Emma-Liisa
Viestit: 4991
Liittynyt: 30.01.07 17:25

Re: Historian vaihtoehdottomuus

jsn kirjoitti:
Emma-Liisa kirjoitti:Eihän tässä ole kyse siitä, oliko asia oikein vai väärin, vaan siitä miten se tulkittiin NL:ssa Kyse kun ei ollut vain Suomen ja Viron suhteista NL:oon vaan yleiseurooppalaisesta kuviosta, josta Itämeren tilanne oli yksi osa. Seurauksena ei suinkaan ollut Suomen puolustusmahdollisuuksien paraneminen vaan Suomen sotaan joutumisen todennäköisyyden lisääntyminen.
En esittänyt moraalista kannanottoa vaan pohdin lähinnä sitä, mitä on missäkin tilanteessa mielekästä tehdä omien päämäärien ja tavoitteiden kannalta. Tottakai pitää ottaa huomioon myös se, mitä muut tekevät. Sotilaiden tehtävä on varautua sotaan, kuten aivan viime vuosiin asti on usein julkisuudessakin toisteltu. Jostain syystä sitä ei enää haluta tehdä yhtä paljon. Mutta eivät sotilaat voi luopua päätehtävästään, jos rauhan todennäköisyyskään ei ole kasvanut vaan pienentynyt.
Toki sotilaiden tehtävä on varautua sotaan, mutta heidän pitää toimia poliittisten päättäjien kontrollissa, ei omin päin niin että he vaaratavat maiden väliset suhteet ja näin rauhan säilyttämisen mahdollisuuden. Suomessa sotilaat epäilemättä syyllistyi tähän. Mainio kertoo Terrorismin pesässä, miten Yleisesikunnan tiedustelu antoi valkoisille venäläisille aseita joilla tehdä attentaatteja, puhumattakaan silmien kääntämisestä pois että he saivat ylittää rajan Kannaksella.

Nyt en muista, tiesikö hallitus Suomenlahden sulusta. Mutta loppujen lopuksihan kävi niin, ettei koko asiasta ollut mitään hyötyä vaan pelkkää vahinkoa, koska Viro myöntyi NL:n vaatimuksiin ja - toisin kuin virolaisemigrantit halusivat jälkikäteen esittää - edes informoimatta Suomea etukäteen.

Luonnollisesti myös poliitikkojen on otettava huomioon, etteivät harjoita ulkopolitiikkaa, jolla ei ole sotilaallisia pohjaa. Näin ei ollut syksyllä 1939.

Emma-Liisa
Viestit: 4991
Liittynyt: 30.01.07 17:25

Re: Historian vaihtoehdottomuus

jsn kirjoitti:
Lemmi kirjoitti:Luulen Saksan kyenneen purjehtimaan suoraan Suomen satamiin purkamaan miehet ja varusteet.
Ei siinä mitään luulemista ole. Näin saattoi tehdä kuka tahansa, kenet näin päästettiin tekemään. Tällöin asialla ei kylläkään ole puolustuskyvyn kanssa mitään tekemistä.
Stalin muisti aina historialliset esikuvat eli Saksan maihinnousun Hankoon keväällä 1918. Mutta silloin vastassa oli punakaarti, jolla oli täysi tekeminen Tampereen puolustuksessa.

Jos nyt oikein muistan Halstin Suomen puolustamisen, jo Suomen rannikon karikkoisuus tekee maihinnousun varsin vaikeaksi. Matka Saksan satamistakin olisi ollut varsin pitkä, ennen kuin Saksa hallitsi Baltiaa.

On myös vaikea kuvitella, että maalaisliiton ja SDP:n hallitus olisi antanut siihen luvan, kun Suomea ei saatu hyökkäämään Pietaria vastaan edes 1919, jolloin tynkäeduskunta koostui vain porvarillisista puolueista. Tilanteen olisi voinut muuttaa vain NL:n painostus (mallia Baltia 1940), joka olisi saanut Suomen turvautumaan Saksaan.

