Emma-Liisa
Viestit: 4991
Liittynyt: 30.01.07 17:25

Re: Jenni Kirves, Wolf H. Halsti ja sota

Vilho Kankareen Mennään kun käsketään! Nuorten miesten jatkosota (2011) antaa monessa suhteessa sodasta naturalistisen kuvan, kuten Martti Turtola esipuheesssa sanoo.

Siksi kiinnitinkin huomiota siihen, että Kankare Petroskoin valtauksen yhteydessä sanoo: "Tuskin nimeksikään tapahtui ns. väkisinmakaamisia. Joko pääsivät Don Juan -ominaisuudet oikeuksiinsa tai näytteli osaansa leopä."

Muistan nimittäin lukeneeni länsiliittoutuneista Saksassa, että aseistautuneen sotilaan ilmestyminen taloon saattoi pelästyttää naisen niin, ettei hän uskaltanut vastustaa. Tosin uskalsi myöhemmin viedä asian oikeuteen, missä aluksi ei tätä perustetta ymmärretty.

No, jos raiskauksia oli, niin ei ilmeisesti kovin paljon. Ja täytyy muistaa, että niitä olisi siviilissäkin ollut, varsinkin kun vastaava miesjoukko on humalassa.

Emma-Liisa
Viestit: 4991
Liittynyt: 30.01.07 17:25

Re: Jenni Kirves, Wolf H. Halsti ja sota

nylander kirjoitti: Meille ns. suureen yleisöön kuuluville on hyödyksi se, että näin kuva vaikkapa Suomen kesän 1941 tunnemaisemasta (lainatakseni erään tutkimuksen alaotsikkoa) tarkentuu Jenni Kirveen tuodessa esiin otteita erään valistusupseerin päiväkirjasta, siitä kuinka tämä ei sanonut tuntevansa sääliä edes "ryssän" lapsia kohtaan ja kuinka hän kesäkuussa 1941 (ilmeisesti 22.6.) kirjoitti:

"Ikimuistettava päivä, jolloin Saksa aloitti ryssän piiskaamisen. - - Suomen kansa ei vielä tajua, miten suuri juhla alkaa."

No, kieltämättä ei mitään aivan uutta ja mullistavaa, mutta tällaisia pieniäkin paloja tarvitaan täydentämään kokonaishahmotusta.

Kirjoitat, että "kaatuneiden vihollisten sukuelinten leikkaamista muistoksi on tapahtunut aivan maailman sivu". Niin kai, mutta että suomalaisten toimesta jatkosodassa - se on minulle valjennut lopullisesti vasta Ruman sodan ja Kirveen puheena olevan artikkelin ansiosta.
Hm, sukuelinten leikkaaminen tuntuu kieltämättä kammottavalta, mutta kysehän on ruumiista. Eli meitä kammottaa tabun rikkominne.

Loppujen lopuksi paljon kammottavaampaa on se, mitä taphatui eläville: esim. vangin ampuminen (jota kuvasi jo Linna), raiskaukset, haavoitttuneet jotka huusivat apua tuntikausia paikassa jonne ei päässyt.

Mitä tulee siihen, että edes vihollisen lapsia ei säälitty, niin olisi syytä tietää tausta: oliko kyseessä läpi-ideologinen ihminen, sota-ajan kovettava vaikutus vai kenties jopa omat kovat kokemukset. Samoin kuin se, menettelikö ko. Usein ihminen myös menettelee eri tavoin puhuesassaan kasvottomasta joukosta kuin joutuessaan henk.koht. tekemisiin jonkun kanssa.

Emma-Liisa
Viestit: 4991
Liittynyt: 30.01.07 17:25

Re: Jenni Kirves, Wolf H. Halsti ja sota

nylander kirjoitti: Ville Kivimäki, jota taas kerran lainaan:
Puhtaimmillaan - ja kai jo harvemmin - "Suomi" seikkailee historiassa merkillisen epäonnisena sankarihahmona, joka joutui vuosina 1939 - 1945 kahden diktatuurin väliin, kärsi suurta vääryyttä ja ainoana oikeamielisenä vaalii "historiallista totuutta", jolle ei millään tahdo saada riittävää huomiota isompiensa taholta. "Suomi" inkarnoituu suurmiehissään, joita ohjaa järki ja reaalipoliittinen logiikka.

