Suomen muuttumisesta tuoreen 40-vuotiaan silmin

[Kaisa Kylakoski]

Historiantutkija Ilona Kemppainen tarkasteli blogissaan syntymäpäivänsä yhteydessä omaa lähihistoriakuvaansa:

Katson usein hämmentyneenä 1970-luvusta kertovia dokumentteja. En muista sellaisia katunäkymiä ollenkaan ja autoja varsinkaan. Ensimmäinen lapsuudenkotini on nykyisestä muutaman kilometrin päässä, mutta ei sekään seutu tunnu tutulta. Muistot ovat eri asia kuin toteutunut todellisuus. Tätä koetan aina sanoa innokkaille sotamuistojen dokumentoijille – muistoilla on arvonsa, mutta “wie es eigentlich gewesen”-lähde ne eivät todellakaan ole.

1980-lukuakin tuolla vuosikymmenellä syntyneet toimittajat muistelevat oudosti. No, se heille suotakoon. Minä muistan 80-luvun aikana, jolloin vapauduttiin jostakin ihan perkeleesti. Ainakin keinokuituneuleita opittiin värjäämään muuksikin kuin ruskeaksi, mikä vapautti vähävaraisten lapsiperheiden värimaailman. Koulussa alkoi olla kirjavampaa. Kai ruskeaa muustakin syystä rakastettiin syntymävuosikymmenenäni. Se lieni turvallista, siistiä, asiallista. Moni näet inhosi kaikkea radikaalia ja politiikkaa ylipäänsä jostain kumman syystä.