Sivu 1/14

Uudet elämäkerrat Olavi Paavolaisesta

Lähetetty: 26.09.14 21:54
Kirjoittaja Emma-Liisa
Tapio Onnela: siirretty ketjusta: Olavi Paavolaisen suhde diktatuureihin
****
Emma-Liisa: Sain kirjastosta Panu Rajalan elämäkerran Olavi Paavolaisesta Tulisoihtu pimeään, ja luin ensin Saksaa, NL:oa, sotaa, Synkkää yksinpuhelua , Helvi Hämäläistä ja Hertta Kuusista koskevat osuudet.

Ensivaikutelmia: kyseessä on suurelle yleisölle kirjoitettu elämäkerta, jota on helppo lukea. Kirjat jäävät vähemmälle, sen sijaan naissuhteet käsitellään yksityiskohtaisesti ja ilmeisellä psykologisella silmällä (ehkä oma laaja kokemus auttaa?). Mitään suuria paljastuksia ei ole.

Minua ärsyttivät monet asiat. Saksan 30-luvun juutalaispolitiikasta Rajala ei ole ollenkaan kartala, asiavirheitä oli useita. Vakavampi asia on, että Rajala moittii koko ajan Paavolaista siitä, ettei Synkkä yksinpuhelu vastaa hänen omia ajatuksiaan asiasta tai mitä jatkosodasta ajatellaan hänen mielestään nyt (millä hän tarkoittaa vain "torjuntavoittoja") sen sijaan että olisi verrannut sitä esim. rauhanopposition kannanottoihin tai sodanaikaisiin Ruotsin lehtiin.

Sinänsä olen samaa mieltä, että meillä jälkipolvilla olisi ollut kiinnostavaa lukea dokumentaarien päiväkirja, miten Paavolaisen ajattelu jatkosodan aikana kehittyi (sillä ei ole syytä epäillä Martti Haavion todistusta Suur-Suomi-intoilusta). Mutta on täysin ymmärrettävää, että Paavolainen 1946 halusi editoida kirjan niin, että siinä olisi selkeä sanoma hänen aikalaisilleen.

Toki Rajalalla on joitakin hyviä oivalluksia. Esim. Paavolaisen tietämättömyys kesäkuussa 1941, kun TK-tovereiden piti selostaa hänelle, että sota on puhkeamass ja Suomi liittyy siihen, oli Svejk-rooli. Tai sitten Paavolaisen vakioselitys, ettei Suomessa tiedetä, mitä Euroopassa tapahtuu, on vitsi,joka osuu omaan nilkkaan.

Samaten Rajala on tehnyt hyvää työtä vertailemalla, mitä Paavolainen kirjoitti ko . aikana kirjeissä ja korteissa (plus mitä puhui muille) sekä kirjassaan. Tosin ei kai ole varmuutta, kummassa hän oli "aito", jos sellaista sanaa voi hänestä edes käyttää.

PS. Matti Klinge kiittelee Synkkää yksinpuhelua muistelmiensa 2. osassa Upsalasta Pariisin.

Uudet elämäkerrat Olavi Paavolaisesta

Lähetetty: 26.09.14 23:28
Kirjoittaja nylander
Tapio Onnela: Yhdistin nämä ketjut siirtämällä Emma-Liisan puheenvuoron tähän ketjuun. Toivottavasti tämä sopii teille?

************

Nylander: Vaikka Emma-Liisa ehtikin jo korkata aiheen, ajattelin avata uuden ketjun väljemmällä otsikolla - tosin vähän hätikkönä, koska H. K. Riikosen kirja ei ole vielä edes ilmestynyt.

Minäkin sain Rajalan kirjan Tulisoihtu pimeään kirjastosta tällä viikolla. Vasta tänä iltana ehdin lukea vähän alkua ja silmäillä sivuja muualtakin.

Ensivaikutelmat on tuttua Rajalaa: sinänsä hyvin soljuvaa, juohevaa tekstiä, mutta vailla syvällisempiä ja ennen muuta tuoreita näkökulmia. Kirjan alun parissa pääluvussa, jotka ehdin kokonaan lukea, vallitsi jopa jonkinlainen väljähtynyt "ylöslämmityksn" maku, siksi voimakkaalta vaikuttaa kirjoittajan tukeutuminen siihen, itse minkä nuorena koki kirjallisena elämyksenä nimenomaan Matti Kurjensaaren kertomana. Kirjan vaikuttavaksi tarkoitetuksi lopetukseksikaan Rajala ei ole keksinyt muuta kuin suoran "freudilaisen" Kurjensaari-jäljitelmän (siis temaattisen, ei sanallisen): Hietaniemen hautausmaan musta kivi - äiti ja poika.