Onneksi Kivimäki myöntää "kai jo harvemmin". Sillä kyllähän tuo kuva murtui jo Paavolaisen Synkässä yksinpuhelussa ja Linnan Tuntemattomassa.

Toki aina tulee uutta. Esim. Alkion Mennään kun käsketään! ja Sotatuomarin päiväkirja ovat erityisen arvokkaita, koska edellinen on kirjoitettu tapahtuminen keskellä ja jälkimmäinenkin kirjoitettu heti sodan jälkeen.

Sivistyneistön mielialoista erityisen antoisa on Elsa Enäjärvi-Haavion ja Martti haavion kirjeenvaihto Itään, josta näkyy, että naisestkin saattoivat olla varsin sotaisia. Käy myös ilmi, että Haavio sensuroi rankasti tekstejä muistelmakirjassaan Me marssimme Aunuksen teitä.

nylander
Viestit: 1356
Liittynyt: 07.06.06 20:33

Re: Jenni Kirves, Wolf H. Halsti ja sota

Emma-Liisa kirjoitti:
nylander kirjoitti: Ville Kivimäki, jota taas kerran lainaan:
Puhtaimmillaan - ja kai jo harvemmin - "Suomi" seikkailee historiassa merkillisen epäonnisena sankarihahmona, joka joutui vuosina 1939 - 1945 kahden diktatuurin väliin, kärsi suurta vääryyttä ja ainoana oikeamielisenä vaalii "historiallista totuutta", jolle ei millään tahdo saada riittävää huomiota isompiensa taholta. "Suomi" inkarnoituu suurmiehissään, joita ohjaa järki ja reaalipoliittinen logiikka.

Onneksi Kivimäki myöntää "kai jo harvemmin". Sillä kyllähän tuo kuva murtui jo Paavolaisen Synkässä yksinpuhelussa ja Linnan Tuntemattomassa.
Itse puolestani pitäisin Kivimäen luonnehdintaa jokseenkin tarkasti nykytilannettakin vastaavana, kun ajattelee, minkälaista historiakuvaa sotavuosista ja aikakauden toimijoista tarjotaan vaikkapa 2000-luvulla julkaistuissa Suomen historian yleisesityksissä, monien tutkijoiden tai muiden historiasta kirjoittavien kuten ex-suurlähettiläiden yms. julkaisemissa kirjoissa, sanoma- ja aikakauslehdistössä, suurelle yleisölle järjetetyissä ns. historiaseminaareissa etc. etc. Kivimäki olisi mielestäni huoleti voinut jättää "kai jo harvemmin" -varauksensa poiskin, ellei sitten sillä nimenomaan tarkoiteta osaa nuoremman polven tutkijoista. "Perinteensiirron" onnistumisesta todistavat esim. verkon historiaa käsittelevät keskustelupalstat ja kouluopetuksen tuottamat historiakuvat.

Mutta koska koko väitteesi vaikuttaa kieli poskessa kirjoitetulta (ellei peräti trollilta), ei tällä kertaa aihetta enempään.

Emma-Liisa
Viestit: 4991
Liittynyt: 30.01.07 17:25

Re: Jenni Kirves, Wolf H. Halsti ja sota

Tänään näkyi kaksi tapaa tehdä uutinen samasta asiasta: Ylen uutiset kertoi, että suurin osa koulusurmat kokeneista on selviytynyt. Hesari taas korosti että osa oireilee vielä:

http://www.hs.fi/kotimaa/Raportti+Osa+k ... 5557202373

Tästä tulee mieleen kysymys, ovatko sotilaat sittenkään niitä, joissa traumatisoituneiden osuus on suurin, vaan ne siviilit, jotka joutuivat täysin yllättäen ja suojattomina väkivallan kohteiksi ja näkemään läheistensä kuoleman, varsinkin jos he olivat lapsia. Siis esim. partisaanien ja Elisenvaraan pommitusksen uhrit.

