Tapio Onnela
Viestit: 4903
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Venäjän duuma vuonna 1905 ja nyt

Venäjän duuma vuonna 1905 ja nyt

Kansanedustaja Heidi Hautala piti eduskunnan juhlaistunnossa puheen, jossa hän rinnasti Venäjän duuman nykyisen aseman vuotta 1905 edeltäneeseen aikaan. Puheesta nousi kohu, ja sitä ovat kommentoineet myös muutamat Venäjän tutkijat. Esimerkiksi Helsingin Sanomat nosti Helsingin yliopistonAleksanteri-instuuutin
tutkijan mielipiteen esille otsikolla: ”Venäjä-asiantuntija kummeksuu Hautalan puhetta.” (HS 3.6.2006) ja Turun Sanomat haastatteli ulkopoliittisen instituutin tutkijaa Arkady Moshesta ja otsikoi:
"Suomessa ei tunnusteta, että kehitys ei välttämättä pysy vakaana" Tutkija tukee Hautalaa ja varoittaa Venäjän riskeistä.


Hautala sanoi puheessaan mm seuraavaa:
”Myös tänä päivänä Suomen kaltaisen maan menestys on sidottu globaaliin toimintaympäristöönsä. Euroopan unioni on luonnollinen toimintakehyksemme pyrittäessä luomaan ihmiskasvoista globalisaatiota ja saattamaan se poliittiseen hallintaan.

Samalla tavalla kuin Suomen suuriruhtinaskunnan kohtalot olivat sata vuotta sitten kytköksissä koko Venäjän laajaan keisarikuntaan, niin on nykyinen Venäjän federaatio kytköksessä Euroopan unioniin ja sen politiikkaan. Velvollisuutemme on toimia Euroopan unionin jäsenmaana siten, että Venäjä saavuttaa pysyvämmän vakauden. Sen se voi saavuttaa vain, jos oikeusvaltiollisuus, ihmisoikeuksien kunnioitus ja demokraattinen vastuunalaisuus toteutuvat. Tänä päivänä Venäjän duuma, joka sai itsevaltiaalta rajoitetut valtaoikeudet samassa yhteydessä kuin Suomen eduskuntauudistus toteutui, on vallan keskittämisen seurauksena taantunut valtaoikeuksiltaan vuotta 1905 edeltävään tilaan, jolloin kaikki valta oli tsaarilla.

Suomen vuoden 1906 eduskuntauudistus ei syntynyt vain itsevaltiaan armosta. Sitä edelsi vuosikymmenet kestänyt ruohonjuuritason liikehdintä, jossa syntyi kansalaisyhteiskunta kansanvalistusseuroineen, vapaapalokuntineen, raittiusliikkeineen ja puolueineen.”
http://www.heidihautala.net/puheet_edus ... php?id=770
HS:n haastattelema Kangaspuro toteaa, että
”Venäjä analyysi on suurta pötypuhetta” ”Yhteiskunnallisen tilanteen ero tsaarin aikaan ja nykypäivänä on kuin yöllä ja päivällä. Ja vaikka duuman perustaminen 1905 muutti tilannetta huomattavasti, ei myöskään sitä voi verrata nyky-Venäjään” ja ”Tässä on tulkittu historiaa enemmän kuin vapaalla kädellä.”
samaisen HS:n jutun mukaan Hautala olisi tarkentanut rinnastustaan:
”Paras vertailukohta nykytilanteelle lienee vuosien 1906-1917 duuman, joka edusti perustuslaillista monarkiaa mutta oli alistettu keisari Nikolai II:n mielivallalle”
Turun Sanomien haastattelema (TS 3.6.2006) )Ulkopoliittisen instituutin erikoistutkija Arkady Moshes tukee Hautalan analyysiä Venäjän nykytilasta:
” Jos hän tarkoitti sanoa, että Venäjän kansanedustuslaitoksen valta on taantunut ja toimeenpanevien piirien valta kasvanut, olen hänen kanssaan pitkälle samaa mieltä, Venäjän-tutkija Moshes sanoo.”
mutta kritisoi hänkin Hautalan vertausta vuoden 1905 duumaan:
”Moshes ei kuitenkaan pidä Hautalan vertausta vuotta 1905 edeltävään tilaan historiallisesti oikeaan osuneena. Vuotta 1905 edeltävä Venäjä kun kulki oikeastaan parempaan suuntaan. Tsaarin valtaa rajoittamaan vaadittiin perustuslaillista monarkiaa, joka sitten 1905 saatiinkin. Demokratia ei kuitenkaan ollut lähelläkään.
- Historiantutkijana yksityiskohdat ovat minulle tärkeitä. Kahden näin erilaisen yhteiskunnan vertailu ei mielestäni ole kovin onnistunutta, Moshes sanoo.”

http://www.turunsanomat.fi/kotimaa/?ts= ... 0:0:0:0:0:

Turun Sanomat 3.6.2006

Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”