Martti Pelhon mukaan Taavetissa toimi 22.6. - 29.6.1944 karkurileiri, jossa olleet noin 200 palveluksesta kieltäytynyttä karkuria ammuttiin. Ovatko viranomaiset, tutkijat tai tämän palstan lukijat ottaneet Pelhon esittämän väitteen tosissaan? Eivät ole. Tämä on mielestäni käsittämätöntä ottaen huomioon ne raudanlujat todisteet, jotka Pelho on väitteensä tueksi esittänyt.
Eräs Taavetin leirillä ollut karkuri oli ensinnäkin todennut aikalaismuistelijalle, että ”me odotamme täällä kuolemaa”. Jo pelkästään tämän voisi kuvitella riittävän todisteeksi siitä, että kaikki leirillä olleet karkurit todella ammuttiin. Mutta ei, mikään ei riitä epäilijöille ja valkopesijöille.
Lisäksi kukaan Taavetin leirillä olleista karkureista ei myöhemmin ole muistellut kohtaloaan tutkijoille. Tämä on hämmästyttävää ottaen huomioon se valtava karkurimuistelujen määrä, jonka tutkijat ovat muilta karkureilta saaneet vastaanottaa. Tämäkin seikka viittoo väkivahvasti siihen suuntaan, että Taavetin leirillä olleet karkurit todella ammuttiin.
Erittäin painava todiste on myös Pelhon siteeraama 20.Pr:n 23.6.1944 päivätty kirje, jonka mukaan karkaamiseen, sotapelkuruuteen tai taistelutoimintaa koskevien käskyjen täyttämättä jättämiseen syyllistyneet tullaan asettamaan syytteeseen pikaoikeudessa. Eikö tämä kirje viimeistään vakuuta kaikkein kriittisimmätkin lukijat siitä, että Taavetin karkurit todella ammuttiin?
Eikä tässä vielä kaikki. Pelhon lainaamista stm. Niilo Koskelan muistelmista käy ilmi, että hänen yksikölleen on saatettu tiedoksi kenttäoikeuden tuomion perusteella teloitettujen sotilaiden nimiä. Jälleen yksi seikka, joka puhuu todella vahvasti sen puolesta, että Taavetin leirillä olleet karkurit teloitettiin.
Todellisen pääsiäispommin Pelho pudottaa kuitenkin kuolleeksi julistettujen karkureiden muodossa:
Pelho kirjoitti:Karkuriarkistojen hävittämisten myötä karkurit muuttuivat kadonneiksi. Heidät julistettiin puolustusministeriön yhteydessä syksystä 1944 vuoteen 1965 toimineen kuolleeksijulistamistoimiston selvitysten jälkeen Helsingin raastuvanoikeuden tuomioilla kuolleiksi. Professori Heikki Ylikankaan julkisen lausunnon mukaan myös näiden Helsingin raastuvanoikeuden kuolleeksijulistamistuomioiden perusteina ja liitteinä olleet, arkistossa säilytetyt, armeijan selvitykset ovat - yllätys, yllätys - kadonneet!
Todella yllättävää ja ehkä jopa järkyttävääkin on se tapa, jolla Ylikangas pyrkii Pelhon mainitsemassa lausunnossa kaunistelemaan karua totuutta. Ylikangas nimittäin toteaa blogissaan 27.1.2010 seuraavaa:
Valvontaosaston merkitys käy konkreettisesti ilmi, myös Helsingin raastuvanoikeuden käsittelemissä kuolleeksi julistamista koskevissa asiakirjoissa. Hyvin useissa tapauksissa oikeus vetoaa valvontaosaston lausuntoon, jonka sisältöä ei ole kuitenkaan arkistoitu.
Ylikankaan lausunnosta saa sellaisen käsityksen, että armeijan selvitykset eivät olisikaan kadonneet, vaan jääneet alun perin liittämättä tuomioistuimen asiakirjoihin. Pelho onneksi kertoo asian oikean laidan, jonka mukaan selvitykset ovat kyllä aikoinaan olleet mukana asiakirjoissa, mutta sitten myöhemmin kadonneet (=hävitetty). Jälleen vahva todistus siitä, kuinka arkistoja on putsattu.
On nyt esitetty kaikki näyttö
Taavetin verilöylystä? Ei ole. Ensinnäkin Pelhon mukaan
Taavetissa on yksityisellä maatutkalla varmistettu kolme kohdetta, joihin on aikalaistodistajien kertomusten mukaan kuopattu Taavetin karkurileirillä kesäkuussa 1944 ammuttuja suomalaisia rintamakarkureita.
Koska Pelhoa ei vahvoista todisteista huolimatta tunnu kukaan uskovan, on hänen itsensä syytä järjestää koekaivaus yhteen edellä mainituista kolmesta kohteesta. Tämä koekaivaus voidaan suorittaa mutkattomasti pistolapiolla ilman erityisiä järjestelyjä. Olen täysin varma, että Taavetin seudulta löytyy helposti vapaaehtoisia, jotka ilman korvausta suorittavat koekaivauksen. Jos ja kun kohteesta alkaa paljastua ruumiinosia, on aika kutsua virkavalta paikalle. Siinä on sitten vaikea enää soveltaa standardilausetta, kun luut kolisivat lapiossa.
Eräs toinen seikka kaipaa niin ikään jatkotutkimuksia. Pelho on löytänyt K.L. Oeschin teoksesta
Suomen kohtalon ratkaisu Kannaksella v. 1944 kirjan tyyliin ja sen sisältöön sopimattoman poikkeuksen. Oesch toteaa kirjassaan, että
[s]otapoliisin toimesta huomattava osa näistä miehistä pidätettiin ja lähetettiin aina Viipurin ympäristöstä ja Saimaan rannikoilta asti velvollisuudentuntoisten taistelutoverien riveihin tai saamaan muuta asiaan kuuluvaa käsittelyä.
Pelhon mukaan ilmaisu ”tai saamaan muuta asiaankuuluvaa käsittelyä” on kirjan tyylin ja sisällön suhteen täysin sopimaton. Pelho päätyykin pohtimaan, että
[o]lisi mielenkiintoista tietää, mitä kirjan alkuperäisessä (Otavan tai perikunnan hallussa olevassa) käsikirjoituksessa tässä kohden on kirjoitettu? Kirjassa käytetty ja julkaistu ilmaisu ei voi olla Oesch'in omaa, alkuperäistä tekstiä.
Tässäkin suhteessa Pelhon ei missään tapauksessa pidä jäädä tuleen makaamaan ja ihmettelemään, miksi kukaan ei usko häntä. Pelhon pitäisi välittömästi ottaa yhteyttä Otavaan ja pyytää alkuperäinen käsikirjoitus nähtäväkseen. Tai vaihtoehtoisesti hänen pitäisi ottaa samassa asiassa yhteyttä K.L. Oeschin omaisiin, joita tiettävästi asuu ainakin Helsingissä. On vaikea ymmärtää miksi hän jättäisi nämä keinot käyttämättä. Eikö
Taavetin verilöylyssä kuolleiden karkureiden pitäisi viimeinkin saada oikeutta?