Siinä missä Rajalan elämäkerta Mika Waltarista oli mielestäni kauttaaltaan myötäsukainen, nyt julkaistussa kirjassa on silmäilyn perusteella havaitsevinaan kohdehenkilöön suunnattua pinnanalaista kitkerää asenteellisuutta, jonka motiiviksi lukija ounastelee juuri vuoden 1946 Synkkää yksinpuhelua. Sitä Rajala näkyy lähestyvän Vesa karonen sivusta-adjutanttinaan jo esipuheessa mainitun "jatkosodan arvonpalautuksen" näkökulmasta. Mitä ihmettä joidenkin, laajojenkin, piirien nykyisillä ns. uuspatriottisilla tunnoilla on Paavolaisen kirjan kanssa! Rajala kirjoittaa:
Paavolainen on mitä ilmeisimmin muokannut varsinkin päiväkirjansa alkuosan vastaamaan sodan lopun synkkiä tunnelmia. Uskottavampi draaman kaari olisi syntynyt, jos alun innostus olisi vähittäin kääntynyt epäuskoksi ja taittunut sodan tuomioksi loppua kohden.
Rajala siis toisin sanoen esittää Paavolaisen kuvauksen kesältä 1941 vastoin parempaa tietoa sepitettynä "draamana" eli pyrkii vetämään maton ainakin näiltä osin kirjan alta todellisuuskuvauksena. Lukijan kannattaakin itse tarttua vertailun vuoksi itse Yksinpuheluun ja lukea Paavolaisen merkinnät vaikkapa 29.6.1941 tai 1.7.1941. Edellisessä Paavolainen arvostelee Mannerheimin "Pyhä sota"-päiväkäskyn sävyä, joka sai "luterilaiset pappimme innosta hihkumaan". Jälkimmäisessä Paavolainen pohtii Joensuun hautausmaan vuoden 1918 sodan sankaripatsaan äärellä ("Tule ei vaivatta vapaus...", josta muuten Veijo Meri omi nimen kirjalleen) Suomen kansalta vaadittua itseuhri-eetosta. Sopii todella kysyä.olisiko siis Paavolainen, jonka koko keskeistuotanto (alun "hurmioitunutta" Nykyaikaa lukuun ottamatta) todistaa armottoman kriittistä, jopa ironisuuteen taipuvaista silmää, keksiä tuhertanut tällaiset kohdat sodan jälkeen suurenkin palkinnon toivossa! Sattumalta puheenalaiset kohdat Paavolaisen kirjassa täsmäävät täysin niihin näkemyksiin, joihin mm. Jouni Tilli ja Tuomas Tepora ovat hiljan päätyneet tunnustusta saaneissa tutkimuksissaan.

Enemmänkin olisi sanottavaa, mutta nyt meikäläinen painuu pehkuihin, olkoonkin ettei tällä foorumilla ole tapana kirjoittaa personalia-osastoon kuuluvia uutisia.

Re: Uudet elämäkerrat Olavi Paavolaisesta

Lähetetty: 27.09.14 08:20
Kirjoittaja historioija
nylander kirjoitti:---Rajala siis toisin sanoen esittää Paavolaisen kuvauksen kesältä 1941 vastoin parempaa tietoa sepitettynä "draamana" eli pyrkii vetämään maton ainakin näiltä osin kirjan alta todellisuuskuvauksena. ---
Toinen mahdollisuus on,että Paavolainen on karsinut muistiinpanoistaan aineistoa, joka ei sodanjälkeisissä oloissa ja tunnelmissa enää tuntunut "asiaankuuluvalta". Me ihmiset itse kukin näet olemme paljolti hetkellisten tuntemustemme vietävissä, toiset enemmän kuin toiset, joten me myös tuotamme ristiriitaista jälkeä. Näin nimenomaan päiväkirjoissamme, joissa ei yleensä ajatella tekstin julkaisukelpoisuutta ja johdonmukaisuutta eikä ulkopuolisia kriitikoita.

