Emma-Liisa
Viestit: 4991
Liittynyt: 30.01.07 17:25

Re: Uudet elämäkerrat Olavi Paavolaisesta

nylander kirjoitti:
arbiters kirjoitti:Paavolainen oli jyrkästi äksiisin kannalla vedoten sen sivistävään vaikutukseen:
... tämän kansan nuoret miehet [saadaan] liikkeelle vain töykeydellä ja ärjynnällä.
Olisiko kuitenkin sekin ollut vaikuttamassa, että tuon ajankohdan Paavolainen vielä oli kovasti sidoksissa omaan yhteiskunnalliseen taustaryhmänsä mentaliteettiin, siihen samaan, joka sai Elsa Enäjärven riemuitsemaan Waltarin "sivistyneistöromaani"-Illusionin ilmestyttyä: "Nyt jätkä loikkii pitkin askelin pois Suomen kirjallisuudesta."? Siis että kyse ei olisi ollut pelkästään Paavolaisen henkilökohtaisen luonteenpiirteen narsismin matkaansaattamasta kateudesta.
Miksi sitten V. A. Koskenniemen arvostelu oli (Sinnemäen kirjan mukaan) paljon positiivisempi kuin Paavolaisen? VAK ei näytä ottaneen kirjaa henkilökohtaisesti kuten Paavolainen ja toki hän olikin vanhempaa ikäluokkaa, jonka nuoruudessa armeija oli lakkautettu.

historioija
Viestit: 985
Liittynyt: 14.11.09 11:34

Re: Uudet elämäkerrat Olavi Paavolaisesta

Emma-Liisa kirjoitti:--- Kun simputus johtaa itsemurhaan, kuten kävi Kalle Päätalon kaimalle, niin kyse eiole pienestä ongelmasta eikä asiassa ole mitään suhteellista.
Tuskin uskoisimme, jos joku venäläinen kenraali puhuisi maansa armeijasta samanlaisia pehmeitä kuin Hägglund?
Aina tapahtuu väistämättä ylilyöntejä, ja monet ihmiset ovat yliherkkiä. Kalle Loukusan itsemurhan syistäkään ei ole varmaa tietoa. Sitä paitsi pitäisi verrata itsemurhalukuja ja muuta pahoinvointia mainittujen laitosten kesken. Yksittäistapauksillahan ei ole yleensä paljonkaan todistusvoimaa.

Pehmeitä emme yleensäkään usko, mutta puheet on ensin todistettava sellaisiksi.

Emma-Liisa
Viestit: 4991
Liittynyt: 30.01.07 17:25

Re: Uudet elämäkerrat Olavi Paavolaisesta

historioija kirjoitti:
Emma-Liisa kirjoitti:--- Kun simputus johtaa itsemurhaan, kuten kävi Kalle Päätalon kaimalle, niin kyse eiole pienestä ongelmasta eikä asiassa ole mitään suhteellista.
Tuskin uskoisimme, jos joku venäläinen kenraali puhuisi maansa armeijasta samanlaisia pehmeitä kuin Hägglund?
Aina tapahtuu väistämättä ylilyöntejä, ja monet ihmiset ovat yliherkkiä. Kalle Loukusan itsemurhan syistäkään ei ole varmaa tietoa. Sitä paitsi pitäisi verrata itsemurhalukuja ja muuta pahoinvointia mainittujen laitosten kesken. Yksittäistapauksillahan ei ole yleensä paljonkaan todistusvoimaa.

Pehmeitä emme yleensäkään usko, mutta puheet on ensin todistettava sellaisiksi.
No miksi sitten uskot Hägglundin puheita ilman todisteita?

Sinnemäen kirjassa on kaipaamasi todisteet: Suomen armeijassa asevelvollisten kuolleisuus oli korkeampaa kuin muualla.

Jussi Jalonen
Viestit: 902
Liittynyt: 29.05.07 11:18
Paikkakunta: Pyynikki

Re: Uudet elämäkerrat Olavi Paavolaisesta

Suomalaisella jääkäriupseeristolla oli niin ikään omat ongelmansa. Alkoholismia, itsemurhia siinä määrin, että jopa Jääkäriliitto huolestui aiheesta, ja ainakin yksi massiivinen perhesurma.

