Kansallissosialismin valtaannousun ajoilta

Foorumi on tarkoitettu yleiseen historia-aiheiseen keskusteluun.

Valvojat: Marjo Pihlajaniemi, Riitta Oittinen, Klaus Lindgren, Kati Parppei, Jukka Palm, Anu Lahtinen, Agricola, Jouko Nurmiainen, Annastiina Mäkilä

Emma-Liisa
Viestit: 4890
Liittynyt: 30.01.07 18:25

Re: Kansallissosialismin valtaannousun ajoilta

ViestiKirjoittaja Emma-Liisa » 25.08.16 08:47

Tänään Hesarissa oli haastateltu Frank McDonoughia, joka on kirjoittanut kirjan Gestaposta:

Niitä tuli paljon, ja usein motiivina oli henkilökohtainen kauna. Ilmoituksia tehtiin työpaikan ikävästä pomosta tai epämiellyttävästä aviopuolisosta.

Joissain osavaltioissa 37 prosenttia ilmiannoista perustui ratkaisemattomiin riitoihin.

Jos henkilö sopi ”tavallisen saksalaisen” muottiin, eli oli vaaleahiuksinen keskiluokkainen hetero, tuloksena oli usein vapautus.

Juutalaisten, seksuaalivähemmistöjen edustajien ja kommunistien kohdalla ilmoitus johti usein vankeuteen ja jopa kidutukseen ja kuolemaan.

McDonough viittaa Helsingin keskustan ruokaravintolassa ympärilleen.

”Jos sinä ja minä olisimme istuneet vastaavassa pubissa natsi-Saksassa ja haukkuneet Hitleriä, olisimme yliopistokoulutuksemme takia luultavasti selvinneet rangaistuksetta.”

Tämä johtuu siitä, että natsihallinto halusi koulutetun keskiluokan tuen – asiakirjojen mukaan Gestapon sortotoimet kohdistettiin lähes yksinomaan vähemmistöryhmiin. Keskiluokkaa säästettiin.


http://www.hs.fi/kulttuuri/a1472011616912

Onneksi McDonough käyttää sanoja "usein" ja "luultavasti", sillä seuraavassa osittain pari erilaista esimerkkiä:

Hans ja Sophie Schollin isä sai muutaman kuukauden vankeustuomion puheistaan omassa ruokapöydässään - hän oli mm. ennustanut että Saksa häviää sodan. Ilmiantajana oli lasten ystävä (motiivista ei ole tietoa, saattoi olla ideologista intoa). Tämä ei kuitenkaan vaikuttanut lasten yliopistostipendeihin eikä saanut näitä automaattisesti epäillyiksi Valkoisen Ruusun myöhemmin levittämistä lentolehtisistä.

Tapio Onnela
Viestit: 4641
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti:

Re: Kansallissosialismin valtaannousun ajoilta

ViestiKirjoittaja Tapio Onnela » 25.08.16 09:51

Emma-Liisa kirjoitti: Tämä ei kuitenkaan vaikuttanut lasten yliopistostipendeihin eikä saanut näitä automaattisesti epäillyiksi Valkoisen Ruusun myöhemmin levittämistä lentolehtisistä.

Näistä lentolehtisistä:
"Valkoinen ruusu -vastarintaryhmä toimi Saksassa vuosina 1942–1943 julkaisemalla ja levittämällä yhteensä kuusi lentolehtistä Hitlerin hallintoa vastaan. Lentolehtiset julkaistiin Agricolan julkaisusarjassa nyt ensimmäistä kertaa suomeksi käännettyinä."

Emma-Liisa
Viestit: 4890
Liittynyt: 30.01.07 18:25

Re: Kansallissosialismin valtaannousun ajoilta

ViestiKirjoittaja Emma-Liisa » 19.03.17 12:54

Sain kirjastosta viimein Frank McDonoughin teoksen Gestapo. Natsi-Saksan poliittisen poliisin historia (Atena 2016). Kirjoittajan haastattelusta on ollut edellä puhe.

McDonough selostaa ensin aiempaa tutkimusta.

Reinhard Mannin Protest und Kontrolle im Dritten Reich, joka perustui satunnaisotantaan Düsseldorffin Gestapon asiakirjoista, "osoitti, ettei Gestapolla ollut koskaan riittävästi henkilöstöä, jotta se olisi voinut vakoilla kaikkia kansalaisia. Gestapo oli hyvin pieni, aliresurssoitu ja ylityöllistetty organisaatio, ja sen aktiivisessa palveluksessa olleiden alle 15 000 työntekijän oli valvottava kaikkia 66 miljoonan saksalaisen poliittisia rikoksia. Gestapon poliisit eivät olleet julmia ja järkähtämättömän ideologisia natseja, kuten oli luultu, vaan ammattietsiviä, jotka olivat tulleet polisiin palvelukseen vuosia ennen kuin Hitler nousi valtaan. Gestapon tekemä tutkinta käynnistyi yleensä suurelta yleisöltä tulleesta vinkistä.”

”Mann ei kuitenkaan päätellyt, että Gestapo olisi ollut tehoton terrorin harjoittamisen väline. Päinvastoin: hän päätteli, että se kohdisti rajalliset voimavaransa ryhmiin, jotka se oli määritellyt ’kansallisen yhteisön’ ulkopuolisiksi, ennen kaikkea niihin, jotka pyrkivät aktiivisesti lietsomaan tyytymättömyyttä väestön parissa. Mannin tutkimukseen liittyi kuitenkin joitakin oleellisia ongelmia, kuten se, että hän keskittyi ’tavallisten saksalaisten’ välisiin yksityisiin konflikteihin eikä tarkastellut analyysissään lähemmin keskeisiä oppositio-ryhmiä, ennen kaikkea kommunisteja, juutalaisia, vierastyöläisiä ja laajalti määriteltyjä ’yhteiskunnan ulkopuolisten’ ryhmää.”