Paavo Rintala esittää (joko Sotilaiden äänissä tai Sodan ja rauhan äänissä, jotka perustuivat Yleisradion haastatteluiohin) aika yllättävän väitteen, että "kiltit pojat" olivat parhaita sotilaita. Heillä hän tarkoittaa niitä, joilla oli ollut onnellinen lapsuus ja siten tasapainoinen persoonallisuus, joka siten kesti koviakin kokemuksia murtumatta.

Oli tämän laita miten vain, ehkä se pätee sodista selviytymiseen. Esim. Kalle Päätalo, josta Jenni Kirves kirjoitti Janatuisen nimellä kirjan Miehenkuvia, oli pahasti traumatisoinut jo lapsena.

Niitä sun näitä
Viestit: 565
Liittynyt: 19.12.11 23:11

Re: Jenni Kirves, Wolf H. Halsti ja sota

Emma-Liisa kirjoitti:Kalle Päätalo, josta Jenni Kirves kirjoitti Janatuisen nimellä kirjan
Tulee välillä väkisinkin mieleen, että onkohan "Emma-Liisalla ns. oma Kirves kädessä"... siksi usein on tuo Jenni Kirves jutuissa esillä... ;=)

Ja sitten tämä:
Paavo Rintala esittää (joko Sotilaiden äänissä tai Sodan ja rauhan äänissä, jotka perustuivat Yleisradion haastatteluiohin)
Jospa Rintala käytti (osin) ihan itsekin keräämiään haastatteluja, siis ei YLEn. Selvyyden vuoksi kerrataan vielä tuolta eräästä toisesta ketjusta sinne laittamaani pätkää:

viewtopic.php?f=10&t=4256&p=22351#p22342

Paavo Rintalan Sodan ja rauhan äänet, Otava 1967, 2. p

Esipuheeksi kappaleesta poimittua:

(Sodan ja)
Rauhan ääniä varten keräsimme työryhmänä äänitteitä kylmien tilojen raivaamisesta, suon perkaamisesta, toivosta ja toivottomuudesta, maaseudun autioitumisesta sekä työttömyydestä. Työryhmä Heikki Ritavuori, Hannu Karpo ja minä (Paavo Rintala). Koska kuitenkin olennaisin keräämästämme materiaalista esitetään toisessa yhteydessä, en halua toistaa sitä uudemman kerran tässä, pelkästään kirjallisessa esityksessä, joten rauhan äänet supistuvat lyhyehköön viittaukseen nykyhetkeen sekä työttömyystöissä Kemijoen jäällä olevien miesten ääniin. Tässä teoksessa esiintyvät sodan äänet eivät sensijaan ole mukana televisioesityksessä, koska sellainen asettaa tiukat aikarajoitukset ääni- ja kuvakerronnan pituudelle.

Kirkkonummella elokuun 21 pnä 1967
Paavo Rintala

Mitä Halstin muistelmiin tulee, niin eikös Halsti kertonut vuoden 1918 tapahtumia koskien jo tuolloin poikasena ampuneensa yhden "punikin" ja hän kertoi sen tyyliin "joko hän tai minä".

Kirja lienee tämä: Mies elää aikaansa, Muistelmat 1 (1905-1939), Otava 1973

Sen jälkeen hän lienee nykytermein ollut kovin traumatisoitunut tapauksesta. Toki tuon tapauksen jälkeen oli ammatin valinta sitten suoritettu... Kiestingissä hän sai 1941 sitten lisää niitä "sotapaukkujaan"...

viewtopic.php?f=10&t=4259&p=22362#p22362

Tämä Halstin "historian oppikirja upseereille" ei ole kovin tunnettu, eikä yleinenkään, mutta kerranpa tuli sekin ostettua kaikkien muiden Halstieni jatkoksi: Suomen historian oppikirja asevelvollisille, Otava 1936

Siinäpä on kohtuullisen suorasukainen historian oppikirja.

