Jatkosodan alku

[Martti Tapio Pelho]

Liikemies-upseeri Ragnar Nordströmin poika, Raimo-Ragnar Nordström, suomensi ja julkaisi vuonna 1982 kuolleen isänsä varsin hauskat ja mielenkiintoiset muistelmat huomautuksin vuonna 1996 (Voitto tai Kuolema – jääkärieverstin elämä ja perintö, WSOY).

Nordström edustaa mielestäni hyvin sitä upseerikuntaamme, joka toimi 1920-40-luvuilla käytännössä kaksoisroolissa: upseerin vakanssin, armeijan ja suojeluskuntien avulla oltiin samanaikaisesti myös liikemiehiä, keinottelijoita ja mustanpörssin kauppiaita.

Lainaus Ragnar Nordströmin muistelmista (s. 124-125 ja 155):

“Eräänä päivänä kaksi suurtilallista, Sauhke ja Jouhke, tulivat hevosella kasarmialueelle. Salmissa oli esiintynyt riitoja vanhan ja uuden suuntauksen välillä. Vanha suuntaus noudatti vanhaa ajanlaskua, joka laahasi kaksi viikkoa omamme jäljessä, ja halusi muutenkin pitää kiinni vanhoista kreikkalaiskatolisista tavoista. Uusi suuntaus halusi noudattaa Suomen ajanlaskua ja muutoinkin seurata kehitystä yhteisessä isänmaassamme. Sauhke ja Jouhke pyysivät nyt minua auttamaan heitä saamaan uuden ajanlaskun toteutetuksi Salmin papiston keskuudessa. Ajoimme kahdella hevosella johtavan papin luo, ja minä ilmoitin hänelle - tämä tapahtui muutamaa viikkoa ennen joulua - että uusi ajanlasku oli heti otettava käyttöön Salmissa, ja sanoin hänelle myös, että he eivät saisi viettää joulua ja uuttavuotta vanhan ajan mukaan, vaan yhdessä meidän kanssamme. Samoin ilmoitin hänelle, että jos hän ei tottelisi, tulisin asettamaan sotilasvartion huolehtimaan siitä, että määräystä noudatetaan. Pappi pyysi saada käskyn kirjallisesti. Sanoin hänelle:
»Kyllä se riittää Sinulle suullisesti.»
Sauhke, joka oli suuri kasvultaan ja ulkoiselta olemukseltaan hyvin arvovaltainen, sanoi Salmin murteellaan:
Ah muistaki Sinä pappi liboh vanhan ajanlaskun mugah kirikköh menet tungemmo Sinut heinykuormah dah viemmö rajal kus bolshevikit Sinult hengen ottaa. (Muistakin Sinä pappi, että jos menet kirkkoon vanhan ajan mukaan, me panemme Sinut heinäkuormaan, ajamme Sinut rajalle, ja siellä bolsevikit kyllä ottavat Sinulta hengen.)
Sama pappi vihki minut avioliittoon kaksi vuotta myöhemmin Salmin kreikkalaiskatolisessa kirkossa, ja minua kohtaan tuntemansa suuren kunnioituksen vuoksi hän ei ottanut ensinkään maksua vihkitoimituksesta."

(Huom. Ragnar Nordström ja Nina Seise (Sjelajeva) vihittiin avioliittoon 23.2.1921 kahdesti: ensin Salmin ortodoksikirkossa ja sitten luterilaisessa kirkossa. Morsian oli Salmin seudun vaikutusvaltaisimman liikemiehen ja suojeluskuntapäällikön, Jaakko A Seisen (Sjelajev), tytär. - MP)

"Olimme sitten muutamia kesiä kaupungissa, mutta teimme paljon retkiä. Joitakin vuosia myöhemmin aloimme viettää kesiä Karjalassa, Laatokan rannalla. Ostin sieltä maa- ja metsätiloja. Ensimmäisen metsätilan, Saarijärven, joka oli noin 75 ha, ostin jo vuonna 1927. Tila sijaitsi maantien varrella Salmissa, Venäjän rajalla. Siihen kuului puolet kahdesta järvestä, Merijärvestä ja Saarijärvestä. Toiset puolet omisti Salmin kunta. Tällä alueella, mutta kunnan puolella, rajavartiosto piti joka vuosi kesäleiriä. Ostin vuosittain lisää metsätiloja, samoin 3-4 maatilaa Karkun kylästä. Ne yhdistettiin, joten yhteenlaskettu menetys sodan päätyttyä oli 4 000 ha, josta 65 ha peltoa. Puolet oli ostettu Ab R. Nordström & Co. Oy:n nimiin, toinen puoli minun ja lasteni nimiin."

Ragnar Nordströmin poika, Martti-Ragnar, on maininnut, ettei hänen isänsä olisi ollut ainoa, joka ei surrut Talvisodan lopputulosta "koska Saksa tulee voittamaan sodan".

Päämajan sodanaikainen esikuntakenraali Erik Heinrichsin ja tiedustelupäällikkö, eversti Aladar Paasosen, työstämiin Mannerheimin 1.070 –sivuisiin kaksisosaisiin muistelmiin on koottu yli puolentuhannen vaikuttajan ja upseerin nimiluettelo.

Painava todistus siitä epärehellisestä ja myös vilpillisestä tavasta, jolla Mannerheim - apunaan Heinrichs ja Paasonen - tulkitsivat 1950-luvulla historiaamme, sen tapahtumia ja todellisuutta, on Ragnar Nordströmin laajan ja monipuolisen toiminnan ja päämajanyhteistyön totaalinen sivuuttaminen Mannerheimin muistelmista: Nordströmiä ei mainita muistelmissa kertaakaan eikä missään yhteydessä!

On mahdollista, että tässä Mannerheim vain toteutti omaksumaansa venäläistä perinnettä, jonka mukaan asiakirjoista ja valokuvista voidaan jälkikäteen käskystä poistaa toisinajattelijat tai niiksi leimatut.