Robert Gellatelyn The Gestapo and the German society, joka perustui satunnaisotanta Würzburgin Gesatapon, keskittyi juutalaisia ja vierastyöläisiä koskeviin tapauksiin. 57 %:ssa tapauksista ilmianto ratkaisevan tärkeä. Gestapo oli "alimiehitetty, reaktiivinen organisaatio, joka jätti suuren ’tavallisten’ saksalaisten enemmistön rauhaan" ja ”kansalaisten tuki auttoi Gestapoa sen toiminnassa”

”Mann ja Gellately kumosivat kiistattomasti yleisen käsityksen Gestaposta osana kaikkivoipaa poliisivaltiota, joka alistaa pelon vallassa olevat kansalaiset tahtoonsa. Tästä uudesta näkökulmasta tarkasteltuna Gestapo ei ollut mikään todellinen vaara niille kansalaisille, jotka noudattivat lakia.”

Eric Johnsonin The Nazi terror (1999), joka perustui satunnaisotantaan Kölnin tuomioistuimen asiakirjoja sekä rajalliseen määrään Reininmaan Krefeldtin Gestapo-aineistoja, sekä henkiinjääneiden haastatteluihin ja tilastojojen hyödyntämiseen, ”korjasi ja täsmensi varsin vaikuttavalla tavalla yleistä suuntausta nähdä Gestapo hyvin samankaltaisena kuin modernit, ylityöllistetyt poliisivoimat” ja "vahvisti sen että Gestapo oli pieni organisaatio, joka oli riippuvainen yhteistyöstä. Hän osoitti, että ’hyviä’ Saksan kansalaisia Gestapo kohteli hellävaroen. Useimmat saksalaiset eivät pelänneet Gestapoa lainkaan. Yhdessä tärkeässä asiassa Johnson oli Gellatelyn kanssa eri mieltä: hänen mukaansa Gestapon poliisit olivat paljon proaktiivisempia ja julmempia.”

”Tutkinta käynnistyi yleensä tavallisten kansalaisten ilmiannosta. Gestapo ei vain tehnyt kuten halusi, vaan pyysi myös tavallisia kansalaisia puuttumaan toisinajattelevien toimintaan. Gestapo ei kuitenkaan voinut tietää, että monen sen saaman vinkin taustalla oli henkilökohtaisia motiiveja.

Toisin kuin yleensä luullaan, Gestapo ei pidättänyt ihmisiä noin vain viedäkseen heidät keskitysleirien portaille. Useimmat jutut raukesivat, syytettä ei nostettu tai annettu rangaistus oli yllättävän lievä.”

”Gestapon poliisit pyrkivät varmistamaan, että rangaistuksesta oli päätetty ennen kuin alkuvaiheen 21 vuorokauden määräaika turvasäilössä pitämiselle umpeutui. Vain Ges-tapon vakaviksi katsomiksi tapauksissa juttu eteni komentoketjussa ylemmäs syyttäjälle, joka teki lopullisen ratkaisun.”

”Kovin kohtelu koski niitä, joita Gestapo piti keskeisinä poliittisina, uskonnollisina ja rodullisina vastustajina. Tutkintavankeudesta vapautuminen tutkinnan valmistuttua oli tavanomaista, ei mikään poikkeus. Osoitan kirjassa myös, että vaikka Gestapo usein esitetään organisaatioksi, joka toimi lain tuolla puolen, se noudatti itse asiassa hyvin tiukkoja oikeudellisia normeja.

Gestapon poliisien autonomisuus johti usein hyvin erilaisiin, omalaatuisiinkin päätöksiin. Tässä kirjassa käsitellyissä tapauksissa on usein osoitettu yllättävää ankaruutta tai armeliaisuutta. Joissakin tapauksissa, joista olisi pitänyt antaa kuolemantuomio, koko juttu olisi rauennut ennen ilman syytteitä, kun taas toisissa, hyvin vähäpätöisiltä tuntuvissa tapauksissa seuraamukset ovatkin varsin ankarat. Kaikki jutut on tutkittu saksalaiseen tapaan perusteellisesti. Gestapon poliisit eivät tämän perusteella ole stereotyyppisen pahoja ihmisiä, vaan hyvin kirjava joukko ihmisiä, joita ei voi lokeroida ’tavallisiksi’. Sodan loppuvaiheessa Gestapo alkoi kohdella ’valtakunnan vihollisia’ paljon julmemmin, ja ’tehostettuja kuulustelu-tekniikkoja’ käytettiin laajemmin.”

Kommentti: Gestapo todella kohteli ihmisiä eri tavalla sen mukaan, kuuluiko hän "meihin" ja "niihin". Jos 30-luvulla tehtiin ilmianto vaikkapa poliittisista lausunnoista, mutta epäilty saattoi haalia todistajia osoittajia että oli uskollinen kansalainen, tuomiota ei tullut.

Sota-aikana ja varsinkin Stalingradin tappion jälkeen kontrolli kiristyi: humalapäissäkin esitetyt vitsit saattoivat olla kohtalokkaaksi.

Ongelma on "tavallinen"-sanan käyttö, mistä on jo aiemmin puhuttu. Sitä käyttämällä tavallaan hyväksytään natsien käsitykset siitä, ketkä eivät kuuluneet "tavallisiin ihmisiin". Puhumattakaan, että vaikka itse ei olisi ollut kommunisti, juutalainen, mielisairas, kehitysvammainen jne, niin lähipiirissä saattoi sellaisia ihmisiä olla.