Re: Uudet elämäkerrat Olavi Paavolaisesta

Lähetetty: 27.09.14 09:48
Kirjoittaja Tapio Onnela
Emma-Liisa kirjoitti:Sain kirjastosta Panu Rajalan elämäkerran Olavi Paavolaisesta Tulisoihtu pimeään, ja luin ensin Saksaa, NL:oa, sotaa, Synkkää yksinpuhelua , Helvi Hämäläistä ja Hertta Kuusista koskevat osuudet.
nylander kirjoitti:Lukijan kannattaakin itse tarttua vertailun vuoksi itse Yksinpuheluun ja lukea Paavolaisen merkinnät vaikkapa 29.6.1941 tai 1.7.1941. Edellisessä Paavolainen arvostelee Mannerheimin "Pyhä sota"-päiväkäskyn sävyä, joka sai "luterilaiset pappimme innosta hihkumaan".
Kiitokset kiinnostavasta ja ajankohtaisesta keskustelunavauksesta!

Eikö tässä nyt ole aivan olennaista tietää se, kuinka autenttinen Paavolaisen päiväkirja esim. juuri noissa mainitsemissasi kohdissa on? Kuinka paljon hän jälkikäteen muutti näkemyksiään vuonna 1946 julkaistuun teokseen? Mitä Rajalan teoksessa mainitaan lähteistä, joita hän on käyttänyt, eli onko ollut saatavilla alkuperäinen aikoinaan kirjoitettu päiväkirja vai onko käytetty sen painettua versiota tai kenties kustanjalle mennyttä käsikirjoitusta?

Jos nyt oikein ymmärrän, niin eikö Paavolaista voisi pitää nimenomaan opportunistina joka välillä myötäili voittoisaa Saksaa ja sen poliittista järjestelmää ja kun suhdanteet kääntyivät alkoi ihailla myös Neuvostoliittoa? En tuomitse, kunhan kysyn.

Re: Uudet elämäkerrat Olavi Paavolaisesta

Lähetetty: 27.09.14 10:27
Kirjoittaja nylander
Tapio Onnela kirjoitti:Eikö tässä nyt ole aivan olennaista tietää se, kuinka autenttinen Paavolaisen päiväkirja esim. juuri noissa mainitsemissasi kohdissa on? Kuinka paljon hän jälkikäteen muutti näkemyksiään vuonna 1946 julkaistuun teokseen? Mitä Rajalan teoksessa mainitaan lähteistä, joita hän on käyttänyt, eli onko ollut saatavilla alkuperäinen aikoinaan kirjoitettu päiväkirja vai onko käytetty sen painettua versiota tai kenties kustanjalle mennyttä käsikirjoitusta?

Jos nyt oikein ymmärrän, niin eikö Paavolaista voisi pitää nimenomaan opportunistina joka välillä myötäili voittoisaa Saksaa ja sen poliittista järjestelmää ja kun suhdanteet kääntyivät alkoi ihailla myös Neuvostoliittoa? En tuomitse, kunhan kysyn
Ymmärtääkseni Rajala ei puheena olevilta kohdin ole tehnyt varsinaista primäärilähteisiin pohjautuvaa uutta tutkimusta, koskapa hän kirjan lopppuun liitetyn selitysosaston nootissaan viittaa Kai Häggmanin arvioon WSOY:n historiateoksen jälkimmäisessä osassa Avarammille aloille, väljemmille vesille. Tässä Rajalan referaatti Häggmanin arviosta vuodelta 2003:
Historioitsijan mukaan oli selvää, että Paavolainen toimitti kustantajan toiveiden mukaisesti päiväkirjamateriaalin julkaisukuntoon, "siis leikkeli ja viilaili tekstiään jälkeenpäin. Kaikesta päätellen hän myös tarkisti faktoja ja taustatietoja sekä saattoi hyvinkin lisätä mukaan jälkiviisaita kommentteja". Puheet väärennöksestä Häggman tyrmää huvittavina: "loputonta päivämäärien, henkilöiden, pikkutapausten ja detaljien vyöryä" ei kukaan olisi voinut rekonstruoida jälkeenpäin.
Mielestäni tässä on selvä ristiriita verrattuna siihen, miten Rajala leipätekstissään vaikuttaa kategorisesti leimaavan Paavolaisen kirjan ainakin kesän 1941 osalta jälkikäteiseksi "draaman" sepittelyksi.