Neuvosto-Venäjän ensimmäinen ulkoasiainkansankomissaari, sivistynyt teoreetikko ja kymmen kielen taitaja, juutalainen Lev Trotski (Bronshtein), katosi totaalisesti Neuvostoliiton kirjoittamasta historiasta lähes 70 vuodeksi.

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia

[Ilmo Kekkonen]

Asia on,kuten ounastelin.Manninen mainitsee s 26, että kenraali Warlimont ( OKW:n apulaisoperaatiopäällikkö) oli kaukokirjoittimella 20.6. huomauttanut Hitlerin epäilevän Itä-Karjalan vapaaehtoisen tyhjentämisen hyötyä, sillä kokemukset Itärintamalla olivat tällaista vastaan. Hitler vaati selkeästi VKT-aseman pitämistä.

Kenraali Erfurth ei muistelmissaan ( s. 218) edes mainitse asiaa, mutta toteaa, ettei Saksalla riitä joukkoja "rajalinjan" vastaanottoasemiin. (Tarkoittanee Laatokan pohjoispuolta?)

[Ilmo Kekkonen]

Pelho antaa taas hyviä esimerkkejä kyvystään vääristellä asioita ja tehdä kummallisia johtopäätöksiä aiheesta tai lähdepohjasta riippumatta.

Nordström edustaa mielestäni hyvin sitä upseerikuntaamme, joka toimi 1920-40-luvuilla käytännössä kaksoisroolissa: upseerin vakanssin, armeijan ja suojeluskuntien avulla oltiin samanaikaisesti myös liikemiehiä, keinottelijoita ja mustanpörssin kauppiaita.

Nordström oli invalidi ja siviilissä 1919-39 ja taas -41 alkaen. Hänellä ei siis ollut vakanssia rauhan aikana.N:n leimaaminen keinottelijaksi ja mustan pörssin kauppiaaksi on törkeää.
Hän toimi Talvisodassa lähinnä asehankinnoissa ja jatkosodassa heimopataljoonan perustamisen valmistelussa sekä Itä-Karjalan sotilashallinnossa lyhyen aikaa.

Painava todistus siitä epärehellisestä ja myös vilpillisestä tavasta, jolla Mannerheim - apunaan Heinrichs ja Paasonen - tulkitsivat 1950-luvulla historiaamme, sen tapahtumia ja todellisuutta, on Ragnar Nordströmin laajan ja monipuolisen toiminnan ja päämajanyhteistyön totaalinen sivuuttaminen Mannerheimin muistelmista: Nordströmiä ei mainita muistelmissa kertaakaan eikä missään yhteydessä!

Merkillinen väite taas. Mannerheimilla on tietysti oikeus kertoa muistelmissaan juuri niistä asioista ja henkilöistä, jotka itse katsoo tärkeiksi. Muistelmissa jää mainitsematta kymmenittäin kenraaleja mm. armeijakuntien komentajia ja ilmavoimien komentaja. Nimeltä mainitaan vain tusina ansioitunutta kenraalia.Yhden lyhyen aikaa melko toisarvoisissa tehtävissä toimineen jääkäriupseerin poisjättö on täysin vailla merkitystä.

[Veikko I Palvo]

Nordström edustaa mielestäni hyvin sitä upseerikuntaamme, joka toimi 1920-40-luvuilla käytännössä kaksoisroolissa: upseerin vakanssin, armeijan ja suojeluskuntien avulla oltiin samanaikaisesti myös liikemiehiä, keinottelijoita ja mustanpörssin kauppiaita.

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia

Ragnar Nordström ei ollut keinottelija, seuraavakaan tapaus Salmissa hänen muistelmistaan ei liene sentään mustan pörssin kauppaa. Ragnar oli Salmissa RajaK.n päällikkönä ennen Aunuksen retkeä kesällä 1919, minkä jälkeen hän lähti syksyllä 1919 siviiliin ostaen sillitroolarin Islannin vesille ja sitten toisen.... ollen lopulta Suomen suurin laivanvarustaja.

Mutta
Salmissa "Eräänä päivänä luokseni tuli kaksi henkilöä, suurtilallinen Mensonen ja toinen talonpoika Lunkulansaarelta. Mensonen halusi myydä lehmän ja kaksi lammasta. Sanoin, että ostaisin ne kyllä sotilaita varten, mutta minulla ei ole rahaa.
Tällöin Mensonen tiedusteli vaihtokaupan mahdollisuutta.
Muistinkin,
että kasarmialueen navetan takana oli ns. selluloosajauhoa, jonka valtio oli ostanut Serlachiukselta Mäntästä sekoitettavaksi jauhoihin ja leivottavaksi sotaväelle. Emme olleet kokeilleet sitä, minkä myös kerroin Mensoselle, mutta sanoin hänelle, että jos tarkoitus oli, että armeijan piti syödä sitä, täytyi sen kelvata myös siviiliasukkaille.
Hän
sai mennä katsomaan sitä, ottaa kokeeksi näytteen ja palata kauppaan. Mensonen teki työtä käskettyä, palasi vaihtokauppaan ja pyysi monta kymmentä säkkiä. Valtion maksaman kilohinnan perusteella hän ei kuitenkaan voinut saada kuin 14 säkkiä yhdestä lehmästä ja kahdesta lampaasta.
Kauppa lyötiin lukkoon tällä tavalla.
Komppania sai näin ylimääräisen liha-annoksen moneksi päiväksi eteenpäin, jota kyllä todella tarvittiin.
Mensonen oli poissa viikon, tuli sitten kasarmille ja sanoi minulle: ´Voi hitto minkä kaupan olen tehnyt. Ihmisille se ei kelpaa. Lehmät puistelevat vain päätään, eikä se kelpaa edes lannaksi pelloille. En ole koskaan menettänyt missään kaupassa, mutta nyt menetin aivan sataprosenttisesti.´
Koska
kauppa oli täysin rehellinen, sotilaille hyödyllinen, oli ehkä oikein, että Mensonen, joka toimiessaan suurkeinottelijana sodan aikana ja jälkeen oli onnistunut tekemään monta hyvää kauppaa valtion ja muiden kanssa, sai kokea jonkin vastoinkäymisenkin.
Vähän myöhemmin
Mensonen oli käynyt Sortavalassa tapaamassa eversti Gadolinia ja sanonut tälle, että tällä on Salmissa komentajana yksikätinen mies, joka teki kauppoja kuin hänellä olisi kymmenen."