Emma-Liisa
Viestit: 4890
Liittynyt: 30.01.07 18:25

Re: Kansallissosialismin valtaannousun ajoilta

ViestiKirjoittaja Emma-Liisa » 19.03.17 13:04

McDonoughin mukaan kommunistit kaikkein järjestelmällisimmin vainottu poliittinen ryhmä: ”Vannoutuneina kommunisteina sinnittelevien oli vaikea välttyä ilmiannolta Gestapolle. Vuosina 1933-1945 useimmat kommunistiaktiivit olivat poliittisen vakaumuksensa vuoksi jossakin vaiheessa joko natsien keskitysleirillä tai vankilan sellissä. Usein he joutuivat kärsimään kidutusta, hakkaamista ja psykologista pelottelua.”

1933 pidätettiin 60 000 kommunistia ja tapettiin 2 000

Tammikuussa 1933 KPD:llä 360 000 jäsentä, joiden keski-ikä oli 30 vuotta, ja asuinpaikka suuressa teollisuuskaupungissa. Tyypillinen jäsen ammattitaidoton tai vähän koulutettu nuori mies joka eli suuren teollisuuskaupungin tiiviissä työväenluokan yhteisössä (Berliini, Stuttgart, Hampuri, Köln, Düsseldorff, München-Gladbach)

Marraskuussa 1932 KPD sai keskeisillä teollisuusalueilla 37,7 % äänistä. Kommunisteilla oli puolisotilaallinen osasto Punainen rintamataistelijaliitto ja yhteys Vallankumouksellinen ammattiliitto-oppositioon.

KPD oli jyrkästi vastakkain SPD:n kanssa, koska jälkimmäinen oli tukahduttanut Freikorpsien ja armeijan kanssa spartakistikapinan 1919.

22.2.1933 SA:n jäsenet poliisin apuvoimiksi – tarkoituksena kommunistien nujertaminen. Muutamassa viikossa 7-kertaisesti poliisiin verrattuna
Seurasi terrorin aalto: kommunistit vietiin ”villeille keskitysleirille”, joissa piestiin, kidutettiin ja usein tapettiin.

McDonoughin mielestä oli jälkikäteen ajatellen huono ajatus: ”johti hillittömään natsiterroriin, jonka kurissa pitäminen osoittautui hankalaksi” (tarkoittanee että koska terrori ei ollut "johdettua", se oli natsien itsensä kannalta ongelma ja johti lopulta SA:n nujertamiseen; toisaalta väkivalta oli siinä mielessä tuloksellista, että poliittiset vastustajat nujerrettiin ja pelko levisi joten Hitler sai diktatuurivaltuudet valtiopäivillä).

27.2.1933 valtiopäivätalon paloi ja samana yönä pidätettiin 10 000 kommunistia. Ylipäänsä 1933 80 % turvasäilöön oteuista kommunisteja.

KPD:tä ei virallisesti kielletty, mutta se ei voinut kampanjoida avoimesti maaliskuun 5. päivän 1933 vaaleissa. Kaksi päivää ennen vaaleja SPD:n johtaja Ernst Thälman otettiin turvasaäilöön. Silti KPD sai 12,3 % äänistä ja 81 edustajaa, mutta heidän ei sallittu ottaa paikkojaan vastaan.

KPD kiellettiin virallisesti 14.7.1933

Kommunistit keskittyivät lentolehtisten tekoon, mutta vastaanottajat veivät ne Gestapolle. Tiedottajat soluttautuivat vastarintaryhmiin. Tuloksena oli dramaattinen heikennys 6 kuukaudessa.

2.2.1934 Gestapo murhasi politbyroon jäsenen John Schehrin selliinsä, vapaana johdosta vain Franz Dahlem.

NL myönsi kommunisteille turvapaikkoja - mutta vain tunnetuimmille. NL:oon pakeni johtavista kommunisteista 68 – siellä tapettiin 48. Kaikkiaan 70 % maanpaossa olleista saksalaisista kommunisteista tapettiin.

Pieni joukko kommunisteja palasi Natsi-Saksaan – seurauksena oli hallinnollista häirintää ja Gestapon tarkkailua.

Lokakuuhun 1935 mennessä 422 KPD:n keskeisistä (1933) hahmoista 219 vangittu, 125 maanpaossa, 24 tapettu, 42 eronnut puolueesta, 12 edelleen vapaina. Arvio: 1935 maanalaisessa toiminnassa edelleen mukana 10 % alkuperäisistä jäsenistä

Vuonna 1936 pidätettiin 11 678 kommunistia, 1937 8 068, 1938 3 800.

”1930-luvun lopulle tultaessa suurin osa työväenluokasta oli vastentahtoisesti hyväksynyt natsihallinnon ’karuna tosiasiana’”

”Monissa tapauksissa Gestapon oli vaikea tehdä ero toisinajattelun ja todellisen kommunisminvastaisuuden välillä.”

”Toisen maailmansodan puhkeamista seurasi saksalaisen isänmaallisuuden elpyminen, myös joidenkin sellaisten kohdalla, jotka olivat aiemmin vastustaneet natsihallintoa. Isänmaallisuuden nousu näkyi myös työväenluokkaisissa yhteisöissä, jotka olivat aiemmin kyenneet vastustamaan kansallissosialismin vetovoimaa.”

”Kommunistien vastarinta elpyi vasta, kun Saksa oli hyökännyt Neuvostoliittoon 22. kesäkuuta 1941.”

”Kommunistien ja valtavina laumoina Saksaan virtaavien ulkomaalaisten työläisten välinen yhteistyö oli sota-aikaan Gestapolle valtava ongelma. Ulkomaalaisia työläisiä käytettiin aseteollisuudessa orjatyövoimana.”