Osaltani, jos sillä nyt mitään merkitystä on, yhdyn täysin Kai Häggmanin terävänäköiseen ja perusteltuun arvioon.

Re: Uudet elämäkerrat Olavi Paavolaisesta

Lähetetty: 27.09.14 11:18
Kirjoittaja Emma-Liisa
Tapio Onnela kirjoitti: Eikö tässä nyt ole aivan olennaista tietää se, kuinka autenttinen Paavolaisen päiväkirja esim. juuri noissa mainitsemissasi kohdissa on? Kuinka paljon hän jälkikäteen muutti näkemyksiään vuonna 1946 julkaistuun teokseen? Mitä Rajalan teoksessa mainitaan lähteistä, joita hän on käyttänyt, eli onko ollut saatavilla alkuperäinen aikoinaan kirjoitettu päiväkirja vai onko käytetty sen painettua versiota tai kenties kustanjalle mennyttä käsikirjoitusta?

Jos nyt oikein ymmärrän, niin eikö Paavolaista voisi pitää nimenomaan opportunistina joka välillä myötäili voittoisaa Saksaa ja sen poliittista järjestelmää ja kun suhdanteet kääntyivät alkoi ihailla myös Neuvostoliittoa? En tuomitse, kunhan kysyn.
Ei ole olemassa mitään alkuperäistä päiväkirjaa eikä voikaan olla. Paavolainen kirjoitteli merkintöjä erillisille lapuille ja sitten aika ajoin sulkeutui huoneeseen ja naputteli niitä koneella, minkä jälkeen hän hävitti laput. Näitä koneella kirjoitetuista liuskoista hän sitten kokosi ja editoi käsiksen ja jälleen hävitti alkuperäiset paperit. Joten muutoksia ja ainakin valintaa todennäköisesti tapahtui ainakin kahdessa vaiheessa. Martti Haavio on kertonut, että hän vielä painatusvaiheessa kirjoitti "sinisten" pohjalta osan, josta hän ei ollut tehnyt merkintöjä.

Edelleen Paavolainen poisti Ruotsissa ilmestyneestä versiosta suomenruotsalaisia koskevat negatiiviset maininnat. Samaten hän toimitti 60-luvulla Kootuissa teoksesa ilmestyneen version.

Luonnollisesti olisi kiinnostavaa tietää, mitä Paavolainen "todella" kulloinkin ajatteli, mutta kuten Mika Waltari sanoi (Rajala lainaa häntä), hänellä ei koskaan ollut yhtä ajatusta. Mutta minusta on alkanut näyttää siltä, että silloin ei tajuta sitä, mikä oli Paavolaisen tarkoitus: hän halusi vaikuttaa aikalaisiinsa, ei tehdä dokumenttia. (Myös "aidon" päiväkirjan todistusta arvoa pitää punnita, sillä eihän siihen koskaan kaikkea kirjoiteta, ja julkisuuden henkilö ottaa kirjoittaessaan huomioon mahdollisen julkaisun tai ainakin arkistossa lukijat.)

Valitettavasti Paavolainen ei ymmärtänyt, että "mitäs minä sanoin" oli mahdollisimman huono menetelmä. Jos hänellä ylipäänsä oli mahdollisutta onnistua, parempi menetelmä olisi ollut "minäkin erehdyin silloin".

Re: Uudet elämäkerrat Olavi Paavolaisesta

Lähetetty: 27.09.14 14:58
Kirjoittaja Emma-Liisa
historioija kirjoitti:
nylander kirjoitti:---Rajala siis toisin sanoen esittää Paavolaisen kuvauksen kesältä 1941 vastoin parempaa tietoa sepitettynä "draamana" eli pyrkii vetämään maton ainakin näiltä osin kirjan alta todellisuuskuvauksena. ---
Toinen mahdollisuus on,että Paavolainen on karsinut muistiinpanoistaan aineistoa, joka ei sodanjälkeisissä oloissa ja tunnelmissa enää tuntunut "asiaankuuluvalta". Me ihmiset itse kukin näet olemme paljolti hetkellisten tuntemustemme vietävissä, toiset enemmän kuin toiset, joten me myös tuotamme ristiriitaista jälkeä. Näin nimenomaan päiväkirjoissamme, joissa ei yleensä ajatella tekstin julkaisukelpoisuutta ja johdonmukaisuutta eikä ulkopuolisia kriitikoita.
Myös Martti Haavio itsensensuroi kirjansa Me marssimme Aunuksen teitä, osittain ilmeisesti suojellakseen muita henkilöitä (esim. Paavo Talvelaa) kuten Katarina Eskola on osoittanut julkaistessaan vanhempiensa päiväkirjat ja kirjeet teoskessa Itään.

Toisaalta Paavolaisen "kaksinaisuuden" todistamiseen ei tarvita Synkän yksinpuhelun itsesensurointia, koska se näkyy jo siinä, että kirjeissä Helvi Hämäläiselle sävy on erilainen (tosin kirjeet tietenkin sensuroitiin, mutta eiköhän TK-joukoissa ollut mahdollista lähettää niitä myös lomalaisten mukana, jos vain oli syytä ja halua).

Kun muistaa Paavolaisen heilunnan ihastuksesta kriittisyyteen Nürnbergin puoluepäivillä, ei ole mahdotonta, että hän kesällä 1941 tunsi samoin.

Vakavampi asia on, jos Paavolainen on myös tehnyt jälkeenpäin lisäyksiä. Rajala ei kuitenkaan esitä kuin yhden esimerkin, jossa on kyse runoilijoiden nuorena kuolemisesta: mukana on Sarkia joka kuoli vasta 1945. Mutta selitys voi olla armollisempi: kirjoitus oli aito, Paavolainen vain lisäsi Sarkian nimen toimitusvaiheessa.

Re: Uudet elämäkerrat Olavi Paavolaisesta

Lähetetty: 27.09.14 15:13
Kirjoittaja Emma-Liisa
nylander kirjoitti: Rajala siis toisin sanoen esittää Paavolaisen kuvauksen kesältä 1941 vastoin parempaa tietoa sepitettynä "draamana" eli pyrkii vetämään maton ainakin näiltä osin kirjan alta todellisuuskuvauksena. Lukijan kannattaakin itse tarttua vertailun vuoksi itse Yksinpuheluun ja lukea Paavolaisen merkinnät vaikkapa 29.6.1941 tai 1.7.1941. Edellisessä Paavolainen arvostelee Mannerheimin "Pyhä sota"-päiväkäskyn sävyä, joka sai "luterilaiset pappimme innosta hihkumaan". Jälkimmäisessä Paavolainen pohtii Joensuun hautausmaan vuoden 1918 sodan sankaripatsaan äärellä ("Tule ei vaivatta vapaus...", josta muuten Veijo Meri omi nimen kirjalleen) Suomen kansalta vaadittua itseuhri-eetosta. Sopii todella kysyä.olisiko siis Paavolainen, jonka koko keskeistuotanto (alun "hurmioitunutta" Nykyaikaa lukuun ottamatta) todistaa armottoman kriittistä, jopa ironisuuteen taipuvaista silmää, keksiä tuhertanut tällaiset kohdat sodan jälkeen suurenkin palkinnon toivossa! Sattumalta puheenalaiset kohdat Paavolaisen kirjassa täsmäävät täysin niihin näkemyksiin, joihin mm. Jouni Tilli ja Tuomas Tepora ovat hiljan päätyneet tunnustusta saaneissa tutkimuksissaan.
Uhri-teeman paheksunta on Paavolaisella usein toistuva: esim. Suomen kuvalehden kansi nuorista sotilaista, joiden sanotaan olevan valmiit kuolemaan isänmaan puolesta ja Paavolaisen protesti että isänmaalle pitäisi antaa mieluummin elämä! Teemasta on vaikea uskoa, ettei se olisi aito ja alkuperäinen.

Sama koskee AKS:laisten Itä-Karjalan hallinnon paheksuntaa, joka alkaa jo
vienankarjalaisen Onttoni Miihkalin (siis asiantuntijan!) varhaisista kommenteista.

Mitä sitten miekantuppipäiväkäskyyn tulee, niin sitähän paheksui myös Wolf H. Halsti, joka hyväksyi valtauksen sotilaallisista syistä mutta katsoi, että Marskin perustelu ja tyyli oli väärä, Halsti kun tunsi rintamamiehet ja oli juuri tuolloin helsinkiläisten parissa.