Emma-Liisa
Viestit: 4991
Liittynyt: 30.01.07 17:25

Re: Jenni Kirves, Wolf H. Halsti ja sota

Niitä sun näitä kirjoitti: Mitä Halstin muistelmiin tulee, niin eikös Halsti kertonut vuoden 1918 tapahtumia koskien jo tuolloin poikasena ampuneensa yhden "punikin" ja hän kertoi sen tyyliin "joko hän tai minä".

Kirja lienee tämä: Mies elää aikaansa, Muistelmat 1 (1905-1939), Otava 1973

Sen jälkeen hän lienee nykytermein ollut kovin traumatisoitunut tapauksesta. Toki tuon tapauksen jälkeen oli ammatin valinta sitten suoritettu...
Muistat väärin. Sen sijaan Halsti näki paljon pahempaa: 1917 venäläinen amiraali surmattiin pistimin kaduilla, ja talvella 1918 sekä punaisen että valkoisen terrorin uhrien ruumiita ja yhden vielä pahemman tapauksen, jossa sen jälkeen kun muutama piiritetty punainen oli antautunut saksalaisille, valkoiset isännät kostoksi ampuivat heidät.

Halsti aikoi metsänhoitajaksi, ja muutti mielensä vasta sotaväessä, ilmeisesti pikemmin siksi että se oli hunningolla. Perhe ei ammatinvalintaa hyväksynyt, upseerin ammatti ei ollut arvostettu.

Emma-Liisa
Viestit: 4991
Liittynyt: 30.01.07 17:25

Re: Jenni Kirves, Wolf H. Halsti ja sota

Niitä sun näitä kirjoitti: Jospa Rintala käytti (osin) ihan itsekin keräämiään haastatteluja, siis ei YLEn.
Niin, siis Rintala oli keräämässä materiaalia Ylelle ja teki niistä radiodokumentteja varten, mutta sitten teki myös kirjat.

Niitä sun näitä
Viestit: 565
Liittynyt: 19.12.11 23:11

Re: Jenni Kirves, Wolf H. Halsti ja sota

Emma-Liisa kirjoitti:Muistat väärin.
Oletko sinä itse Halstisi lukenut?

Tarkistan asian, se käy helposti sillä kaikki Halstin kirjat on hyllyssä. Ihmettelin tuota tapahtumaa aikoinaan lukiessani kirjaa, että kovin oli sotaisa jo poikasena...

Niitä sun näitä
Viestit: 565
Liittynyt: 19.12.11 23:11

Re: Jenni Kirves, Wolf H. Halsti ja sota

Emma-Liisa kirjoitti:Sillä kyllähän tuo kuva murtui jo Paavolaisen Synkässä yksinpuhelussa
Kannattaa katsoa minkä version lukee, sillä Synkän yksinpuhelun uudemmat versiot on Paavolaisen itsensä rankasti stilisoimia.

Synkän yksinpuhelun uudemmat versiot on Paavolaisen itsensä myöhemmin stilisoimia ja ihmetellä sopii kuinka liki 1000 -sivuisesta kirjasta napsittiin liki puolet poissa! Paljon on pitänyt muuttaa suunta ja kurssia.

Luin jostain kuinka Synkän yksinpuhelun alkuperäinen 1. painos oli 5000 kpl. Se ei mennyt kaupaksi kuin noin 3500 kpl:n verran eli uusintapainosta ei tietenkään otettu ja loputkin tuhottiin makulatuuriksi. Siksi tuo 1. painos on harvinaisempi, mutta toki sen löytää nettidivareista ihan kohtuudella eikä hintakaan ole älytön.

Paavolainen Olavi Synkkä yksinpuhelu - päiväkirjan lehtiä vuosilta 1941-1944 osat I ja II
WSOY, 1946, yht 977 s., painos: 1

Paavolainen Olavi Synkkä Yksinpuhelu - valitut teokset IV
Otava, 1961, 599 s.

Varmaankin juuri kirjan aiheuttaman kovan alkukohun seurauksena hän itse muokkasi myöhempiä painoksia. Ainoastaan vuonna 1946 ilmestynyt kaksiosainen alkuperäisteos sisältää koko teoksen lyhentämättömänä, ja kaikki muut painokset perustuu Paavolaisen muokkaamaan ja lyhentämään laitokseen.