Tuon vaihtokaupan kauppias Mensosen kanssa tehdessään Ragnar oli vielä armeijan rullissa, mutta eiköhän se ollut täysin rehellisesti tehty, ostajakauppias sai ennalta nähdä asevelvollisten syötäväksi tarkoitetun selluloosan?

Tuolloin
Salmissakin oli elintarvikepula, aiemmin viljaa oli tuotu Venäjältä, useimmiten kai oli vaihdettu Pietariin vietyihin sahatavaraan, halkoihin ja elintarvikkeisiin. Selluloosan syöttäminen sotilaille oli siten pakon sanelemaa, lienevätköhän siviilit sitä saaneet ostaakaan?

Veikko Palvo

[JariL]

Mistä johtui Itä-Karjalan perusteellinen linnoittaminen, onkin mielenkiintoinen asia. Se ei sovi lainkaan Mannerheimin ja Rytin puheisiin Itä-Karjalasta Kannaksen panttina.

Siinä suljettiin Kannaksen takaovea. Sotilaalliselta kannalta katsottuna puolustajan joukkojen sitominen Kannakselle ja niiden perääntymistien katkaiseminen Laatokan pohjoispuolitse tehtävällä hyökkäyksellä näyttää kartalla hyvin houkuttelevalta. Neuvostoliitto yritti tätä talvisodassa ja myös kesän 1944 hyökkäyssuunnitelma ilmeisesti perustui samaan ajatukseen, sillä edellytyksellä että Kannaksen puolustus pitää. Kun se ei pitänyt suunnitelmalta putosi pohja. Se oikeampi kysymys lienee miksi etuovea ei linnoitettu yhtä hyvin? Ehkä Kannakselle kuviteltiin saatavan sen verran paljon joukkoja että linnoitteet eivät olleet yhtä tärkeitä kuin pohjoisempana?

Käytännössä Kannaksen takaovelle pääseminen kesti niin kauan, että suunnitelma ei oikeastaan voinut toimia vaan puolustaja pystyi välttämään oven sulkeutumisen. Välillä opin perille meneminen vain ottaa aikaa...

[Albert Ravila]

Se oikeampi kysymys lienee miksi etuovea ei linnoitettu yhtä hyvin? Ehkä Kannakselle kuviteltiin saatavan sen verran paljon joukkoja että linnoitteet eivät olleet yhtä tärkeitä kuin pohjoisempana?

Se on kieltämättä hyvä kysymys. Puolustussuunnitelmissahan lähdettiin aina siitä, että Karjalan kannaksen kautta kohti Etelä-Suomen asutuskeskuksia suuntautuva hyökkäyksen torjunta on puolustuksen ykköstehtävä. Tämän vuoksi olisi voinut kuvitella, että Kannaksen linnoittamiseen olisi satsattu aluksi enemmän, ja voimavaroja siirretty muualla vain siinä suhteessa kuin Kannaksen linnoittamistavoitteet sallivat. Varsinkin, kun poliittiselle ja sotilaalliselle johdolle selvisi melko pian, että Saksa ei tule sotaa voittamaan. Se taas oli välttämätön edellytys sille, että Suomi saattoi ajatella pitävänsä Itä-Karjalan.

Toinen kysymys on sitten se, olisiko etu- tai paraatioven linnoittaminen auttanut kesän 1944 alkuhässäkässä. Itselläni on sellainen käsitys, että alkuvaikeudet tuolloin joutuivat ennen kaikkea siitä, että Kannaksella oli liian vähän joukkoja. Muistaakseni esim. Oesch on todennut Kannakselta puuttuneen vähintään kaksi yhtymää.

Kysymys joukkojen liian pienestä määrästä liittyy kyllä sekin Itä-Karjalaan. Sen valtaaminen oli maksanut paljon kaatuneina ja haavoittuneina. Lisäksi loppuvuonna 1941 oli ilmennyt paljon motivaation ja taistelutahtoon liittyneitä ongelmia, jotka liittyivät pitkälti kysymykseen sodan päämääristä kaukana omien rajojen takana. Sodanjohto joutuikin pitkin matkaa näkemään paljon vaivaa selittääkseen joukoille Itä-Karjalaan menemisen syitä. Tässä tiedottamisessa ei aina onnistuttu kovin hyvin, ja annetut selitykset ovat saattaneet näyttäytyä epäjohdonmukaisina. Joka tapauksessa sotilaille ja todennäköisesti myös kotirintamalle jouduttiin kovasti selittämään sitä, kuinka ehdottoman tärkeää Itä-Karjalan valtaaminen on Suomen turvallisuudelle ja puolustukselle. Kun sitten suurstrateginen tilanne muuttui, olisi suhtautumista Itä-Karjalaan pitänyt tarkistaa. Tämä oli kuitenkin vaikeaa ottaen huomioon aikaisemmat selitykset Itä-Karjalan valtaamisen välttämättömyydestä. Itä-Karjalasta vetäytyminen tai joukkojen painopisteen tuntuva muuttaminen Kannaksen eduksi olisi merkinnyt sen myöntämistä, että sodan alussa veikattiin väärin. Tästä ei tienkään kukaan voi sen aikaista johtoa jälkiviisaasti syyttää, mutta se siitä on ollut seurauksena, että Itä-Karjalaan liittyneet päätökset ovat olleet henkisesti vaikeita ja tapahtuneet käytännössä vasta pakon edessä.