”Gestapo ei onnistunut kitkemään kommunismia työväenluokkaisilta alueilta, mutta vannoutuneet kommunistit kävivät selvästi taistelua, jossa he olivat yhä selvemmin häviöllä. Kaikki edellä mainitut Gestapon jutut, jotka koskivat väitettyjä kommunisteja, tutkittiin huolella. Kuultavaksi tuotiin lukuisia todistajia. Kukin tapaus käsiteltiin ammattimaisen huolellisesti ja tehokkaasti. Lopuksi esitettiin yksityiskohtainen arvio kunkin yksilön vaaral-lisuudesta ’kansalliselle yhtenäisyydelle’. Tiukin kohtalo oli varattu tunnetuille KPD-aktivisteille, etenkin niille, joilla oli aiempia ’poliittisia’ tuomiota. Nämä yksilöt joutuivat turvasäilöön heti jos vaikutti vähänkin siltä, että he edelleenkin kannattivat kommunistista aatetta. Kaikissa edellä mainituissa tapauksissa Gestapon tutkinnan käynnistänyt ilmianto tuli työväenluokan tai alemman keskiluokan kansalaiselta.”

Ex-Gestapo-pomon Hans Giseviuksen mukaan monet työväenluokan jäsenet olivat yhä halukkaampia tekemään yhteistyötä Gestapon kanssa.

”1930-luvun loppuun mennessä paine mukautua keskeiseen kansallissosialistiseen käsitteeseen, yhtenäiseen ’kansan yhteisöön’ (Volksgemeinschaft) oli läpäissyt myös työväenluokan. Uusissa olosuhteissa ’kansanvihollisen’ ilmiantaminen oli isänmaallinen velvollisuus. Aiemmin yksityisiksi katsotut alueet kuten työpaikat, oluthallit ja huoltoasemat eivät enää olleetkaan poliittisen väliintulon ulkopuolella. Varomaton kommentti missä tahansa näissä paikoissa saattoi johtaa – ja usein johtikin – Gestapon tutkintaan.”

Työrintaman johtaja Robert Ley totesi: ”Saksassa yksityiselämä on vain niillä, jotka ovat unessa”. Tämä "piti paikkansa kommunistien osalta".

Emma-Liisa
Viestit: 4890
Liittynyt: 30.01.07 18:25

Re: Kansallissosialismin valtaannousun ajoilta

ViestiKirjoittaja Emma-Liisa » 19.03.17 13:30

Jokaisen jutun aluksi oli nimitettävä valtion määräämä asianajaja ja tutkintatuomari. Gestapon tärkein tehtävä oli kerätä ja turvata todisteet, kuulla todistajia, pitää yksityiskohtaisesti kirjaa kaikista kuulusteluista ja tutkia kaikki yksityiskohdat huolella.

”Ajatus Gestapon poliiseista, jotka pidättivät ihmisiä, kuulustelivat heitä julmasti ja lähetti-vät heidät sen jälkeen keskitysleireihin, on myytti. Jokaista juttua käsiteltiin perusteellisesti ennen kuin minkäänlaista päätöstä rangaistuksesta tehtiin. Useimmat pidätetyistä päätyivät perinteisen oikeusjärjestelmän piiriin, ja heitä vastaan nostettiin syyte, jota tuomioistuimet vasta käsittelivät. Keskitysleiriin lähettäminen oli aina vasta viimeinen keino, etenkin jos kyseessä oli tavallinen Saksan kansalainen, jolla ei ollut yhteyksiä tiettyihin opposition koh-deryhmiin. Monet pidätetyistä vapautettiin ilman syytettä.”

Kesällä 1935 keskitysleireissä noin 4 000 vankia. 1.9.1939 kuudessa keskeisessä keskitysleirissä (Dachau, Sachsenhausen, Buchenwald, Mauthausen, Flossenbürg, Ravensbrück) 21 400 vankia. Vankiloissa oli 120 000 vankia.

”Vankiloissa rangaistustaan kärsivien poliittisten vankien oli vapauduttuaan usein vaikea päästä Gestapon kynsistä. Vankilanjohtajat, jotka olivat enimmäkseen vanhan koulukunnan konservatiivisia byrokraatteja, laativat raportin kaikista vapautuvista poliittista ja uskonnollisista toisinajattelijoista. Tieto kulki vääjäämättä Gestapolle. Joissakin tapauksissa vanki saatettiin vapauttaa, jos vankilanjohtaja laati hyvin myönteisen raportin, mutta Gestapo ottikin hänet vankilan porteilla takaisin turvasäilöön.”

”Gestapolla oli vakiintunut tapa tutkia kaikki jutut. Yleensä juttu käynnistyi jonkun kansalaisen ilmiannosta, joka tuli joko postitse, puhelimitse tai käymällä henkilökohtaisesti Gestapon toimipaikassa. Joskus harvemmin tutkinta saattoi käynnistyä tarkkailusta, Gesta-pon ilmiantajien vihjeistä tai natsipuolueen paikallisten korttelivahtien lähettämästä tiedosta.

Gestapon menettelytapa oli tutkia kaikki kansalaisten tekemät ilmiannot, vaikuttivatpa ne kuinka miten merkityksellisiltä tahansa.”

Tutkinnanjohtaja keräsi jutusta tietoa, organisoi pidättämisen ja hoiti kuulustelut. Syytetty voitiin pidättää sen jälkeen kun väliaikainen pidätysmääräys oli annettu, sen nojalla voitiin pitää kiinniotettuna 10 päivää ennen kuin syytteet oli nostettava. Ennen turvasäilöä koskevaa määräystä oli nostettava syyte: kuulusteluissa annettu lausunto meni osastopäällikön tutkittavaksi ja edelleen syyttäjän vahvistus. Usein tieto meni myös Gestapon Berliinin päämajaan turvasäilömääräyksiä käsittelevälle osastolle.