Synkkä Yksinpuhelu lienee pitkälti pelkkää jälkiviisasta huiputusta, varsinkin loppua kohti mentäessä. OP taisi olla aluksi jopa natsien ihailija, ja sitten käänsi vikkelästi kelkkaansa kun sota maailmalla alkoi kallistua Liittoutuneiden hyväksi. Kirjan loppuosan tapahtumat ja tilannetiedotukset on kuulemma suoraan kirjoitettu Päämajan ns. "Sinisistä" tiedotuksista. Tämä kerrotaan ihan suoraan Matti Kurjensaaren kirjassa Loistava Olavi Paavolainen ja Martti Haavion Me marssimme Aunuksen teitä -kirjassa.

Haavio kertoo kirjassaan Me marssimme Aunuksen teitä, kuinka OP unohti välillä pitkiksi ajoiksi kirjoittaa... Siis puheet omakohtaisesta tai henkilökohtaisesta päiväkirjasta saa kyllä unohtaa, etenkin kesän 1944 osuuden. Silloin oli Haavionkin mukaan "muuta tekemistä".

Haavio kertoo ihan sumeilematta kuinka Synkkä yksinpuhelu -kirjan alkuarkkien ollessa jo painossa, Paavolainen kirjoitti loppuosaa suoraan Päämajan Sinisistä. Sellainen "näkijä" tämä OP siis oli. Toki Haavion kerrontaa saattaa sävyttää mustasukkaisuus. Tulevalla vaimolla oli luultavasti ollut OP:n kanssa jotain sutinaa hieman aiemmin...

Loppuaikansanhan tuo "herkkä intellektuelli takinkääntäjä" bunkkasi toisen "herkän intellektuellin" (:=?) eli arkkikommunisti Hertta Kuusisen kanssa...

http://fi.wikipedia.org/wiki/Synkk%C3%A4_yksinpuhelu


Olavi Paavolainen: Synkkä yksinpuhelu. Alkuperäinen arvostelu HS:ssa

Olavi Paavolainen: Synkkä yksinpuhelu
4.12.2006
KRITIIKIN KLASSIKOT

http://www.hs.fi/tulosta/1135223449320

"Paavolaisen alkuperäiset päiväkirjamerkinnät, joihin teos hänen mukaansa perustuu, eivät ole säilyneet."

---
Emma-Liisa kirjoitti:Sivistyneistön mielialoista erityisen antoisa on Elsa Enäjärvi-Haavion ja Martti haavion kirjeenvaihto Itään, josta näkyy, että naisestkin saattoivat olla varsin sotaisia. Käy myös ilmi, että Haavio sensuroi rankasti tekstejä muistelmakirjassaan Me marssimme Aunuksen teitä.
Tuskin hän mitään sensuroi, julkaisi vain sen mitä halusi. Toki kerronta olisi saattanut olla kovin toisenlaista, jos sota olisi päättynyt toisin...

Niitä sun näitä
Viestit: 565
Liittynyt: 19.12.11 23:11

Re: Jenni Kirves, Wolf H. Halsti ja sota

Emma-Liisa kirjoitti:Hm, sukuelinten leikkaaminen tuntuu kieltämättä kammottavalta, mutta kysehän on ruumiista. Eli meitä kammottaa tabun rikkominne.
NL:n sotilaat teki ihan vastaavia juttuja suomalaisille sotilaille ja niistä on kirjoissa näkynyt mainintojakin, ei tosin kovin yksityiskohtaisia, mutta loput voi aina päätellä.

