Jatkosodan alku

[Heikki Jansson]

Skrjabinin mukaan Stalin ei ole koskaan tehnyt Suomelle tälläista ehdotusta.

En ole missään kohden myöskään tuollaista väittänyt. Se on mahdollista, mutta lähdekritiikki kai on suotavaa tässäkin kohden, ja kun ottaa huomioon ne lausuman reunaehdot joita edellä esitin, siihen todella sopii varauksella suhtautua. Tässähän kyse ei edes ollut itse ehdotuksesta, vaan kahdesta sanasta jotka Turtola on tulkinnut tarkoittavan vaihtoehtoisuutta liiton ja rajasiirtojen välillä.

Juuri noin se menee. Lisäisin kuitenkin esittämääsi seuraavaa:

Huomioon ottaen Paasikiven esityksissään (J.K. Paasikivi: Toimintani Moskovassa-39-40, 35 ss.) esiin tuoma lienee täysin mahdollista, jopa todennäköistä, että ne Neuvostoliiton esitykset, jotka Suomen poliittinen johto hylkäsi 1939, sisälsivät melko tarkkaan Pelhon mainitseman. Suomen kielteinen kanta johti siihen, ettei Neuvostoliiton esityksiin lähemmin tutkittu, ja voidaan vain spekuloida siitä, mitä ne tarkemmin olisivat sisältäneet.

Paasikivi mainitsee Stalinin ehdottaneen ensisijaisesti ns. "ensimmäistä" linjaa. Tämä oli (Paasikiven terminologiassa) Stalinin mainitsema "keskinäistä avunantoa koskeva sopimus", joka kuitenkin jäi keskusteluista Suomen ilmoitettua kielteisen kantansa, jolloin siirryttiin keskustelemaan "toisesta linjasta" eli rajoitetusta paikallisesta avunantosopimuksesta" Suomenlahden puolustamiseksi ja vasta Suomen hylättyä senkin siirryttiin "kolmannelle linjalle" eli keskustelemaan alueluovutuksista:

Stalin ja Molotov luopuivat nyt lopullisesta Suomenlahtea koskevasta "paikallisesta sopimuksesta". - [Johon Stalin:] "Antakaa sitten meille Hanko, mainittu alue Karjalan kannakselta ja Suomenlahden saaret".

Suomi hylkäsi esityksen ja seuraus oli lopulta, että Suomi luovutti muutamaa kuukautta myöhemmin sen, mitä Stalin pyysi: "Hangon, mainitun alueen Karjalan kannakselta ja Suomenlahden saaret" ja paljon muuta sekä lisäksi joutuivat suomalaiset kärsimään talvisodan kärsimykset. Tätä olen kutsunut ”Erkon suomalaisten itkettämiseksi”, koska Suomella oli tunnetusti valittavanaan joko ”suostua myönnytyksiin tai itkeä ja suostua myönnytyksiin”. Ulkoministeri Erkko valitsi tunnetusti suomalaisten itkettämisen ja luovuttamisen ja suomalaiset joutuvat siis itkun tielle. Ei ole missään nähnyt mitään, mikä edes viittaisi siihen, että talvisodan tie olisi mitenkään muutoin ollut suomalaisille sen edullisempia kuin sen vaihtoehdot (lähinnä hyväksyminen Neuvostoliiton esitykseen 9.11.39 tai sen kaltaiseen järjestelyyn. Spekuloidahan aina voi tai nähdä toiveunia.

Vaikuttaa siis ainakin minusta erittäin todennäköiseltä, että Suomelle tarjottiin Pelhon kirjoituksessa tarkoitettua vaihtoehtoa tuolloin ensimmäisessä kokouksessa 12.10.39. Neuvostoliiton kirjallisessa ehdotuksessa 14.10.39 puhutaan enää pelkästään alueluovutuksista, koska Suomi oli hylännyt Neuvostoliiton esitykset avunantosopimukseksi ja paikalliseksi puolustussopimukseksi eikä näihin enää sittemmin Moskovan neuvotteluissa palattu. Pelhon esittämä tulkinta lienee siis ainakin Paasikiven mukaan tulkittuna oikea. Eri asia on, että lähteisiin on suhtauduttava, kuten sanoit, kriittisesti.

