Kuva: Punakaartilaisia Helsingissä 1918
Marko Tikka kirjoitti Tampereen yliopiston yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikö Alusta-lehdessä järjestyskaarteista. Tikka viittaa kirjoituksessaan viimeaikaiseen katupartioilmiöön, jossa jotkin äärioikeistolaiset ryhmittymät ovat lähteneet partioimaan katuja ”turvallisuuden” nimissä. Tikan mukaan tämä osoittaa hallinnon heikkoutta ja pitää niitä uhkana järjestäytyneelle yhteiskunnalle. Tikka on tutkinut Suomen sisällissodan aikaisia väkivallantekoja.
Se, että syystä tai toisesta kaduilla ja kyläteillä alkaa liikkua vapaaehtoisia väkivallalla uhkaavia ryhmiä, on vain ja ainoastaan hallinnon heikkoutta.
Jos nämä ryhmät muodostuvat poliittisiksi kaarteiksi, ne ovat yksiselitteisesti uhka järjestäytyneelle yhteiskunnalle.
Viimeksi näin oli lähes sata vuotta sitten, kun vuosien 1917–1918 levottomuudessa muodostui punakaarteja. Punakaartilaisuus edusti yhteiskuntarauhaa järkyttänyttä valtaa, uhkailua väkivallalla. Tämän joukon toiminta tähtäsi poliittiseen muutokseen väkivalloin.
Lue koko teksti Alustasta: Marko Tikka: Punakaartien aika (28.1.2016)Samoin oli vuosien 1929–1930 levottomuuksissa, jolloin Suomen Lukkoon ja Lapuan liikkeeseen kytkeytyneet ”vapaaehtoset järjestyspartiot” syyllistyivät sieppauksiin, pahoinpitelyihin ja murhiin. Silloin hallitusvalta oli liian heikko torjuakseen tämän väkivallan ja terrorin.
Jäljet pelottavat! Tuntuukin perin omituiselta, että tässä ajassa tarvittaisiin johonkin tällaisia ”vapaaehtoisia” partioita. Yhtä vähän on ymmärrettävää, että poliittisen vallan edustajat eivät yksiselitteisesti suhtaudu tällaiseen toimintaan kielteisesti. Järjestyksen ylläpito kuuluu poliisille ja armeijalle ja niiden tarvittaessa kokoon kutsumille vapaaehtosille, ei millekään huutosakeille.
Suomessa ei ole tavanomaisen rikollisuuden lisäksi nähtävissä sellaista uhkaa, joka edellyttäisi tällaisia toimia. Joka muuta väittää on epärealistinen henkilö. Suomi oli vaikkapa 1920-luvun alussa moninkertaisesti väkivaltaisempi maa. Miksi? Maa oli väkivaltainen siksi, että meillä oli liikaa käsiaseita, liikaa alkoholia ja liikaa sisällissodassa selvittämättömiä asioita, joita sodan käyneet asekaartilaiset – entiset, hävinneen kaartin edustajat ja edelleen voittajien kaartissa olleet – ratkoivat väkivallalla. Väkivalta ei siis ollut hallinnon, vaan huutosakkien käsissä. (Marko Tikka: Punakaartien aika, 28.1.2016)