Nahkurin orret ja vähän muutakin:

http://nocandoo.servebeer.com/temp/suom ... odassa.htm

http://nocandoo.servebeer.com/temp/suomisodassa/pics/


Tämä kuva oli taannoin myynnissä Huutonetissä:

http://media.photobucket.com/image/Sees ... ttuzt8.jpg

Seesjärvi 15.12.1942

>>Maaselän suunta, Seesjärven rannalla, Jatkosodan aikaan. "Vihollisen vakoilupartio, jäätyään muonalähetyksiä vaille oli teurastanut pari saman partion jäsentä ja syönyt niistä suurimman <<

Tämä samainen kuva oli aikoinaan Ilta-Lehdessä "Kielletyt kuvat" sarjassa ja kuvatekstinä oli "Leesjärveltä". Siis sarjassa "liian kauhea kuva sodasta". Lehden toimittajat eivät osanneet edes lukea oikein kuvatekstejä ja paikannimiä, joka oikeasti oli siis SEESJÄRVI.

http://nocandoo.servebeer.com/temp/suom ... s/5104.jpg

http://commons.wikimedia.org/wiki/File: ... balism.jpg

Emma-Liisa
Viestit: 4991
Liittynyt: 30.01.07 17:25

Re: Jenni Kirves, Wolf H. Halsti ja sota

Niitä sun näitä kirjoitti: Haavio kertoo kirjassaan Me marssimme Aunuksen teitä, kuinka OP unohti välillä pitkiksi ajoiksi kirjoittaa... Siis puheet omakohtaisesta tai henkilökohtaisesta päiväkirjasta saa kyllä unohtaa, etenkin kesän 1944 osuuden. Silloin oli Haavionkin mukaan "muuta tekemistä".

Haavio kertoo ihan sumeilematta kuinka Synkkä yksinpuhelu -kirjan alkuarkkien ollessa jo painossa, Paavolainen kirjoitti loppuosaa suoraan Päämajan Sinisistä. Sellainen "näkijä" tämä OP siis oli. Toki Haavion kerrontaa saattaa sävyttää mustasukkaisuus. Tulevalla vaimolla oli luultavasti ollut OP:n kanssa jotain sutinaa hieman aiemmin...

Loppuaikansanhan tuo "herkkä intellektuelli takinkääntäjä" bunkkasi toisen "herkän intellektuellin" (:=?) eli arkkikommunisti Hertta Kuusisen kanssa...

http://fi.wikipedia.org/wiki/Synkk%C3%A4_yksinpuhelu


Olavi Paavolainen: Synkkä yksinpuhelu. Alkuperäinen arvostelu HS:ssa

Olavi Paavolainen: Synkkä yksinpuhelu
4.12.2006
KRITIIKIN KLASSIKOT

http://www.hs.fi/tulosta/1135223449320

"Paavolaisen alkuperäiset päiväkirjamerkinnät, joihin teos hänen mukaansa perustuu, eivät ole säilyneet."

---
Emma-Liisa kirjoitti: Sivistyneistön mielialoista erityisen antoisa on Elsa Enäjärvi-Haavion ja Martti haavion kirjeenvaihto Itään, josta näkyy, että naisestkin saattoivat olla varsin sotaisia. Käy myös ilmi, että Haavio sensuroi rankasti tekstejä muistelmakirjassaan Me marssimme Aunuksen teitä.
Tuskin hän mitään sensuroi, julkaisi vain sen mitä halusi. Toki kerronta olisi saattanut olla kovin toisenlaista, jos sota olisi päättynyt toisin...
Joka tapauksessa Haavion kritiikki Paavolaista kohtaan asettui omituiseen valoon, kun hän itse menetteli ihan samoin.

Sinänsä on ihan ymmärrettävää, ettei Haavio 70-luvulla halunnut kertoa silloin epäedullisia asioita ystävensä sodanaikaisista meilipiteistä. Mutta hän oli myös tiedemies, joten hänen olisi kuulunut sanoa esipuheessa, millä perusteella poistoja oli tehty. Sekä ennen kaikkea, että kyse ei ollut päiväkirjasta, vaan kirjeistä vaimolle.

Niitä sun näitä
Viestit: 565
Liittynyt: 19.12.11 23:11

Re: Jenni Kirves, Wolf H. Halsti ja sota

Emma-Liisa kirjoitti:
Niitä sun näitä kirjoitti: Mitä Halstin muistelmiin tulee, niin eikös Halsti kertonut vuoden 1918 tapahtumia koskien jo tuolloin poikasena ampuneensa yhden "punikin" ja hän kertoi sen tyyliin "joko hän tai minä".