Toki se, että Stalinilla oli tällainen uhkakuva, oli se sitten todellinen tai ei, oli jo sinänsä tosiasia, koska se vaikutti häneen.

nylander
Viestit: 1356
Liittynyt: 07.06.06 20:33

Re: Historian vaihtoehdottomuus

Emma-Liisa kirjoitti:Nyt en muista, tiesikö hallitus Suomenlahden sulusta.
Jari Leskinen (1997) kirjoittaa mm.:
Sotilaiden välinen yhteisymmärrys yhteistoiminnasta punalaivastoa vastaan sai myös korkeimman poliittisen johdon siunauksen varsin nopeasti. Kuten jo edellä mainitsin, heinäkuussa 1933 pidetyssä puolustusneuvoston istunnossa riigivanem Tõnisson kertoi, että Suomen presidentti Svinhufvud oli ottanut esille maiden välisen sotilallisen yhteistyön virolaisten Suomen-vierailulla 1931. Tõnissonin mukaan Svinhufvud oli painottanut tällöin Viron silloiselle riigivanemille Pätsille merivoimien yhteistyön välttämättömyyttä.

Emma-Liisa
Viestit: 4991
Liittynyt: 30.01.07 17:25

Re: Historian vaihtoehdottomuus

nylander kirjoitti:
Emma-Liisa kirjoitti:Nyt en muista, tiesikö hallitus Suomenlahden sulusta.
Jari Leskinen (1997) kirjoittaa mm.:
Sotilaiden välinen yhteisymmärrys yhteistoiminnasta punalaivastoa vastaan sai myös korkeimman poliittisen johdon siunauksen varsin nopeasti. Kuten jo edellä mainitsin, heinäkuussa 1933 pidetyssä puolustusneuvoston istunnossa riigivanem Tõnisson kertoi, että Suomen presidentti Svinhufvud oli ottanut esille maiden välisen sotilallisen yhteistyön virolaisten Suomen-vierailulla 1931. Tõnissonin mukaan Svinhufvud oli painottanut tällöin Viron silloiselle riigivanemille Pätsille merivoimien yhteistyön välttämättömyyttä.
Kiitos tiedosta!

Mutta entäpä punamultahallitus?

nylander
Viestit: 1356
Liittynyt: 07.06.06 20:33

Re: Historian vaihtoehdottomuus

Emma-Liisa kirjoitti:Mutta entäpä punamultahallitus?
Jari Leskinen 1999:
Suomen ulkopoliittista johtoa pidettiin siis jatkuvasti ajan tasalla Suomen ja Viron sulkusuunnitelmista. Myös Hackzellin seuraajalle, ulkoministeri Rudolf Holstille, kerrottiin yhteistyöstä. Valitettavasti Holsti erehtyi puhumaan asiasta sivu suun - ja vieläpä Stalinin henkilökohtaiselle luottomiehelle Borins Rybkinille alias Jartseville.
Sama:
Muodollisesti Laidoner saapui [tammikuun lopussa 1939] Suomeen Viron kävijäin 20-vuotisjuhlatoimikunnan kutsumana vieraana, mutta käytännössä juhlatoimikunta oli hyvässä yhteisymmärryksessä sopinut Laidonerin vierailusta Suomen poliittisen ja sotilasjohdon kanssa. Laidoner kävi vierailunsa aikana neuvotteluja myös sotamarsalkka C. G. E. Mannerheimin, presidentti Kyösti Kallion ja "vanhan ystävänsä" ulkoministeri Eljas Erkon kanssa, kuten Erkon omistama Helsingin Sanomat asiasta kirjoitti. - - Erkko saattoi varmasti todeta, että hänen aikoinaan [1924] esittämänsä ja Suomenlahden sulkemiseen tähdännyt suomalais-virolainen yhteistyö oli saavuttanut jo sellaiset mittasuhteet, jotka moninkertaisesti ylittivät alkuperäisen yhteistyöajatuksen.

nylander
Viestit: 1356
Liittynyt: 07.06.06 20:33

Re: Historian vaihtoehdottomuus

Tässä ketjussa on pohdittu jylhän ankaraa determinismiä tyyliin "Suomi tempautui suurvaltapolitiikan pyörteisiin niin kuin vuolas virta tempaa mukaansa ajopuun, siis jo 1939" (Veikko I Palvo). Kun teorin koetinkivenä on mm. käytetty Suomen ja Viron toteuttamaa Suomenlahden sulkua, sopisiko lyhyt ekskurssi myös mm. maavoimien operaatiokaavailujen puolelle:

Pistäysin Kirjan ja ruusun päivänä alan liikkeessä. Sattuipa somasti, että käteen osui selailtavaksi Matti Kososen ja Pekka Tuomikosken toimittama ja taustoittama uutuus Suomen armeijan marssiopas Itä-Karjalaan 1938 (Tammi 2016). Eipä tuosta pikaisella katsannolla meikäläinen paljon jyvälle päässyt, mutta se sentään ilmeni, että kovasti suomalaiset olivat 30-luvulla tiedustelleet Itä-Karjalaa ja Luoteis-Venäjää aina Muurmannille saakka. Tämän opuksen ilmestymisestähän on viime aikoina kerrottu useammallakin sivustolla, ja niillä tekijätKosonen ja Tuomikoski eivät väsy toistamasta, että koko marssiopas tehtiin pelkästään "puna-armeijan hyökkäyksen varalta":

http://yle.fi/uutiset/armeijan_marssiop ... sa/8818334
sekä
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2 ... 62535.html

Samainen Pekka Tuomikoski toimitti yhdessä Mika Kuljun kanssa vuonna 2015 ilmestyneen tk-dokumentin Tuntematon jatkosota. Olen pannut muistiin teosta aikoinaan selaillessani, että kirjoittajien mukaan jatkosota oli luonteeltaan "voimakkaasti hyökkäysluontoinen puolustussota". Siis koko lailla samaan tapaan kuin aikalaispäättäjät sen esittivät, alkaen Rangellin ilmoituksesta eduskunnassa 25.6.1941 ja Rytin seuraavana päivänä yleisradiossa pitämästä perusteellisesta puheesta, jossa tapahtumien kulku ja luonne kerrattiin aina talvisodasta alkaen.

Edellisistähän voi, jos haluaa, hahmottaa jonkinlaisen yhtenäisen kaarenkatkelman. Sitä sopisivat ehkä vielä täydentämään Jari Leskisen väitöstutkimuksesta (1997) ilmenevät tiedot:

* Yleisesikunnan operatiivisessa toimistossa valmistui syksyllä 1930 kapteeni Sven Björkmanin muistio "Keskitysasuunnitelman 'V.K. 27' edelleenkehitys ja täydentäminen", jossa todettiin mm., että sodan syttyessä Neuvostoliiton kanssa "Suomen, estääkseen ainakin Viron ja Latvian nopeata murtumista, ehdottomasti heti sodan alussa on ryhdyttävä voimakkaaseen offensiiviin Pietarin suuntaan".

* Samaisen vuoden 1930 jouluukuussa valmistui edellistä täydentämään operatiivisen toimiston päällikön evrstiluutnantti V. A. M. Karikosken muistio. Karikoski korosti Björkmania voimallisemmin suoran hyökkäyksen välttämättömyyttä Leningradia vastaan Viron ja Latvian sotilallisen aseman vahvistamiseksi siinä tapauksessa, että Suomen ohella suurin osa reunavaltioista olisi sodassa Neuvostoliittoa vastaan. Björkmanin tavoin myös Karikoski kiinnitti erityistä huomiota Neuvostoliiton Itämeren-laivaston "hävittämisen" mahdollisuuteen talviajan oloissa.

* Yleisesikunnassa palvelleen majuri Jussi Turtola totesi jo hieman varhemmin, marraskuussa 1930, laatimassaan muistiossa "ajan offensiivisen hengen mukaisesti", kuten Leskinen muotoilee, että "Suomella Venäjän jouduttua sotaan muitten reunavaltioiden kanssa [on] siksi edullinen tilaisuus Karjalan valtaamiseen, että sen yhtymistä on venäläisten kannalta pidettävä varmana".

* Lopuksi voidaan poimia ydinkohdat itsensä Mannerheimin todennäköisesti vuonna 1931 laatimasta kahdesta muistiosta: a) Suoran Virolle ja Latvialle annettavan avun osalta Mannerheim laski, että mikäli puna-armeijan eteneminen menestyksellisesti pysäytettäisiin, Suomen ja Ruotsin interventio ei olisi pois suljettu mahdollisuus. Intervention edellytyksenä kuitenkin olisi, että Suomen ja Ruotsin merivoimat saisivat muualta niin huomatavia vahvistuksia, että punalaivaston eteneminen Itämerellä pystyttäisiin estämään tai jopa sitomaan se tukikohtiinsa Suomenlahden perukassa. Tässä yhteydessä M. toi esiin Ranskan mahdollisen mukaantulon vaikutuksen. b) Epäsuora sotilaallinen apu edellytti M:n mukaan Suomen alueelta suoritettavaa hyökkäystä Leningradin suuntaan tai hyökkäystä Puolasta tai sitten molemmista suunnista yhtäaikaisesti.
------------------------

Tohtisiko siis maallikko, jolle "operatiiviset asiat" ovat outoja, kuitenkin edellä sanotun perusteella tehdä sellaisen päätelmän, että Suomen sotilaallinen doktriini 30-luvulla ja sitten vuodesta 1941 lähtien uudelleen oli ei suinkaan mikään "hölmön tölmäys" vaan nimenomaisesti, kuten kirjoitettu on, "voimakkaasti hyökkäysluonteinen puolustussota"? ;)

jsn
Viestit: 2059
Liittynyt: 08.02.09 18:24

Re: Historian vaihtoehdottomuus

Emma-Liisa kirjoitti:Jos nyt oikein muistan Halstin Suomen puolustamisen, jo Suomen rannikon karikkoisuus tekee maihinnousun varsin vaikeaksi. Matka Saksan satamistakin olisi ollut varsin pitkä, ennen kuin Saksa hallitsi Baltiaa.
Ei se Saksan maihinnousu varmasti missään vaiheessa ollut kovin realistinen pelko. Tietenkin jos opastetaan maihin, niin silloin ei ongelmia. Tämän venäläiset varmaankin tiesivät. Eri asia on tajusivatko.

Sain vihdoin käsiini Jokisipilän ja Könösen teoksen Kolmannen valtakunnan vieraat. Siinä tuodaan esiin varsinkin sotilaspiirien saksalaisyhteistyötä, jossa tosin oli kovin vähän konkreettista, eikä mitään Suomenlahden sulkuun verrattavaa. Sivumennen sanoen kirjassa kiistetään kaikesta huolimatta useassa kohdin usein kuullut väittämät "saksalaismielisestä 30-luvusta", ja todetaan sotilaat vaikutusvaltaisimmaksi tahoksi, joka yhteistyötä harjoitti. Muut 30-luvun saksalaisintoilijat olivat kirjoittajien mukaan lähinnä hyväuskoisia hölmöjä, joilla oli omasta vaikutusvallastaan kovin suuri käsitys. Sotilaiden motiivina lienee ollut ainakin realismi, koska he tajusivat Suomen omat voimat heikoiksi. Jälkiviisaus on helppoa. Jokisipilä ja Könönen kuitenkin hämmästelevät sitä, miksi saksalaisintoilijat olivat niin kritiikittömiä, vaikka eivät voineet olla tajuamatta natsismin epämiellyttäviä piirteitä, kuten uskonnonvastaisuutta, rotuoppeja (suomalaisiahan ei pidetty itsestäänselvästi pohjoiseen rotuun kuuluvina) ja sekavaa talouspolitiikkaa.

jsn
Viestit: 2059
Liittynyt: 08.02.09 18:24

Re: Historian vaihtoehdottomuus

nylander kirjoitti:Tohtisiko siis maallikko, jolle "operatiiviset asiat" ovat outoja, kuitenkin edellä sanotun perusteella tehdä sellaisen päätelmän, että Suomen sotilaallinen doktriini 30-luvulla ja sitten vuodesta 1941 lähtien uudelleen oli ei suinkaan mikään "hölmön tölmäys" vaan nimenomaisesti, kuten kirjoitettu on, "voimakkaasti hyökkäysluonteinen puolustussota"? ;)
Liikkuva sodankäynti oli 1920-30-luvulla hyvin muodikasta. Kaikki valtiot pyrkivät siihen, koska ensimmäisen maailmansodan kokemuksen mukaan uuvuttavan asemasodan voittaisi aina se, jolla olisi isoimmat resurssit. Suomessa tällaisten suunnitelmien oletuksena on täytynyt olla, että Neuvostoliiton voimia hajotti sotatilanteessa konflikti myös toisaalla tai sitten vakava sisäinen hajaannus.

Tälläkin palstalla tosin on usein pyritty kiistämään tutkimuksessa paljastetut Neuvostoliiton hyökkäysssuunnitelmat ja viitattu kintaalla niiden olleen pelkkiä suunnitelmia, joita sotilaiden kuuluukin valmistella. Entäs jos Suomen suunnitelmat olivat samanlaisia, eli ei tarkoitettu sellaisenaan sovellettaviksi.

Tietysti Suomen asema oli Neuvostoliiton varustautuessa melko epätoivoinen ja tällainen vaatii aika epätoivoisia tekoja. Määrärahojakaan ei saatu, joilla tällaisia hyökkäyssuunnitelmia olisi voitu toteuttaa. Missään nimessä hyökkäävä puolustussota yksin Neuvostoliittoa vastaan ei ollut Suomelle realistinen vaihtoehto. Mutta tässäkin ehkä jälkiviisaus on helppoa. Olennaista olisi selvittää, uskottiinko Suomessa 30-luvun alussa stalinismin olevan romahduksen partaalla.

nylander
Viestit: 1356
Liittynyt: 07.06.06 20:33

Re: Historian vaihtoehdottomuus

Sanotaanpa nyt sitten selväkielellä: Tarkoitukseni oli hieman, ihan vain itsekseni, ironisoida Tuomikosken ynnä muiden lanseeraamaa uusvanhaa kaunistelua "voimakkaasti hyökkäysluonteinen puolustussota". Ainakin mitä vuoteen 1941 tulee.

Veikko I Palvo
Viestit: 1404
Liittynyt: 04.03.13 22:09

Re: Historian vaihtoehdottomuus

nylander kirjoitti:Tässä ketjussa on pohdittu jylhän ankaraa determinismiä tyyliin "Suomi tempautui suurvaltapolitiikan pyörteisiin niin kuin vuolas virta tempaa mukaansa ajopuun, siis jo 1939" (Veikko I Palvo). Kun teorin koetinkivenä on mm. käytetty Suomen ja Viron toteuttamaa Suomenlahden sulkua, sopisiko lyhyt ekskurssi myös mm. maavoimien operaatiokaavailujen puolelle:

Pistäysin Kirjan ja ruusun päivänä alan liikkeessä. Sattuipa somasti, että käteen osui selailtavaksi Matti Kososen ja Pekka Tuomikosken toimittama ja taustoittama uutuus Suomen armeijan marssiopas Itä-Karjalaan 1938 (Tammi 2016). Eipä tuosta pikaisella katsannolla meikäläinen paljon jyvälle päässyt, mutta se sentään ilmeni, että kovasti suomalaiset olivat 30-luvulla tiedustelleet Itä-Karjalaa ja Luoteis-Venäjää aina Muurmannille saakka. Tämän opuksen ilmestymisestähän on viime aikoina kerrottu useammallakin sivustolla, ja niillä tekijätKosonen ja Tuomikoski eivät väsy toistamasta, että koko marssiopas tehtiin pelkästään "puna-armeijan hyökkäyksen varalta":

Yleisesikunnan Tilastotoimisto, 1937 alkaen Ulkomaaosaston U2/Sortavalan alatoimisto teki partioretkin tiedustelua Neuvostoliiton puolella ennen Talvisotaa ja Into Kuismanen tuli kesällä 1939 Sortavalan alatoimiston päälliköksi. Talvisodassa U2/S kävi sissisotaa Kollaan suunnalla ja Osasto Kuismanen, OsKu-nimi lienee otettu käyttöön jatkosodan alussa. Alatoimistot/osastot on 1943 nimetty ErP.4:ksi.
Matti Kosonen on kirjoittanut U2/S:stä ainakin kirjan: Talvisodan tiedustelijat, Atena 2004.
Oletettavasti tiedustelutietoja on Talvisotaa ennen koottu yhteisesitykseksikin, joka on nyt 2016 kirjassa nimitetty "marssioppaaksi."

Tämän keskusteluketjun alussa lainataan H.Ylikangas sanomaa: "....voimme tehdä ajatuskokeen ja siirtää päätöksentekiojän siihen hetkeen, jona hän ehkä jälkeenpäin katumansa päätöksensä teki."
Siirretään ajatuskokeena presidentti Urho Kekkonen, joka sanoi: "YYA-sopimus oli tehtävä koska sitä ei tehty ennen Talvisotaa", sisäministeriksi vuoteen 1939. Sisäministeri UKK ei halunnut evakuoida Suojärven rajakyliä, eikä Hyrsylän mutkaa ja vajaa 2000 jäi siviilisotavangeiksi.
Katuiko UKK myöhemmin. Tuskinpa ja Ylikangaskin sanoo: "Niillä tiedoilla ja siinä henkisessä ja fyysisessä tilassa, jossa hän ratkaisuunsa päätyi, hän päätyisi siihen tietenkin uudestaan."
Ahvenanmaan puolustukseen 1930-luvulla suunniteltua Suomenlahden sulkua ei Talvisodassa tarvittukaan, sillä 9.1939 Neuvostoliiton käyttöönsä saamilta Hiidenmaan ja Saarenmaan tukikohtasaarilta ja Paldiskista ei hyökätty Ahvenanmaalle, jonka Suomi miehitti heti Talvisodan alussa ja Moskovan rauhan jälkeen Ahvenanmaalle siirrettiin JalkaväkiRykmentti 9. ja PolkuPyöräPataljoona 8.
Kesällä 1940 Neuvostoliitto alkoi vaatia Ahvenanmaata demilitarisoitavaksi ja lokakuussa 1940 Suomen oli pakko tehdä demilitarisoinnista sopimuskin ja puna-armeija laati hyökkäyssuunnitelmia. Molotovkin marraskuussa 1940 Berliinissä puhui Hitlerille "ratkaisemattomasta Suomen kysymyksestä."
"Ei sotaa Itämeren piirissä", sanoi Hitler ja Paasikivikin kirjoitti valvontakomission aikakaudella päiväkirjaansa: "Hitler silloin pelasti meidät."
Saksalla
oli sitten Tanne-suunnitelmansa, josta vain Tanne ost, Suursaari yritettiin toteuttaa 1944 ja Ahvenanmaakin jälleen demilitarisoitiin, mutta http://personal.inet.fi/koti/jukka.tark ... %20ESS.htm "On vaikea kuvitella, millaisten historiatietojen ja minkä logiikan varassa on voinut syntyä nykyisin vallalla oleva käsitys, että Ahvenanmaan demilitarisointi pelastaisi sen sotatoimien kohteeksi joutumiselta, vaikka aseita käytettäisiin muualla Itämerellä"?

Veikko Palvo

jsn
Viestit: 2059
Liittynyt: 08.02.09 18:24

Re: Historian vaihtoehdottomuus

nylander kirjoitti:Sanotaanpa nyt sitten selväkielellä: Tarkoitukseni oli hieman, ihan vain itsekseni, ironisoida Tuomikosken ynnä muiden lanseeraamaa uusvanhaa kaunistelua "voimakkaasti hyökkäysluonteinen puolustussota". Ainakin mitä vuoteen 1941 tulee.
Jokisipilä ja Könönen katsovat kirjassaan Kolmannen valtakunnan vieraat, että jatkosotaa ei olisi tullut ilman talvisotaa, eivätkä Suomen päättäjät olisi ikinä liittyneeet sotaan Neuvostoliittoa vastaan ilman talvisotaa, jota taas lopputuloksineen kukaan ei kyennyt 1930-luvulla ennakoimaan. Pitänee paikkansa, että 1930-luvun suunnitelmia ei kannata tarkastella vain vuoden 1941 valossa, vaikka houkutus tähän luonnollisesti on suuri. Lienee melkoinen yksimielisyys siitä, että vallitseva käsitys Suomen johdossa oli loppuun asti ennen talvisotaa, ettei sotaa tule. Miten ihmeessä heillä olisi sitten voinut olla väistämättä se odotus, että jatkosota tulee. Eikö tämä ole äärimmäisen epäloogista?

nylander
Viestit: 1356
Liittynyt: 07.06.06 20:33

Re: Historian vaihtoehdottomuus

jsn kirjoitti:Pitänee paikkansa, että 1930-luvun suunnitelmia ei kannata tarkastella vain vuoden 1941 valossa, vaikka houkutus tähän luonnollisesti on suuri. Lienee melkoinen yksimielisyys siitä, että vallitseva käsitys Suomen johdossa oli loppuun asti ennen talvisotaa, ettei sotaa tule. Miten ihmeessä heillä olisi sitten voinut olla väistämättä se odotus, että jatkosota tulee. Eikö tämä ole äärimmäisen epäloogista
Saattahan tuo ollakin. Se vain, ettei kukaan ole edellyttänytkään maailmansotien välisen ajan tapahtumien tarkastelua kesäkuun 1941 peruutuspeilistä katsoen.

Tarkoitus oli osoittaa, kuinka paljon tätä nykyä tutkimuskirjallisuudesta on jo poimittavissa esimerkkejä siitä, että Suomen ylimpien sotilaspiirien ja poliittisen johdonkin kaavailuissa muun ohella oli myös selväpiirteistä offensiivista, hyökkäyshenkistä ajattelua, joka ei varmaankaan itäisessä naapurissa jäänyt huomaamatta. Nykyään nämä on tapana ainakin populaariteoksissa rationalisoida ja selitellä valmistautumiseksi pelkästään "voimakkaasti hyökkäysluonteiseen puolustussotaan", niin kuin sitten toteutuneen historian, jatkosodan, osalta jo luonnehtimissani teoksissa hyvin usein väitetäänkin. Suomi ei siis talvisodan kynnyksellä ollut mikään ajopuun kaltainen yksinäinen suurvaltapolitiikan viaton objekti, vaan, kuten Emma-Liisa edellä on korostanut, se oli monin tavoin sekaantunut suurvaltojen eturistiriitoihin.

PS Siitä nyttemmin useinviitatusta Jokisipilä & Könösestä (2013) kannattaa lukea tarkkaan myös luku "1930-luvun suomalaisen ulkopolitiikan epäonnistuminen", jossa he kirjoittavat mm. näin:
Vaikka talvisodan aloittajasta ja suuresta syyllisyydestä ei epäselvyyttä vallitsekaan, oli Suomellakin törmäyskurssille ajautumisessa vastuunsa, mikä kytkeytyi nimenomaan saksalaismielisyyden näkyvään asemaan maassa. Suomen hallitus osoitti 1930-luvun loppuvuosina suorastaan hämmästyttävää kuuroutta ja sokeutta Moskovasta toistuvasti ja alati selkeämmässä muodossa tulleiden Suomen ja Saksan liian läheistä yhteistyötä koskevien varoitussignaalien havaitsemisessa.
Jne.

(Sanonnaltaan tätäkin teräväsävyisempää Suomen 30-luvun ulkopolitiikan kritiikkiä kirjasta löytyy, mutta en nyt jouda etsimään. Palataan asiaan tarvittaessa.)

jsn
Viestit: 2059
Liittynyt: 08.02.09 18:24

Re: Historian vaihtoehdottomuus

nylander kirjoitti:Tarkoitus oli osoittaa, kuinka paljon tätä nykyä tutkimuskirjallisuudesta on jo poimittavissa esimerkkejä siitä, että Suomen ylimpien sotilaspiirien ja poliittisen johdonkin kaavailuissa muun ohella oli myös selväpiirteistä offensiivista, hyökkäyshenkistä ajattelua, joka ei varmaankaan itäisessä naapurissa jäänyt huomaamatta.
Ei varmastikaan ole jäänyt huomaamatta, veihän luutnantti Pentikäinen kaikki suunnitelmat yleisesikunnasta rajan yli jo vuonna 1933. Mutta ettäkö Suomi olisi yksinään lähtenyt valloitussotaan 1930-luvulla? Realismi oli kyllä varsin kaukana kummallakin osapuolella, jos olivat tosissaan. Mutta ehkä näiden ohella oli puhtaan puolustuksellisiakin suunnitelmia? Lopullinen päätös oli Suomessa aina poliitikkojen eikä sotilaiden käsissä. Toisaalta, eihän Neuvostoliitto ollut vielä 1930-luvun alussa antanut mitään kovin vakuuttavia näyttöjä omasta sotilaallisesta osaamisestaan muita kuin siviilejä ja hajanaisia valkoisia joukkoja vastaan.

Kun inkeriläisten puhdistukset alkoivat, Suomessa kyllä perusti everstiluutnantti evp Lennart Pohjanheimo jonkinlaisen vapautusarmeijan. Olen joskus lukenut Kansallisarkistossa häntä koskevan EK:n raportin jossa todetaan mielenterveydeltään järkkyneeksi.

Emma-Liisa
Viestit: 4991
Liittynyt: 30.01.07 17:25

Re: Historian vaihtoehdottomuus

jsn kirjoitti: Ei varmastikaan ole jäänyt huomaamatta, veihän luutnantti Pentikäinen kaikki suunnitelmat yleisesikunnasta rajan yli jo vuonna 1933. Mutta ettäkö Suomi olisi yksinään lähtenyt valloitussotaan 1930-luvulla?
Ei kai sellaista ole kukaan väittänytkään.

Ja NL sanoi monet kerrat, ettei se pelännyt Suomea, vaan Suomen kautta tulevaa hyökkäystä.

Emma-Liisa
Viestit: 4991
Liittynyt: 30.01.07 17:25

Re: Historian vaihtoehdottomuus

jsn kirjoitti: Sain vihdoin käsiini Jokisipilän ja Könösen teoksen Kolmannen valtakunnan vieraat. Siinä tuodaan esiin varsinkin sotilaspiirien saksalaisyhteistyötä, jossa tosin oli kovin vähän konkreettista, eikä mitään Suomenlahden sulkuun verrattavaa. Sivumennen sanoen kirjassa kiistetään kaikesta huolimatta useassa kohdin usein kuullut väittämät "saksalaismielisestä 30-luvusta", ja todetaan sotilaat vaikutusvaltaisimmaksi tahoksi, joka yhteistyötä harjoitti. Muut 30-luvun saksalaisintoilijat olivat kirjoittajien mukaan lähinnä hyväuskoisia hölmöjä, joilla oli omasta vaikutusvallastaan kovin suuri käsitys. Sotilaiden motiivina lienee ollut ainakin realismi, koska he tajusivat Suomen omat voimat heikoiksi. Jälkiviisaus on helppoa. Jokisipilä ja Könönen kuitenkin hämmästelevät sitä, miksi saksalaisintoilijat olivat niin kritiikittömiä, vaikka eivät voineet olla tajuamatta natsismin epämiellyttäviä piirteitä, kuten uskonnonvastaisuutta, rotuoppeja (suomalaisiahan ei pidetty itsestäänselvästi pohjoiseen rotuun kuuluvina) ja sekavaa talouspolitiikkaa.
Sinänsä oikea selostus kirjasta.

Tietysti sotilaiden tehtävä on hankkia tietoa ja varautua kaikkeen, mutta - sanottakoon tämä jälkiviisauden valossa - olisi ehkä ollut syytä jättää vuoden 1918 aseveljeyden julkiset manifestaatiot pois, eikä vain NL:n epäluulojen takia. Niihin liittyi Saksa-mielisillä naiivi usko siihen, että Saksa auttaisi Suomea pelkästään hyvästä sydämestään ja olisi kaikissa oloissa NL:n vastainen, minkä takia M-R-sopimus tuli suurena järkytyksenä.

On kuitenkin todettava, että verrattuna Viroon (josta Magnus Ilmjärv kirjoittaa Historian kostossa) Suomi sentään selviytyi ulkopolitiikassa paremmin.

Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”