Emma-Liisa
Viestit: 4991
Liittynyt: 30.01.07 17:25

Re: Uudet elämäkerrat Olavi Paavolaisesta

historioija kirjoitti:
Emma-Liisa kirjoitti:
historioija kirjoitti: Hyvä on, mutta autenttisen päiväkirjan muoto on harhaanjohtava. Paavolainen sai siten syyttää itseään väärinymmärryksistä.
Kyllä lukijat saavat syyttää ihan itseän, jos eivät ole ymmärtäneet, että alaotsikon partitiivi "Päiväkirjan lehtiä vuosilta 1941-1944 tarkoittaa valikoimaa.

Muutenkin jokaisen historian harrastajan pitäisi suhtautua epäluulolla sellaiseen käsitteeseen kuin "autenttinen päiväkirja".
Valikoimankin odottaa olevan edustava otos koko aineistosta, ellei vinoutuksen suuntaa ole selvästi ilmoitettu. Alaotsikko taas ei ole sopiva paikka vihjata tuollaisesta olennaisesta, jopa teoksen ja lukijan kannalta ratkaisevan tärkeästä toimenpiteestä.
Valikoinnin perusteen Paavolainen kertoo suoraan esipuheessa: "Kirjassani on tietty tendenssi Kirjani on tavallaan yksipuolinen; se haluaa korostaa asioita, joita Suomessa ei yleisesti tiedetty tai joita virallinen mielipiteenmuokkaus ja sensuuri ei halunnut meillä tiedettävän. Tämän niinsanotun yleisluontoisen tendenssin sivulla kulkee toinen: henkilökohtainen vastenmielisyyteni sellaisia ilmiöitä kuin fraasi-ihanteellisuutta ja hurskastelua kohtaan. En kritikoi Suomen kansaa, kritikoin Suomen johtavaa kansanainesta, sitä suomalaista sivistyneistöä, johon itse kuulun. - - Kritiikkini kohdistuu nimenomaan siihen h e n k i s e e n suuntaukseen ja asennoitumiseen, mikä meillä jo vuosia ennen sotiamme samoinkuin niiden aikana vallitsi."

historioija
Viestit: 985
Liittynyt: 14.11.09 11:34

Re: Uudet elämäkerrat Olavi Paavolaisesta

Emma-Liisa kirjoitti:---
Valikoinnin perusteen Paavolainen kertoo suoraan esipuheessa: "Kirjassani on tietty tendenssi Kirjani on tavallaan yksipuolinen; se haluaa korostaa asioita, joita Suomessa ei yleisesti tiedetty tai joita virallinen mielipiteenmuokkaus ja sensuuri ei halunnut meillä tiedettävän. Tämän niinsanotun yleisluontoisen tendenssin sivulla kulkee toinen: henkilökohtainen vastenmielisyyteni sellaisia ilmiöitä kuin fraasi-ihanteellisuutta ja hurskastelua kohtaan. En kritikoi Suomen kansaa, kritikoin Suomen johtavaa kansanainesta, sitä suomalaista sivistyneistöä, johon itse kuulun. - - Kritiikkini kohdistuu nimenomaan siihen h e n k i s e e n suuntaukseen ja asennoitumiseen, mikä meillä jo vuosia ennen sotiamme samoinkuin niiden aikana vallitsi."
Tosin Paavolainen puhuu vain korostamisesta, unohtaen ja jättäen pois oman ilmeisen hurmaantumisensa sodan alun voitokkaassa eteenpäinmenossa.
Näin hän esiintyy teoksessa objektiivisena näkijänä, joka poikkesi edukseen muista, noista hurmahengistä. Ei siis kannata ihmetellä eräiden tahojen ärtymystä. Toistan vielä, että oli virhe esittää asiansa päiväkirjan muodossa, sekoittaen ilmeisiä ja kaikkien tuntemia tosiasioita omiin karsittuihin ja väänneltyihin tunnelmiin ja näkemyksiin.