Keskeistä oli kuulustelu: kysymykset ja vastaukset. Syytetty yritettiin saada tunnustamaan. Hänelle esitettiin usein kirjallisia todisteita kuten kirjeitä ja päiväkirjoja. Useimmiten jutun tärkein tietolähde kuulustelupöytäkirja

Gestapolla oli ”Hierarkkinen ja hyvin tarkkaan harkittu byrokraattinen etenemisjärjestys”, ei siis mielivaltaisia valtuuksia.

Kidutusta käytettiin vain ”yhteiskunnan ulkopuolisille” ja merkittäville poliittisille vangeille (esim. "Punaisen orkesterin" Mildred Harnack).

Tämä vastaa Valkoisen ruusun jäsenten juttua, joka perustui normaaliin poliisityöhön ja todellisiin todisteisiin. Niiden esittäminen kuulusteltaville johti tunnustuksiin. Kuulustelujen alkuvaiheessa Sophie Scholl oli pystynyt vakuuttamaan kuulustelijansa.

Emma-Liisa
Viestit: 4890
Liittynyt: 30.01.07 18:25

Re: Kansallissosialismin valtaannousun ajoilta

ViestiKirjoittaja Emma-Liisa » 20.03.17 16:49

Aion vielä jatkaa referaattia, mutta tässä vaiheessa pohdiskelen NL:n ja Natsi-Saksan eroja, jotka koskivat "poliittisia rikoksia": 1) Gestapo pyrki löytämään todisteiden pohjalta todellisen syyllisen, NL:ssa suuri(n) osa pakotettiin tekemään tekaistuja tunnustuksia 2) Gestapo vapautti suurimman osan pidätettyjä, NL:ssa tämä oli harvinaista 3) ennen sotaa Gestapo suhtautui "liberaalimmin" hallituksen vastaisiin satunnaisiin mielipiteisiin, NL:ssa vitsikin saattoi olla vaarallinen 4) Gestapo pyrki ottamaan selvää ilmiantajien mahdollisista henk.koht. motiiveista, NL ei 5) pidätettyjen puolustaminen ei tiennyt Saksassa henk.koht. vaaraa, NL.ssa tiesi 6) Saksassa koko perhettä ei rangaistu (muuttui vasta 20.7.1944 jälkeen), NL:ssa näin tehtiin

Nähdäkseni taustalla oli erilainen yhteiskunnallinen tilanne. Natseilla oli jo alkuaan laajempi aktiivinen kannatus (noin kolmannes äänistä) ), kun taas bolsevikit saivat (ainoissa vapaissa) perustuslakia säätävän kokouksen vaaleissa vain neljänneksen äänistä. Natseilla oli myös enemmän passiivista kannatusta (demokratiaa vastustavat konservatiivit, ylipäänsä antikommunistit), kun taas bolsevikit sysäsivät syrjään alkuperäiset liittolaisensa vasemmisto-SR:t. Vaikka natsit mullistivat yhteiskunnan aatteellisesti, he eivät puuttuneet omistusoikeuteen (paitsi juutalaisten kohdalla) ja heillä oli valmis teollisuus, kun sen sijaan bolsevikkien toimista useat aiemmat ryhmät menettivät elinkeinonsa ja he mullistivat maatalouden ja rakennuttivat teollisuuden. Kun NL:n maataloudessa tai teollisuudessa tuli ongelmia, ei voitu myöntää, että syynä oli järjestelmän toimimattomuus vaan syynä oli aina "sabotaasi", mutta Gestapolla ei ollut tällaista ongelmaa.

Natsit olivat vallassa vain 12 vuotta, minkä takia he joutuivat käyttämään hyväkseen "vanhoja" asiantuntijoita, jotka Stalin saattoi poistaa kun uusia ja uskollisia oli koulutettu tilalle. Saksassa "puhdistus" armeijassa tehtiin vasta heinäkuun 20. päivän 1944 pommiattentaatin jälkeen. Tätä ennen vanhat suku- ja ystävyysverkostot olivat toiminnassa, mikä selittää sen, etteivät ilmiantajat pystyneet niihin tunkeutumaan (kommunistien kohdalla oli toisin, mutta he olivatkin päävastustajina erikoistarkkailussa jo alusta asti).

Emma-Liisa
Viestit: 4890
Liittynyt: 30.01.07 18:25

Re: Kansallissosialismin valtaannousun ajoilta

ViestiKirjoittaja Emma-Liisa » 23.03.17 11:14

Lisää tietoja Frank McDonoughin teoksesta Gestapo:

”Poliittiseen poliisiin ja sittemmin Gestapoon rekrytoiminen perustui tarvittavalle kokemukselle poliisityöstä eikä sille, oliko henkilö natsipuolueen, SS:n, SD:n tai SA:n jäsen.” Useimmat olivat (varsinkin aluksi) vanhoja virkamiehiä.

Päällystö kuitenkin erosi suorittavasta portaasta.

Gestapolla oli 54 alueellista toimipaikkaa, joiden johdossa urasuuntautuneita henkilöitä joiden taustat samanlaisia kuin päämajassa; nuoria, keskiluokkaisia, yliopiston käyneitä, yleensä oikeustieteen tutkinto, usein väitelleet tohtoriksi, harvat kotoisin samasta paikallisyhteisöstä jossa työskentelivät, monet suorittaneet Berliinissä erityisen turvallisuuspoliisikurssin. Omassa paikallisyksikössä heillä oli suuri päätösvalta (mitä juttuja tutkitaan, valitsivat myös mielestään sopivan tutkijan). Nämä alueelliset osastopäälliköt olivat usein innokkaita ja ideologisesti sitoutuneita natseja

Vuonna 1938 95 %:lla G:n aluepäälliköistä oli päättötodistus (Abitur, ylioppilastodistus olisi parempi termi) ja 87 %:lla oikeustieteen yliopistotutkinto ja lähes puolet väitellyt tohtoreiksi. Kaikki olivat alle 40-vuotiaita

30-luvun lopulla ammattipoliisitaustalla oli yhä vähemmän merkitystä Gestapon ylennyksissä. Oikeustieteen tutkinnon avulla pääsi suoraan Gestapon riveihin. Nämä tulokkaat etenivät nopeasti vanhempien, kokeneempien mutta vähän koulutusta saaneiden ammaattipoliisien esimiehiksi.