Kirja lienee tämä: Mies elää aikaansa, Muistelmat 1 (1905-1939), Otava 1973

Sen jälkeen hän lienee nykytermein ollut kovin traumatisoitunut tapauksesta. Toki tuon tapauksen jälkeen oli ammatin valinta sitten suoritettu...
Muistat väärin. Sen sijaan Halsti näki paljon pahempaa: 1917 venäläinen amiraali surmattiin pistimin kaduilla, ja talvella 1918 sekä punaisen että valkoisen terrorin uhrien ruumiita ja yhden vielä pahemman tapauksen, jossa sen jälkeen kun muutama piiritetty punainen oli antautunut saksalaisille, valkoiset isännät kostoksi ampuivat heidät.

Halsti aikoi metsänhoitajaksi, ja muutti mielensä vasta sotaväessä, ilmeisesti pikemmin siksi että se oli hunningolla. Perhe ei ammatinvalintaa hyväksynyt, upseerin ammatti ei ollut arvostettu.
Minä en muista mitään kirjoista esittelemiäni juttuja väärin, en tätäkään.

Minä olen Halstini lukenut joskus 20 vuotta sitten ja siispä kävin hakemassa hyllystä tuon kirjan tarkistaakseni muistikuvani.

Halstin muistelmien 1. osassa on luku Partiopoika sodan jaloissa, sivuilla 77-100.

Siinä luvussa hän kertoo sivulla 83 kuinka "Sotani alkaessa olin siis 12 vuoden 5 kuukauden ikäinen."

Halsti toimi saksalaisten tulkkina ja näki ruumiita ja teloituksiakin jatkuvasti missä liikkuikin saksalaisten "vankkurikaravaanin" matkassa. Hetkessä hän kertoo olleensa niin tottunut kuolemaan, ettei häntä kertomansa mukaan edes enää oksettanut, ei vaikka mitä näki. Sekin perhe, joka oli käsistään ja kielistään pöytään naulattuna tapettu pistimin ja naiset puukoilla, ei herättänyt sen kummempaa kauhistelua. Naisilla, joista toinen oli nuori keskenkasvuinen tyttö, oli vielä puukot selässään.

Willem-"setä", joka oli saksalainen kersantti, piti häntä tulkkinaan ja opetti ampumaan ja Halsti besorkkasi itselleen amerikkalaismallisen kiväärin ja haulikon, joiden sanoi olevan itsellään vieläkin (1973) muistoina. Halsti otti kertomansa mukaan osaa erään mökin piiritykseen ja ammuskeluun, jonka tuloksena mökin "asukkaat" antautuivat. Kaikki 5 antautunutta ammuttiin, tosin mukana olleiden paikallisten toimesta, eräskin haulikolla päin naamaa niin, että pää hajosi. Siitäkös Willem-"setä" suuttui kun oli antanut kunniasanansakin... Toki sekin kerrottiin kuinka kamalia punikkeja nämä 5 antautunutta olivat olleet paikallisia kohtaan ja että paikalliset vain tasasivat tilejään eli kostivat.
Hän näki alastomia punaisia, joiden sukuelimien päälle oli laitettu heidän jäsenkirjansa jne...

Sivulla 89 onkin se etsimäni kohta:
"Siinä paikassa, aivan Sipoon kirkon nurkalla, surmasin tietoisesti ensimäisen kerran ihmisen. Willem-setä oli oppilaaseensa hyvin tyytyväinen. Se olikin joko-tai tilanne meille."
Halsti Wolf H. Mies elää aikaansa - Muistelmat I 1905-1939
Otava, 1973, 312 s.,1.painos

Suosittelen ko. kirjaan perehtymistä Emma-Liisallekin ennen kuin alkaa liian kanssa kommentoimaan...

Halstin uravalintaa koskevia kohtia en viitsi alkaa etsimään.
Siihen aikaan olikin muotia opiskella metsänhoitajaksi.