[Niitä sun näitä]

Itselläni on sellainen käsitys, että alkuvaikeudet tuolloin joutuivat ennen kaikkea siitä, että Kannaksella oli liian vähän joukkoja. Muistaakseni esim. Oesch on todennut Kannakselta puuttuneen vähintään kaksi yhtymää.

Jonkun teorian mukaan oli parempi, että Kannaksella joukkoja oli mahdollisimman vähän, niin ehtivät paremmin alta pois! Lieneekö tuollainen jälestä päin keksitty selitys?

Olisiko tilanteessa eniten auttanut vaikkapa edes pienikin aloitteellisuus tykistön toimesta? Kunnon vastatykistövalmistelu tai sitten keskitykset jo havaittuiin "aktiivisiin" kohteisiin naapurin puolelle olisi ainakin sotkenut vastapuolen suunnitelmia. Mutta mitään muuta ei tehty kuin hyssyteltiin ja odottettiin, vaikka sotaa muka käytiin. Lopuksi otettiin niskaan kaikki minkä naapuri rauhassa valmisteli ja sitten myös antoi. Vasta sitten lähdettiin kiireesti perääntymään.

Jos osakaan noista 100 000:sta, lähinnä Perkjärven varikolle jääneestä, tykistön ammuksista olisi rojautettu naapurin niskaan esim. päivää ennen suurhyökkäyksen täyttä alkua, niin olisihan sillä ollut jotain vaikutusta. Nyt jäi tykit ja niiden ammukset naapurille. Tätä tietenkin sanotaan jälkiviisaudeksi, mutta mitä ihmettä oikein odoteltiin kun kerran naapurin valmistelut tiedettiin melko hyvin.

Suomen kenttätykistöhän on ollut niin kovasti kehuttu silloisesta tehokkuudestaan...
Tosin vasta Ihantalassa, Viipurinlahdella, Tienhaarassa, Vuosalmella, Nietjärvellä, Ilomantsissa jne. mutta EI vaikkapa Valkeasaaressa.

Kesäkuun alussa tykistön pomot oli enemmän huolissaan kasvattikaniensa hyvinvoinista. Tirrosen Jylisevät tykit -kirja antaa melko erikoisen kuvan tilanteesta Kannaksella ennen hyökkäyksen alkamista.

Tirronen Eino Jylisevät tykit
Karisto, 1980, 291 s., 1.painos

Päämajan hukatut kuukaudet -kirja antaa sekin kovin karmean kuvan suomalaisen sotilasjohdon hölmöydestä! Kummallista on, että yhtäkään Kannaksen joukkojen ylimmistä komentajista ei pantu viralta tai suorastaan ammuttu! Ehdokkaita olisi ollut useampikin IV AK:ssa. Karkureita kyllä hutkittiin...

Aimo E. Juhola, Jyri Paulaharju ja Georg-Eric Strömberg: Päämajan hukatut kuukaudet. Tilannekuvan hahmottuminen Kannaksella 1944. Kustannus Oy Suomen Mies. 231 s

viewtopic.php?f=10&t=4385&p=23239&hilit ... lla#p23208


Tässä on hieman listaa mitä jäi tai jätettiin Kannaksella 1944 kun peräännyttiin.

viewtopic.php?f=10&t=4385&p=23239&hilit ... lla#p23239


Majuri Anssi Vuorenmaa: Kalliit päivät Kannaksella. Huoltoupseeri -lehti 3/1973

Tässä listaa taisteluvälineiden osalta kesäkuulta 1944:

- 675 erilaista tykkiä
- 91 000 kivääriä
- 7 700 konepistoolia
- n. 4000 konekivääriä ja pikakivääriä
- 210 erilaista kranaatinheitintä
- 9 000 000 patruunaa
- 100 000 tykistönlaukausta/ammusta
- 28 000 miinaa

Ja muuta materiaalia samalta ajalta:

- vaatteita noin neljälle divisioonalle
- tuhansia puhelimia
- 18 000 kilometriä kenttäkaapelia
- 10 000 polkupyörää
- 30 000 paria suksia
- 30 000 kg piikkilankaa
- 75 000 tukkia ja sahalaitokset ehjinä
- 70 000 litraa polttoaineita
- 3000 litraa voiteluaineita
- 11 000 kg karbiidia
- 10 divisioonan päiväannosta muonaa
- valtavasti pioneerikalustoa jne.

Lähteenä on Helge Seppälä: Suomi taisteli, osa 5, s.355, jossa artikkeli on myös julkaistu.

[Martti Tapio Pelho]

Valtiollisen poliisin apulaispäällikkö Ville Pankko on säilyttänyt Agricolan historiankeskusteluja varten 3-liuskaisessa muistiossaan (Pankon muistio 11.1.1941.Sodan vastustajat. KA 3E ) sen hetken, jolloin Suomen sisäasianministeriössä päätettiin keskitysleirin perustamisesta sodanvastustajille.

Kokous pidettiin 8.1.1941 ja neuvottelussa mukana osan aikaa ollut ministeri von Born mainitsi, että hän oli ollut asiasta edellisenä päivänä Marsalkan puheilla, joka oli pyytänyt ottamaan asian esille.

Kokouksen oli kutsunut koolle ministeriön esittelijäneuvos Eero Koskimies ja paikalla olivat kaikki asiaan vaikuttavat viranomaiset: ohranan lisäksi pääesikunnasta eversti Lauri Leander ja vankeinhoitolaitoksesta ylijohtaja Arvelo. Myöhemmin paikalle tuli ministeri von Born, joka kertoi Mannerheimin terveiset.