Tavallisilla työntekijöillä oli kaksi työnimekettä: Kriminalassistemt (avustava rikospoliisi) ja Kriminalsekretär (rikosasiain sihteeri). Useimmat olivat työväenluokkaa ja alempaa keskiluokkaa. Lähes kaikki olivat lopettaneet koulun 16-vuotiasta eikä heillä ollut päättötodistusta (Abitur) eikä yliopistotutkintoa, ei siis myöskään ylenemismahdollisuuksia.

Ennen vuotta 1933 aloittaneista vanhoista Gestapon ammattipoliiseista oli 1945 virassa puolet.

Vuonna 1939 vain 3 000 Gestapon työntekijällä oli SS-arvo.

McDonough selittää käyttämäänsä tavallinen-sanaa: ”Weimarin kaudella Saksan poliisi joutui tekemisiin ennennäkemättömän natsien ja kommunistien harjoittaman katuväkivallan aallon kanssa. Useimmat Gestapoon liittyneet rikosetsivät olivat jo joutuneet työssään koviin otteisiin eivätkä myöskään kaihtaneet julmuutta. Monet heistä olivat päivittäin tekemisissä murhaajien, raiskaajien ja todellisten gangstereiden kanssa ennen kuin natsit tulivat valtaan. He olivat myös taitavia kuulustelijoita.”

30-luvun lopulla Gestapo värväsi edelleen työntekijöitä, joilla oli alemman keskiluokan tai työväenluokkainen tausta. Muutoksia värväysperusteissa oli, että useimmat olivat alle 30-vuotiaita, harvalla oli kokemusta poliisityöstä ja tärkeimmät kriteerit saksalaiset sukujuuret, hyvä peruskoulutus muttei muita erityisiä koulutusvaatimuksia, hyvä fyysinen kunto, pika- ja konekirjoitustaito. Natsipuolueen tai jonkin sen alajärjestön jäsenyys oli toivottava mutta ei oleellinen.

Emma-Liisa
Viestit: 4890
Liittynyt: 30.01.07 18:25

Re: Kansallissosialismin valtaannousun ajoilta

ViestiKirjoittaja Emma-Liisa » 23.03.17 20:40

Sodan jälkeisestä ajasta McDonough kirjoittaa seuraavasti:

Nürnbergin oikeudenkäyntiin kuului Gespoa koskeva alaoikeudenkäynti. Tuomio annettiin 30.9.1946 Nürnbergissä: Gestapo oli rikollinen organisaatio joka toimi tiiviissä yhteistyössä SD:n kanssa. Gestapon ”poliisit olivat pidättäneet ja kuulustelleet kaikki, jotka olivat päätyneet keskitysleireihin. Sillä oli ollut keskeinen rooli kommunistien, juutalaisten ja monien muiden uskonnollisten ja yhteiskunnallisten ryhmittymien vainoamisessa. Juutalaisten vainoamisessa ja katkottamisessa se oli ollut oleellisessa asemassa. Gestapo pidätti ihmisiä ja kuljetti hei-dät keskitysleireihin ’kuolemaan orjatyöllä’, ei vain Saksassa vaan kaikkialla natsien mie-hittämässä Euroopassa. Natsi-Saksan alueella se oli sekaantunut sotavankien ja vierastyö-läisten kaltoinkohtelemiseen ja murhaamiseen. Monet Gestapon poliisit olivat mukana Neuvostoliitossa tapahtuneissa joukkomurhissa. Kaikki nämä rikokset ihmisyyttä vastaan huomioon ottaen Nürnbergin tuomiossa todettiin, että kaikki Gestapon poliisit ja johtavat hallintovirkamiehet olivat yhteisvastuullisesti syyllistyneet Gestapon rikollisiin toimiin. Vain alemmat virkamiehet ja avustavat työntekijät jäivät tuomion ulkopuolelle, samoin kuin ennen joulukuun 1. päivää 1939 Gestapon palveluksesta poistuneet. Näin Nürnbergin tuomio antoi ymmärtää, että Gestaposta oli tullut täysin toiminnallinen rikollisjärjestö vasta toisen maailmansodan alettua. Käytännössä Gestapon poliiseja ei tämän seurauksensa voitu rangaista rikoksista, joita he olivat tehneet ennen sitä.”

Koska Gestapo oli luokiteltu rikolliseksi järjestöksi, se teoriassa mahdollisti kaikkien keskeisten Gestapon virkamiesten syyttämisen. Mitään kollektiivista Gestapo-oikeudenkäyntiä ei kuitenkaan järjestetty.

Enemmistö G:n miehistä internoituna liittoutuneiden vankileireillä, joilla oli 1. vuonna 250 000 natsihallintoon liittyvää vankia.

Liittoutuneet valtuuttivat Saksan tuomioistuimet käsittelemään yksittäisiä sotarikoksia (1) silloisen varsin rajallisen Saksan lain pohjalla (2)
liittoutuneiden valvontaneuvoston 20.12.1945 antaman lain numero 10 pohjalla. Sw salli syyttää sotarikoksista, rikoksista ihmisyyttä vastaan ja rikoksista rauhaa vastaan myös takautuvasti.

Joulukuun 1946 ja huhtikuu 1949 välillä pidettiin 12 sotaoikeudenkäyntiä korkea-arvoisia natseja vastaan, jotka edustivat oikeuslaitosta, armeijaa, lääkärikuntaa, julkishallintoa, sekä Einsatzkommandon johtajia vastaan.