Emma-Liisa
Viestit: 4991
Liittynyt: 30.01.07 17:25

Re: Jenni Kirves, Wolf H. Halsti ja sota

Niitä sun näitä kirjoitti: Sivulla 89 onkin se etsimäni kohta:
"Siinä paikassa, aivan Sipoon kirkon nurkalla, surmasin tietoisesti ensimäisen kerran ihmisen. Willem-setä oli oppilaaseensa hyvin tyytyväinen. Se olikin joko-tai tilanne meille."
Niinpä onkin. Anteeksi!

Kohta ei ole jostain syystä ole jäänyt mieleeni, ilmeisesti siksi että se ei ole edes omana kohtanaan vaan sisältyy Helsingin valtauksen kuvaukseen.

Miksi luulet, että juuri tämä kohta oli traumaattisinta, mitä 12-vuotias Halsti koki sisällissodan aikana, eivätkä edellä kuvatut kauheudet? Eivät kai punaiset itsekään kantaneet suuremmin kaunaa sodassa kaatuneista, jolloin heilläkin oli ase kädessä, vaan aseettomien ampumisesta ja vankileirikurjuudesta.

Niitä sun näitä
Viestit: 565
Liittynyt: 19.12.11 23:11

Re: Jenni Kirves, Wolf H. Halsti ja sota

Emma-Liisa kirjoitti:
Niitä sun näitä kirjoitti: Sivulla 89 onkin se etsimäni kohta:
"Siinä paikassa, aivan Sipoon kirkon nurkalla, surmasin tietoisesti ensimäisen kerran ihmisen. Willem-setä oli oppilaaseensa hyvin tyytyväinen. Se olikin joko-tai tilanne meille."
Niinpä onkin. Anteeksi!

Kohta ei ole jostain syystä ole jäänyt mieleeni, ilmeisesti siksi että se ei ole edes omana kohtanaan vaan sisältyy Helsingin valtauksen kuvaukseen.

Miksi luulet, että juuri tämä kohta oli traumaattisinta, mitä 12-vuotias Halsti koki sisällissodan aikana, eivätkä edellä kuvatut kauheudet? Eivät kai punaiset itsekään kantaneet suuremmin kaunaa sodassa kaatuneista, jolloin heilläkin oli ase kädessä, vaan aseettomien ampumisesta ja vankileirikurjuudesta.

En tiedä oikeastaan pitäisikö näin infantiiliin kommenttiin edes vastata, mutta kun 12 vuotias pojankloppi ampuu ihmisen, niin on se ehkä hieman toista kuin nähdä jonkun toisen tekevän sellaista.

Kertoihan Halsti samassa kirjassaan jotain juttua siitä avantoon painamisestakin. Oliko peräti vielä nähnytkin jotain asiaan liittyvää kauempaa katsottuna?

Tätä juttuketjua selatessa tuntuu siltä, että (naisten mielestä ?) sodassa traumaattisin kokemus on nähdä kuolleen sukuelimet, vieläpä silvottuna. Joskus saattaa luodin tai sirpaleen osumakin tulla juuri "sinne" ja jälki on mitä on...

Tuolla ylempänä oli tällainen esimerkki:
Muistan nimittäin lukeneeni länsiliittoutuneista Saksassa, että aseistautuneen sotilaan ilmestyminen taloon saattoi pelästyttää naisen niin, ettei hän uskaltanut vastustaa.


Kertoisit mitä NL:n sotilaat teki vaikkapa Berliinissä. Naiset sotkivat itsensä ulosteillaan, ettei heitä enempäänsä raiskattaisi ja siitä vihastuneena heitä sitten varmaankin ammuttiin.

Eräässä taannoin kuulemassani radio- tai TV -ohjelmassa kerrottiin kuinka sukupuolitaudit oli NL:n sotilaiden pahin riesa ja yli puolella Saksassa olleiden miehitysjoukkojen sotilaista oli SP -tauti kotiinviemisinään.
Antibiootiti olikin halutuin apu USA:sta, mutta siltikin neukut epäili saksalaisten salajuonta SP-tautien valtavan leviämisen vuoksi. Syypää oli lukuisat raiskaukset moneen kertaan tehtynä eri NL:n sotilaiden taholta ja taudit levisivät nopeasti.

Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”