Tannerin muistelmia en ole tarkastanut tältä osin koska Tanner ei ollut mukana Paasikiven ensimmäisellä neuvottelumatkalla lokakuussa -30 eikä tiedossani ole liioin mitään muutakaan, mikä puoltaisi toistakaan tulkintaa. Toinen kysymys on tietenkin, miltä Stalinin ensisijaisesti tehdyssä esityksissä tarkoitetut sopimukset olisivat näyttäneet yksityiskohdissaan, josta voidaan vain spekuloida, kuten huomasin nimim. Emma-Liisan tekevän.

Täten Suomi valitsi peräänantamattoman linjan ja sen myötä jäi ainoaksi vaihtoehdoksi Neuvostoliitolle sota (eli talvisota), mikä oli tietysti vailla järkeä suomalaisten kannalta. Suomella ei ollut tietenkään mitään mahdollisuutta pärjätä yksin sodassa suurvaltaa Neuvostoliittoa vastaan. Voidaan sitten esittää erinäisiä spekulaatioita Moskovan rauhan ehtojen muka erinomaisuudesta Suomen puolustuksen kannalta mutta ne vaikuttavat kaiken kaikkiaan järjettömiltä. Idänpuolustuksemme romuttui eikä Suomi saavuttanut mitään talvisodalla - Suomi hävisi sen, kuten tunnettua ja joutui luopumaan paljon enemmästä kuin mistä olisi joutunut luopumaan hyväksymällä Neuvostoliiton esityksen.

Ylläpidolle huomautan, että keskustelu koskee nyt käydyltä osalta talvisodan alkua suomalaisten kannalta, eikä jatkosodan alkua (eikä Romaniaa eikä liioin Stalinin käytöstä Viron entisen presidentti Pätsin vaimoa kohtaan). En tahtoisi enää syyllistyä toistamiseen kirjoittamiseen asian ulkopuolelta, en ainakaan sen jälkeen kun sain (täysin aiheelliset) torut tästä ylläpidolta, joten pyytäisin ylläpitoa yst. siirtämään tämän ”pistokkaan” omaksi säikeekseen vaikka edellä mainitulla otsikolla: "Talvisodan edullisuus suomalaisten kannalta?", jos siirto harkitaan järkeväksi.

Semmottii...

[Emma-Liisa]

Toinen kysymys on tietenkin, miltä Stalinin ensisijaisesti tehdyssä esityksissä tarkoitetut sopimukset olisivat näyttäneet yksityiskohdissaan, josta voidaan vain spekuloida, kuten huomasin nimim. Emma-Liisan tekevän.

Ei tarvitse spekuloida, sillä Molotovin ulkoministeriön teettämästä luonnoksesta kertoo Yksin suurvaltaa vastaan s. 116. Tuota teosta ei ole nyt käsillä, mutta Apunen ja Wolff kertovat Pettureissa ja patriooteissa (s. 45) seuraavaa:
- Suomen tuli luovuttaa neuvostojoukoille laivastotukikohtia ja lentokenttiä
- laajimman vaihtoehdon mukaan neuvostojoukkoja olisi ollut Pohjois-Suomessa, Karjalan kannaksella ja Hankoniemellä ja lisäksi Ahvenanmaan linnoittaminen olisi siirtynyt NL:n valvontaan
- tukikohtien miesmääristä sovittaisiin myöhemmin erikseen kuten Virossa

Apunen ja Wolff toteavat, että tarkoituksena oli saada suursodassa Suomi puna-armeijan sotilaalliseksi etumaastoksi.

Edelleen A & W kertovat (s. 65), että toisessa neuvottelussa Paasikivi ehdotti avunantosopimusta, jossa kumpikin osapuoli vastaisi oman alueensa puolustuksestaan, mutta ryhtyisi sotaan, jos kolmas valta yrittäisi tunkeutua Suomenlahdelle. A & W arvelevat, että ehdotus oli peräisin Mannerheimilta.

[Emma-Liisa]

Täten Suomi valitsi peräänantamattoman linjan ja sen myötä jäi ainoaksi vaihtoehdoksi Neuvostoliitolle sota (eli talvisota)

Höpönhöpön.

NL:lla oli ainakin seuraavat vaihtoehdot:
1) esittää ultimaatumi ja ryhtyä sotaan vasta jos se ei tuottaisi tulosta
2) tyytyä Suomen tekemiin myönnytyksiin

2-vaihtoehto olisi sisältänyt sen mahdollisuuden, että Suomi olisi pysynyt puolueettomana jatkossakin tai puolustautunut Saksan maihinnousua vastaan, ja kumpikin olisi ollut NL:lle edullisempaa kuin saada yksi vihollinen lisää.

[Emma-Liisa]

Jatkoa:

3. vaihtoehto Stalinilla olisi ollut: aloittaa rajoitettu sota ilmoittaen että NL haluaa vain neuvotteluissa vaatimansa alueet, esim. sen suurimman vaihtoehdon, mutta ei kuitenkaan Viipuria. Tämä olisi voinut hajottaa suomalaisten rintaman.

Oleellista on, ettei Stalin olisi tehnyt viirhearviota aloittanut sotaa, jollei hän ensin olisi tehnyt virhearviota sen kestosta, joka taas perustui virhearvioon Suomen puolustuskyvystä. Ja koska Stalin arvioi Suomen puolustuskyvyn väärin, hän ei uskonut Suomen pystyvän puolustautumaan Saksaa vastaan, minkä takia hän halusi NL:n puolustuksen alkavan Suomen alueella.

[skrjabin]

Huomioon ottaen Paasikiven esityksissään (J.K. Paasikivi: Toimintani Moskovassa-39-40, 35 ss.) esiin tuoma lienee täysin mahdollista, jopa todennäköistä, että ne Neuvostoliiton esitykset, jotka Suomen poliittinen johto hylkäsi 1939, sisälsivät melko tarkkaan Pelhon mainitseman. Suomen kielteinen kanta johti siihen, ettei Neuvostoliiton esityksiin lähemmin tutkittu, ja voidaan vain spekuloida siitä, mitä ne tarkemmin olisivat sisältäneet.

Tässä kyseessä olleen avunantosopimuksen ja alueluovutusten vaihtoehtoisuuden suhteen olisin kyllä hyvin epäilevällä kannalla, alueluevutukset kun käsittääkseni sisältyivät aina Jartsevin ensimmäisistä puheenvuoroista lähtien pakettiin, hieman eri muodoissaan toki eri ehdotuksissa. Jo ennen syksyn 1939 neuvotteluja, mutta Baltian maiden kanssa tehtyjen sopimusten jälkeen, oltiin Neuvostoliiton laivastokomissariaatissa analysoitu välttämättömiä tarpeita, "minimum security objectives", Suomenlahden suojaamiseksi ja siihen oleellisesti kuuluivat saarten luovutukset ja tutkikohtien saaminen lahden pohjoiselta laidalta. (ks. Carl van Dyke, The Soviet Invasion of Finland, 1939-1940, s. 14) Tästä näkökohdasta myös neuvotteluissa näyttiin jatkuvasti pitävän kiinni, eikä alueluovutusten pudottamisesta agendalta oikein ole merkkejä. Katsoisin edelleen että Turtolan esityksessä on kyse enemmänkin etenemisjärjestyksestä kuin vaihtoehtoisista neuvottelutavoitteista.

[Emma-Liisa]

Huomioon ottaen Paasikiven esityksissään (J.K. Paasikivi: Toimintani Moskovassa-39-40, 35 ss.) esiin tuoma lienee täysin mahdollista, jopa todennäköistä, että ne Neuvostoliiton esitykset, jotka Suomen poliittinen johto hylkäsi 1939, sisälsivät melko tarkkaan Pelhon mainitseman. Suomen kielteinen kanta johti siihen, ettei Neuvostoliiton esityksiin lähemmin tutkittu, ja voidaan vain spekuloida siitä, mitä ne tarkemmin olisivat sisältäneet.

Tässä kyseessä olleen avunantosopimuksen ja alueluovutusten vaihtoehtoisuuden suhteen olisin kyllä hyvin epäilevällä kannalla, alueluevutukset kun käsittääkseni sisältyivät aina Jartsevin ensimmäisistä puheenvuoroista lähtien pakettiin, hieman eri muodoissaan toki eri ehdotuksissa. Jo ennen syksyn 1939 neuvotteluja, mutta Baltian maiden kanssa tehtyjen sopimusten jälkeen, oltiin Neuvostoliiton laivastokomissariaatissa analysoitu välttämättömiä tarpeita, "minimum security objectives", Suomenlahden suojaamiseksi ja siihen oleellisesti kuuluivat saarten luovutukset ja tutkikohtien saaminen lahden pohjoiselta laidalta. (ks. Carl van Dyke, The Soviet Invasion of Finland, 1939-1940, s. 14) Tästä näkökohdasta myös neuvotteluissa näyttiin jatkuvasti pitävän kiinni, eikä alueluovutusten pudottamisesta agendalta oikein ole merkkejä. Katsoisin edelleen että Turtolan esityksessä on kyse enemmänkin etenemisjärjestyksestä kuin vaihtoehtoisista neuvottelutavoitteista.

Polvinen uskoo Paasikivi-elämäkertansa 3. osassa (s. 25)), että avunantosopimus oli alueluovutusten vaihtoehto. (Tämä tietenkin koskee vain ko. neuvotteluja.)

Polvinen selostaa avunantosopimusta periaatteessa samoin mutta yksityiskohtaisemmin kuin Yksin suurvaltaa vastaan. Lähteenä on NL:lainen asiakirja mutta asia läytyy myös teoksesta Finnish-Soviet relations 1944-1948 s- 170-1.

Kyseessä oli samanlainen sopimus, jonka Baltian maat olivat solmineet. Vaikka Stalin ja Molotov vakuuttivat (Polvinen s. 26) ettei sopimus uhannut noiden maiden itsenäisyyttä, vaan päinvastoin lujitti sitäm selvää on jo tekstiä lukemalla, että jos piti valita kahdesta pahasta, niin alueluovutukset oli se pienempi. Mutta siklloinkaan ei tietenkään olisi pitänyt antaa periksi ennen kuin viime hetkellä. Ja kuten on todettu, vasta ultimaatumi olisi mahdollistanut eduskunann hyväksymisen, vaikkei se toki olisi ollut silloinkaan varmaa.

[Emma-Liisa]

Vaikuttaa siis ainakin minusta erittäin todennäköiseltä, että Suomelle tarjottiin Pelhon kirjoituksessa tarkoitettua vaihtoehtoa tuolloin ensimmäisessä kokouksessa 12.10.39. Neuvostoliiton kirjallisessa ehdotuksessa 14.10.39 puhutaan enää pelkästään alueluovutuksista, koska Suomi oli hylännyt Neuvostoliiton esitykset avunantosopimukseksi ja paikalliseksi puolustussopimukseksi eikä näihin enää sittemmin Moskovan neuvotteluissa palattu. Pelhon esittämä tulkinta lienee siis ainakin Paasikiven mukaan tulkittuna oikea. Eri asia on, että lähteisiin on suhtauduttava, kuten sanoit, kriittisesti.

Ei se ole eri asia, koska lähdekritiikki tulee tietenkin ensin ja tulkinta vasta sitten eikä päinvastoin.

Mutta sokeakin kana löytää joskus jyvän, ja Pelholle on tässä tapauksessa näin käynyt. Joskaan sen enempää tulkinta kuin tietokaan ei ole mitenkään uusi.

Polvinen huomauttaa (s. 28), että Stalinin nopea luopuminen avunantosopimuksesta todistaa, ettei hän uskonut sen menevän läpi.

[skrjabin]

Polvinen uskoo Paasikivi-elämäkertansa 3. osassa (s. 25)), että avunantosopimus oli alueluovutusten vaihtoehto. (Tämä tietenkin koskee vain ko. neuvotteluja.)

Polvinen selostaa avunantosopimusta periaatteessa samoin mutta yksityiskohtaisemmin kuin Yksin suurvaltaa vastaan. Lähteenä on NL:lainen asiakirja mutta asia läytyy myös teoksesta Finnish-Soviet relations 1944-1948 s- 170-1.

Viitataanko tässä nyt samaiseen luonnokseen josta edellä kerroit? Siinäkin siis puhuttiin tutkikohdista mm. Hangossa, mutta oliko siinä todella muotoilu sellainen että esimerkiksi Suursaari ja Tytärsaari jäisivät siinä mallissa edelleen Suomelle? Minusta kuulostaa siltä että avunantosopimus oli vain pidemmälle viety esitys siitä millä NL voisi intressinsä tyydyttää, ja pelkkiin alueluovutuksiin perustuva malli oli sitten kevennetty versio siitä, jolloin vain vähimmäistavoitteet saavutettaisiin.

Molotovin muotoilu aiheesta löytyy myös täältä, mutta tuon tekstin sanamuodoista ei käy selvästi ilmi oliko alueluovutukset joka tapauksessa osa pakettia vai vaihtoehto avunantosopimukselle:

http://www.histdoc.net/historia/molotov ... 39_fi.html

"Aloitimme neuvottelut Suomen edustajien kanssa, mitä tarkoitusta varten Suomen hallitus lähetti Moskovaan herrat Paasikiven ja Tannerin, ehdotuksella solmia neuvostoliittolais-suomalainen sopimus keskinäisestä avunannosta, suunnilleen samaa tyyppiä kuin muiden Baltian maiden kanssa solmitut avunantosopimukset. Koska kuitenkin Suomen hallitus ilmoitti meille, että sellaisen sopimuksen solmiminen olisi vastoin sen omaksumaa ehdotonta puolueettomuutta, emme ruvenneet pitämään kiinni ehdotuksestamme. Ehdotimme silloin siirtymistä konkreettisiin kysymyksiin, jotka kiinnostavat meitä Neuvostoliiton turvallisuuden takaamisen kannalta ja erityisesti Leningradin turvallisuuden kannalta, niin meren puolelta Suomenlahdella kuin maan puoleltakin ottaen huomioon rajalinjan liiallisen läheisyyden Leningradiin."

[Emma-Liisa]

Polvinen uskoo Paasikivi-elämäkertansa 3. osassa (s. 25)), että avunantosopimus oli alueluovutusten vaihtoehto. (Tämä tietenkin koskee vain ko. neuvotteluja.)

Polvinen selostaa avunantosopimusta periaatteessa samoin mutta yksityiskohtaisemmin kuin Yksin suurvaltaa vastaan. Lähteenä on NL:lainen asiakirja mutta asia läytyy myös teoksesta Finnish-Soviet relations 1944-1948 s- 170-1.

Viitataanko tässä nyt samaiseen luonnokseen josta edellä kerroit? Siinäkin siis puhuttiin tutkikohdista mm. Hangossa, mutta oliko siinä todella muotoilu sellainen että esimerkiksi Suursaari ja Tytärsaari jäisivät siinä mallissa edelleen Suomelle?

Polvisen mukaan (s. 25) NL:n maa.- meri ja ilmavoimien tukikohtia olisi ollut "Hangossa, Lappohjassa, Viipurin läänissä, Petsamossa, Lapin läänissä sekä "Suomenlahden ulkosaarilla".

Muotoilu kai jättää Suursaaren pois, mutta sillä ei liene ollut suurta merkitystä Suomen kannalta, kun manner olisi ollut täynnä puna-armaijaa.

Minusta kuulostaa siltä että avunantosopimus oli vain pidemmälle viety esitys siitä millä NL voisi intressinsä tyydyttää, ja pelkkiin alueluovutuksiin perustuva malli oli sitten kevennetty versio siitä, jolloin vain vähimmäistavoitteet saavutettaisiin.

Kysymys ei ole tuosta vaan siitä, oliko avunantosopimus neuvottelujen alussa alueluovutusten vaihtoehto.

[Heikki Jansson]

Tässä kyseessä olleen avunantosopimuksen ja alueluovutusten vaihtoehtoisuuden suhteen olisin kyllä hyvin epäilevällä kannalla, alueluevutukset kun käsittääkseni sisältyivät aina Jartsevin ensimmäisistä puheenvuoroista lähtien pakettiin, hieman eri muodoissaan toki eri ehdotuksissa. Jo ennen syksyn 1939 neuvotteluja, mutta Baltian maiden kanssa tehtyjen sopimusten jälkeen, oltiin Neuvostoliiton laivastokomissariaatissa analysoitu välttämättömiä tarpeita, "minimum security objectives", Suomenlahden suojaamiseksi ja siihen oleellisesti kuuluivat saarten luovutukset ja tutkikohtien saaminen lahden pohjoiselta laidalta. (ks. Carl van Dyke, The Soviet Invasion of Finland, 1939-1940, s. 14) Tästä näkökohdasta myös neuvotteluissa näyttiin jatkuvasti pitävän kiinni, eikä alueluovutusten pudottamisesta agendalta oikein ole merkkejä. Katsoisin edelleen että Turtolan esityksessä on kyse enemmänkin etenemisjärjestyksestä kuin vaihtoehtoisista neuvottelutavoitteista.

Olen vastannut tähän kirjoitukseen toisessa ketjussa, katso:
viewtopic.php?f=10&t=5144&p=28197#p28197


Terv.
H.J.

[Heikki Jansson]

Polvinen uskoo Paasikivi-elämäkertansa 3. osassa (s. 25)), että avunantosopimus oli alueluovutusten vaihtoehto. (Tämä tietenkin koskee vain ko. neuvotteluja.)

Kyseessä oli samanlainen sopimus, jonka Baltian maat olivat solmineet. Vaikka Stalin ja Molotov vakuuttivat (Polvinen s. 26) ettei sopimus uhannut noiden maiden itsenäisyyttä,

Kysymyksessä ei ollut mikään sopimus lainkaan. Miksi kutsut sitä sopimukseksi???

Neuvostoliitto oli kaavaillut sopimusta, mutta totesi heti (ehkä alun pitäenkin toivottomaksi arvioimansa ehdotuksensa) menestymisen mahdottomaksi, eikä esittänyt mitään, vaan siirtyi keskustelemaan toiselle linjalle. Kun sekään ei menestynyt siirryttiin kolmannelle linjalle jolta naapuri ei milloinkaan luopunut.

Puhut sopimuksesta kun tarkoitat sisäisiä muistioita joista ilmenee Neuvostoliiton tarpeet. Suomi ei kuitenkaan ollut vastannut eikä edes alustavia sopimusneuvotteluja ollut käyty.

Käsittelet Suomea ikään kuin Suomi olisi ollut jokin Baltian maiden tapainen "lilliputtivaltio" (prof. Keijo Korhosen sanonta teoksesta "Turvallisuuden pettäessä") jolle Neuvostoliitto vain ilmoitusasiana esitti, että "nyt sovitaan näin". Myös ulkoministeriöllämme oli sananvaltaa, mikä ilmenee myös siitä, ettei edes Leningradin turvallisuusintressejä saatu ratkaistua neuvotteluteitse rauhanomaisesti. Vasta talvisota-katastrofimme jälkeen päästiin yksimielisyyteen Moskovan rauhassa 12.3.40. Ks. myös mitä olen vastannut Sinulle ja skrjabinille viestiketjussa "Talvisodan alku suomalaiselta kannalta":
viewtopic.php?f=10&t=5144&p=28196&#p28196

Ole ystävällisesti täsmällisempi kirjoittaessasi. Älä puhu sopimuksesta kun tarkoitat jotain toisen osapuolen omia tarpeitaan varten laatimaa asiakirjaa, jota ei ole edes - ymmärsinkö oikein - näytetty toiselle osapuolelle. En minäkään käytä ulkoministeriömme muistioista sanontaa "Suomen ja Neuvostoliiton välinen sopimus". Narkomindelin Molotoville laatima muistio lienee täysin vertailukelpoinen.

Semmottii...

[Emma-Liisa]

Polvinen uskoo Paasikivi-elämäkertansa 3. osassa (s. 25)), että avunantosopimus oli alueluovutusten vaihtoehto. (Tämä tietenkin koskee vain ko. neuvotteluja.)

Kyseessä oli samanlainen sopimus, jonka Baltian maat olivat solmineet. Vaikka Stalin ja Molotov vakuuttivat (Polvinen s. 26) ettei sopimus uhannut noiden maiden itsenäisyyttä,

Kysymyksessä ei ollut mikään sopimus lainkaan. Miksi kutsut sitä sopimukseksi???

Koska Stalin ja Molotov käyttivät sitä sanaa.

Jos kyseessä olisi ihminen, joka ei tiedä neuvotteluista mitään, niin olisi syytä käyttää nimeä "sopimusluonnos" tai "sopimusehdotus", mutta nyt jokainen lukutaitoinen tajuaa sen ilmankin.

[Martti Tapio Pelho]

Neuvostoliiton johtaja J.V.Stalin esitelmöi Kremlissä lokakuussa 1939 Suomen tasavallan hallituksen edustajille kokemuksistaan tsaarinajalta:

“Tsaarinaikaisella Venäjällä oli Porkkalan ja Naissaaren linnoitukset 12 tuuman tykkeineen käytettävissään ja sitä paitsi laivastotukikohta Tallinnassa. Silloin vihollisen oli mahdotonta päästä tämän sulun läpi. Me emme pyydä Porkkalaan emmekä Naissaarta, koska ne sijaitsevat liian lähellä Suomen ja Viron pääkaupunkeja. Hangon ja Paldiskin välille voidaan sitä vastoin luoda tehokas sulku. Meripuolustuksella on lakina, että pääsy Suomenlahdelle suljetaan jo lahden suulla molemmilla rannoilla olevien rannikkopatterien ristitulella. Teidän muistiossanne oletetaan, ettei vihollinen voi tunkeutua Suomenlahdelle. Mutta jos vihollisen laivasto kerran on päässyt Suomenlahdelle, sitä ei voi enää puolustaa…”

“Emme voi siirtää Leningradia, siksi on siirrettävä rajaa. Miksi haluamme Koiviston. Selitän miksi. Kysyin Ribbentropilta, miksi Saksa aloitti sodan Puolaa vastaan. Hän vastasi: Meidän täytyi saada Puolan raja työnnettyä kauemmaksi Berliinistä. Ennen sotaa etäisyys Posenista Berliiniin oli noin 200 kilometriä. Nyt raja siirrettiin 300 kilometriä kauemmaksi itään. Me pyydämme, että etäisyys Leningradista rajalle tulisi olemaan 70 kilometriä. Koivoston suhteen on otettava huomioon, että jos sinne sijoitettaisiin 16. tuuman tykkejä, niillä voitaisiin kokonaan estää laivastomme liikkeet Suomenlahden perukassa. Me pyydämme 2 700 neliökilometriä ja tarjoamme vastikkeeksi 5 500 neliökilometriä. Tekeekö jokin muu suurvalta näin? Ei, me olemme ainoat, jotka olemme niin tyhmiä.”

Lähde: Max Jakobson: Kohtalonvuodet, s. 193, (WSOY, 2008).

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia

[Emma-Liisa]

Neuvostoliiton johtaja J.V.Stalin esitelmöi Kremlissä lokakuussa 1939 Suomen tasavallan hallituksen edustajille kokemuksistaan tsaarinajalta:

“Tsaarinaikaisella Venäjällä oli Porkkalan ja Naissaaren linnoitukset 12 tuuman tykkeineen käytettävissään ja sitä paitsi laivastotukikohta Tallinnassa. Silloin vihollisen oli mahdotonta päästä tämän sulun läpi. Me emme pyydä Porkkalaan emmekä Naissaarta, koska ne sijaitsevat liian lähellä Suomen ja Viron pääkaupunkeja. Hangon ja Paldiskin välille voidaan sitä vastoin luoda tehokas sulku. Meripuolustuksella on lakina, että pääsy Suomenlahdelle suljetaan jo lahden suulla molemmilla rannoilla olevien rannikkopatterien ristitulella. Teidän muistiossanne oletetaan, ettei vihollinen voi tunkeutua Suomenlahdelle. Mutta jos vihollisen laivasto kerran on päässyt Suomenlahdelle, sitä ei voi enää puolustaa…”

