Tässä Museo 2015 -hankkeen luettelointikoordinaattori Leena Furu kertoo Museoliiton blogissa Tanskan valtion taidemuseon avanneen kokoelmansa
*******Suomessakin on viimeaikoina keskusteltu paljon kokoelmien avaamisesta ja saatavuudesta verkossa sekä digitaalisten kuvien myymisestä. Tanskan Statens Museum for Kunst antoi aiheesta oman esimerkkinsä. Museo on digitoinut noin 300 merkittävintä teostaan ja tarjoaa laadukkaat, korkearesoluutioiset kuvat niistä kenelle tahansa ladattavaksi ja käytettäväksi ilmaiseksi ja vieläpä ilman vesileimoja. Lataaminen on helppoa; käyttäjän ei tarvitse kirjautua mihinkään. Museon mukaan kokeilu on ollut onnistunut ja kuvien vapaa jakaminen ja tiedon avaaminen on antanut paljon enemmän kuin ottanut. Kuvamyyntiin he tuskin palaavat, sillä kuvien myynti on vähätuottoista ja rajoittaa aineistojen käyttöastetta ja hidastaa kulttuuriperinnön leviämistä useammille käyttäjille.
Kaisa Viljanen kirjoitti Helsingin Sanomien kulttuurisivuilla otsikolla Vermeeriä vessapaperiin. Verkkosovellukset kiinnostavat museomaailmaa. (20.7.2013) samaisesta aiheesta ja toi esille Rijksmuseumin käytännöt.
***********Nopeiden digiräpsyjen rinnalla taidekuvat edustavat perinteitä ja pysyvyyttä. Alkuperäiset kuvat eivät katoa delete-nappia painamalla, eikä niitä mitenkään vahingoita se, jos ne valjastetaan leikkiin tai sijoitetaan ihan uuteen kontekstiin, kuten nyt vaikkapa Borstlapin animaatiossa. Rijksmuseum uskoo, että mitä enemmän ihmiset teosten parissa puuhastelevat, sitä paremmin he niitä katsovat ja sitä enemmän he haluavat nähdä teoksen museossa.
Museoiden täytyy oppia jakamaan, kiteytti Washingtonin National Gallery of Artin Deborah Ziska New York Timesissa (28.5.). Verkossa täytyy olla, koska siellä ovat kävijätkin, ja etenkin nuoret, jotka ovat museoille tärkeä kohderyhmä.
Suomessa Valtion taidemuseo aikoo avata kokoelmatietonsa verkkoon. Verkkoon tulee ensin vain metadataa eli tekstiä. Ateneumin, Kiasman ja Sinebrychoffin kokoelmat löytyvät jo nyt osoitteesta kokoelmat.fng.fi. Siellä materiaali ei kuitenkaan ole jatkojalostettavassa muodossa, mikä on edellytys sille, että siitä voi kehittää uusia sovelluksia.
Taidemuseota kiinnostaa, miten data-aktiivit tai -journalistit voisivat aineistoja jalostaa. Joku voisi esimerkiksi yhdistää teoksiin liittyvää tietoa karttapalveluun. "Todennäköisesti he keksivät jotain sellaista, mitä emme itse edes ole tulleet ajatelleeksi", sanoo Kiasman verkkomediasuunnittelija Janne Heinonen.
Juuri tässä on datan avaamisen juju. Tiedon tuottaja ja hallinnoija tuuppaa sen maailmalle, joka ehkä ottaa siitä kopin. Tietoa pitää toki päivittää ja sen käytössä pitää olla pelisäännöt. Museot tuntevat itse parhaiten omat tarpeensa, mutta parhaat yleisölle suunnatut innovaatiot saattavat hyvinkin tulla museoiden ulkopuolelta.
(Vermeeriä vessapaperiin. Verkkosovellukset kiinnostavat museomaailmaa. Rijksmuseumin teoksista voi vaikka painattaa vessapaperia. Kaisa Viljanen, HS, 20.7.2013)
Viljanen tuo esille museoiden pelkoja kuvien vapauttamisesta. Kyse on paljolti vallasta ja sen luovuttamisen pelosta:
* Masterworks for One and All (New Yrk TImes 28.5.2013)Museoissa pelätään, että jos materiaali vapautetaan, joku tekee siitä bisnestä tai hölmöilee tavalla, jota kukaan ei vielä osaa ennustaa. Rijksmuseumin kokoelmapäällikkö Taco Dibbits sanoi New York Timesissa 28.5., että jos joku haluaa painattaa vessapaperia, jossa on Vermeerin teosten kuvia, on parempi, että hän käyttää siihen korkealaatuisia kuvia.
Museo ei voi tietää, miten katsoja käyttää materiaalia. Eräs mies kokosi yhteen maalausten vasempia alakulmia.
Datan avaaminen tarkoittaa vallasta luopumista. Mutta kun tiedon julkaisee itse, on vähemmän todennäköistä, että joku hankkii sen jostakin laittomasti tai huonolaatuisena.
Voi myös olla, että joku tietää teoksesta enemmän kuin museo itse.
(Vermeeriä vessapaperiin. Verkkosovellukset kiinnostavat museomaailmaa. Rijksmuseumin teoksista voi vaikka painattaa vessapaperia. Kaisa Viljanen, HS, 20.7.2013)