Valpon apulaispäällikkö Ville Pankko kertoo asiasta omin sanoin 11.1.1941 näin:

"Kokoonnuttuamme Koskimiehen huoneeseen hän selitti, että sotilasviranomaisten taholla ollaan vakuutettuja uuden sodan puhkeamisesta Suomen ja Neuvostoliiton välillä ja että sotilasviranomaiset huolissaan kommunistisesta tilanteesta maassa, jonka vuoksi toivovat, että kommunisteja tultaisiin pidättämään hyvissä ajoin niin suuri määrä, etteivät ne tilanteen kärjistyessä voisi tuottaa maalle vaaraa. Tämän johdosta sanoi olevan välttämätöntä päästä ratkaisuun, millä tavoin näin pidätettäviksi tulevat kommunistit säilytetään."

Pankon muistion mukaan kokous pidettiin 8.1.1941.

Muistion mukaan Mannerheim ja maan poliittinen eliitti olivat tehneet jo vuonna 1940 ratkaisunsa Suomen tasavallan ja sen kansalaisten lukuun (salassa ja kansaa kuulematta) hyökkäyssodasta Neuvostoliittoa vastaan Natsi-Saksan rintamassa.

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia

[Martti Tapio Pelho]

Parhaimman kuvan pitkäjänteisestä valmistautumisesta sotatilaan antaa Suomen tynkä-eduskunnan harjoittama lainsäädäntötyö, jolla poistettiin ja kavennettiin kansalaisten perusoikeuksia kaikkialla yhteiskunnassa ja rakennettiin Suomeenkin laajalla rintamalla Natsi-Saksan kaltaista arjalaista valtiojärjestelmää.

Kirjoitin ”tynkä-eduskunnan”, koska merkittävällä osalla Suomen ahkeraa ja isänmaallista kansaa ei käytännössä ollut 1930-luvulla kansalaisoikeuksia lainkaan saati oikeutta asettaa ehdokkaita ja osallistua valtiollisiin vaaleihin.

Nimitys “tynkä-eduskunta” on senkin takia osuva kun muistamme, että vuonna 1945 pidetyissä eduskuntavaaleissa sadalla paikkakunnalla kommunistien ja sosialistien muodostama vaaliliitto, SKDL, sai kansalta yli puolet annetuista äänistä ja suurilla teollisuuspaikkakunnillakin kolmanneksen.

Näiden vasemmistoryhmittymien poliittiseen ja valtiolliseen toimintaan osallistumisen oli tynkä-eduskuntamme määrittänyt rikokseksi jo 1930-luvun alussa.

Esimerkiksi Pohjois-Savossa suljettiin 1930-luvulla 42 tuhansien työmiesten ja naisten talkoilla rakentamaa työväen- ja pienviljelijätaloa viranomaisten “harkinnalla” kommunistiseksi tai ryssänkätyriksi leimattuna ilman oikeudellista näyttöä saati, että mainituilla yhdistyksillä olisi ollut lakiin perustuva muutoksenhakuoikeus valittaa suojeluskuntalaisen tuomarin johtamalle alioikeudelle ja vaatia viranomaisten laittomien pakkolunastus- ja sulkemispäätöksien poistamista vetoamalla “pyhään omistusoikeuden suojaan”.

Sotatilalaki, jonka nojalla myöhemmin oli helppo asetuksilla säädellä yksityiskohtia, annettiin 26.9.1930. Sen nojalla annettiin välittömästi sodan sytyttyä 2.7.1941 asetus tiedotustoiminnan tarkastuksesta, jolla perustettiin erittäin suuren päätösvallan omaava Valtion tiedotuslaitos ja sen alaiset paikalliset elimet.

Laki työrauhan suojelemisesta antoi viranomaisille aseet ammattiyhdistysliikettä vastaan. Se laadittiin lapuanliikkeen vaatimuksesta 6.2.1931.

Painovapautta rajoittava laki, jonka avulla tukahdutettiin opposition ja myös rauhanliikkeen ääni jo 1930-luvulla, sota-ajasta puhumattakaan, annettiin 31.7.1930.

Yhdistysten perustamista säätelevällä lailla 25.5.1934 annettiin yksityiskohtaisia määräyksiä mihin asioihin yhdistykset eivät saaneet toiminnassaan puuttua. Rajoitukset koskivat mm. vaikuttamista valtiollisiin asioihin. Myös yhdistysten toiminnan kieltäminen tehtiin helpommaksi: ratkaisuvalta annettiin sisäasianministeriölle ja lääninhallituksille.

Tämän lain varsinainen "uutuus" oli, että sen nojalla voitiin lakkauttaa myös ne yhdistykset, joiden katsottiin jatkavan lakkautetun yhdistyksen toimintaa.

Työvelvollisuuslaki, jolla valmistauduttiin edessä oleviin "talkoisiin" ja joka mahdollisti henkilökohtaisen vapauden rajoitukset sotatilan tarpeita silmällä pitäen säädettiin 16.6.1939.

Tasavallan suojelulaki, 6.10.1939, oli merkittävin ennakointi ennen talvisodan syttymistä. Sen vaikutusalue oli erittäin laaja.

Kun tietää lainvalmistelujen vaatimat aikataulut, oli tämäkin laki pantu alulle hyvin varhaisessa vaiheessa ennen sotaa. Tasavallan suojelulain turvin voitiin rajoittaa monella tapaa kansalaisten henkilökohtaista vapautta, oikeutta valita vapaasti asuinpaikkansa ja kulkea paikasta toiseen.

Asetus maanpuolustusta vahingoittavasta toiminnasta, jonka perusteella voitiin määrätä kansalaiset pelkkien epäluulojen perusteella mm. silmälläpidon alaisiksi ja pidettäväksi ns. turvasäilössä annettiin 30.11.1939. Ratkaisuvalta tässä asiassa annettiin valtiollisen poliisin päällikölle, lääninhallituksille ja muillekin poliisiviranomaisille. Se mahdollisti ja toteutti poliisimielivallan.

Asetus kokouksien lupamenettelystä, jota käytettiin mm. sotapoliitikkojen kannalta uhkaavaksi nousseen Suomen ja Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seuran toiminnan ehkäisemiseen, annettiin talvisodan jälkeen 1.8.1940. Tällä asetuksella määrättiin, että kaikkiin 30 henkilöä ja sitä suurempiin väentilaisuuksiin piti anoa lääninhallituksen lupa.