Natsiyhteyksiä tutkivat myös oikeuselimet (Spruchkammer).

Gestapon poliiseja oli kuitenkin vaikea saada syytteeseen sodan jälkeen. Suurin osa arkistoista oli tuhottu joko tarkoituksella tai liittoutuneiden pommituksissa. Todistajien löytäminen ei helppoa, monet asuivat NL:n miehitysvyöhykkeellä, ja monet kärsineet olivat haluttomia todistamaan.

5.3.1946 annettu Laki kansallissosialismista ja militarismista vapauttamiseksi mahdollisti natsismista syytettyjen henkilöiden (ml Gestapon poliisit) vapauttamisen syytteistä esittämällä todisteet sopivaksi katsotulta todistajalta. Tässä Entnazifizierung-prosessissa oli 5 kategoriaa: 1. merkittävät rikoksentekijät tuli pidättää, saattaa oikeuden eteen ja vangita 2. rikoksentekijät – natsipuolueen johtavat aktivistit 3. vähäisemmät rikoksentekijät – ehdolli-sia tuomioita 4. seuraajat ja kanssamatkustajat – vähäpätöisiä työskentelyä koskevia rajoi-tuksia 5. vapautetut – ei seuraamuksia

Vaikka Nürnbergin tuomion pohjalta periaatteessa kaikki Gestapon poliisit olisi pitänyt määritellä ”merkittäviksi rikoksentekijöiksi” ja tuomita oikeudessa, näin ei tapahtunut.

Päinvastoin enemmistö Gestapon poliiseista, aivan kuten enemmistö saksalaisista, luokiteltiin 5. kategoriaan ”vapautetuksi”.

USA jäjesti 22 mielipidetutkimusta Saksassa 1945-8. Niissä esitettiin seuraavia väitteitä, joiden perässä on ne hyväksyjien prosenttimäärä.
- juutalaisten tuhoaminen oli ”perusteetonta”: 77 %
- natsismi oli ”huono ajatus”: 55 % (oli huono ajatus jo ennen kuin toinen maailmansota alkoi: vain 22 %)
- holokaustissa tapettujen määrä on ilmoitettu oikein: 59 %
- tiesi mitä keskitysleireissä tapahtui: 51 %, täysin tietämätön 40 %
- miksi ihmisiä lähetettiin keskitysleireille: 57 %: mielestä poliittisista syistä
- kaikki siviilejä murhanneet saksalaiset saatettava oikeuden eteen: 94 % (1950 vain 38 %)

Vain liittoutuneiden miehityshallinnon aikana 1945-9 natsirikollisten tapauksia käsiteltiin hellittämättä, mutta silloinkin syytteitä nostettiin vähän.
Vuoden 1947 tuomarioikeudenkäynnissä oli 16 syytettyä, joista vain 4 sai elinkautinen, loput 5-10 vuotta

72 kansantuomioistuimen tuomaria sai jatkaa työskentelyä Länsi-Saksassa, ja 80 % aiemmissa oikeudellisella alalla työskennelleitä sai pitää työpaikkansa. ”Länsi-Saksan oikeusjärjestelmää olivat siis pönkittämässä Hitlerin ajan tuomarikunta ja juristit.”

Gestapon poliisit pyrkivät puhdistamaan maineensa Entnazifierung-prosessissa.

Länsi-Saksan miehitysvyöhykkeiden tuomioistuimissa tuomittiin 1945-50 yhteensä vain 5 229 sotarikoksista syytettyä. 1956-81 tuomittiin vuosittain keskimäärin 24 henkeä. 1945-97 1 878 henkilöä joutui oikeuteen natsiajan rikoksista ja heistä 14 sai kuolemantuomio ja 150 elinkautisen.

Uhrit saivat mahdollisuuden syyttää oikeudessa ilmiantajiaan: 1945-64 7 674 tapausta, joista 603 tuomiota.

DDR:ssä jokainen, joka sotkeutunut natsipuolueeseen, menetti työnsä. Useimmat natsit jäljitettiin ja saatettiin vastuuseen. Heitä ei toiminut poliisissa eikä keskeisissä asemissa oikeuslaitoksessa. 1950 tuomareista vain yksi oli ollut natsipuolueen jäsen, 1947 vankiloiden työntekijöistä vain 3 % oli ollut natsipuolueen jäseniä.

Waldheimin oikeudenkäynnissä huhti-heinäkuussa 1950 kaikki 91 syytettyä tuomittiin ”murharikoksesta” ollessaan Hitlerin hallinnon palveluksesta. 24 sai kuolemantuomion ja heistä joista 17 teloitettiin. 31 sai elinkautisen ja 36 pitkät vankeustuomiot.

DDR:ssä sotarikoksista tuomittujen joukossa oli aiempia tuomareita, Gestapon poliiseja, ilmiantajia, tiedottajia, keskitysleirin henkilökuntaa, Einsatzgruppen-joukkomurhiin NL:ssa osallistuneita. 1950 yhteensä 4 000 tuomiota sotarikoksista pikamenettelyn oikeudenkäynniessä.

1965 DDR julkaisi Ruskean kirjan (Braunbuch): Länsi-Saksan ja Länsi-Berliinin sota- ja natsirikolliset: valtio, talous. hallinto, oikeuslaitos, tiede. Siinä lueteltiin 1800 johtavassa asemassa ollutta natsia, jotka olivat edelleen näkyvissä asemissa Länsi-Saksassa, joukossa 15 hallituksen ministeriä, 100 kenraalia ja amiraalia, 828 korkea-arvoista tuomaria ja syyttäjää, 245 ulkoasiainhallin-non ja diplomaattikunnan edustajaa. 297 korkea-arvoista poliisia (ml SS, SD, Kripo, Gestapo). ”kirja ei ollut vain totta, vaan arvioi alakanttiin Länsi-Saksassa näkyvän aseman säilyttäneiden entisten natsien määrän.”