Tämä on vain yksi esimerkki siitä, että Rajala valikoi vertauskohteensa hyvin tarkoitushakuisesti. Erityisen hyvin se näkyy Ribbentrop-sopimuksen kohdalla, jonka paheksujia oli jo liberaaleissa.

Siinä Rajala iskee oikeaan, että Paavolainen on kovin kylmä Viroa kohtaan, vaikka hänellä oli siellä ystäviä kuten Virve Kallas. Mutta eroaako tämä siitä, miten Paavolainen suhtautuu muihin miehitettyihin maihin? En ainakaan muista, että vaikkapa Tanskan tilanne 1943 jota muuten Saksa-ystävällinen Eino Kaila paheksui julkisesti, olisi Paavolaisen sydäntä viiltänyt.

Eikä juutalaisten kohtalo näytä Paavolaista myöskään liikuttaneen. Toki se ei ollutkaan sodan aikana edes liittoutuneiden propagandassa numero yksi.

Re: Uudet elämäkerrat Olavi Paavolaisesta

Lähetetty: 01.10.14 10:38
Kirjoittaja Emma-Liisa
Kaivoin esille Ester Ståhlbergin päiväkirjan 2. osan. Hänhän miehineen kuului liberaaliin porvaristoon. Ja todella: Ribbentrop-sopimusta epäiltiin kovasti. Ester, miehensä suurin ihailija, oli myös sitä mieltä, että Ståhlbergin edustamat arvot olivat unihtuneet ja militarismi saanut sodan aikana liikaa sijaa. Ståhlbergin 80-vuotispäivän juhlinta tammikuussa 1945 olikin hyvitys.

Toisaalta vertailu ES:iin osoittaa, että Rajala on oikeassa alkuosan poistoista: esim. Viipurin valtaus on riemukas tapahtuma myös ei-karjalaisille, mutta Paavolainen sivuuttaa sne maininnalla, eikä selitykseksi riitä, että hän on silloin Itä-Karjalassa. Jos hän ei itse tuntenut mitään, niin kai olisi ollut syytä mainita muiden reaktio?

ES ei ollut Suur-Suomi-intoilija, mutta niin vain innostui asiaan valloitusten myötä 1941. Ja myös Ståhlberg piti hyvänä NL:n kukistumista, vaikka kammosi Saksaa.

Re: Uudet elämäkerrat Olavi Paavolaisesta

Lähetetty: 02.10.14 12:03
Kirjoittaja Tapio Onnela
Kiinnostava lisänen keskusteluun Paavolaisen maailmankuvaan tulee esille tässä Jouko Grönholmin arviossa Anssi Sinnemäen kirjasta: Anssi Sinnemäki: Sota Kentästä ja kasarmista.

Anssi Sinnemäen teos luo uutta näkökulmaa Haanpään armeijanovelleihin
Varusmiesten ääni ja vimma
(TS, 30.9.2014)
Erikoisinta Kentän ja kasarmin vastaanotossa oli sekä aikalaiskeskustelun että nykypäivän näkökulmasta se, että rajuimman hyökkäyksen Haanpään kriittisiä armeijakuvauksia vastaan teki Olavi Paavolainen, sukupolvensa keulakuvaksi mainittu mielipidevaikuttaja. On esitetty, että Paavolainen olisi myöhemmin korjannut näkemystään, mutta tästä ei ole olemassa minkäänlaista näyttöä.

Re: Uudet elämäkerrat Olavi Paavolaisesta

Lähetetty: 02.10.14 16:28
Kirjoittaja nylander
Tapio Onnela kirjoitti:Kiinnostava lisänen keskusteluun Paavolaisen maailmankuvaan tulee esille tässä Jouko Grönholmin arviossa Anssi Sinnemäen kirjasta: Anssi Sinnemäki: Sota Kentästä ja kasarmista
Se, että Paavolainen kirjoitti murskakritiikin Haanpaan armeijakuvauksesta on kyllä jo vanhastaan tunnettu, luettavissa esim. Kurjensaaren 1975 ilmestyneestä kirjasta.