Valtio- ja maanpetosta käsittelevät jo tsaarinvallan ajalta 19.12.1889 peräisin olevat yleisen rikoslain 11. ja 12. luku uusittiin "sopivasti" niinikään ennen talvisotaa 18.10.1939.

Valtiopetosta koskevan rikoslain 11. luvun säädöksien sovellutukset olivat jo silloistenkin oikeusoppineiden tulkintojen mukaan laittomia ja hyvinkin kiistanalaiset.

Niitä oli sovellettu yksinomaan työväenjärjestöihin, ammattiyhdistysliike mukaan lukien, ja sen nojalla tuomittiin myös Suomen ja Neuvustoliiton rauhan ja ystävyyden seuran (SNS 1) toimihenkilöt useilla paikkakunnilla poliittisten suojeluskuntatuomareiden virkatoimin kuritushuonerangaistuksiin, koska viranomaiset ja suojeluskuntatuomarit katsoivat seuran "valtiopetosta valmistelevaksi järjestöksi".

Rikoslain 12. luku, joka säätää rangaistukset maanpetoksesta, "modernisoitiin" kokonaan 18.10.1939 ja täydentäen vielä 20.8.1942. Tässä yhteydessä säädettiin kuolemanrangaistuksesta.

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia

[skrjabin]

Valtiollisen poliisin apulaispäällikkö Ville Pankko on säilyttänyt Agricolan historiankeskusteluja varten 3-liuskaisessa muistiossaan (Pankon muistio 11.1.1941.Sodan vastustajat. KA 3E ) sen hetken, jolloin Suomen sisäasianministeriössä päätettiin keskitysleirin perustamisesta sodanvastustajille.

Kun sinulla kerta tuo muistio on, niin miksi ihmeessä et sitten siteeraa niitä keskeisiä kohtia väitteidesi tueksi? Esimerkiksi voisit siteerata sen kohdan jossa "päätettiin keskitysleirien perustamisesta". Nyt siteeraat vain tällaista, jossa ei ole mainintaa leireistä:

"Tämän johdosta sanoi olevan välttämätöntä päästä ratkaisuun, millä tavoin näin pidätettäviksi tulevat kommunistit säilytetään."

Oliko nyt niin että leirejä tai muutakaan "ratkaisua" ei muistiossa lopulta mainittukaan?

Toinen kohta johon kaipaisi sitaattia on tämä:

"Muistion mukaan Mannerheim ja maan poliittinen eliitti olivat tehneet jo vuonna 1940 ratkaisunsa Suomen tasavallan ja sen kansalaisten lukuun (salassa ja kansaa kuulematta) hyökkäyssodasta Neuvostoliittoa vastaan Natsi-Saksan rintamassa."

Tuohan olisi mm. aiempien täällä esittämiesi väitteiden suhteen melko keskeinen kohta, joten voisitko siteerata muistiota sanatarkkaan tuon asian suhteen?

Itse asiassa viestisi alku on lähes sanatarkkaa sitaattia Sakari Selinin verkossa julkaisemasta teoksesta Kun valtiopetos oli isänmaallinen teko (vrt. kappale 9.1. http://www.ksl.fi/files/muisti/sakari9.htm ) Lähde olisi ollut vähintäänkin kohteliasta mainita, nyt plagioit toisten tekstiä. Selin ei näytä muuten huomanneen muistiosta tuota jälkimmäistä kysymääni kohtaa, jossa väität siinä puhutun hyökkäyssotaa koskevasta päätöksestä vuonna 1940.

[Emma-Liisa]

Pelhon metodi on kerta kaikkiaan nerokas!

Samalla logiikalla tiedämme nyt, mitä NKVD:n toimenpiteet tarkoittivat. Tietenkin päätöstä aloittaa sota!

[Veikko I Palvo]

Tasavallan suojelulaki, 6.10.1939, oli merkittävin ennakointi ennen talvisodan syttymistä. Sen vaikutusalue oli erittäin laaja.


Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia

Eduskunnan 3.10.1939 hyväksymä Tasavallan suojelulaki ja pres. Kyösti Kallion 30.11.-39 antama asetus ja sisäministeri Urho Kekkosen turvasäilöönpidättämiset joulukuussa -39 koskivat vain 111 henkilöä. ( wiki.fi ) Sadanyhdentoista kommunistin vaikutusalue on tuskin ollut kovinkaan laaja ja Stalin aloittaessaan Suomen valloitusyrityksensä, on tuskin paljoakaan laskenut noiden 111:sta turvasäilöläisen varaan.
Mutta noiden Sakari Selinin kaltaisten maanpettureiden toiminta jo ennen Talvisotaa ja NL:n välirauhan aikaista painostusta on tietystikin pohjana noiden "rauhanpuolustajien" toiminnalle 1940-1941.
Moskovan rauhan jälkeen perustettua Suomen ja NL:n ystävyydenseuran toimintaa tuettiin Kremlistä. Lähettiläs J.K.Paasikivi lähetti mm. 24.7.1940 Ulkoministeriölle H:kiin sähkeen, jossa kertoi ulkoasiainkomissaarin valittaneen SN 1-seuran vastaista toimintaa ja erityisesti kuulemma Väinö Tannerin taholta.
Ministeri V.Tanner pakotettiin eroamaan, mutta Paasikivi sähkeessään 22.8.-40 http://www.histdoc.net/historia/SIN1940-08-22.html kertoi Molotovin sanoneen V.Tannerin ainoastaan siirtyneen varjoon Elantoon ja Molotovin vaatima lähettiläs Paasikiven selonteko SNS 1:stä ei ollut tyydyttänyt ulkoasiainkomissaaria.

SNSeurassa Neuvostoliiton ja ulkoministeri Molotovin tuki "rauhanpuolustajille" on varmastikin ollut tiedossa NL:n suurlähetystön yhteyksien kautta tuohon seuraan, jonka jäsenmääräksi on myöhemmin väitetty 35 000 vuonna 1940.
Ja
välirauhan aikana harvojen aatteeseen uskovaisten mielistä lienee jo haihtunut Stalinin ja Hitlerin sopimus ja Talvisodan aloittanut NL:n hyökkäyskin?
Kesäkuun 1941 alussa
( wiki.fi ) turvasäilössä oli 126 , Jatkosodan syttyessä 200 "ryömäläistä" ja kuukausi myöhemmin 457.
YLE / Sakari Selinin radiohaastattelussa http://areena.yle.fi/radio/1307899 Selin
sanoo Tampereella olleen 15- 20 "sodanvastustajaa" ja sama lukumäärä taisi Selinin mukaan olla SNS 1:n Pispalan osastossakin.

Ryömäläisiä loikkasi ErP.21.:stä rintamalla vihollisen puolelle syksyllä 1941 melkoinen joukko "rauhanpuolustajia", joita NL alkoi hetimmiten palautella desantteina Tampereellekin. Turun suunnallakin "isänmaallisia maanpettureita" jäi kiinni neuvostodesanttien ohella, joitakin teloitettiin ja SNS 2 -seura pystytti Kärsämäelle 1972 venäjänkielisin tekstein "partisaanimonumentin."

Ja 1972 Hannu Salama kirjoitti Siinä näkijä missä tekijä- kirjansa sodanaikaisesta Pispalasta. Veikko Huuska kirj. siitä 2012 US:ssa otsikolla http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuo ... -vai-totta tarua vai totta.
Sakari Selin puolusti sodan jälkeen rauhaa kynällä Kansan uutisten toimittajana ja tuo kirja rauhan puolustamisesta dynamiitin voimalla näyttää olevan viime vuosien tuotetta?

Veikko Palvo

[Martti Tapio Pelho]

Suomi oli siis valmis vastaanottamaan mitä tuleman piti ja toimimaan kaikessa sodan valmisteluun tähdänneitten lakien mukaisesti. Lakien avulla tukahdutettiin tehokkaasti opposition ääni ja valmistauduttiin niin ikään tehokkaasti rankaisemaan pienimmästäkin rauhan puolesta ja sotaa vastaan ilmaistusta mielipiteestä tai teosta.

Osoituksena sotilasjohdon, poliitikkojen ja lainsäätäjien erinomaisesta yhteistyöstä on, että samanaikaisesti edellisessä kirjoituksessani mainittujen lakien ja asetusten säätämisen ja antamisen kanssa hyväksyttiin myös tukku lakeja, joilla maan talous saatiin silloiseen "eurokuntoon" eli valmiiksi palvelemaan yleiseurooppalaista sotatilaa.

Pitkäjänteistä valmistautumista sotatilan vaatimiin toimiin osoittaa myös se, että teollisuuden työaikoja rukattiin huomattavasti edessä olevan sodan varalta. Niinpä vuoden 1939 lopulla uudistetun sotatilalain 33. pykälässä annettiin valtioneuvostolle valtuudet myöntää poikkeuksia työaikaan ja muihin työoloja koskeviin säännöksiin.
Tämän lain perusteella tehtiinkin sota-aikana useita merkittäviä huononnuksia sekä työaikoihin että palkkausperusteisiin.

Yleisen työaikalain säädösten perusteella työnantajalla oli ennen sotia oikeus määrätä vain 18 vuotta täyttänyt työntekijää ylityöhin 24 tuntia kahdessa tai 48 tuntia neljässä viikossa. Alle 18-vuotiailta työntekijöiltä (lapsilta) ja raskaana olevilta naisilta ylityöt olivat Suomessakin 1930-luvulla valvotusti kiellettyjä.

Työnantajan oikeus ylitöitten määräämiseen kaksinkertaistettiin ilman minkäälaista neuvotteluoikeutta eli 48 ja 96 tunniksi ja samalla ylityöpakko kohdistettiin oikeudellisesti vajavaltaisiin lapsiin eli alle 18-vuotiaisiin työntekijöihin.

Maataloudessa ylityön uudet normit kohdistettiin jopa alle 10-vuotiaisiin renkien lapsiin. Alle 16-vuotiaita, orjapalkoilla tai jopa palkatta maataloustöihin pakotettuja lapsia, oli Suomen sotavuosina satojatuhansia. Muuallakin kuin Pohjois-Savossa.

Kaikkien työntekijöiden palkkaetuja alennettiin roimasti. Ylityöstä tulevaa korotettua palkkaporosenttia alennettiin puolittamalla se. Niin ikään poistettiin yötyötä koskevat rajoitukset ja yötyössä sallittiin käyttää ja laajalti myös käytettiin 16-vuotiaita lapsia ja raskaana olevia naisia.

Raamatun epistolan ja ev.lut kirkon virallisten oppien vastaisesti sunnuntaityöt sallittiin entistä suuremmassa määrin ja 8 tunnin työaikalaissa säädetty yhtäjaksoisen viikkolevon määrä supistettiin 30 tunnista 24 tuntiin. Vastaavasti sunnuntaityöstä työnantajan velvollisuus maksaa 100 % korotettua palkkaa muutettiin yksipuolisesti ilman neuvotteluja puolta pienemmäksi.

Tiettävästi yksikään ev.lut. kirkkoherra ei Suomessa puuttunut sunnuntaisaarnassaan sunnuntaityön laittomiin, Raamatun oppien vastaisiin, laajennuksiin.

Käytännössä kaikki kerrotut huononnukset rahaksi muutettuna merkitsivät sitä, että työnantajien palkkakulut puolittuivat “sotatalouden vaatimuksista”.

Työnantajien keskusyhdistykset ja paikalliset suojeluskunnat määräsivät paikallisille työsuojelutarkastajlle kiellon olla käsittelemättä huononnettujen työehtojen seurauksista johtuvia valituksia ja kohtuuttomuuksia sekä lasten ja raskaana olevien naisten työvoiman laajaa laitonta väärinkäyttöä.