“Emme voi siirtää Leningradia, siksi on siirrettävä rajaa. Miksi haluamme Koiviston. Selitän miksi. Kysyin Ribbentropilta, miksi Saksa aloitti sodan Puolaa vastaan. Hän vastasi: Meidän täytyi saada Puolan raja työnnettyä kauemmaksi Berliinistä. Ennen sotaa etäisyys Posenista Berliiniin oli noin 200 kilometriä. Nyt raja siirrettiin 300 kilometriä kauemmaksi itään. Me pyydämme, että etäisyys Leningradista rajalle tulisi olemaan 70 kilometriä. Koivoston suhteen on otettava huomioon, että jos sinne sijoitettaisiin 16. tuuman tykkejä, niillä voitaisiin kokonaan estää laivastomme liikkeet Suomenlahden perukassa. Me pyydämme 2 700 neliökilometriä ja tarjoamme vastikkeeksi 5 500 neliökilometriä. Tekeekö jokin muu suurvalta näin? Ei, me olemme ainoat, jotka olemme niin tyhmiä.”

Lähde: Max Jakobson: Kohtalonvuodet, s. 193, (WSOY, 2008).

On aivan tarpeetonta lainata asiaa, jonka kaikki tuntevat. Muutenkin kannattaa ensin analysoida lähde, ei uskoa sitä suoraa päätä.

PS. Ribbentopin vastaus Stalinille oli ilmeinen valhe.

[Martti Tapio Pelho]

Laitoin tähän keskusteluun Stalinin Kremlissä Suomen hallituksen valtuuskunnalle lokakuussa 1939 esittämät keskeisimmät näkökohdat koska niiden sivuuttaminen johti kolmeen sotaan.

Martti Turtolan Heinrichs-kirjassa on kerrottu (s.210-11) sota-arkistossa Heinrichsin kokoelmassa olevista Mannerheimin itsensä kirjoittamista muistilapuista.

Turtolan mukaan Mannerheim on kirjoittanut neuvottelujen kuluessa eri ratkaisuvaihtoehto. Nämä muistiinpanot päättyvät vaihtoehtoon, että

“mentäisiin Moskovaan kuulemaan, mitä antautumisvaatimukset merkitsevät ja mitkä ovat lopulliset ehdot”.

Heinrichs kirjoitti 24.6.1944 muistion (kaksi päivää ennen kuin presidentti Ryti allkekirjoitti ns. Ribbentropin sopimuksen) siitä, mitä merkitsee Ribbentropin vaatima julkinen vakuutus taistella Saksan rinnalla “loppuun saakka”.

Heinrichsin mukaan:

“Saksan sodankäynnin päämäärät olivat suomalaisille virallisesti ja asiallisesti tuntemattomat. Fuhrerin puheista päätellen olisi ainakin yksi sellainen “bolshevismin kukistaminen”. Heinrichsin perustelun mukaan tällainen maailmanpoliittinen tavoite voi olla paikallaan suurvallalle, kuten Saksalle, mutta Suomi, joka taisteli olemassaolonsa ja riippumattomuutensa puolesta, tekisi itsensä naurettavaksi omaksumalla tämänlaatuisia ideologisia päämääriä”.

Toisessa muistiossaan Heinrichs päätyy kategoriseen toteamukseen, että

“missään tapauksessa ei nyt ole syytä alistua Ribbentropin vaatimuksiin”.

Turtolan mukaan Henrichs edusti tässä asiassa hieman eri linjaa kuin Mannerheim:

“Heinrichs näki Suomen politiikan tärkeimpänä tavoitteena irtautumisen tuhoon tuomitusta Saksasta ja siirtymisen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa suursodan ilmeisten voittajien puolelle”.

Henirichs oli ilmeisesti päätynyt jo varsin varhain omaan arvioonsa, jonka mukaan suurvaltanaapurin Neuvostoliiton perusteltujen strategisten intressien huomioitta jättäminen 1930-luvulla oli kohtalokas virhe Suomen sotilaspoliittiselta johdolta.

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia