Muinaismuistolaki ja aarteenetsijöiden ahneus

Foorumi on tarkoitettu yleiseen historia-aiheiseen keskusteluun.

Valvojat: Marjo Pihlajaniemi, Riitta Oittinen, Klaus Lindgren, Kati Parppei, Jukka Palm, Anu Lahtinen, Agricola, Jouko Nurmiainen, Annastiina Mäkilä

Tapio Onnela
Viestit: 4718
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti:

Muinaismuistolaki ja aarteenetsijöiden ahneus

Viesti Kirjoittaja Tapio Onnela » 21.01.14 11:19


Espoosta elokuussa 2013 löydetty keskiaikainen kultasormus, kuva: EKM
Ilari Aalto kirjoittaa Mullan alta blogissaan tärkeästä asiasta, eli maasta löydettyjen muinaismuistojen arvosta ja siitä mitä niistä pitäisi löytäjille maksaa. Kirjoitus liittyy Espoosta keskiaikaisen sormuksen löytäneiden palkkioon, jonka arvosta ”kansa” on antanut langettavan tuomion iltapäivälehden välityksellä:
Hyi hyi Museovirasto
Museovirasto teki ruman tempun – maksoi viime kesänä metallinpaljastinharrastajan Espoosta löytämästä keskiaikaisesta kultasormuksesta 500 € palkkion. Poikkeuksellisen suuri palkkio ei kuitenkaan löytäjää miellyttänyt, eikä miellyttänyt Ilta-Sanomien lukijoitakaan. Uutisen keskusteluosastoon tulvi seuraavanlaisia viestejä:

On varsin yleistä, että arvokkaiden muinaisjäännösten löytäjät ovat pettyneitä rahalliseen korvaukseensa. Löytöhän on mittaamattoman arvokas, joten eikö siitä tulisi lyhyellä matematiikalla maksaa mittaamattomasti rahaa? Vastaus on ikävä kyllä ei.

Monelle saattaa tulla yllätyksenä, että vastaavanlaisten löytöjen markkinahinta ei ole suuren suuri. Valtaosa arkeologisesta löytöaineistosta on rahallisesti täysin arvotonta, ja siksi sitä voikin nimittää mittaamattoman arvokkaaksi: tieteellinen arvo ei nimittäin ole euroissa mitattavissa.
Aalto muistuttaa blogikirjoituksessaan siitä, mitä muinaismuistolaki asiasta sanoo

****
Ihan vain muinaismuistolain (erityisesti 16§ ja 17§) kertauksena: kaikki yli 100-vuotiaat maan tai veden alta löytyvät esineet kuuluvat Suomen valtiolle, joka saa ne itselleen lunastaa. Tämä nyt on aika selvää, muinaisjäännökset kuuluvat kaikkien yhteiseen omistukseen vähän niinkuin kirjaston kirjat, mutta harva taitaa pölliä kirjastojen niteitä. Sen sijaan muinaisjäännöksiä tuntuu olevan paljon helpompi varastaa. Tämä siitä huolimatta, että kaikista jalometallilöydöistä ja muuten arvokkaista löydöistä saa huomattavan korvauksen, metallien kohdalla 1,25-kertaisesti materiaalin hinta. Näin on ollut jo vuodesta 1666, jottei houkutus sulattaa esine olisi suurempi kuin tarjota se viranomaisille.

Espoon sormuksen kohdalla saatu korvaus oli huomattavasti materiaalin arvoa enemmän, mikä on kohtuullista löydön merkityksen huomioon ottaen. Samoin 2012 Hattulan Vesunnan kartanolta löytyneistä rautakautisista hopearahoista saivat löytäjät huimat 450 € per naama, mikä pisti löytäjillä vihaksi vaikka oli moninkertaisesti metallin arvo. Yhdeksästä hopearahasta maksettiin heille siis 100 € per raha.
Lopuksi asian moraalista puolta kannattaisi myös pohtia:
Lehdistä on tietenkin mukava uutisoida kansaa riistävästä Museovirastosta, mutta kansa voisi vähän kääntää katsettaan itseensä. Mistä kuvitellaan Museoviraston hankkivan tähtitieteellisiä summia löytöjen lunastamiseen? Ilta-Sanomien kommentoijat paljastavat vain paskamaisen ahneutensa – laki ei tee tehtäväänsä, jos kansalaisen ensimmäinen kysymys on, mitä itse hyötyy lain noudattamisesta. Kuinka monen muun lakipykälän noudattamisesta kinutaan tai edes tarjotaan rahaa? Itse en ainakaan odota tienaavani viittä euroa aina kun en kävele punaisia päin.

Mullan alta: Hyi hyi Museovirasto (Ilari Aalto, 20.1.2014)
* Espoon kaupunginmuseo arkeologia
* Metallinilmaisin ja arkeologiset kohteet (Museovirasto)

historioija
Viestit: 985
Liittynyt: 14.11.09 12:34

Re: Muinaismuistolaki ja aarteenetsijöiden ahneus

Viesti Kirjoittaja historioija » 21.01.14 11:58

Huomaavaisuus ja kunnia eivät sen sijaan Museovirastolle paljon maksaisi. Löytäjille olisi tiedotettava heidän löytönsä merkityksestä ja asiayhteydestä. Heille olisi tarjottava julkisuutta ainakin alan julkaisuissa. Kunniakirjakin seinälle olisi hyvä todistukseksi työstä ja muistoksi saavutuksesta seinälle.
Luotettavat ja ansioituneet etsijät olisi jotenkin otettava alan ja Museoviraston lähipiiriin. Heitä olisi muutenkin kannustettava jatkuvaan työhön, kunhan he vain pysyvät säännösten puitteissa.

Luinpa tässä erään suomalaisen merenpohjan aarteiden etsijän muistelmat. Viranomaisista annettiin siinä perin epäedullinen kuva. Ymmärtämättömyys, virkavaltaisuus ja piittaamattomuus näyttivät olevan näiden varsinaiset ominaisuudet.
Tietysti asialla on toinenkin puoli, mutta eikö olisi kuitenkin hyvä pyrkiä hoitamaan suhteita, eikä antaa ennakkoasenteiden määrätä suhtautumista?

On sanottava, että itselläni ei ole minkäänlaista kokemusta tästä aarteenetsintäalasta, ei myöskään viranomaisten näkökulmasta siihen. Olen tässä täysin median ja kirjallisuuden sekä oman mielikuvitukseni varassa.

P.S. Viitattu kirja on:
Koivusaari, Rauno, Aarrelaivojen jäljillä : Rauno Koivusaaren meriseikkailuja (2009)

http://www.nba.fi/fi/kulttuuriymparisto ... keustapaus

Jaakko Häkkinen
Viestit: 647
Liittynyt: 18.09.06 17:09
Viesti:

Re: Muinaismuistolaki ja aarteenetsijöiden ahneus

Viesti Kirjoittaja Jaakko Häkkinen » 21.01.14 18:37

Noiden ihmiset reaktiot kyllä ihmetyttävät, itse olisin tyytyväinen pikkusummaankin. Ihan vain siksi, että ilman mitään korvausta touhu maistuisi takavarikoinnilta, eli siitä tulkittuisi helposti sellainen sävy, ettei ihmisillä olisi mitään oikeutta penkoa/metallinpaljastella maata.

Ottaisin tietysti valokuvia itselleni muistoksi löydöstä, ja voisin teettää suurennoksen seinälle. Varmasti monen mieltä lämmittäisi jonkinlainen virallinen museoviraston todistus, jossa olisi myös lyhyt kuvaus löydöstä.

Ihmisiä ei tulisi kieltää etsimästä, koska iso osa esineistä jäisi muuten löytymättä. Menneisyyden kokonaiskuvan kannalta harrastajaetsinnällä on siis merkitystä. Ihmisiä tulisi valistaa ja rohkaista ottamaan yhteyttä museovirastoon. Vähintäänkin selkeä ja helposti löydettävä ohjesivusto olisi luotava, ja palkattava kokopäivätoiminen PR-sarasvuo kommunikoimaan harrastajaetsijöiden kanssa, vastaamaan puhelin- ja sähköpostikysymyksiin viipymättä sekä lähettämään niitä komeita diplomeja, jotka voi sitten laittaa seinälle niiden valokuvien viereen.

Puhdistetusta ja konservoidusta esineestä tämä PR-sarasvuo ottaisi vielä komeat kuvat tummaa samettia vasten ja lähettäisi suurennoksen löytäjälle; kopiot kuvista menisivät jonkinlaiseen kansalliseen muinaislöytötietokantaan. Vähän kuin kuvallinen muinaisjäännösrekisteri.

Vetehinen
Viestit: 2704
Liittynyt: 18.06.07 23:35

Re: Muinaismuistolaki ja aarteenetsijöiden ahneus

Viesti Kirjoittaja Vetehinen » 21.01.14 22:33

Ilari Aalto näköjään pitää kultasormuksesta maksettu 500 €:n lunastushintaa poikkeuksellisen suurena.

Sormuksen paino on 10,3 grammaa ja kulta maksaa 39 €/g (korkein löytämäni suomalainen hinta). Siihen päälle 25 % vuodelta 1660 olevaa minimikorvausta, jolloin lunastusarvo on 502 € oletuksella, että sormus on puhdasta kultaa.

Vähimmäislunastushinta on siis poikkeuksellisen suuri korvaus Aallon mielestä.

Minusta 500 € ei ole suuri korvaus.

Minkä alan miehiä tuo Ilari Aalto on? Aika erikoinen ja outo on hänen ajatusmaailmansa kun hän liittää tuollaisen pikkusumman tähtitieteelliseksi, kutsuu summaa pienenä pitäviä ahneiksi ja vieläpä vertaa lain lunastuspykälää punaisia päin kävelemiseen. Ei pakkolunastuksen yhteydessä maksettava lunastuskorvaus ole lain rikkomista.

historioija
Viestit: 985
Liittynyt: 14.11.09 12:34

Re: Muinaismuistolaki ja aarteenetsijöiden ahneus

Viesti Kirjoittaja historioija » 22.01.14 09:27

Onhan kyse henkilökohtaisesti katsoen mieltäkiinnittävästä harrastuksesta. Sen historiallinen merkitys riippuu siitä, kuinka laajasti löydöt päätyvät asiantuntijoiden käsiin ja sitä tietä historialliseen taustaansa sijoitettuna yleiseen tietoon.
Tätä toivottavaa asianlaitaa on ilmeisesti jokseenkin mahdotonta säädellä' muuten kuin maksettavilla palkkioilla. Vetoaminen laillisuuteen ja velvollisuuteen vaikuttanee sekin jossakin määärin, mutta ei aukottomasti.
http://www.ts.fi/teemat/extra/558233/Pe ... ha+kolikko

Kun ajankohtaisen sormuksen ääresssä vielä näköjään yksimielisesti riemuittiin ja ehkä liikaakin hehkutettiiin, käytettiin ylisanoja:
http://www.lansivayla.fi/artikkeli/2523 ... a%E2%80%9D

Tuossakin puhutaan mittaamattomasta arvosta. Eiköhän lehteen mitenkään saanut lisämäärettä "historiallisesti" eli ei puhuta rahasta? Olisiko samalla rohjennut ujuttaa mukaan maininnan sormuksen kaupallisesta arvosta, jotta tilanne olisi ollut kaikille, myös aartenetsijöille siitä lähin ja siltä osin selvä. Tällainen tiedotushan on kiinni ensi sijassa jutun kirjoittaneesta toimittajasta, mutta viranomaisilla on tiedotusvastuuta.

Kokemuksia lienee jo sen verran, että tällaiseen tilanteeseen osataan suhtautua realistisesti.Toivottavasti viimeistään tästä lähtien. Näitä asioita yhteiskunnan puolelta hoitavat tahot vaikuttavat ulkopuolisesta tarkkailijasta kaiken kaikkiaan toistaiseksi melko avuttomilta tiedottajilta ja suhteiden hoitajilta, niin aarteenetsijöiden kuin yleisönkin suuntaan. Niin on, miltä näyttää.

Perustietoa asiasta viralliselta taholta:
http://www.nba.fi/fi/File/1787/metallin ... stelma.pdf

Aarteenetsijöiden asioita ja löytöjä voi seurata ainakin täällä:
http://www.aarremaanalla.com/foorumi/

Vetehinen
Viestit: 2704
Liittynyt: 18.06.07 23:35

Re: Muinaismuistolaki ja aarteenetsijöiden ahneus

Viesti Kirjoittaja Vetehinen » 22.01.14 14:50

Ilari Aallon mukaan Hattulan Vesunnasta löytyneistä yhdeksästä rautakautisesta hoperahasta maksettiin 100 € kappale löytöpalkkiona. Hän tuntuu pitävän sitä suurena summana, koska se ylittää kolikkojen sisältämän metallin arvon.

Metallin arvoon + 25 % perustuva arvonmääritys on lain mukaan vähimmäisarvo. Metallin arvon päälle tulee kai sitä historiallista arvoa, joka Espoon sormuksen osalta on siis noin nolla euroa.

Museovirasto löysi Vesunnasta heti 17 hopeakolikkoa lisää löytäjien ilmoitettua löydöstään. Yhteensä siis 26 kolikkoa.

Jos löytöjen arvo määritellään harrastelija itsensä löytämän jalometallimäärän mukaan niin harrastelija ei kannata ilmoittaa löydöstä Museovirastolle ennen kuin hän on tonkinut itse kaiken mahdollisen. Ilari Aallon kirjoitus suosii, että harrastelija kaivaa itse, vaikka hän ei itse kai sitä tajuakaan.

Vesunnassa voi olla lisää hopeaa. Emme tiedä, koska Museovirastolla ei ole rahaa tutkimuksiin. Jos rahoja on enemmän, ne ovat vielä pellossa. Hätäilivätkö harrastelija ilmoittaessaan Museovirastolle liian aikaisin löytönsä? Ehkä heidän olisi pitänyt säästää Museoviraston kuluja ja kaivaa itse enemmän.

Nyt emme saa tietää löydön historiallista arvoa.

Viron Linnaksen rahalöydön tekijä jätti löydön maahan ja ilmoitti heti löydöstään. Tutkijat löysivät 1329 hopearahaa ja yhdeksän hopeaesinettä. Raha-aarteen löytäjän palkkio oli 99000 €. Se ON sievoinen summa. Älykkäästi virolaiset eivät maksa korvausta löytäjän itse kaivamien esineiden perusteella vaan huomioivat koko löydön arvon.

Taidamme tarvita tuollaista maalaisälyä meidän laiskanpulskeille virkamiehille, jotka passiivisesti odottelevat harrastelijoitten ilmoituksia uusista löydöistä sisätiloissa, ettei tarvitsisi itse mennä mutaiselle pellolle. Pellolla voisi kädet kuraantua ja tulla vilu. Virolaisilla ei moista hienohipiäisyyttä taida olla.

Jaakko Häkkinen
Viestit: 647
Liittynyt: 18.09.06 17:09
Viesti:

Re: Muinaismuistolaki ja aarteenetsijöiden ahneus

Viesti Kirjoittaja Jaakko Häkkinen » 22.01.14 18:55

Vetehinen kirjoitti:Ilari Aalto näköjään pitää kultasormuksesta maksettu 500 €:n lunastushintaa poikkeuksellisen suurena.

Sormuksen paino on 10,3 grammaa ja kulta maksaa 39 €/g (korkein löytämäni suomalainen hinta). Siihen päälle 25 % vuodelta 1660 olevaa minimikorvausta, jolloin lunastusarvo on 502 € oletuksella, että sormus on puhdasta kultaa.
Miksi kaivoit korkeimman löytämäsi hinnan? Kullan hinta on juuri nyt 29,44 euroa / gramma.
http://www.kullanhinta.com/
Vetehinen kirjoitti: Minusta 500 € ei ole suuri korvaus.
Ihanko totta? Sillä rahalla saa esim. kahden kuukauden hierojakäynnit kerran viikossa. Tuntipalkkasi mahtaa olla melkoinen...
Vetehinen kirjoitti: Minkä alan miehiä tuo Ilari Aalto on? Aika erikoinen ja outo on hänen ajatusmaailmansa kun hän liittää tuollaisen pikkusumman tähtitieteelliseksi, kutsuu summaa pienenä pitäviä ahneiksi ja vieläpä vertaa lain lunastuspykälää punaisia päin kävelemiseen. Ei pakkolunastuksen yhteydessä maksettava lunastuskorvaus ole lain rikkomista.
Ellet huomannut, niin hän esittää vertauksen siksi, ettei kellekään makseta siitä, että noudattaa lakia - on oletusarvo, että lakia noudatetaan.

Kyllä minäkin pidän ahneena ihmistä, joka löytää maasta jotain ja haluaa siitä valtiolta enemmän kuin 500 euroa, kuvitellen saavansa joltain antiikinkeräilijältä ilmeisesti tuhansia euroja.

Minä kuvittelen naiivisti, että metallinilmaisistelijat etsivät löytöjä lisätäkseen tietoutta maamme historiasta eivätkä suinkaan rikastuakseen.

historioija
Viestit: 985
Liittynyt: 14.11.09 12:34

Re: Muinaismuistolaki ja aarteenetsijöiden ahneus

Viesti Kirjoittaja historioija » 22.01.14 19:38

Tapio Onnela kirjoitti:---
Ilari Aalto kirjoittaa Mullan alta blogissaan --- muinaisjäännökset kuuluvat kaikkien yhteiseen omistukseen vähän niinkuin kirjaston kirjat, mutta harva taitaa pölliä kirjastojen niteitä. ---
Aika kaukaa haettu vertaus, tosiaan "vähän niinkuin". Kirjaston kirjathan ovat valmiina ja järjestettyinä hyllyissä, kun taas maalöydöt täytyy jonkun ensin etsiä esiin. Jälkimmäiset ovat maailmalle olemassa vain potentiaalisesti, ennen kuin joku tuo ne ihmisten ilmoille.

P.S. Mittaamatonta:

Löytöhän on mittaamattoman arvokas, joten eikö siitä tulisi lyhyellä matematiikalla maksaa mittaamattomasti rahaa?

Tuo iltapäivälehden kommentoijan ajatushan on seurausta lehtikirjoittelusta. Joku oli keksinyt tai lehdet tiivistäneet tuollaisen harhaanjohtavan arvonmäärityksen. Opetus tästä on se, että on aina syytä pyrkiä kertoa asiat niin kuin ne ovat eikä innostuksissaan tai hyväuskoisuudessaan erehtyä liioittelemaan. Eihän yhden sormuksen historiallinenkaan arvo voi olla niin suuri, ettei sitä voi edes mitata. Sitähän tuolla luonnehdinnalla epäilemättä on tarkoitettu.

Vetehinen
Viestit: 2704
Liittynyt: 18.06.07 23:35

Re: Muinaismuistolaki ja aarteenetsijöiden ahneus

Viesti Kirjoittaja Vetehinen » 22.01.14 20:03

Jaakko Häkkinen kirjoitti:Ellet huomannut, niin hän esittää vertauksen siksi, ettei kellekään makseta siitä, että noudattaa lakia - on oletusarvo, että lakia noudatetaan.
Kyllä minä huomasin.

Ilmeisesti asia on sekaisin myös sinulla.

Museovirastolla on lain mukaan oikeus pakkolunastaa muinaisesine. Laki määrää lisäksi vähimmäiskorvauksesta, joka Museoviraston on maksettava esineen löytäjälle.

Kuka on lainrikkoja, jolle Museovirasto maksaa ja mitä lakia hän on rikkonut?

Ilari Aalto vihjailee, että lainrikkoja on esineen löytäjä, mutta mitä lakia löytäjä rikkoo ottaessaan vastaan Museoviraston lunastuspalkkion, jonka laki määrää Museoviraston maksamaan?

Kuka "kävelee punaisia päin" ja "kuka varastaa kirjastosta kirjoja"? Aallon analogiat ovat hölmöjä ja typeriä.

Kullan hinnalla voi spekuloida Häkkisen esittämällä tavalla valitsemalla alhaisin hinta kullalle. Sen saa helposti. Ostan äärettömän määrän kultaa hintaan 1 euro per gramma. Kuka myy? Ehkä jossain typerissä päissä tarjoukseni toimii pakkolunastuksen korvauksen perusteena.

Espoon kultasormuksen pakkolunastushinta on sama kuin sormuksen sisältämän kullan hinta suunnilleen. Sormuksen historialliseksi arvoksi, se mittaamattomaksi kutsuttu, on nolla. Sormuksella ei ole Museoviraston mielestä mitään historiallista arvoa, tai se ainakin haluaa uskotella löytäjälle ja Suomen kansalaisille niin.

Ikävän hauskaa on, että Aallon kirjoitus (ja sekin, että Onnela pistää moisen tänne) näyttää kansalle ja aarteenetsijöille sen älyllisen kapasiteetin alhaisuuden, jolla esinelöytöjen pakkolunastusten korvauksia käsitellään.

historioija
Viestit: 985
Liittynyt: 14.11.09 12:34

Re: Muinaismuistolaki ja aarteenetsijöiden ahneus

Viesti Kirjoittaja historioija » 23.01.14 08:55

historioija kirjoitti:
Tapio Onnela kirjoitti:---
Ilari Aalto kirjoittaa Mullan alta blogissaan --- muinaisjäännökset kuuluvat kaikkien yhteiseen omistukseen vähän niinkuin kirjaston kirjat, mutta harva taitaa pölliä kirjastojen niteitä. ---
Aika kaukaa haettu vertaus, tosiaan "vähän niinkuin". Kirjaston kirjathan ovat valmiina ja järjestettyinä hyllyissä, kun taas maalöydöt täytyy jonkun ensin etsiä esiin. Jälkimmäiset ovat maailmalle olemassa vain potentiaalisesti, ennen kuin joku tuo ne ihmisten ilmoille.
Toisaalta voi ajatella niinkin, että jos "aarteen" löytäjä toimii lain- ja asianmukaisesti, niin löytö on lopulta ja loputtomiin museon hyllyllä järjestyksessä. Pimittäessään löytönsä löytäjä siis estää tuon normitilanteen syntymisen ja tavallaan "pöllii" aarteen museosta. - Asioita voi tarkastella monesta kulmasta.

P.S. Samalla jää historiallisesta tietoudestamme enemmän tai vähemmän puuttumaan.
Viimeksi muokannut historioija, 23.01.14 13:45. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

historioija
Viestit: 985
Liittynyt: 14.11.09 12:34

Re: Muinaismuistolaki ja aarteenetsijöiden ahneus

Viesti Kirjoittaja historioija » 23.01.14 12:44

Janakkalan miekkamies

Janakkalan muinaishaudan miekkamies on arvokas historiallinen löytö. Sen ovat alkuaan tuoneet esiin juuri "aarteenetsijät" metallinilmaisimineen:
http://www.nba.fi/fi/ajankohtaista/tied ... ticle=5850
http://www.nba.fi/fi/ajankohtaista/tied ... ticle=5867

Löytäjien nimiä noissa tiedotteissa mainita, se olisi sitä peräänkuuluttamaani huomaavaisuutta sekä osa palkkiota työstä ja saavutuksesta. Facebookissa kyllä on näkyvä linkki sanomalehteen, jossa löytäjä(t) ovat esillä:
https://www.facebook.com/Museovirasto
http://yle.fi/uutiset/metallinilmaisime ... f=leiki-es

Museovirasto kiittelee löytäjiä esimerkillisestä toiminnasta, mutta näiden henkilöiden yksilöimättömyys viittaa siihen, että kiitosten motiivina on nimenomaan säännösten tähdentäminen ja niiden noudattamisen motivointi.

Sami Raninen
Viestit: 151
Liittynyt: 17.11.09 17:27

Re: Muinaismuistolaki ja aarteenetsijöiden ahneus

Viesti Kirjoittaja Sami Raninen » 27.01.14 16:40

Museoviraston kommentti Espoon kultasormusjupakkaan.

http://blogi.nba.fi/2014/tapaus_espoon_kultasormus

historioija
Viestit: 985
Liittynyt: 14.11.09 12:34

Re: Muinaismuistolaki ja aarteenetsijöiden ahneus

Viesti Kirjoittaja historioija » 27.01.14 16:51

Sami Raninen kirjoitti:Museoviraston kommentti Espoon kultasormusjupakkaan.

http://blogi.nba.fi/2014/tapaus_espoon_kultasormus
Käytännön mukaan hallinnollisessa päätöksessä ei ole mukana perusteluja...

Kyllähän ne sinne kuuluisivat jo periaatteen vuoksi. Kansalaisyhteiskunnassa kansalaisen ei kuuluisi ottaa vastaan mitään päätöksiä pelkästään ilmoitusasioina. Lisäksi olisi huomioitava epävirallisempi suhteidenhoito. Nytkään asiasta ei varmaan olisi noussut kohua, jos löytäjä ei olisi kokenut yliolkaisuutta, vaan olisi saanut lukea blogissa esitellyt perustelut jo "rahakirjeessä".

Tapio Onnela
Viestit: 4718
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti:

Re: Muinaismuistolaki ja aarteenetsijöiden ahneus

Viesti Kirjoittaja Tapio Onnela » 27.01.14 17:07

Pari pointtia Jutta Kuitisen kirjoituksesta, jotka olivat mielestäni tärkeitä:

Eettinen näkökulma yhteiseen omaisuuteen:
Kommenttien perusteella näyttäisi siltä, että monen mielestä on täysin hyväksyttävää myydä meille kaikille kuuluvaa kansallisomaisuutta ja ottaa rahat omaan taskuun.

Taloudellinen näkökulma:
Museovirasto on valtion virasto ja sen toiminta rahoitetaan verovaroin. Lunastuksiin käytettävissä oleva budjetti on varsin rajallinen, 5000 euroa vuonna 2014.
Tutkimuksellinen näkökulma muinaisesineisiin:
Toisin kuin moni näyttää kuvittelevan, kokoelmiin ei haalita esineitä niiden itsensä vuoksi. Pelkkä esine kun jää varsin "hiljaiseksi", jos siitä ei ole muuta tietoa. Nimenomaan esineeseen liittyvä tieto ja sen konteksti saavat sen kertomaan omasta ajastaan. Mitä enemmän esineestä on tietoa, sitä kiinnostavampi ja arvokkaampi se on. Suurin osa arkeologisten kokoelmien kartunnasta tuleekin arkeologisen tutkimustoiminnan tuloksena, jolloin esineet ovat osa laajempaa tutkimuskokonaisuutta. Ulkomailla väärin tiedoin kaupattava esine on keräilijällekin arvoton. Lisäksi se antaa virheellisen kuvan menneisyydestä.

historioija
Viestit: 985
Liittynyt: 14.11.09 12:34

Re: Muinaismuistolaki ja aarteenetsijöiden ahneus

Viesti Kirjoittaja historioija » 27.01.14 17:46

Aarreongelmia

Sata vuotta nuoremmat maalöydöt kuuluvat luonnollisesti kätkijäomistajan tai kadottajan oikeudenomistajille, mikäli sellaiset voidaan osoittaa. Mutta valtio pitää mielestäni liian kiirettä omimaan kyseisenlaiset "aarteet". Oikeaa muinaisuutta alkaa nähdäkseni olla vasta sanotaan 300 vuoden takainen aika.
Lakia pitäisi siis ainakin tältä osin muuttaa, mutta toistaiseksi toimitaan nykypykälien mukaan:

Sen, joka löytää rahan, aseen, työkalun, koristeen, astian, kulkuvälineen tai muun sellaisen esineen, jonka omistajaa ei tiedetä ja mikä voidaan olettaa vähintään sadan vuoden vanhaksi, on viipymättä toimitettava esine sellaisenaan puhdistamattomana löytöpaikkaa sekä löytöön liittyviä olosuhteita koskevine tarkkoine tietoineen muinaistieteelliselle toimikunnalle. ---
Muinaistieteellisellä toimikunnalla on oikeus lunastaa 16 §:ssä tarkoitettu muinaisesine Suomen kansallismuseolle tai siirtää lunastusoikeutensa jollekin muulle yleiselle museolle tai laitokselle. --- Jollei esinettä lunasteta, on se palautettava löytäjälle, joka saa pitää esineen.
(Muinaismuistolaki 2. luku 16 ja 17 §)

Edellytystä "...jonka omistajaa ei tiedetä" voidaan tietysti soveltaa tiukemmin tai höllemmin. Yleensä kai voidaan melkoisella varmuudella olettaa, että maahanjoutumisajankohdan maanomistajasuku omistaa löydön. Joka tapauksessa laki siis jättää mahdollisuuden vanhankin "aarteen" toteamisesta jonkun omaksi. Eri aikojen erilaiset perimyssäännöt ratkaisisivat asian.
Onko kenelläkään tietoa tämän näkökohdan toteutumisesta ja soveltamisesta?

Lain "...löytäjälle, joka saa pitää esineen" siis määrää sataa vuotta vanhemman löydön, jonka omistajaa ei voida osoittaa, löytäjälle. Mutta miten käy uudempien esineiden, jotka joku aarteenetsijä tai satunnainen kulkija huomaa toisen maalta kenties vain ohuelti tai osaksi maan peittämänä? Riitaiset tulkinnanvaraisuudet ratkaistaan tietysti sopimuksin tai oikeudessa.

Oma ongelmansa on löydön ikä: "...mikä voidaan olettaa vähintään sadan vuoden vanhaksi". Lasketaanko se esineen tekemisestä vai maahan joutumisesta? Kumpaakaan ei aina ole helppo tarkasti määrätä.

Vastaa Viestiin