L-Saksan perustaminen 1949 aiheutti muutokset natsirikollisten kohtelussa. Länsiliittoutuneet halusivat rehabilitoida Länsi-Saksan suojamuuriksi neuvostokommunismia vastaan. Syytettiin ”Hitleriä ja hänen hännystelijöitään”, kaikkien muiden roolia vähäteltiin.

”Länsi-Saksan lakien mukaan murhasta voitiin syyttää vain yksilöitä, ei organisaatioita. Tämä näytti sulkevan pois täysimittaien Gestapo-oikeudenkäynnin mahdollisuuden.”

1949 USA:n pääkomissaari kenraali MacCloy asetti komitean tarkastelemaan uudelleen sotarikosoikeudenkäynneissä annettuja tuomioita. Seurasi huomattavia lievennyksiä, esim. alkuperäisistä 800 kuolemantuomioista 300 muutettiin elinkautisiksi.

1955 vain 80 sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan tuomittua oli edelleen vankilassa.

31.12.1949 L-Saksan hallitus hyväksyi amnestialain: kaikki natsirikokset, joiden rangaistuksena enintään 6 kk vankeutta, armahdettiin.

L-Saksan perustuslain 131. artiklan mukaan kuka tahansa joka oli työskennellyt julkishal-linnossa natsien valtakaudella, saattoi hakea ”ammatillista rehabilitaatiota”. Näin teki noin 55 000 henkilöä. Tarkoitus oli jättää ulkopuolelle Gestapon poliisit ja Waffen-Ss:n jäsenet, mutta jos pystyi osoittamaan, että oli liittynyt poliisivoimiin ennen 1933 ja sitten tullut siirretyksi Gestapoon, pystyi hakemaan rehabilitaatiota. Noin puolet Gestapon poliiseista sai rehabilitaation.

Suurin osa korkea-arvoisista Gestapon poliiseista, joilla oli oikeustieteen tutkinto, jatkoi yksityisinä asianajajina.

Valtion viroissa ja yksityisellä sektoreilla sovellettiin kiintiöityä – natsien hyväksi harrastettiin positiivista syrjintää. Ne joita ei palkattu uudelleen saivat hyvän eläkkeen.

1.1.1950 L-Saksan tuomioistuimet saivat sotarikosoikeudenkäyntien järjestämisessä täyden autonomian.

Gestapon poliiseja vastaan järjestettiin vain harvoja oikeudenkäyntejä ja he saivat lieviä tuomioita.

Bruno Streckenbach (RSHA:n oasato 1:n päällikkö joka antoi NL:ssa toimiville Einsatz-gruppeneille ”lopullista ratkaisua” koskevat määrätkset) palasi Länsi-Saksaan 1955 kun NL armahti sotavangit. Hän sai kaksi syytettä kommunistien pahoinpitelystä, mutta ne hylättiin syyteoikeuden vanhenemisen perusteella. Syyttäjä päätteli ettei ollut todisteita S:n rikoksista Natsi-Saksan alueella. NL:n alueella tapahtuneesta juutalaisten joukkomurhasta S. katsottiin kärsineen rangaistuksen sotavankeudessa.

1.12.1958 Ludwigsburgiin perustettiin kansallissosialistien tekemien rikosten tutkintaa käsittelevä osavaltioiden oikeushallintojen keskusvirasto.
Aluksi tehtävänä tutkia kaikkia natsirikollisten toimia Saksan ulkopuolella. Myöhemmin muutettiin: myös yksittäisten tekijöiden Natsi-Saksan alueella tekemistä rikoksista voitiin nostaa syyte. Todistajien muistikuvat eivät usein olleet niin tarkkoja, että voitiin antaa tuomio.

Vuonna 1960 Adenauerin hallitus halusi välttää sotarikosoikeudenkäynnit koska vahingoittivat L-Saksan mainetta. Niinpä 60-luvulla tehtiin ajoituksia natsirikollisten syyttämisessä. Maaliskuussa 1960 laki jonka mukaan syyteoikeus vanheni takautuvasti 1.1.1950 alkaen 15 vuodessa lukuun ottamatta ”harkituiksi murhiksi” määriteltäviä rikoksia. Seuraus: vuodesta 1965 lähtien olisi mahdotonta syyttää mistään natsiaikana tehdyistä rikok-sista.

Länsi-Saksan rikoslain 50. artiklan 2. kohdan muutos: vuoden 1968 järjestysrikkomusten johdantolain mukaan jos jonkun voitiin todistaa olleen osallinen murhaan alhaisista motiiveista kuten murhanhimosta, rotuvihasta tai koston takia, heidät voitiin panna syytteeseen, mutta ”avunantajiksi” määritellyille piti antaa lievempi rangaistus.

Länsi-Saksan Korkein Oikeus 20.5.1969: vastaisuudessa sotarikosoikeudenkäynneissä enimmäistuomio vain jos syytettyjen oli todistettu toimineen ”henkilökohtaisista murhanhimoisista syistä”, muissa tapauksissa määräysten antajien avunantajia.

Fritz Bauer löysi todisteet että Eichmann eli Argentiinassa, mutta ei saanut Saksan viranomaisia toimiin Eichmannia vastaan, joten paljasti tämän olinpaikan Mossadille, mikä johti tämän kiinniottoon ja oikeudenkäyntiin Israelissa 1961.

Auschwitz-oikeudenkäynti Frankfurt am Mainissa joulukuusta 1963 elokuuhun 1965.

Berliinin Gestapon päällikön Otto Bovensiepenin oikeudenkäynti alkoi 1969, keskeytettiin ”huonon terveyden” 1971, B kuoli 1979.

Werner Best vältti oikeuden, kuoli 1989.


Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa