Ville Kivimaki
Viestit: 5
Liittynyt: 11.03.06 17:13
Paikkakunta: Tampere

Suru ja tuntemattoman sotilaan kultti

Oheinen artikkeli liittyy Elävä tuntematon sotilas -dokumenttiin, joka
esitettiin 20.8.2006. Dokumentin verkkosivut löytyvät osoitteesta:
http://www.yle.fi/ulkomaiset/sarjat_ao2.php?id=194

*****

Suru ja tuntemattoman sotilaan kultti

Sota jättää jälkeensä kaaoksen. Taloudellinen vararikko, valtavat väestönsiirrot ja kotiutettavien, usein upseeriensa johdosta riistäytyneiden sotilasjoukkojen aiheuttama sekasorto kuuluvat sodan tilinpäätökseen. Valtiovallan keskeisiä intressejä näissä tilanteissa on ensin turvata oma olemassaolonsa ja vakiinnuttaa mahdollisesti järkkynyt auktoriteettiasemansa sekä tämän jälkeen saattaa yhteen yhteiskunnan perusyksikkö – perhe. Nämä tehtävät tukevat toisiaan, sillä alttiita kapinalle ovat ”vapaana” liikuskelevat sotilasjoukkiot sekä äidit ja lesket, jotka vaativat tietoa poikiensa tai miestensä kohtaloista. Asettuminen takaisin perheeseen vakauttaa yhteiskuntaa, ja huoli toimeentulosta ja selviytymisestä kiinnittää sotilaat puolisoineen takaisin työhön ja arkeen.

Sodanjälkeisissä tilanteissa kiinnittymättöminä eivät vaella vain ihmiset ja ihmisryhmät, vaan myös tunteet. Voimakkain lienee paikantumaton suru läheisen menetyksestä. Ihmisten murhe, kaipuu ja epätoivo on voitava kytkeä johonkin muistamisen ja suremisen paikkaan, ja niille pyritään antamaan erilaisia merkityksiä. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen niin pienyhteisö- kuin valtiotasollakin pystytettiin kilvan muistomerkkejä sodan uhreille ja järjestettiin eri tilaisuuksia muistaa, kunnioittaa ja saada merkitys henkilökohtaisille menetyksille. Suremisen rituaalit, niin julkiset kuin yksityisetkin, auttoivat antamaan suunnan ja paikan suunnattomille tunteille ja aloittamaan alusta, mikäli mahdollista.

Tuhansille ihmisille tätä mahdollisuutta ei tarjoutunut, sillä lähimmäisten lopullinen kohtalo oli jäänyt selvittämättä. Ei ollut hautaa, jonka äärelle vaeltaa, eikä edes varmaa tietoa kuolemasta. Elämää oli vaikea jatkaa, kun kadonneen sotilaan omaiset jäivät ajelehtimaan paikantumattoman surun ja epätoivoisen toivon ulapalle. Näiden tunteiden voimakkuus tulee selvästi näkyviin elävän tuntemattoman sotilaan, ”Anthelme Manginin” tapauksessa. Vastoin järkeä ja kaikkea todennäköisyyttä läheisensä menettäneet omaiset halusivat nähdä Anthelmessa oman rakkaansa ja saada näin rikkoutuneen perheensä uudelleen kokoon. Muistinsa menettäneestä sotilaasta tuli hetkeksi tuhansien ihmisten muistin kohde, raastavien ja epävarmuudessa vellovien tunteiden kiintopiste.

Tuntemattomalle sotilaalle pyhitetyt haudat ja muistomerkit ympäri maailmaa palvelevat samaa tehtävää; ne ovat paikkoja, joiden nimettömyyteen kukin surija voi mielessään kirjoittaa menetetyn läheisensä nimen. Tuntemattoman sotilaan kultilla on kuitenkin kaksi puolta. Kultti kumpusi ensimmäisen maailmansodan jälkeen yksittäisten ihmisten tarpeesta muistaa kuolleita rakastettujaan, mutta samalla se sai kansallisen luonteen, jonka tarkoituksena ei ollut ainoastaan tarjota lohtua omaisille. Tuntemattomaksi määrätyt sotilasvainajat haudattiin kansallisiin pyhättöihin tai haudoista tuli kansallisia monumentteja.

Näissä kansallisissa rituaaleissa, sotilasparaateissa ja muistojuhlissa kunnioitettiin sotilasta, jonka oletettiin kuolleen sankarillisesti taistelussa isänmaansa, kuninkaansa tai keisarinsa puolesta. Virallisissa seremonioissa ranskalaiset tuskin juhlivat armeijaan pakkovärvättyä senegalilaispoikaa tai britit purnaavaa sotilasta Liverpoolin työläiskortteleista, joka olisi ennemmin ammuskellut omia kenraaleitaan kuin samassa kurimuksessa kärvisteleviä saksalaissotilaita.

Näin tuntemattoman sotilaan kultti pyrki kirjoittamaan yksityisten ihmisten suruun kansallisia merkityksiä, jotka ohjasivat massiivisten menetysten mahdollisesti synnyttämän kapinamielen pois itse valtiosta ja sen johtajista. Menetys ei ollutkaan niin lohduton – olihan se tapahtunut kansakunnan puolesta. Ja vastaavasti; jos kerran aiemmat sukupolvet olivat kyenneet näin suuriin uhrauksiin, oli tulevienkin sukupolvien oltava valmiita samaan. Muistamisen kultissa, jossa oli aineksia kansoja yhdistävään tietoisuuteen sodan mielettömyydestä, oli yhtä aikaa mahdollisuus ääri-isänmaallisiin tulkintoihin. Sankarikuoleman kulttuuria Suomessa on tutkinut keväällä 2006 ilmestyneessä väitöskirjassaan Ilona Kemppainen.

Kansalliseen pyhättöön sementoitu tuntematon sotilas saattoi olla sekä lohdunantaja sureville että kansakunnan kannalta sopiva sankari, joka ei esittänyt kiusallisia kysymyksiä kuolemansa mielekkyydestä. Sen sijaan Lyonin rautatieasemalle kuin haudan takaa ilmestynyt Anthelme oli ongelmallisempi tapaus antaessaan sodan kärsimyksille inhimilliset kasvot. Onkin ironisen kuvaavaa, että elävä tuntematon suljettiin mielisairaalaan ja vasta hänen kuolemansa jälkeen kansakunta saattoi kokoontua hänen haudalleen suremaan ”marttyyriaan”.

Ville Kivimäki
Tutkija, Åbo Akademi

****
Artikkeli on laadittu alunperin Ylen Elävä tuntematon sotilas
-dokumenttia varten, jossa se ilmestyi osoitteessa:
http://historia.yle.fi/suru_ja_tuntemat ... aan_kultti
Voit kommentoida artikkelia joko tällä foorumilla tai Ylen foorumilla.

Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”