Emma-Liisa
Viestit: 4991
Liittynyt: 30.01.07 17:25

Re: Uudet elämäkerrat Olavi Paavolaisesta

historioija kirjoitti:
Emma-Liisa kirjoitti:---
Valikoinnin perusteen Paavolainen kertoo suoraan esipuheessa: "Kirjassani on tietty tendenssi Kirjani on tavallaan yksipuolinen; se haluaa korostaa asioita, joita Suomessa ei yleisesti tiedetty tai joita virallinen mielipiteenmuokkaus ja sensuuri ei halunnut meillä tiedettävän. Tämän niinsanotun yleisluontoisen tendenssin sivulla kulkee toinen: henkilökohtainen vastenmielisyyteni sellaisia ilmiöitä kuin fraasi-ihanteellisuutta ja hurskastelua kohtaan. En kritikoi Suomen kansaa, kritikoin Suomen johtavaa kansanainesta, sitä suomalaista sivistyneistöä, johon itse kuulun. - - Kritiikkini kohdistuu nimenomaan siihen h e n k i s e e n suuntaukseen ja asennoitumiseen, mikä meillä jo vuosia ennen sotiamme samoinkuin niiden aikana vallitsi."
Tosin Paavolainen puhuu vain korostamisesta, unohtaen ja jättäen pois oman ilmeisen hurmaantumisensa sodan alun voitokkaassa eteenpäinmenossa.
Näin hän esiintyy teoksessa objektiivisena näkijänä, joka poikkesi edukseen muista, noista hurmahengistä. Ei siis kannata ihmetellä eräiden tahojen ärtymystä. Toistan vielä, että oli virhe esittää asiansa päiväkirjan muodossa, sekoittaen ilmeisiä ja kaikkien tuntemia tosiasioita omiin karsittuihin ja väänneltyihin tunnelmiin ja näkemyksiin.
Paavolainen ei esitä itseään obkjektiivisena vaan nimenomaan subjektiivisena, minkä "kaikki" tiesivät (= olisi pitänyt tietää) jo hänen edellisisten teoksiensa metodista.

Miksi "päiväkirja" muka oli virhe? Sehän nimenomaan on edellytys maisemakuvauksille ja hetkellisille tunteille.

Olen jo aiemmin muistuttanut, miten Paavolaista arvostellut Martti Haavio "väärensi" itse paljon tätä enemmän: hän ei vain jättänyt teoksesta Me marssimme Aunuksen teitä pois mm. Talvelan Suur-Suomi-intoilua, vaan esitti teoksen päiväkirjana, vaikka aineisto oli aivan muuta, mm. kirjeitä vaimolle.
Viimeksi muokannut Emma-Liisa, 15.11.14 10:46. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

historioija
Viestit: 985
Liittynyt: 14.11.09 11:34

Re: Uudet elämäkerrat Olavi Paavolaisesta

Rajalan kirjasta päätellen ajan arvostelijat käsittivät teoksen nimenomaan (sota)päiväkirjaksi ja siten ottivat sen todesta. Eivätkö hekään malttaneet lukea esipuhetta? Onko vasta myöhempi kirjallisuustutkimus käsittänyt teoksen oikean luonteen? Onko siis erotettava toisistaan teoksen alkuperäinen vastaanotto ja vaikutus ja toisaalta jälkiviisaus? Epäilemättä kumpikin puoli kuuluu historialliseen tietouteemme.

nylander
Viestit: 1356
Liittynyt: 07.06.06 20:33

Re: Uudet elämäkerrat Olavi Paavolaisesta

historioija kirjoitti:Rajalan kirjasta päätellen ajan arvostelijat käsittivät teoksen nimenomaan (sota)päiväkirjaksi ja siten ottivat sen todesta.
Jaa että siitäkö ne "Pentti HIllit" & Co niin suunnattomasti raivostuivat, kun aluksi olisivat tulleet harhautetuiksi uskomaan, että kyseessä olisi ollut itse paikalla kirjoitettu originaali?

Olisikohan kuitenkin kaikitenkin jotain tekemistä myös sillä, että itse "Pentti Hillille" (ja varmasti lukemattomille kaltaisilleen) syyskuu 1944 merkitsi "katastrofia", kuten käy ilmi hänen kiitoskirjeestään Aale Tynnille, joka puolestaan oli runossaan kiitellyt "aikaa kunnian" ja singonnut anateemansa "alhaisille hengille" (mahdollisesti maaliskuun 1945 vaaleissa esiin päässeelle kansanosalle, n. 25 %.) Ja sitten tulee joku joka kirjoittaa tällaista:
En kritikoi Suomen kansaa, kritikoin Suomen johtavaa kansanainesta, sitä suomalaista sivistyneistöä, johon itse kuulun. - - Kritiikkini kohdistuu nimenomaan siihen h e n k i s e e n suuntaukseen ja asennoitumiseen, mikä meillä jo vuosia ennen sotiamme samoinkuin niiden aikana vallitsi.
Ainakin etäisenä vertauskohtana tulee mieleen Olof Palme, johon niin ikään "luokkapetturina" kohdistui niin sammumaton viha, että se Henrik Berggrenin kirjoittaman laajan elämäkertateoksen mukaan mahdollisesti oli myötävaikuttamassa hänen kuolemaansakin.