Eihän tämä mikään ihme ole. Maanalaisen maanpetoksellisen liikkeen vainoharhainen ja radikaali ilmapiiri; asepalvelus kaukana kotimaasta vailla tietoa kotiinpaluusta; jatkuva kaltoinkohtelu rintamalla saksalaisten esimiesten ja toisinaan myös omien asetoverien taholta; sisällissodan, valkoisen terrorin ja oman syyllisyyden muistot.

Mikä ihme se on, jos näillä lähtökohdilla päällystössä ilmeni naksahtelua ja pahoinvointi säteili alaisiin ja asevelvollisiin? Armeijassa kaikki valuu tunnetusti alaspäin.

historioija
Viestit: 985
Liittynyt: 14.11.09 11:34

Re: Uudet elämäkerrat Olavi Paavolaisesta

Emma-Liisa kirjoitti:No miksi sitten uskot Hägglundin puheita ilman todisteita?

Sinnemäen kirjassa on kaipaamasi todisteet: Suomen armeijassa asevelvollisten kuolleisuus oli korkeampaa kuin muualla.
Sanoisin päinvastoin, että minä suhtaudun Hägglundin näkemykseen toistaiseksi neutraalisti mahdollisesti oikeana. En sitten tiedä, tuomitsetko sinä sen perusteettomasti vai todistettuna. Minulla ei näet ole tuota Sinnemäen kirjaa käytettävissäni. Mitä armeijoita siinä vertaillaan?

arbiters
Viestit: 6
Liittynyt: 04.11.14 10:27

Re: Uudet elämäkerrat Olavi Paavolaisesta

Historioitsijalle.

Ks. Haahti, H. G.: Armeija tervey­dellisenä tekijänä yhteiskunnassa. Yliopistollinen väitöskirja. Helsinki 1928.

Haanpäätä höykytettiin, Haahdesta vaiettiin 86 vuotta, mutta ei enää tässä ja nyt.

Emma-Liisa
Viestit: 4991
Liittynyt: 30.01.07 17:25

Re: Uudet elämäkerrat Olavi Paavolaisesta

Jussi Jalonen kirjoitti:Suomalaisella jääkäriupseeristolla oli niin ikään omat ongelmansa. Alkoholismia, itsemurhia siinä määrin, että jopa Jääkäriliitto huolestui aiheesta, ja ainakin yksi massiivinen perhesurma.

Eihän tämä mikään ihme ole. Maanalaisen maanpetoksellisen liikkeen vainoharhainen ja radikaali ilmapiiri; asepalvelus kaukana kotimaasta vailla tietoa kotiinpaluusta; jatkuva kaltoinkohtelu rintamalla saksalaisten esimiesten ja toisinaan myös omien asetoverien taholta; sisällissodan, valkoisen terrorin ja oman syyllisyyden muistot.

Mikä ihme se on, jos näillä lähtökohdilla päällystössä ilmeni naksahtelua ja pahoinvointi säteili alaisiin ja asevelvollisiin? Armeijassa kaikki valuu tunnetusti alaspäin.
Wolf H. Halstin mukana (Muistelmat 1) upseeristo oli sisällissodan jälkeen huonosti palkattu ja vähän arvostettu. Näin ollen armeijaan jäi tosin kutsumustietoinen yläkasti, mutta myös kelvoton alakasti, joka ei muualle kelvannut. Tason ratkaisi kuitenkin keskikasti, josta monet saivat parempia tarjouksia muista ammateista.

Emma-Liisa
Viestit: 4991
Liittynyt: 30.01.07 17:25

Re: Uudet elämäkerrat Olavi Paavolaisesta

Ottaen huomioon Hägglundin perhetaustan hän on kaikkea muuta kuin jäävi:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Woldemar_H%C3%A4gglund

Tapio Onnela
Viestit: 4903
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Re: Uudet elämäkerrat Olavi Paavolaisesta

Emma-Liisa kirjoitti:Miksi sitten V. A. Koskenniemen arvostelu oli (Sinnemäen kirjan mukaan) paljon positiivisempi kuin Paavolaisen? VAK ei näytä ottaneen kirjaa henkilökohtaisesti kuten Paavolainen ja toki hän olikin vanhempaa ikäluokkaa, jonka nuoruudessa armeija oli lakkautettu.
Matti Mieskonen arvioi Sinnemäen Haanpää teoksen " Sota kentästä ja kasarmista" Agricolan kirja-arvosteluissa, 26.11.2014:
Sinnemäki on tehnyt tarkkaa työtä eritellessään Kentän ja kasarmin aikalaiskritiikkiä. Aikaisemman tutkimuksen käsitys teoksen “murskaavasta arvostelusta” osoittautuu liioitelluksi, sillä vastaanotto pikemminkin jakoi kriitikot kahtia. Haanpään “katkerimmiksi ja näkyvimmiksi” kriitikoiksi Sinnemäki nimeää Tulenkantaja-ryhmään kuuluneet Lauri Viljasen, Olavi Paavolaisen ja Erkki Valan. “Narsistiset toverit” kokivat Sinnemäen mukaan henkilökohtaiseksi loukkaukseksi sen, että Haanpää osoittautui itsenäiseksi persoonaksi, eikä näin suostunut “kirjailijafalangin mallinukeksi”.
Arviossaan hän toteaa myös näin:
Paavolaisen vuonna 1928 Tulenkantajat-lehdessä esittämä kritiikki on varmasti kuuluisin Kenttää ja kasarmia koskeva teilaus ja se saa myös Sinnemäeltä laajalti paheksuvaa huomiota osakseen. Sinnemäki toteaa Paavolaisen olleen Haanpäälle yksiselitteisesti kateellinen, mutta ei silti perustele kateuden syitä, koska “psykologisten motiivien tonkimisella ei itse asian kannalta ole suurtakaan merkitystä”. Monisyisemmin Paavolaisen motiiveja on eritellyt H.K. Riikonen tuoreessa Paavolais-elämäkerrassaan (2014). Riikosen mukaan Paavolainen näki varusmiespalveluksen toteuttavan kasvatustehtävää, jonka tarkoituksena oli luoda suomalaisista moderni sivistyskansa. Tähän kuvaan ei Haanpään esittelemä jätkämäinen todellisuus mahtunut ja siksi sen esittäminen julkisesti oli auttamatta tuomittava teko. Ymmärtävästä pohdinnastaan huolimatta myös Riikonen pitää Paavolaisen arvostelua kyseenalaisena.

Ymmärrystä Haanpää sai varsin yllättävältä taholta. V.A. Koskenniemi piti Kenttää ja kasarmia ajatuksia herättävänä teoksena, vaikka muuten katsoikin Haanpään “tendenssimäisesti liioitelleen”. Koskenniemen arvostelun analyysi on yksi esimerkki Sinnemäen tutkimuksen selkeistä ansioista. Ja tällä en viittaa siihen, että Sinnemäen kaltainen pitkän linjan vasemmistolainen osaa nähdä Koskenniemessä muutakin kuin oikeiston taantumuksellisen mörön. Tutkimuskirjallisuuden tarkalla lähiluvulla Sinnemäki on jäljittänyt useiden väärinkäsitysten historian, jonka myötä Koskenniemen alkuperäinen kritiikki on muuttanut muotoaan. Rikkinäistä puhelinta muistuttavaa tiedon kulkua on syytä siteerata laveasti:
Anssi Sinnemäki Haanpää teoksessaan kirjoitti:Martti Häikiö kuittaa Koskenniemi-elämäkerrassaan (2010) Haanpää-arvostelun yhdellä lauseella: “Kenttää ja kasarmia (Koskenniemi) piti erehdyksenä.” Nootissa viitataan Panu Rajalan Waltari-elämäkertaan Unio mysticaan (2008), jossa sanotaan, että Koskenniemi piti Kenttää ja kasarmia erehdyksenä ja viitataan Vesa Karosen Haanpää-elämäkertaan (1985), jossa sanotaan: “Kielteisessä mutta monisanaisesti muotoillussa arvioinnissaan Koskenniemi päättelee Haanpään erehtyneen”. -- Luultavasti virhe palautuu Karosen lapsukseen, joka juontunee Markku Envallin tutkimuksen Kirjailijoiden kentät ja kasarmit seuraavaan kohtaan: “V.A. Koskenniemi arveli, ettei ‘Haanpää itse ole täysin selvillä siitä, millaisia johtopäätöksiä määrätyllä taholla hänen uuden kirjansa perusteella tullaan tekemään’. Olavi Paavolainen piti kirjaa ‘harvinaisen kömpelönä erehdyksenä, mutta näki myös selvästi teoksen tendenssin’”. (s. 70-71)
Matti Mieskonen: Haanpään rehabilitointi jatkuu (Agricolan kirja-arvostelut, 26.11.2014)

Emma-Liisa
Viestit: 4991
Liittynyt: 30.01.07 17:25

Re: Uudet elämäkerrat Olavi Paavolaisesta

Tapio Onnela kirjoitti:
Anssi Sinnemäki Haanpää teoksessaan kirjoitti:Martti Häikiö kuittaa Koskenniemi-elämäkerrassaan (2010) Haanpää-arvostelun yhdellä lauseella: “Kenttää ja kasarmia (Koskenniemi) piti erehdyksenä.” Nootissa viitataan Panu Rajalan Waltari-elämäkertaan Unio mysticaan (2008), jossa sanotaan, että Koskenniemi piti Kenttää ja kasarmia erehdyksenä ja viitataan Vesa Karosen Haanpää-elämäkertaan (1985), jossa sanotaan: “Kielteisessä mutta monisanaisesti muotoillussa arvioinnissaan Koskenniemi päättelee Haanpään erehtyneen”. -- Luultavasti virhe palautuu Karosen lapsukseen, joka juontunee Markku Envallin tutkimuksen Kirjailijoiden kentät ja kasarmit seuraavaan kohtaan: “V.A. Koskenniemi arveli, ettei ‘Haanpää itse ole täysin selvillä siitä, millaisia johtopäätöksiä määrätyllä taholla hänen uuden kirjansa perusteella tullaan tekemään’. Olavi Paavolainen piti kirjaa ‘harvinaisen kömpelönä erehdyksenä, mutta näki myös selvästi teoksen tendenssin’”. (s. 70-71)
Matti Mieskonen: Haanpään rehabilitointi jatkuu (Agricolan kirja-arvostelut, 26.11.2014)[/quote]

Tästä(kin) syystä lähdeviitteet ovat paikallaan, vaikka kyseessä olisi populaari teos.

arbiters
Viestit: 6
Liittynyt: 04.11.14 10:27

Re: Uudet elämäkerrat Olavi Paavolaisesta

Emma-Liisa kirjoitti, viitaten Sotaan Kentästä ja kasarmista:
Tästä(kin) syystä lähdeviitteet ovat paikallaan, vaikka kyseessä olisi populaari teos.
Viitteiden puuttuminen on tietenkin puute (siihen on toki syynsä), mutta on hyvä tietää, että teoksen lopussa on laaja ja kattava kirjallisuus- ja lähdeluettelo. Siinä mielessä teosta ei ole mitään syytä rinnastaa Matti Salmisen Pentti Haanpään tarinaan, johon ei ole kirjattuna ensimmäistäkään mainintaa lähteistä tai tutkimuskirjallisuudesta.

Tapio Onnela
Viestit: 4903
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Re: Uudet elämäkerrat Olavi Paavolaisesta

nylander kirjoitti:Noin kirjoittaessani olin ajatuksineni kiinni tämän ketjun "päälinjassa", jos kielikuva sallitaan: koin, että Haanpaa-viittauksella haluttiin silläkin tässä keskustelussa mahdollisesti vahvistaa kuvaa Paavolaisesta "opportunistina". Omasta mielestäni 20-luvun loppuvuosien Paavolainen oli vielä kaukana siitä tarvittaessa joka suuntaan kriittisestä Paavolaisesta, joka astuu esiin viimeistään teoksessa Kolmannen valtakunnan vieraana.
Menneisyyden ihmisten tekemisistä ja tekemättä jättämisistä puhuttaessa hyvin helposti tulee syyllistyttyä anakronismeihin ja jälkiviisauteen. Aina pitäisi huomata, että eivät he kuten emme mekään nyt tiedä mitä tulevaisuudessa tapahtuu ja mihin kuosiin nykyhetken tapahtumat ja toimemme niissä asettuvat.

Minusta Paavolaiseen, kuten ei muutamiin muihinkaan Tulenkantajiin, voida jälkikäteen lyödä kovin pysyviä leimoja heidän poliittisesta suuntauksestaan ainakaan 1920-luvulla.

Paavolaisen ohella toinen kiinnostava hahmo oli Erkki Vala, josta Janne Kosunen kirjoitti gradussaan: ”Me emme saa tätä kehitystä sallia!” Tulenkantajien humanistinen puolustus kansallista totalitarismia vastaan 1928-1939

Siksi on paikallaan ottaa esille Kosusen gradusta muutama katkelma Paavolaisesta ja Erkki Valasta suhteessa fasismiin 1920-luvulla.
Vala on mielenkiintoinen henkilö myös sen vuoksi, että hänet on vaikea asettaa poliittisesti perinteisen oikeisto–vasemmisto -akselin mukaan, vaan hän oli kompleksinen ja monitahoinen henkilö myös tässä suhteessa. Kuvaavaa on, että häntä on epäilty milloin fasistiksi ja milloin kommunistiksi42. Erkki Valan poliittista ajattelua pakinoiden kautta tutkineen Johanna Niemen mukaan Vala etsi tietoisesti oppositioasemia suhteessa sekä oikeistoon että vasemmistoon. Vala oli itsenäinen, mutta poliittisesti sitoutunut ajattelija, jonka puoluepoliittiset sidokset olivat muuta kirjallista vasemmistoa löyhemmät. Työväestön ja yleispätevien humanististen arvojen puolustaminen olivat Valan poliittisen ajattelun ytimessä.43 (s.19)
30-luvulla Paavolainen tekikin matkoja Saksaan. Etsintöjen tuloksena oli kolme teosta kansallissosialistisesta Saksasta ja vahva maine totalitarismin tulkkina sekä hämmennys. Laamasen mukaan totalitaristinen ”uusi ihminen” oli Paavolaiselle sekä viehättävä, että vaarallinen: hän ihaili sen voimaa ja vallankumouksellisuutta, mutta pettyi sen yksinkertaisuuteen ja laumasieluisuuteen.113 Vielä 20- ja 30-lukujen vaihteessa fasismi näyttäytyi mahdollisuutena, uuden ajan uutena yhteiskuntajärjestelmänä, joka kasvattaisi uudenlaisen ihmisen, joka kykenisi sopeutumaan maailman yhteiskunnalliseen, taloudelliseen ja kulttuuriseen muutokseen. Paavolainen oli etsijä, joka tunsi löytäneensä jotain, joka voisi vastata hänen kysymyksiinsä. Siksi hänen suhtautumisensa fasismiin oli tuolloin varautuneen positiivinen, eikä hän aavistanut Valan tavoin mihin se käytännössä johtaa. (43-44)
1920-30 -luvun vaihteessa fasismi näyttäytyi aikalaisille vielä selkiytymättömänä. Vielä ei tiedetty mihin se johtaa, mutta fasistisen yhteiskunnan luonne oli Italian ja Mussolinin kautta tullut yleiseen tietoisuuteen. Se ei kuitenkaan näyttäytynyt pelkästään negatiivisena ilmiönä. Mussolinin suhtautuminen nuoriin radikaaleihin taiteilijoihin ja kirjailijoihin sai ihailua Suomen taiteellisissa piireissä 20-luvun lopulla, erityisesti tulenkantajissa 126, sillä siinä missä Suomen vallanpitäjät suhtautuivat nuoriin taiteilijoihin kielteisesti, Italiassa he saivat täyden taiteellisen vapauden ainoana vaatimuksena liittyminen alansa fasistiseen ammattiliittoon.127

Erkki Valan suhtautumisessa fasismiin on havaittavissa selkeä muutos, joka ajoittuu vuoden 1929 loppuun oikeistoradikalismin noustessa yhteiskunnalliseksi uhkatekijäksi.
Tulenkantajien näytenumerossa marraskuussa 1928 Vala kirjoittaa, että ”Mussolinikin on parempi kuin nykyinen nousukasmainen ja byrokraattinen kansanvalta.” Tästä lauseesta häntä syytettiin fasistiksi ja hän joutui sitä maaliskuussa 1929 perustelemaan:
”Se tarkoittaa ainoastaan byrokraattista, nousukasmaista kansanvaltaa. Se tapa, millä esim. sos.dem. johtomiehet ja sanomalehtimiehet ovat suhtautuneet uuteen kirjallisuuteen ja taiteeseen, on niin pimeä ja sivistysvihollinen, että sen rinnalla Mussolinin sivistysystävyys on ollut todella ihailtavan ja loistavan humaanista. ---
Onko ihme, että ajatukset vaistomaisesti kiitävät Mussoliniin, nuorten kirjailijain ja taitelijain suureen suosijaan, iäti nuoreen ja kapinalliseen sieluun!”128
Vala näki siis Mussolinissa ja tulenkantajissa jotain yhteistä: sivistysystävä, nuorten kirjailijoiden ja taiteilijoiden suosija, iäti nuori ja kapinallinen sielu. (s.47)
Millainen oli Valan suhtautuminen totalitaarisen yhteiskunnan ajatukseen? Vielä vuoden 1929 alussa hän esitti Olavi Paavolaisen tapaan kollektivistisia ajatuksia yhteiskunnasta koneena, jossa yksilö oli koneenosa. Tämä oli suosittu näkemys tulevaisuuden yhteiskunnasta tulenkantajien piirissä. Vala peräänkuulutti vahvaa poliittista johtoa ja yksilötasolla sopeutumista kollektiivin palvelukseen. (s.48)
Ihmiset ja heidän mielipiteensä muuttuvat, ajat muuttuvat.


Emma-Liisa
Viestit: 4991
Liittynyt: 30.01.07 17:25

Re: Uudet elämäkerrat Olavi Paavolaisesta

Uudessa Kanavassa (1/2015) Ville Laamanen vertailee Rajalan ja Riikosen teoksia ja antaa molemmista varsin positiivisen arvosanan.

nylander
Viestit: 1356
Liittynyt: 07.06.06 20:33

Re: Uudet elämäkerrat Olavi Paavolaisesta

Emma-Liisa kirjoitti:Uudessa Kanavassa (1/2015) Ville Laamanen vertailee Rajalan ja Riikosen teoksia ja antaa molemmista varsin positiivisen arvosanan.
Niin, Ville Laamanen kirjoittaa mm.:
Rajalalla draaman kaari puolestaan on niin vahva, että siihen sopimattomat vivahteet ja sivupolut saavat jäädä pois
On jotenkin huvittavaa, että Rajala todistelee juuri Paavolaisen rakentaneen Yksinpuhelussa fabuloitua draamaa, jonka "jännite" (tms.) olisi dramaturgi Rajalan mukaan parantunut, jos Paavolainen ei olisi kuvannut jatkosodan alkua niin synkin, Rajalan mukaan ilmeisen valheellisiksi tulkittavin sävyin.

Luin äskettäin dos. Pertti Grönholmin lyhyen artikkelin Vilho Kankareen (1917 - 2008) kirjasta Mennään kun käsketään! Nuorten miesten jatkosota, joka Grönholmin miukaan on "naturalistinen kuvaus jatkosodasta". Lainaan Grönholmin tekstiä:
Kankareen teos jakaa Linnan myöhemmin esittämän käsityksen:jatkosotaan ei lähdetty suuressa hurmoksessa, vain harvoja rivimiehiä ja aliupseereja elähdyttivät isänmaalliset iskulauseet, kostomentaliteetti tai sodan ihannointi sinänsä.
Nämähän ovat juuri niitä tunnelmia, joita Paavolainen kirjasi muistiinpanoihinsa tai painoi mieleensä risteysasemilla, kun liikekannellepanojunat kesäkuussa 1941 rullasivat kohti itää. Martti Haavioon ja Helvi Hämäläiseen tukeutuvan Panu Rajalan mukaan puolestaan isänmaalliset laulut ja hurrahuudot raikuivat. Kumpaakin mielialaa on saattanut ilmetä, mutta miksi mennä a priori väittämään Paavolaisen kuvauksia valheellisiksi jälkikäteissepitteiksi? Jokin motiivi siinäkin varmasti on ollut vaikuttamassa.

Lainaan vielä Ville Laamasen kirjoittamaa arvostelua Rajalan kirjasta:
Kokonaisratkaisu toimii ja tarina etenee sujuvasti, mutta mukana on myös tahattomaltta vaikuttavaa suurpiirteisyyttä.
Juu, sujuvuudessa ei ole puutteita, pikemminkin päinvastoin. Tähän liittyen minua on jäänyt askarruttamaan se, että Paavolaisen Valpo-mapin sisältö ei lainkaan vastaa, näin tässä ketjussa on kerrottu, sitä mitä Rajala sanottua kansiota lähteenään käyttäen kertoo Paavolaisen "hakeutumisesta" Teo Snellmanin natsijärjestön jäseneksi välirauhan aikana. Tähän ristiriitaaan en missään ole nähnyt selitystä. Pitäneekö sitten sekin laskea "tahattomalta vaikuttavan suurpiirteisyyden" tiliin? Sellaiselle menettelylle olisi kyllä muitakin nimityksiä.

Jussi Jalonen
Viestit: 902
Liittynyt: 29.05.07 11:18
Paikkakunta: Pyynikki

Re: Uudet elämäkerrat Olavi Paavolaisesta

nylander kirjoitti:Luin äskettäin dos. Pertti Grönholmin lyhyen artikkelin Vilho Kankareen (1917 - 2008) kirjasta Mennään kun käsketään! Nuorten miesten jatkosota, joka Grönholmin miukaan on "naturalistinen kuvaus jatkosodasta". Lainaan Grönholmin tekstiä:
Kankareen teos jakaa Linnan myöhemmin esittämän käsityksen:jatkosotaan ei lähdetty suuressa hurmoksessa, vain harvoja rivimiehiä ja aliupseereja elähdyttivät isänmaalliset iskulauseet, kostomentaliteetti tai sodan ihannointi sinänsä.

Niin, siis kyllä Linnan romaanissa on sitä kostomentaliteettia ja hurmostakin kuvailtu aika tavalla.

Mikä oli hänen suhteensa maailmanhistorian suureen vyöryyn, josta kantautui yhtä ja toista hänen korviinsa? Aatu panee hulinaksi, sitä mieltä hän oli. [...] Suomalainen oli kova, ja me emme aloittaneet. Kyllä meillä oikeus on. Niinkin hän ajatteli. Ja jos vielä tullaan, niin samalla lailla pannaan kova kovaa vastaan, perkele.
Auto kääntyi valtatielle, jossa leijaili edellisten autojen jättämä pölypilvi. Sen seasta kuului etenevien autojen surinan säestämänä: -- Ei onnea meil ole suurempaa kuin suojata syntymämaata.
Eivät he kuitenkaan suhtautuneet asiaan Lahtisen tavoin. Päinvastoin he käsittivät suhteen vastakkaiseksi. Saksa sitoo sen verran venäläisiä joukkoja, että suomalaiset helposti lyövät koko valtakunnan kasaan. Mahtava on suuruudenhulluuden voima.

Itse asiassa tässäkin suhteessa "Tuntematon sotilas" taitaa olla varsin tasapuolinen ja monivivahteinen sotakuvaus, jos kirjallisuudentutkijat ja historioitsijat vain viitsisivät lukea sitä sellaisena, sen sijaan että pyrkivät hahmottamaan sieltä jotain yhtä ainutta määrittävää tunnelmaa.

Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”