ja epähistoriallista sotahehkutusta voi inhota vaikkei pitäisikään itseään vasemmistolaisena.

Sodalla harjoitettavat sosiologiset ylitulkinnat julkituodusta antimilitarismistaan huolimatta lankeavat samaan kuoppaan. Jos olemme kärsineet niin paljon ja kannamme sotasukupolven traumoja, mitä sukupolvitraumoja esim. nykysaksalaiset tai monet muut Euroopan kansat sitten mahtavatkaan kantaa, kun sota aikoinaan vyöryi konkreettisesti miltei joka kotiin ja muutti ne rauniokasoiksi. Kumma kyllä näihin ei juuri koskaan haluta vertailla, vaan haetaan esimerkit Euroopan ulkopuolelta, mm. Afrikan lapsisotilaista. Miksi?

Sodasta puhuessa puhutaan silti nykyhetken konflikteista. Myytit sodasta on selvästikin suunnattu elossa oleville eikä kuolleille.

Emma-Liisa
Viestit: 4991
Liittynyt: 30.01.07 17:25

Re: Sankarimyytit ja sota propagandassa

jsn kirjoitti: Sodalla harjoitettavat sosiologiset ylitulkinnat julkituodusta antimilitarismistaan huolimatta lankeavat samaan kuoppaan. Jos olemme kärsineet niin paljon ja kannamme sotasukupolven traumoja, mitä sukupolvitraumoja esim. nykysaksalaiset tai monet muut Euroopan kansat sitten mahtavatkaan kantaa, kun sota aikoinaan vyöryi konkreettisesti miltei joka kotiin ja muutti ne rauniokasoiksi. Kumma kyllä näihin ei juuri koskaan haluta vertailla, vaan haetaan esimerkit Euroopan ulkopuolelta, mm. Afrikan lapsisotilaista.
Irma Wendisch nimenomaan vertailee Saksaan ja käyttää saksalaista aineistoa kirjassaan Me, sotilaiden lapset. Teoksella on ansionsa terapiakirjana, mutta kun mukaan otettu mukaan vain trumasta kärsineitä, kuva on yksipuolinen.

Toiseksi on sotkettu toisiinsa sodan ajan eläneet lapset ja sodan jälkeen sotilaille syntyneet lapset. Heidän kokemuksensa olivat kuitenkin ihan erilaisia, kuten Matti Virtanen Fennomanian perillisissä toteaa: suuret ikäluokat olivat eloonjääneiden sotilaiden lapsia, kun taas "sotaorpojen sukupolvesta" moni koki konkreettisesti elämän epävarmuuden joko kuoleman tai asuinpaikan siirron kautta.

Ja kolmanneksi ei ole lainkaan pohdittu, mitä eroja saksalaisten ja suomalaisten kokemuksissa on ollut.

jsn
Viestit: 2059
Liittynyt: 08.02.09 18:24

Re: Sankarimyytit ja sota propagandassa

Emma-Liisa kirjoitti:Ja kolmanneksi ei ole lainkaan pohdittu, mitä eroja saksalaisten ja suomalaisten kokemuksissa on ollut.


Yhtäläisyyksien ohella on tottakai eroja. Wendischin kirja jäänee kuitenkin vaille seuraajia, jotka laajentaisivat yksilönäkökulmasta yleisempään tarkasteluun? Useimmat vertailukohteet pyritään hakemaan mahdollisimman kaukaa, jotta suomalaisten erityiskokemus ei vain vaarantuisi. Mm. väkivaltakeskustelu. Jos suomalaiset ovat niin väkivaltaisia sodan takia, mutta vuosikausia sotineet saksalaiset eivät ole, vaikka mm. kokonainen sukupolvi kasvatettiin siellä pienestä pitäen tietoisesti ihannoimaan väkivaltaa. Näistä välttämättä kaikki eivät edes ehtineet sotaan mukaan.

Emma-Liisa
Viestit: 4991
Liittynyt: 30.01.07 17:25

Re: Sankarimyytit ja sota propagandassa

jsn kirjoitti: Wendischin kirja jäänee kuitenkin vaille seuraajia, jotka laajentaisivat yksilönäkökulmasta yleisempään tarkasteluun?
Miten niin? Vastahan se ilmestyi.

Eikä teos edes ollut aiheesta ensimmäinen. Jostain syystä Jenni Kirveen ja Sari Näreen näkemys oli Haavoitetussa lapsuudessa moni-ilmeisempää kuin Rumassa sodassa.

Todellisuushan oli moni-ilmeistä. Eivät kaikki lapset suinkaan kokeneet tai nähneet sellaisia äärimmäistä väkivaltaa kuin partisaani-iskut tai Elisenvaaran pommitus. Evakkoon tai Ruotsiin lähti toki melkoinen määrä. Mutta monet lapset saattoivat elää maalla melkoisen turvallista elämää, ehkä vain työteliäämpää. Paljon vaikutti tietysti perheen ilmapiiri.

Jos toisen tai kolmannen sukupolven karjalainen yhä kokee itsensä "irralliseksi", niin olisiko syynä se, että Karjalaa haikailtiin ko. perheessä "liikaa", kun taas toisissa toki muisteltiin mutta katsottiin elämää eteenpäin ja kotiuduttiin? Ehkä on unohtunut sekin, että ihan ilman sotaakin monet olisivat joutuneet muuttamaan maalta kaupunkiin tai Ruotsiin. Joillekin lapsille lähiöstä tuli uusi kotiseutu.

Joka tapauksessa evakko-ongelma ei ole mikään Suomen erikoisuus, vaan koskee sekin koko Eurooppaa. Suomessa olot olivat jopa paremmat, koska pakolaisleirejä ei ollut ja Karjalaa oli legitiimiä ikävöidä edes lauluissa ja kirjoissa.

Ja lopuksi, kun lasten sodanaiakista elämää vertailalan siihen, mikä nykyään on oikein, niin unohtuu, ettei monien lasten elämä ollut entisaikaan edes rauhan aikana mitään herkkua. Varsin monet menettivät varhain toisen vanhemman ja kokivat köyhyyttä.

jsn
Viestit: 2059
Liittynyt: 08.02.09 18:24

Re: Sankarimyytit ja sota propagandassa

Todellisuus tosiaan on moni-ilmeistä. Olennaista on tulkinta, mitä päätelmiä yksilötason perusteella voi tehdä ja ennen kaikkea kestävätkö ne kriittistä tarkastelua. Yksilötaso voi aivan yhtä hyvin vääristää kuin laventaa kokonaiskuvaa. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö sitä voisi käyttää. Yksilötason tarkastelu vetoaa myös individualistiseen kulttuuriimme. Moni varmasti mielellään syytti sodan jälkeen sotaa kaikesta, koska tällöin vapautui vastuusta.

Voidaan kritisoida, johtuiko "puhumattomuuden kulttuuri" yksinomaan sodasta. Tällöin historia ikäänkuin alkaa sodasta, joka synnyttää kaiken, kuten vaikenevat vanhemmat. Sitä ennen ei ole mitään tai jos on, se on merkityksetöntä. Miten sitten aikaisemmin yksilötasolla reagoitiin kriiseihin. Millaisia malleja kulttuuri näihin tarjosi? Mm. Kemppainen esittää blogissaan mielenkiintoisen tulkinnan siitä, että sodat ennen muuta vahvistavat olemassa olevaa kulttuuria, eivätkä juuri luo uutta.

Kuinka paljon sota-ajan myytit rakennettiin aiemmille myyteille? Missä määrin suomalainen sodanaikainen ja -jälkeinen älymystö omaksui ulkomaisia malleja ensimmäisen maailmansodan synnyttämistä reaktioista 1920-30-luvuilla? Aika paljossa rakennettiin aiempien kokemusten varaan.

Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”