Omasta mielestäni,kun niitä Paavolaisen kirjoja tuli luettua kannet puhki jo 70-luvulla, ei ole olemassa mitään Olavi Paavolaisen staattista "maailmankuvaa", joka olisi pysynyt muuttumattomana ajasta toiseen ja jota vasten voitaisiin vähän vahingoniloisenakin peilata esim. Synkkää yksinpuhelua vuodelta 1946. Kirjoittaessaan Haanpää-kritiikin 1928 Paavolainen itse oli 25-vuotias itse armeijassa erinomaisesti viihtynyt herraspoika, "nykyaikaiselle" koneihmiselle soveliaan kurinalaisen järjestyksen ja kiiltävien kappisaappaiden ihailija. Siitä on henkisesti kovin pitkä matka jo yksin vuoden 1936 natsi-Saksaa osin hyvinkin kriittisesti silmäilleeseen "nykyajan kulttuurikriisin" tuskaiseen pohdiskelijaan.

Re: Uudet elämäkerrat Olavi Paavolaisesta

Lähetetty: 02.10.14 16:59
Kirjoittaja Tapio Onnela
nylander kirjoitti:... ei ole olemassa mitään Olavi Paavolaisen staattista "maailmankuvaa", joka olisi pysynyt muuttumattomana ajasta toiseen ja jota vasten voitaisiin vähän vahingoniloisenakin peilata esim. Synkkää yksinpuhelua vuodelta 1946.
Olen samaa mieltä. Epäilemättä Paavolaisenkin "maailmankuva" on muuttunut aikojen saatossa, siksipä juuri onkin syytä epäillä hänen sodan jälkeen kirjoittamiensa "päiväkirjojen" kuvaavan mitenkään erityisen tarkasti hänen näkemyksiään sodan aikana. Kuten edellä Emma-Liisa totesi, ne varmaankin kirjoitettiin enemmänkin aikalaisille, sen ajan tarpeisiin.

Re: Uudet elämäkerrat Olavi Paavolaisesta

Lähetetty: 02.10.14 21:46
Kirjoittaja Emma-Liisa
Riikosen kirja on nyt kirjakaupassa.

Re: Uudet elämäkerrat Olavi Paavolaisesta

Lähetetty: 02.10.14 21:53
Kirjoittaja Emma-Liisa
nylander kirjoitti: Kirjoittaessaan Haanpää-kritiikin 1928 Paavolainen itse oli 25-vuotias itse armeijassa erinomaisesti viihtynyt herraspoika, "nykyaikaiselle" koneihmiselle soveliaan kurinalaisen järjestyksen ja kiiltävien kappisaappaiden ihailija. Siitä on henkisesti kovin pitkä matka jo yksin vuoden 1936 natsi-Saksaa osin hyvinkin kriittisesti silmäilleeseen "nykyajan kulttuurikriisin" tuskaiseen pohdiskelijaan.
Itse asiassa juuri sotilaallista järjestystä Paavolainen ihaili myös Saksassa 1939, kun puolialastomat työpalvelumiehet iskivät lapion yhtä aikaa alas. Samoin Punaisen torin paraati teki häneen vaikutuksen 1939.

Kritiikin kohteita OP toki näki molemmissa maissa: Saksassa mm. naisten aseman ja NL:ssa "ilottomuuden".

Re: Uudet elämäkerrat Olavi Paavolaisesta

Lähetetty: 02.10.14 22:27
Kirjoittaja nylander
Emma-Liisa kirjoitti:Itse asiassa juuri sotilaallista järjestystä Paavolainen ihaili myös Saksassa 1939, kun puolialastomat työpalvelumiehet iskivät lapion yhtä aikaa alas. Samoin Punaisen torin paraati teki häneen vaikutuksen 1939
Tämä on kyllä tiedossa. Nürnbergissä Paavolaisen ihailu kuitenkin kohdistui Arbeitsdienstin ja muiden "apellien" häntä imponoineeseen maskuliiniseen hiestä kiiltävään estetiikkaan; ainakin itse saan hänen kirjoistaan tällaisen vaikutelman. Muuten hän kohdistaa kansallisosialistiseen järjestelmään paikoin ankaraakin kritiikkiä ja pyrkii kääntämään esiin sen naurettavia puolia. Ero 20-luvun lopun armeijakokemuksiin on mielestäni aivan olennainen. Silloin mitään järjestelmäkritiikkiä ei esiinny, koska Paavolainen ilmeisesti katsoi, että konemaisesti saamansa käskyt toteuttava ihminen todella edusti "nykyajan" edellyttämää ihmistyyppiä.