Emma-Liisa
Viestit: 4991
Liittynyt: 30.01.07 17:25

Re: Uudet elämäkerrat Olavi Paavolaisesta

nylander kirjoitti: Ainakin etäisenä vertauskohtana tulee mieleen Olof Palme, johon niin ikään "luokkapetturina" kohdistui niin sammumaton viha, että se Henrik Berggrenin kirjoittaman laajan elämäkertateoksen mukaan mahdollisesti oli myötävaikuttamassa hänen kuolemaansakin.
Jakolinja ei ollut vasemmiston ja oikeiston välillä: Paavolaista arvostelivat myös asevelisosialistit ja hänen puolellaan oli Paasikiven ulkopolitiikkaa kannattava pieni älymystö (jotenkin noin Kurjensaari asian ilmaisi).

"Petos" oli henkilökohtainen esim. Martti Haavion kohdalla. Koskenneimen kohdalla siitä ei ollut kyse, hän oli vanhempaa ikäluokkaa eikä ollut kuulunut TK-joukkoihin.

Synkkis joutui kai osaltaan sijaiskärsijäksi. Kun sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä ei saatu esittää NL:n toimia, niin reagoitiin siilipuolustuksella "Suomi on syytön kaikkeen".

Paavolainen oli liian elitistinen ja käsitteli lähinnä vain ylätasoa, joten hän ei saanut laajempaa tukea ja hän myös arvosti liikaa entisten kavereidensa mielipiteitä.

Paavolainen myös vetosi lähinnä järkeen, kun taas Linna vetosi myös ja ennen kaikkea tunteeseen.

Emma-Liisa
Viestit: 4991
Liittynyt: 30.01.07 17:25

Re: Uudet elämäkerrat Olavi Paavolaisesta

Tapio Onnela kirjoitti:... sytykettä keskusteluun lisää voisi tuoda myös tämäkin kiinnostava gradu, josta kerrottiin Uudet mediat foorumilla:
Pro gradu: "Me emme saa tätä kehitystä sallia!" : tulenkantajien humanistinen puolustus kansallista totalitarismia vastaan 1928-1939
Kiinnostava erityisesti selostaessaan Erkki Valan ja Raoul Palmgrenin mielipiteiden eroja. Olavi Paavolaisen kohdalla kannattaa tsekata "koneihmisen" ihailu.

Veikko Huuska
Viestit: 193
Liittynyt: 28.09.08 15:26
Paikkakunta: Ikaalinen

Re: Uudet elämäkerrat Olavi Paavolaisesta

Metakeskustelusta voidaan palata myös itse aktoriin, ja hänen kirjoittamaansa varhaiseen kulttuurikuvaukseen, vuoden 1925 Dada-artikkeliin, ja muihin ajankuviin;

Olavi Paavolainen – dada ja auto

Johtava blogisti Jukka Kemppinen kirjoitti lauantaina 15.11.2014 näkemyksenään, että vähäinen keskustelu Olavi Paavolaisesta, kahden uuden elämäkertateoksen ansiosta, menee mailleen. Jotta ei menisi, niin jatketaan Paavolaisesta… http://kemppinen.blogspot.fi/2014/11/taidemies.html

*
Mestari Kemppinen kertoi, että ”etevä ystäväni piti itsestään selvänä, että ”Synkkä yksinpuhelu” on se kiinnostava kirja Paavolaisen tuotannossa. [Olen samaa mieltä] Hän näytti kummastelevan, että minä pidin sitä toisarvoisena, koska se julkaisuna muistuttaa rakenteeltaan pesulalaskua, ja sisältää arvonlisäveron”.

Kemppinen oli näköjään dada-mielialoissa.

H.R. Riikosen Paavolaisen elämäkerrassa tyrmistyin siitä, että tutkittavan tuotannon tärkein teos on jäänyt melkein maininnatta. Se on kuvaessee ”Dada”.

Teksti löytyy Valittujen teosten ensimmäisestä niteestä. Ellei minua itseäni lasketa, osaan luetella yhdeksän muuta kirjoissa ikänsä piehtaroinutta, joihin suuri tuo teksti jätti lähtemättömän jäljen. Pitäisi muistaa kysyä Tarmo Kunnakselta. Arvaan että tuo samainen teksti rohkaisi yhdeksänkymmentä muuta nuorta ihmistä penkomaan ranskalaista kirjallisuutta; Kunnas voisi hyvinkin olla yksi heistä.”,
Kemppinen jatkaa.

Hän ei luettele noita yhdeksääkymmentä vaikka voisi, ja minäkin useita, melkein parikymmentä, kuusikymmentäluvulta kahdeksankymmentäluvulle, nuoria, irtiottoa tehneitä, vähän vihaisia, mutta enimmäkseen melko mukavia kirjoittajia.

*

Paavolaisen Valitut teokset maksavat aivan sairaan paljon, divarissakin, joten lienee paikallaan saattaa vähemmänkin varoissaan olevien kirjallisten nuorten ulottuville tuo, mistä puhe. Paavolaisen Dada. ”Kuvitussuunnitelma kirjoittajan” – siis Paavolaisen.
https://plus.google.com/photos/11367980 ... banner=pwa

Tuossa artikkelissa, jos missä – julkaistu Aitta-lehden joulunumerossa 1927 – kuvat ovat vähintään yhtä tärkeitä kuin teksti.

Ilman kuvia teksti jäisi ilmaan, ja siihen jäisi ilmaa, hieman ajassa väljähtynyttä, mutta epäilemättä aikanaan varsin ”imponoivaa”.

”Jokainen voi olla dadaisti!”

https://plus.google.com/photos/11367980 ... 7129695575

*
Valitettavasti tuokin Paavolaisen kirjoitus on kovin puutteellinen ja näyttäisi perustuvan ennen kaikkea riittämättömään kielitaitoon. Kun hän ei tuntenut ihmisiä eikä osannut kieltä, hän käytti lähteenä leikekokoelmaansa. Paavolaisen koko tuotantoa riivasi koulutuksen puute”, tykittää Kemppinen.

Nuori Paavolainen, loistavimmillaan, vuonna 1927:
https://plus.google.com/photos/11367980 ... 7129695575

Tunnetusti Paavolainen haahuili Pariisissa ja muuallakin omia polkujaan, hakeutumatta yliopistojen tai muidenkaan yhteisöjen kirjallis-taiteellisiin piireihin, luomatta sinne oikeastaan ensimmäistäkään kontaktia. Siihen hän oli liian epävarma, kielitaidoton, arvaamattomassa määrin perisuomalainen.

*

Tietämättään Matti Klinge kritisoi jo etukäteen heinäkuussa 2013 näitä Paavolaiselämäkertoja, jotka ilmestyivät vasta syksyllä 2014. Hän nimittäin tulee vertailleeksi Paavolaista eräisiin merkittävästi kansainvälisempiin huomiohenkilöihin.

Klinge julkaisee uusimmassa vuosipäiväkirjassaan puheensa, jonka hän piti (6.7.2013) Bromarvissa Lagerborg-päivillä:

”[b]Rolf Lagerborg [/b]edustaa eurooppalaisuutta ja ranskalaisuutta, nationalismin ja populismin viiltävää kritiikkiä ja Suomen oloissa harvinaista yleissivistystä ja näkemyksellisyyttä. Seuraavan sukupolven suomenkielinen intellektuelli Olavi Paavolainen vertautuu häneen juuri näissä suhteissa 1930- ja 1940-luvun tärkeässä ja arvostetussa tuotannossaan, siis Euroopan- ja Neuvostoliiton ja Etelä-Amerikan – tuntijana ja pohtijan ja varsinkin sodan aikana ahtaan nationalismin intellektuaalisena kriitikkona.”

Tässä tosin Klinge näyttää arvostavan Paavolaista aivan liiaksikin nationalismin kriitikkona; sen monet Paavolais-tuntijat saattoivat jo havaita, mutta viimeistään Panu Rajalan ja Hannu Riikosen Paavolais-elämäkertojen jälkeen.

Klingen taustoitus on erinomainen:

”Bromarvin Lagerborg-päivän oli aikaansaanut dosentti Kimmo Sarje, joka on Sigurd Frosteruksen ja Gustaf Strengellin erikoistuntija. Hän on nostanut nämä merkittävät arkkitehdit ja teoreetikot esiin hyvin mielenkiintoisella tavalla. Lagerborg oli heidän aikalaisensa, yhdessä he toimivat lyhytaikaisen mutta kuuluisan Euterpe -aikakauslehden parissa. Nämä mainitut ja muutamat muut olivat hyvin tärkeitä nuoria intellektuelleja, ja heidän kauttaan välittyy koko tuon tavattoman hedelmällisen, eurooppalaisen ajanjakson 1900-1920 kulttuuri. Se on osittain kielisyistä jäänyt liiaksi varjoon.

Suomen korkein ruotsinkielinen kulttuurikerrostuma ei enää myöhemmin päässyt samalle tasolle, varsinkaan kun keskeiset seuraavan sukupolven miehet Hans Ruin, Göran Schildt, Ragnar Granit sekä E.N. ja Örnulf Tigertedt emigroituivat Ruotsiin sodan aikana tai heti sen jälkeen. Lagerborgin ja Frosteruksen ja heidän ystäviensä maailma oli vielä ranskalais-englantilainen ja sosiaaliselta taustaltaan helsinkiläisyläluokkainen. He, ja Yrjö Hirn, Gunnar Castrén, Emil Zilliacus ja Bertel Gripenberg, katsoivat sitten 1950-luvun myötä kulttuurielämämme näyttämöltä, Castrén ja Zilliacus esiintyivät vielä 1957 komeina riemutohtoreina promootiokulkueessa.” - Näin siis Matti Klinge. http://areena.yle.fi/radio/1966603

Klinge palaa Lagerborg-kytkentään pari viikkoa myöhemmin. Temaattinen laajennus, jonka hän tekee, on Olavi Paavolaisen tuotantoa arvioiville niin kiinnostava, että se on syytä esittää tässä täydessä laajuudessaan:

”Heinäkuu 20:ntena [2013]

Paavolaisen molemmat, Saksan ja Etelä-Amerikan, matkakirjat ilmestyivät heti myös ruotsiksi, jälkimmäinen samana vuonna kuin Hans Ruinin ”Väl mött, Europa!” (Hauska tavata Eurooppa!) Mikään ei viittaa siihen, että Ruin ja Paavolainen olisivat lukenet toistensa kirjoja tai tunteneet toisensa… Rupesin kirjoittamaan vertailevaa esseetä, se hyväksyttiin Nya Argukseen.” [Essee kannattaa lukea – jos sen onnistuu metsästämään käsiinsä, VH] http://tidskriftsbutiken.se/issue/19518

http://sv.wikipedia.org/wiki/Hans_Ruin

*

Kello ja kirves. Symboolit pään yllä…
https://plus.google.com/photos/11367980 ... 7129695575

*

Helsingin Sanomien kuukausiliite Rolf Lagerborgista; http://www.hs.fi/kuukausiliite/a1305885600786

Lisää täällä: http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/hu ... luku4.html

Wikipedia; http://fi.wikipedia.org/wiki/Rolf_Lagerborg

*
Näillä katsauksillaan Klinge avaa varsin hedelmällisellä tavalla Olavi Paavolaisen asemaa ja merkitystä valottavan näkökulman, ruotsinkielis-pohjoismais-eurooppalaisen. Eikä se näkökulma ole järin mairitteleva Paavolaiselle.

Niin kosmopoliittina ja maailmanmiehenä kuin Olavi Paavolaisemme esiintyikään ja aina halusi itsensä nähtävän, hänen suhteensa kosmopoliittius oli enemmänkin pintaa, ja silmänlumetta. Elimellinen, todellinen yhteys kansainväliseen kirjallis-intellektuaaliseen verkostoon puuttuu, puuttuu kokolailla tyyten. Hän ei millään tavoin ollut verkostoituva yhteisöintellektuelli, jollaisia Suomessakin on onneksi ollut, vaan varsin itsekylläinen yksilösuorittaja, tyyliniekka toki, ja intoutunut näkijä, mutta…

Olavi Paavolainen, hyvin nuorena, 22-vuotiaana, vuonna 1925:
https://plus.google.com/photos/11367980 ... 7129695575

Paavolaista ei riittävästi jos lainkaan, aseteta aikakauden Eurooppa-taustaa vastaan, ja puntaroida hänen tuotantoaan siinä kontekstissa; epäilemättä tälle on syynsä, vertailu olisi liian tyrmäävä.

Paavolaisen ”sammuminen” yksinpuhelun muka kohtuuttoman kritiikin jälkeen asettuu sentään oikeisiin mittasuhteisiin, ”yksinäinen jälkipuhelija” paljastuu varsinkin Panu Rajalan tinkimättömän vertailevan tekstianalyysin tuloksena lopullisesti ja ehdoitta. Monet sentään joutuivat pakkaamaan kapsäkkinsä ja pakenemaan maasta!

Olavi Paavolainen ajaa Euroopan halki 1925 (oliko hänellä edes, helsinkiläistyyliniekalla, ajokorttia? Onko kukaan älynnyt kysyä, poliisi edes?)

https://plus.google.com/photos/11367980 ... 7129695575

”vanha eukko kiroili tienvieressä ristinmerkkejä tehden

(pyörät pomppivat lihavan hanhen ylitse!)”


https://picasaweb.google.com/1136798014 ... 4039885570


Niin monet ”eukot” ovat sittemmin saaneet kirota, niin monet hanhet ovat jääneet pyörien alle.. kun luja Eurooppalainen kirmuu on käynyt yli!

*

Emma-Liisa
Viestit: 4991
Liittynyt: 30.01.07 17:25

Re: Uudet elämäkerrat Olavi Paavolaisesta

Tämän päivän Hesarissa 21.11.2014 iku Veli-Pekka Leppäsen arvostelu Anssi Sinnemäen teoksesta Sota kentästä ja kasarmista, joka käsittelee Pentti Haanpään romaanin Kentän ja kasarmin vastaanottoa ja Olavi Paavolaisen teilausta, jota on tässäkin ketjussa on käsitelty.

http://www.hs.fi/arviot/Kirja/a1416460539573

"'Paavolaisen ääni tihkuu kateutta', Sinnemäki toteaa psykologisen motiivin, mutta pitää keskeisenä yleistä esimerkkiä.
'Ensinnäkin se manifestoi periaatetta: kaveria saa jättää. Sellaisenaan se oli raukkamainen ja epäreilu kollegan työtä vahingoittava teko.' Työkseen hän usutti muitakin Haanpään kimppuun, samalla kun peesasi armeija- ja kirkkopiireistä jo käynnistyvää hyökkäystä."

Nämä huomautukset ehkä koskevat Paavolaista laajemminkin. Hän puffasi alkuun kavereitaan (jääviyssääntöjä ei ollut), mutta kääntyi sitten Suursiivouksessa heitä vastaan julkisesti.

Sinnemäen arvio, miten Haanpää ja samaan aikaan tehty väitös armeijan (negatiivisesta) vaikutuksesta terveyteen saivat armeijan uudistumaan, tekee aika huvittavaksi Gustaf Hägglundin eilisessä jääkärihaastattelussa esittämän käsityksen, miten Venäjällä ja Suomen kadettikoulussa oli vallinnut simputus, mutta "Jääkärit olivat johtaneet kansanarmeijaa ja pitivät miehistöä kanssakansalaisina".

http://www.hs.fi/kotimaa/a1416377848039

Ehkä merkittävintä on kuitenkin pohtia, miksi Haanpää kesti paljon kovemman ajojahdin kuin Paavolainen ja jatkoi kirjoittamista, vaikka kirjoja jäi julkaisematta? Koska Haanpää ei ollut narsisti, joka ei ollut riippuvainen suosiosta kuten Haanpää?

Emma-Liisa
Viestit: 4991
Liittynyt: 30.01.07 17:25

Re: Uudet elämäkerrat Olavi Paavolaisesta

Parnassossa 2/2010 artikkelissa (Matti-Juhani Karila: Rauhankevät Museokadulla), jossa oli Paavolaisen sepustus ravintolalaskun kääntöpuolella "fascistisesta aikakauslehdestä", on myös hänen kirjeensä Reino Rauanheimolle 30.1.2014. Sivuutan nyt kohdan, jossa OP ilmaisee trumansa, kun ei ole vaarantanut henkeään sodassa, mitä Rajala revittelee ja ehkä syystäkin ja syvennyn kohtaan jossa hän siitä syytä katsoo ettei hänellä siksi ole "mitään moraalista oikeutta ryhtyä nyt suorittamaan mitään poliittista tai ideologista suursiivousta tässä maassa" ja sitten kertoo mitä hän sursiivouksella tarkoittaa: "Jankutan itselleni aamusta iltaan, että vaikka kuinka vihaisin meikäläist 'yksimielisyyttä', demokratiaa, liberalisaalisuutta, klerikaalisuutta ja porvarillisuutta, suurin osa kansastani kuitenkin viime talvena taisteli henkeen ja vereen pitääkseen tämän maan juuri sellaisena!" (alleviivaus on alkuteoksissä punainen)

Luettelo siitä, mitä Paavolainen vastustaa, on mielenkiintoinen. Klerikaalisuuden ja porvarillisuuden vielä ymmärtää ja miksei yksimielisyydenkin, mutta miksi myös demokratia ja liberalismi? Selitys lienee sama kuin Paavolaisella yleensä, ja hän sanookin sen seuraavassa lauseessa: kyse on "antikveeraantuneista ihanteista". Ja sellaisilta ne hänestä näyttivät talvella 1941, kun Saksa ja NL olivat jakaneet Euroopan ja vaikka Englanti ei ollut antautunut, demokratia ja liberalismi näyttivät hävinneen taistelun ja voittajia olivat kansallissosialismi ja kommunismi. Ja kuten Paavolaisen luonteeseen kuului, hän ei suinkaan halunnut olla häviävällä puolella eikä tuolloin lausunut "kuuluvansa Ruotsiin ja Englantiin", vaan vasta sitten kun tuo puoli näytti voittavan.

Epäilen Paavolaisen erehtyneen siinä, etteivät monet suomalaiset suinkaan taistelleet talvisodassa pitääkseen maaansa juuri sellaisena kuin se oli, vaan toisaalta paljon pahempaa vastaan ja toisaalta 30-luvun lopun kehityksen rohkaisemina ja taistelun "ansaitsemina" tehdäkseen sodan jälkeen maastaan paremman.

historioija
Viestit: 985
Liittynyt: 14.11.09 11:34

Re: Uudet elämäkerrat Olavi Paavolaisesta

Emma-Liisa kirjoitti:--- Sinnemäen arvio, miten Haanpää ja samaan aikaan tehty väitös armeijan (negatiivisesta) vaikutuksesta terveyteen saivat armeijan uudistumaan, tekee aika huvittavaksi Gustaf Hägglundin eilisessä jääkärihaastattelussa esittämän käsityksen, miten Venäjällä ja Suomen kadettikoulussa oli vallinnut simputus, mutta "Jääkärit olivat johtaneet kansanarmeijaa ja pitivät miehistöä kanssakansalaisina".
---
Tuollaiset pelkästään sanalliset vertailut ovat suhteellisia eli Hägglund voi hyvinkin olla oikeassa. Kaikkihan riippuu siitä, kuinka vakaviksi kyseiset simputukulttuurit arvioidaan ja millaista käytäntöä pidetään kansanarmeijamaisena. Eronn suuruuskin jää täsmentämättä eli se voi olla pieni tai suuri tai siltä väliltä. Joten minua ei tällä kertaa huvita, mutta toki epäilen, että kyseistä eroavuutta ei olisi tarvinnut noin painokkaasti ja varauksitta mainita. .

Emma-Liisa
Viestit: 4991
Liittynyt: 30.01.07 17:25

Re: Uudet elämäkerrat Olavi Paavolaisesta

historioija kirjoitti:
Emma-Liisa kirjoitti:--- Sinnemäen arvio, miten Haanpää ja samaan aikaan tehty väitös armeijan (negatiivisesta) vaikutuksesta terveyteen saivat armeijan uudistumaan, tekee aika huvittavaksi Gustaf Hägglundin eilisessä jääkärihaastattelussa esittämän käsityksen, miten Venäjällä ja Suomen kadettikoulussa oli vallinnut simputus, mutta "Jääkärit olivat johtaneet kansanarmeijaa ja pitivät miehistöä kanssakansalaisina".
---
Tuollaiset pelkästään sanalliset vertailut ovat suhteellisia eli Hägglund voi hyvinkin olla oikeassa. Kaikkihan riippuu siitä, kuinka vakaviksi kyseiset simputukulttuurit arvioidaan ja millaista käytäntöä pidetään kansanarmeijamaisena. Eronn suuruuskin jää täsmentämättä eli se voi olla pieni tai suuri tai siltä väliltä. Joten minua ei tällä kertaa huvita, mutta toki epäilen, että kyseistä eroavuutta ei olisi tarvinnut noin painokkaasti ja varauksitta mainita. .
Kun simputus johtaa itsemurhaan, kuten kävi Kalle Päätalon kaimalle, niin kyse eiole pienestä ongelmasta eikä asiassa ole mitään suhteellista.

Tuskin uskoisimme, jos joku venäläinen kenraali puhuisi maansa armeijasta samanlaisia pehmeitä kuin Hägglund?

arbiters
Viestit: 6
Liittynyt: 04.11.14 10:27

Re: Uudet elämäkerrat Olavi Paavolaisesta

Käsittelen Sodassa Kentästä ja kasarmista simputusta kohtalaisen paljon liittyen muun muassa upseerikunnassa käytyihin simputusta koskeviin asennekiistoihin. Otan tähän yhden avainkappaleen, s. 195, joka on samalla kommentinpoikanen kenraali Hägglundin lausuntoon:
Sanotaan simputuksen kulkeutuneen Suomen armeijaan milloin Venäjältä, milloin Saksasta. Ilmiö on tietenkin suljetun laitoksen myötäsyntyinen ominaisuus. Kenraali Nenonen oli Mannerheimin ohella toinen jääkärifalangin puhdistuksesta selviytynyt Venäjällä koulutuksensa saanut ja tsaarin armeijaa palvellut »ryssänkenraali». Sihvo puolestaan oli johtava jääkärikenraali. Molempien asenne simputukseen oli ehdottoman tuomitseva.
Paavolainen oli jyrkästi äksiisin kannalla vedoten sen sivistävään vaikutukseen:
... tämän kansan nuoret miehet [saadaan] liikkeelle vain töykeydellä ja ärjynnällä.
Referoin laajasti jääkäriupseeri Taavetti Laatikaisen armeijan sisäisessä neuvottelukokouksessa 16.07.1926 pitämää puheenvuoroa, jota voisi käyttää armeijan esimieskoulutuksessa vielä tänäkin päivänä. Haanpää palveli samaan aikaan Savon Jääkärirykmentissä. Kersantti Ärjylän johtamisopeilla oli tuolloin vielä yliote Pappa Laatikaisen edustamasta humaanista tavoitteesta eikä ottelua ole vieläkään lopullisesti ratkaistu.

Pekka Leimun väitöksessä Pennalismi ja initiaatio suomalaisessa sotilaselämässä lopputulemana on, että pennalismia on Suomen armeijassa katsottu aina läpi sormien perusteena sen kasvatushyöty. Käyttämäni aineisto kertoo aivan jostain muusta. Simputuksen haitat on arvioitu hyötyjä painavammiksi. Eri asia on, että kitkentäyrityksistä huolimatta, laitoksen luonteesta johtuen, simputus nostaa päätään yhä uudestaan. Taistelu on ikuinen.

nylander
Viestit: 1356
Liittynyt: 07.06.06 20:33

Re: Uudet elämäkerrat Olavi Paavolaisesta

arbiters kirjoitti:Paavolainen oli jyrkästi äksiisin kannalla vedoten sen sivistävään vaikutukseen:
... tämän kansan nuoret miehet [saadaan] liikkeelle vain töykeydellä ja ärjynnällä.
Olisiko kuitenkin sekin ollut vaikuttamassa, että tuon ajankohdan Paavolainen vielä oli kovasti sidoksissa omaan yhteiskunnalliseen taustaryhmänsä mentaliteettiin, siihen samaan, joka sai Elsa Enäjärven riemuitsemaan Waltarin "sivistyneistöromaani"-Illusionin ilmestyttyä: "Nyt jätkä loikkii pitkin askelin pois Suomen kirjallisuudesta."? Siis että kyse ei olisi ollut pelkästään Paavolaisen henkilökohtaisen luonteenpiirteen narsismin matkaansaattamasta kateudesta.

arbiters
Viestit: 6
Liittynyt: 04.11.14 10:27

Re: Uudet elämäkerrat Olavi Paavolaisesta

Nylander kirjoitti
Siis että kyse ei olisi ollut pelkästään Paavolaisen henkilökohtaisen luonteenpiirteen narsismin matkaansaattamasta kateudesta.
Ei pelkästään tietenkään. Mutta kuitenkin, mitäpä tätä kaunistelemaan: Niin Kain meni ja tappoi Abelin, kuten sanon metaforana (s. 102). Suursiivouksessa Paavolainen tosin kiisti tämän epäsuorasti kutsumalla Haanpään teosta "älylliseksi itsemurhaksi".

Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”