Työnantajat saivat lisäksi rajoittamattoman oikeuden työntekijöittensä ylitöitten teettämiseen puolitetulla, jo aikaisemminkin erittäin huonolla, peruspalkalla. Sotatarviketeollisuudessa työntekijöiden työpäivät muuttuivat yleisesti 12-16 tuntiseksi.

Sotatalouden ankarat vaatimukset koskivat vain rahvasta, tavallisia teollisuuden ja maatalouden työntekijöitä ja heidän lapsiaan: teollisuudessa johtajien ja esimiesten palkat ja muut työsuhde-etuisuudet kolminkertaistettiin sotatalouden varjolla.

Sotatalous on tarjonnut kaikkina aikoina ja kaikissa yhteiskunnissa kohtuuttomat mahdollisuudet aina ahneille eliiteille omien henkilökohtaisten etujensa maksimointiin. Näin tapahtui myös Suomessa - sotataloudesta huolimatta.

Liikemies-upseeri Ragnar Nordström on vain yksi niistä upseereistamme, jotka saalistivat miljoonien omaisuudet ja siirsivät hankitun uuden varallisuuden yksityistalouteensa sotatalouden salatuissa ja tutkimattomissa katveissa.

Lisäksi sotatalouden varjolla armeija, suojeluskunnat, poliisi ja työnantajien keskusyhdistykset poistivat työntekijöiltä työehtojen huononnoksien vastaisen laillisen puolustusoikeuden: lakko-oikeuden.

Työntekijöiden ammattiyhdistyksillä ja niiden keskusliitoillahan ei ollut 1930-luvulla ja sotavuosina lainkaan laillista oikeutta neuvotella ja sopia jäsentensä laillisella valtakirjalla valtakunnallisia sitoavia työehtosopimuksia, joissa normaalisti demokraattisissa yhteiskunnissa (oikeusvaltiossa) sovitaan ne minimiehdot, joihin työntekijät ovat aina vähintään oikeutettuja ja kaikki työnantajat sitoutettuja.

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia

[Martti Tapio Pelho]

Jsn kirjoittaa:

“Pelho on muutenkin ollut lähdetietojen suhteen melko niukkasanainen eli moitteen voi ymmärtää yleisemmältä kannalta. Hän ei myöskään ole esittänyt missä edellä mainittu muistio sijaitsee, mikä tarkoittaa mahdollisesti ettei hän ole koskaan nähnytkään sitä. Verkkokeskustelussa voi tietysti pienten lainausten osalta olla vähemmänkin tiukka vanhan alkuperäislähteen suhteen. Joka tapauksessa oletettu muistio ei enää ole asiakirjajulkisuuden rajoitusten piirissä. Sen sijaan koko viestin lainaaminen julkaistusta teoksesta ilman lähdetietoja voi jo olla toinen juttu. Laki ei varsinaisesti mainitse mitään maksimi-minimimääriä, mutta järjenkäyttö on aina sallittua.”

Olen maininnut kirjoituksessani Valtiollisen poliisin Ville Pankon muistion olevan nyt KA:ssa, sen tunnuksen Sodanvastustajat ja tallennepaikan 3E.

Ihmettelen lukutaitoasi ja sivistystäsi kun et kysynyt, mitä kirjoituksessani mainitsemani lähdeviite KA tarkoittaa?

Ville Pankon muistio ei ole siis SA:ssa vaan KA:ssa eli Kansan arkistosta.

Jos tämä valtiollisen poliisin Ville Pankon 11.1.1941 päivätty 3-sivuinen muistio olisi joutunut aikoinaan SA:han, se olisi kaiken todennäköisyyden mukaan kuulunut niihin asiakirjoihin, joita ei olisi tallennettu sota-arkistossa Argricolan keskustelujakaan varten vaan muistio olisi tuhottu.

Merkintöjen mukaan muistion on toimittanut Valpon arkistosta Kansan arkistoon Aimo Aaltonen.

Kuka oli Aimo Aaltonen? Valistapa nyt sinä vuorostasi meitä.


Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia

[jsn]

Olen maininnut kirjoituksessani Valtiollisen poliisin Ville Pankon muistion olevan nyt KA:ssa, sen tunnuksen Sodanvastustajat ja tallennepaikan 3E.

Ihmettelen lukutaitoasi ja sivistystäsi kun et kysynyt, mitä kirjoituksessani mainitsemani lähdeviite KA tarkoittaa?

Ville Pankon muistio ei ole siis SA:ssa vaan KA:ssa eli Kansan arkistosta.

Vilpittömät pahoitteluni etten lähdemerkintääsi täysin huomannut. Lyhenne KA tarkoittaa Kansallisarkistoa ja se on virallinen lyhenne. SA:ta (eli Sota-arkistoa) ei enää ole vaan se on osa KA:ta. Kansan arkistolla ei ole virallista lyhennettä. Usein käytetään KansA:ta.

Valpon arkistoja tuhottiin vuonna 1944 varsin paljon. Samoin asiakirjoja sekoitettiin toisiinsa ja hävitettiin tämän jälkeenkin. Tämä tapahtui usein organisaation tosiasialliseksi päälliköksi vuonna 1945 tulleen Aimo Aaltosen myötävaikutuksella. Kansanedustaja ja SKP:n puheenjohtaja Aimo Aaltosen tehtävänä oli käyttää Valpoa vallankumouksen tekemiseen Suomessa. Hänet olisi tämän nojalla voitu tuomita maanpetoksesta. Tätä ei tehty vaan hän sai jatkaa poliittista toimintaansa, vaikka Aaltosen toiminta Valpossa todettiin vuonna 1948 eduskunnan tekemässä selvityksessä erittäin epäonnistuneeksi ja Valpo sen vuoksi lakkautettavaksi. Näin myös tapahtui.